torstai 23. tammikuuta 2020

Peilailemaan

Konsernimme hermokeskuksen lähietäisyydeltä ohittava valtaväylä on nimeltään Vanhatie. Tie muuttui vanhaksi kuusikymmentäluvulla harjun toisella puolella kulkevan valtatie 12:n nykyisen linjauksen valmistuttua.

Tätä väylää kulki muun muassa Hämeen ja Viipurin linnojen välinen liikenne. Reilu sata vuotta sitten sitä pitkin peräytyivät punaiset joukot kohti Lahtea. Maria Åkerblom taas ei ihan tähän asti päässyt, vaan hänen reissunsa toppasi jo joitakin kilometrejä aikaisemmin.

Maailman turhamaisin kiinalainen on kuulemma nimeltään Pei Lai Lee. Tässä ei tarvitse turhaan peilailla, vaan voi ihan tarpeeseen havainnoida rakennuksen takaa lähestyviä mahdollisia lietevaunuja tai vähäisellä liikennetolkulla varustettuja pienehköjä pyöräilijöitä.
Piuhat kiinni lietekärryn aivoihin.
Talouskeskukseen kääntyvän risteyksen kohdalta vihannesmaalle (=Lahteen=itään) päin alkaa "mökkimäki". Maalaisittain taajassa olevat mökit ovat aivan kiinnin tiessä. Niissä on aikanaan asunut kaikkien mahdollisten alojen käsityöläisiä. Hyvistä liikenneyhteyksistä ei liene ollut haittaa ammatinharjoittamiselle. Viipurin linnan aikaisilla ja vähän myöhemmilläkin liikennenopeuksilla ja massoilla mökkien sijainti ei liene ollut liikenneturvallisuuskysymys. Nyt moottorien ja tonnien aikakaudella tilanne on muuttunut. Toistaiseksi on törmäyksiltä vältytty, mutta jotta toistaiseksi jatkuisi mahdollisimman pitkään hommattiin näkyvyyttä parantamaan peili. Pieni peili paikalla oli jo aikaisemminkin, mutta ovathan ne televisiotkin nykyään suurempia kuin ennen. Kehyksetkin herättävät toivottavasti paremmin huomiota.

Pari kautta sitten lietevaunuun hommattiin aivolisäke, jonka toimenkuvaan kuului lietemäärän säätäminen automaattisesti ajonopeuden ja kierroslukujen vaihdellessa. Levitystasaisuuden piti parantua ja isännän aivokapasiteettia vapautua kakkavirtojen säätämisestä tärkeämpiin kohteisiin - esim. emännän ajattelemiseen. Toistaiseksi määränsäätöautomatiikka oli aiheuttanut lähinnä harmaita hiuksia, tai isännän tapauksessa ehkä niiden ei vielä niin harmaiden hiuksien putoamista. Harmaantuminen on tässä talossa toistaiseksi ollut enemmän emännän heiniä.

Hyviä teorioita toimimattomuuden syylle oli kyllä kehitelty ja säätöjä tehty, mutta silti vaan ei pelittänyt toivotulla tavalla. Tänään saapuivat paikalle sitten insinööri ja tietokone, jotka paljastivat vaunun aivoista pari perustavanlaatuisesti virheellistä ajattelumallia. Inhimillisesssä toiminnassa virheelliset ajattelumallit voivat olla hyvinkin tiukassa. Uuden tavan juurruttaminen vallitsevaksi käytännöksi voi vaatia kuukausien toistamista. Koneen uudelleen ohjelmointi oli onneksi paljon nopeampaa. Eilen vaunuun täytetyt koeajovedet pääsivät testimateriaaliksi. Talven kutakuinkin ainoa pakkasyö vain piti tietenkin olla juuri nyt. Pressu ja pieni lämmitin riittivät pitämään pumput ym. sulana. Nyt näyttäisi siltä, että ensi suvelle on luvassa aikaisempaa verenpaineystävällisempää lietteen levitystä.
Hauskaa tämä säätöön liittyvä sanasto. Hystereesi on sekä fysiikan että taloustieteen termi.

maanantai 13. tammikuuta 2020

Pari aituria

Paljon melkein pihalla. Tämä kuva on joulukuulta, mutta eilen ja tänään
 on samanlailla asemoituna tavattu viimekeväisiä sonnivasikoita.
Karkauspäivä on vasta tulossa. Mitenkähän tässä käy?
Viime aikoina vallinneen sään voisi luokitella harmaaksi. Märkääkin on ollut, joten on kai parasta muistella, että kesä oli  aurinkoinen. Suojasää on siinä mielessä työllistävää, että lehmät tarvitsevat kuiviketta paljon enemmän esim. kymmenen asteen pakkasella. Lisäksi kuivikkeena joutuu käyttämään imukykyistä, mutta väriltään synkkää turvetta. Kuivemmalla kelillä voisi pitäytyä kepeämmän värisessä oljessa.

Pilvisellä säällä saisi tietysti parempia kuvia, kunhan sumun läpi vain jotain
näkyy. Harvinaista valoilmiötä oli kuitenkin riennettävä kuvaamaan silläkin
uhalla, että unohtaa keitä kuvassa on. Valaistus rajoittaa
jälkikäteistä tunnistamista. Oikeanpuoleinen on kuitenkin Kymppi.
Jotta talonväki ei pääsisi urautumaan. Pari pikkusonnia on kehitellyt uuden päivärutiinin, nimeltä tullaan pois karsinasta. Kaverit ovat vielä niin pieniä ja siroja, että pääsevät läpi esim. ruokintapöydän etuaidasta siitä, mistä rotevammalla kaverilla ottaa maha kiinni.

Kulkeminen ei niin kovin haittaa, kunhan menevät takaisin samaa tietä paikkoja rikkomatta ja katsovat, mihin kakkivat. Nauta ei katso. Se nostaa häntäänsä silloin, kun asia on ajankohtainen. Sika on kuulemma paljon siistimpi. Sitä en sitten tiedä, onko lättinsä ulkopuolella kuljeskelevan possun käsitys sopivasta vessan paikasta sama kuin possulan isäntäväellä. Luulisin kuitenkin, että sikojen aitaus- ja asumisjärjestelyissä mallit ovat vakiintuneempia ja röhkijän oleskelu väärässä paikassa on harvinaisempaa kuin naudan. Eivät täälläkään tosin "ammattirotuiset" vasikat  aikanaan tulleet niistä aidoista, joista kyyttötenavat menevät ja tulevat urakalla.

Pojat on opastettu takaisin isoveljien seuraan. Monet ovat koiransa ulkoiluttamia, mutta tässä tapauksessa vasikkakin saa lisättyä isäntänsä oleskelua raikkaassa tihkusateessa. Emäntä on sillä aikaa naputellut kuitteja verokirjanpitoon. On myös päästy toteamaan, että sähköpaimenen kytkeminen valtakunnan verkkoon mahdollisten irroitusta vaativien lankojen kohentelun jälkeen on sangen aiheellista. Lehmävasikoiden ja lehmien ulkoilualueet on eristetty  muusta maailmasta sähkölangalla. Seikkailevalle vasikalle saattaisi tulla mieleen mennä aidan läpi katsomaan viimekeväisiä kavereita, myös väärää sukupuolta olevia. Tänään kyseisiä seikkailijoita ei ole tavattu liikenteessä, joten toivottavasti ovat löytäneet uuden harrastuksen. Varmempi olisi tietysti kommentoida sen jälkeen, kun tietää, mikä se mahdollinen uusi harrastus on.

torstai 2. tammikuuta 2020

Kuinka kertoa vinosta puusta?

Vasemmalla puron varressa ollut leppä kaatumassa linjalle. Oikealla korkeutta menettänyt männyn oksa. Korkeuden menettäminen tapahtui onnekkaasti linjan vierestä.
Lumi ja talvilämpötilat ovat kalenterista huolimatta olleet aika kortilla viime viikkojen aikana. Yksi vuodenaikamuistutus tuli joulun tienoissa hyvin märän lumen muodossa. Märkä lumi on painavaa ja puun runkoja taipuilikin paikoin siihen malliin, että keinutuolien suosion merkittävä kasvu olisi ollut metsänomistajan toivelistalla. Jalakseenhan se käyräksi mennyt puu on omiaan.

Rinkula ja Rautu lounaalla. Heinät kulkevat eteen ilman sähköä,
mutta ruokajuomien suhteen joutuisi sisäruokintakaudella tekemään
järjestelyjä, jos sähköt katkeavat.
Puunkasvattajien lisäksi märkä lumi oksilla maksaa yleensä myös sähköyhtiöille tai ainakin sähkönkäyttäjille. Kyyttöjen laiduntama puron varsi Helvetin rotkossa on nimensä veroinen yleensä myös sähkölaitoksen linjojen korjaajille; työkaluja saa kanniskella syvässä lumessa tai sitten hyttysparvien avustuksella. Sähkölinja kulkee rotkossa pitkin puron vartta ja reunapuita säännöllisesti saksitaan vähemmän riskialttiiksi.

Sähköjen ollessa poikki tai sähköt poikki -sään vallitessa kannattaa yleensä mennä rotkoon katsomaan, josko vika olisi lähellä tai uhkaamassa. Nytkin linjan varresta paikannettiin uhkaavasti kallistunut leppä. Isäntä ajatteli saattaa tämän sähköyhtiön tietoon jo ennen kuin virta katkeaa. Seudulla valinneet katkot oli tässä vaiheessa jo selätetty. Sähkölaitos ei ainakaan missään helposti löydettävässä paikassa kerro, mihin toivottaisiin ilmoituksia ongelmista, joita ei varsinsisesti vielä ole. Lähinnä sopivimmilta vaikutti yhtiön vikailmoitusnumero. Numerosta vastasi automaatti, joka ilmoitti, että kaikkialla sähkö kulkee eikä vikoja ole. Loppuun tuli kuitenkin jonkinlainen pehmennys, että jos nyt kumminkin haluat ilmoittaa jostain viasta, vaikka sellaista ei ole, niin odottele linjoilla, että joku vastaa. Odotella sai. Kappale oli tylsä, eikä toistuvia ilmoituksia siitä, että kaikki asiakaspalvelijat ovat varattuina, voi niitäkään varsinaisena laatuviihteenä pitää. Odotus kuitenkin palkittiin ja lopulta asiakaspalvelija vastasi. Hänkään ei tehnyt mitään tiedolla vinossa olevasta lepästä (Alnus incana), mutta antoi sähköpostiosoitteen, johon tiedon voisi kertoa. Netti onneksi pelasi - meillä on vielä langallinenkin käytössä, huonolla säällä langaton on välillä epävarma - ja sähköpostin pääsi lähettämään. Sähköyhtiön metsurikin saapui ennenkuin painovoima sanoi viimeisen sanansa ja elektronit jatkavat virtaansa suunnitelman mukaisella reitillä.

tiistai 24. joulukuuta 2019

Latvoissa riittää!

Sisäkäyttöön riitti neljän viimeisimmän vuoden kasvut, kunhan
latvaa ensin tasoiteltiin. Alaosa olisi ollut tiheämpi, mutta ei viitsitty
asentaa kuusta vaakatasoon.
Multitaskaus ei kuulemma ole pitkän päälle terveellistä, joten ei parane tässä laatikon paiston ohessa laajempaa katsausta kirjoitella. Kuva tuuraa tuhatta sanaa. Kuten tuuraajasta näkyy, joulupuun valinnassa painotetaan ulkonäön lisäksi (kustannuksella) metsätaloudellisia perusteita ja lapsityövoima on edelleen käytössä.

Hyvää joulua kaikille Huljalan Tupalasta!

maanantai 16. joulukuuta 2019

Potilas- ja aita-asioita

Reko- ja markkinareissut saatiin joulukauden osalta tehtyä, ja nyt piti sitten keskittyä laakereilla lepäämiseen - suunnittelemaan lanttulaatikkoa ja jatkamaan kirjanpitoa siitä, mihin se joskus suvella jäi.
Lääkärikäynti ohi, kohta pääsee peruuttamaan takaisin pahnoille.

Viikonloppuinen havainto ontuvasta sonnista kuitenkin vähensi lepäilytehoja. Kaksi komeinta - herrat  Oleksi ja Nurmi - ovat  vähän turhan tasaväkisiä ja ilmeisen kovapäisiä. Laitumella ilmeisesti oli molempien egoille tilaa, mutta nyt hallissa kavereilla on ollut ottelumeininkiä vähän turhan usein. Ensimmäinen epäilys ontumisen syystä olikin siksi nahistelussa tullut venähdys. Oleksi siirrettiin yksityisosastolle lepäilemään. Näytti kuitenkin siltä, että ontuminen ei ainakaan vähentynyt. Saattoi tietysti olla myös niin, että ontumista ei tarvinnut piilotella nyt kilpakumppanin ollessa eri karsinassa.

Eläinlääkäri tuli kuitenkin tarkistamaan tilanteen. Kipeäjalkaiselle ihmiselle voi sanoa, nostaisitteko jalkanne tähän, niin vähän tutkitaan. Sonnin kohdalla menetelmä ei toimi, vaikka jalan korvaisi lauseesta sorkalla. Sairas- ja pudonnut korvamerkkitapauksia varten hankittua käsittelyhäkkiä oli toistaiseksi testattu vain lehmillä ja hiehoilla. Oleksin paksun niskan yhteensopivuus häkin sulkumekanismin kanssa hieman jännitti. Leveys kuitenkin riitti ja jalka saatiin tutkimista varten kiinnitettyä kuormaliinalla sormet ehjinä pysyen. Paiseita tai murtumia ei löytynyt, joten teoria ontumisen aiheuttajasta lieni oikea. Levon lisäksi hoidoksi tuli särkylääkettä.

Lajiteltiin eläimet ja sen jälkeen isäntä lähti etsimään vahvempaa ketjua
alkuperäisen tilalle.
Tohtorointi oli  siis aamupäivän ohjelmanumero. Iltapäivällä isäntää oli hallilla vastassa aukaistu väliaita. Nurmella oli kait paremmin aikaa tarkkailla aidan takana olevien lehmien kiimatilannetta, kun ei tarvinnut kinata Oleksin kanssa. Havainnoista oli syntynyt ilmeinen hinku aidan toiselle puolelle. Väliaidat on kiinnitetty toisiinsa ketjuilla ja katkeaahan se ketju, kun aikansa rynkyttää.

Isäntä soitti emännän ja lapsukaisen mukaan lajittelutyömaalle palauttamaan sukupuolet oikeisiin osoitteisiin. Homma oli sinänsä yksinkertainen, mutta terveydellisistä syistä piti aina välillä miettiä, kannattaako oikeaan suuntaan kulkevan lehmän perässä juokseva rakastunut sonni mennä pysäyttämään vai pitäisikö odottaa, että ne kulkevat riittävän eri suuntiin. Porukka on nyt kuitenkin oikeilla puolilla aitaa ja aidankiinnikeketju vaihdettu pykälää järeämpään. Lajittelijatkaan eivät tulleet jyrätyksi. Päivä vielä kalenteriin muistiin. Oleksikin huuteli episodin aikana siihen malliin, että särkylääkkeellä oli ilmiselvästi ollut vaikutusta.

tiistai 3. joulukuuta 2019

Vielä yksi

Lähes pränikkä Roho Papu-tädin tervehdittävänä. Emo Jakris takana. Vasikan nimi mukailtiin hieman samanlaisen sukuhistorian omaavan Ohon nimeä r-vuoteen päivittäen.

Putkahti vielä yksi vasu - pyytämättä ja yllättäen. Jakris-nimiselle pulskalle lehmälle oli suunniteltu ravintolauraa. Siksi rouva ei ollut kotinurkissa astutettavien laumassa. Se vietti suvea ystävättärensä Jyhven kera länsihollolalaisessa perinnebiotoopissa muutaman kilometrin päässä. Sieltä kotiuduttiin vähintään yhtä pulskassa kunnosa lokakuun alussa. Ravintolaura ei kuitenkaan ryhdytty edistämään. Ely-keskus - aikaisemmista vuosista poiketen - ilmoitti, että luomulehmien ei ollutkaan soveliasta biotooppeilla tavanomaista viljelyä harjoittavan tilallisen hallitsemassa kohteessa. Tämä johti siihen, että mahdollisia lehmän kauppoja tehdessä asiakas ei olisi tietänyt, onko ostamassa luomu- vai tavallista lehmää. Markkinointi siirtyi. Nyt on viranomainen asiasta päätöksensä tehnyt. Saimme ukaasin olla viemättä eläimiä naapuriin enää ensi vuonna, mutta kesän perinnekorret väärin omistetussa pusikossa eivät sitten kumminkaan katkaisseet rouvien vuosikausia kestänyttä luomu-uraa. Päätöksen jälkeen olisi tiennyt, mitä myy. Jakriksella oli kuitenkin utare alkanut epäilyttävästi turvota. Moinen ei kuuluisi kuvaan lehmällä, jonka poikimisesta on puolitoista vuotta ja jolle ei ole deittiseuraa järjestetty. Havainnosta johtuen kaupittelu sai jäädä ja marraskuun viime päivinä karjantarkkailuosasto raportoi korvamerkittömästä vasikasta. Deittailtu on kalenterista laskien helmikuussa talon väeltä salaa.

Tällä catering-ajoneuvolla on toimitettu kevytlounasta tarjoiltavaksi taustalla
näkyvässä ravintolassa. Pulskempaa porukkaa ruokitaan oljella, joka
on ensisijaisesti täyttävää. Hiukan ammuttiin kyllä protestiääniä (mööeille
kans tota, mitä noilla toisilla on), kun naapurikarsinaan tarjoiltiin
heinää ja säilörehua.

Vasikalla on nyt merkit korvissa, joten järjestelmä voi olla levollisin mielin. Kaveri myös liikkuu reippaasti ja hörppii maitoa pontevin ottein, joten talonväkikin voi olla levollisin mielin - ainakin vasikan suhteen. Seuraava puolitoista viikkoa on muuten vähemmän levollista, kun ohjelmassa on rekokierroksia ja joulumarkkinoita ja joulumyyntiryysiksen päälle on vielä luvattu vastaanottaa joukko turisteja. Ainakin vuosi sitten aikuiset odottivat joululomaa yhtä paljon kuin lapsetkin. Taitaa toteutua tänäkin vuonna, mutta ensin rekoon ja markkinoille.

lauantai 16. marraskuuta 2019

"Lehm koivu al"

Emäntä parrrasvalojen paisteessa, kalojen ja kananmunien välissä Viikin rekossa lähellä Helsingin maantieteellistä keskipistettä. Emännän ura tieteenharjoittajana alkoi reilun kilometrin päässä kohteelta. Isännän tapaamispaikalle on vain joitakin satoja metrejä. Tämä Latokartanon tori oli siihen aikaan - siis hyvin äskettäin - metsää. Mutta onhan sitä saatukin lehdistä lukea, että Suomen metsäala pienenee.

Emäntä intoutui otsikoimaan Heli Laaksosta siteeraten, kun parin lehmän kesäinen oleilu tiettyjen koivujen alla työllisti yllättäen näin marraskuussa. Marraskuussa pitäisi noin teoreettisesti olla rekoissa käymisen lisäksi hyvin aikaa näpyttää näppäimistöä. Jostain syystä se ei ole realisoitunut blogiteksteinä. Näpytetty kyllä on ja reko-reissullekin ehdittiin. Viimeisin kirjoitelma oli kuitenkin suunnattu suppeammalle kohderyhmälle, sillä se lähetettiin paikallisen ely-keskuksen kirjaamoon.  Talosta on pari nautapartiota jo yhdeksänä suvena harjoittanut maisemanhoitoa parin naapuritilan perinnebiotoopeissa. Toinen näistä tiloista on luomutila ja toinen tavanomainen tila. Tänä vuonna tämä vuosia jatkunut käytäntö aiheuttikin yllättäen kysymyksiä.

Maanomistaja voi tehdä perinnebiotooppisopimuksen, jos kohteella esiintyy tiettyjä laiduntamiseen liittyviä eliölajeja ja  viranomainen käy toteamassa ja että kyseisessä pusikossa/metsässä/niityllä ei ole käytetty kasvinsuojeluaineita tai kemiallisia lannoitteita kolmeen vuoteen. Sopimuksessa alueet saavat yksilöivät tunnukset ja ne merkitään lohkorekisteriin. Haltija sitoutuu edelleen olemaan käyttämättä kemiallisia panoksia (mitä niillä siellä edes tekisi?) ja esim. laiduntamaan kohteen niin, että havaittujen eliölajien edellytykset säilyvät.

Tulvaveden korkeus. Joillakin sillan ylittäjillä on tehnyt pahaa
korkeuden tähden, kun silta on ollut niin paljon veden yläpuolella.
Tämänhetkinen "maavara" ei laukaisse korkeanpaikan kammoa.
Järjestely oli kelvannut luomuvalvonnalle jo koko kuluvan vuosikymmenen. Tilojen välisiä sopimuspapereita oli muotoiltu jossain välissä paremmin ely-keskuksen toiveita vastaaviksi ja luomutarkastaja oli useampana vuonna kohteilla pyörähtänyt. Tänä vuonna ely-keskus kuitenkin tiedusteli luomutarkastuskertomuksen perusteella, mitä eläimiä ja minä ajankohtana on ollut tavanomaisen tilan perinnebiotoopissa. Niillä laiduntaminen, kun ei olekaan enää pariin kolmeen vuoteen ollut luomueläimille sallittua. Meillä taas mielestämme oli syytä olettaa toimineemme pykälät täyttävästi, koska toiminta oli edellisinäkin vuosina hyväksytty. Ainakin tulkinnan muutoksesta olisi ollut syytä informoida toiminnanharjoittajia. Emäntä ja isäntä viettivät sitten isänpäivää mieltä ylentävästi muotoilemalla tätä näkemystä paperille. Katsotaan, kuinka käy. Pyyhkiytyykö reilu seitsenvuotiaitten lehmien luomuelämä taivaan tuuliin, kun ne ovat pari-kolme kuukautta märehtineet väärin hallittujen koivujen juurella? Vastausta odotellessa.

Kirjoitusharjoitusten lisäksi on rampattu kokouksissa ja metsissä. Tämänhetkisillä päivänpituuksilla jälkimmäisistä reissuista sentään selviää alle puolessa vuorokaudessa. Lisäksi pakkasten jälkeen ennusteitten luvatessa sadetta isäntä pääsi toteuttamaan itseään lempiprojektinsa kimppuun. Puron pari patoa kohensi olemustaaan vienossa kaivurin pörinässä. Sateiden ja kohennusten yhdistelmä sai niityn vetistymään tähänkin aikaan vuodesta. Jää ehti kyllä paikoin kymmensenttiseksi, eli jotain yhteistä kevättulvan kanssakin oli. Yläläjuoksun terveiset Mommilanjärvelle nyt ainakin
viivästyvät suunnitellusti. 
Syystulva tulvaniityllä. Vesi on sateiden jälkeen ruskehtavaa. Kura painuu toivottavasti kohentamaan ensi suven ruohon kasvua kuin Niilin rannoilla pyramidien aikaan. Siellä taidettiin kyllä viljellä vehnää, mutta täällä hallanaremmilla leveyksillä nurmella on puolensa.