Uudempi vuosimalli

Tämmöistä Hollolan rekossa juuri joulun alla. Paikallinen lumikasa hiukan laittoi parkkeerausta ahtaammalle, mutta röykkiön vajaaikäisille myyntiapulaisille tai asiakkaille tarjoama korkeatasoinen ajankulu korvasi mahdolliset haitat täysimääräisesti.

Hyvän Tuomaan tulosta on jo toista viikkoa ja paha Nuutti (Älkää Nuutit ottako henkilökohtaisesti, sillä lausunto on tarkoitettu yleiselle tasolle ylläpitämään muinaisia sananparsia.) saapuu myös 2018 vuosimallin kalenterien mukaan vasta parin viikon päässä. Joulu on siis vielä ilonamme. Näin lapsityövoimallisessa taloudessa sen tietysti parhaiten huomaa joululoman jatkumisesta ja siitä, että sen loman tähden vallitsevan viikonpäivän nimeä joutuu aina vähän miettimään.

Sama uuden vuoden menu tarjoillaan kuivitetussa tilassa katon alla, mutta ulkona syöminen vaan sopii paremmin näitten rouvien tyyliin. Pitävät yllä luonnonlapsen imagoaan. Katsotaan, muuttuvatko mieltymykset, kun raketit alkavat räiskyä.

Tästä voi kirjaimellisesti laittaa hymyä huuleen,
jos joulukuusi tuntuu liian kruusaltulta.
Ilmeestä päätellen pursotusmestari on tehnyt
peilikuvansa.

Lehmille on tehty uuden vuoden kattaus. Menu on sama kuin joulunakin: säilörehua ja heinää. Tuntuu maistuvan, joten mitä sitä muuttelemaan. Toivottavasti keskittyvät syömiseen ja märehtimiseen, eivätkä anna pikkuasioiden häiritä. Aina 31.12. ajankohtainen pikkuasia on rakettien räiske. Pauke ja välähtely on lehmän hermoista huolimatta joskus joillekin eläimille liikaa.

Täällä ei pitäisi isompaa murhetta olla, koska eläimet osaavat olla myös rakennuksessa, jonne välke hiukan vähemmän näkyy. Sijaintikaan ei onneksi ole minkään runsasrakettisen asutusalueen välittömässä naapurissa. Sellaisiakin tapauksia on, missä talonväen uuden vuoden yön ohjelma on häärätä valaistun, pörisevän traktorin kanssa eläinten joukossa. Tutut valot ja äänet hiukan häivyttävät eläinten arveluttavana pitämää pauketta ja välähtelyä. Vaihtoehto on saattanut olla se, että tammikuun alku on keräilty sonneja pitkin pitäjää. Täällä on toistaiseksi selvitty tilanteen tarkistamisella. Toivottavasti tänäkin vuonna.

Ei se mihinkään mene...

Enimmäkseen hämärähommia tämä tienteko tähän vuodenaikaan.

...mutta sitä pitkin pääsee. Tämä oli tietenkin vastaus kysymykseen "Mihin tämä tie menee?" Parantuneet liikenneyhteydet vallitsevat. Noin vuosi sitten aloiteltu Tupala E -liittymän teko saatiin päätökseen. Tai ei nyt ihan päätökseen, mutta isompaa ryminää ei työmaalla enää aiheuteta. "Oikeilla" tietyömailla näkee jyriä, joilla soraa tiivistetään. Tältä työmaalta sellainen puuttui ja tiivistäminen jatkuu painovoimaisesti, eli murske saa talven aikana painua. Painovoima on mainio työkalu, ilmainen ja kaikkialla saatavilla.

Etualalla kivillä painotettuna "tukikangasta". Kangas pysäyttää päälle
tulevan soran uppoamista pohjamaahan. Ilman kangasta tehtäessä
kantavan kerroksen olisi oltava reilusti paksumpi.

Edellisessä elämässään nykyinen tiemme on suurelta osin ollut pre-Päijänne-tunneli. Se kohta maankuorta, joka on kaivettu päivän valoon, jotta helsinkiläiset saisivat janonsa tyydytettyä ja pyykkikoneensa käymään. Tunnelin kaivumaita on edelleen tunnelin suuaukkojen tuntumassa. Suuaukkojahan on työteknisistä syistä pitkin matkaa Päijänteen ja pääkaupungin välillä. Yksi tällainen sijaitsee tilusten välittömässä läheisyydessä ja sieltä nyt ajeltiin alun kolmatta päivää sopivasti möykkyistä maata tien kantavaksi kerrokseksi pois kuoritun pellon pinnan tilalle. Nyt ovat sorat paikallaan ja pinta tasoiteltu ja laskukin laitettu maksuun. Aika valmista siis.

Teistä muihin liikenneasioihin. Lapsukainen laittoi emännän pohdittavaksi mielenkiintoisen kysymyksen. Miten Aku Ankan auton rekisteri merkittäisiin roomalaisilla numeroilla. Onko se "kolme iitä, yks ii, kolme iitä (III I III)" vai "kolmeseetäyksäkskolmeiitä (CCCXIII)"? Lopullista kantaani en ole vielä muodostanut. Kysymys ei onneksi ole aivan päivän polttava, sillä muinaiset roomalaiset eivät tunteneet A. Ankkaa, vaikka esim. Pompejin yleisten käymälöitten seinäkaiverruksista voisi päätellä heidän olleen kaikin puolin nykyajan hermolla.

Varauduttu jouluun

"Hyvät kuulijat..." No, ei vaan. Leukojen asento
vähän hämää. Märehtimässähän Muhkea oli eikä puhetta pitämässä.

Joululta alkaa tuntumaan, vaikkei lanttulaatikko vielä tuoksukaan. Emännälle joulupöydän kolme välttämättömintä tekijää ovat lanttulaatikko, sallatti ja silakka. Kaikkia niitä voi kyllä syödä muulloinkin. No, perunalaatikko on myös hyväksi.

Kyytön kaupittelussa jouluun valmistautuminen tarkoittaa sitä, että suunnitellaan reko-reissut ja teurasauton käynnit niin, että kyyttöä joulu/pikkujoulupöytään kaipaaville ei tarvitsisi tarjota eioota. Sitten kun tulee taas vasikan nimien E-vuosi, voi tietysti tarjolle tulla Eioota. Mahdollisen Eioon teurasikään taitaa kuitenkin mennä vielä kymmenisen vuotta.

Rajoitteita suunnittelulle aiheuttaa se, että pakastimen kansien pitäisi mennä kiinni myös leikkaamolla käynnin jälkeen. Lihojen nouto leikkaamolta taas olisi tehokasta saada samalle päivälle etelään suuntautuvan reko-kierroksen kanssa. Näin saadaan autoilu vähän vähemmäksi, kun auton kuljetus ei varsinaisesti ole agronomin koulutuksella osaamisemme ydinaluetta. Bottakset ja Räikköset hallitsevat sen paljon paremmin ja saavat siitä sitä paitsi paljon paremman korvauksenkin. Ajokit heillä tosin ovat niin ahtaat, että eivät pääse reissaamaan romanttisesti kahdestaan emännän (omansa) kanssa toisin kuin Tupalan akronoomit. Pääosin Lahden moottoritietä kulkeva lihareittimme ei ehkä täytä kaikkia romanttisen matkailun kriteerejä, mutta seura on kai pääasia. Ja jää siinä jokunen polttoaine-euro tilille ja pienhiukkanen vapautumatta, kun hoidetaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Härkäpapua ja hampunsiemeniä. Näistä ei
taida kumpaakaan perinteisissä
jouluresepteissä olla, mutta onneksi
ihmiset eivät ole urautuneita.

Pakattua kyyttölehmän entrecôtea. Kuvan palanen on jo mennyt
parempiin suihin, mutta sekä sonnin että lehmän kappaleita, entrecôteakin, on vielä tarjolla ennen joulua.

Ei latvasta laho vaan...

Kuva meneillään olevalta hakkuutyömaalta. Kasvu on vielä päältä päin katsellen vaudissa, kuten vuosirenkaista näkyy. Sisus kuitenkin häviää keskeltä pois ja puun koko paksu tyviosa menee hakekasaan. Keinutuolien sijasta ei saada edes sellua, jota sentään vain vähän lahoista tulee.

"Latvasta laho" ei ole kovin mairitteleva ilmaus, ainakaan jos sillä kuvataan ihmistä. Tyvestä lahossa ei ole yhtä hyvää alkusointua, mutta totuus on yhtä ankea, jos kerrotaan puusta. Lahottomasta tyvestä saisi vaikka mitä, pirtin pellikaton alle ja keinustoolin sinne pirttiin. Siinä voisi sitten näin alkuun parisataa vuotta keinutella säältä suojattuna. Keinujan tietysti joutuu välillä vaihtamaan.

Kuusen ura keinutuolina saattaa kuitenkin karahtaa paitsi keinujan puulajimieltymyksiin myös maannousemasieneen alias tyvilahoon, joka täällä Etelä-Suomessa on paikoin hyvinkin yleinen. Puu saattaa vielä päältä päin näyttää ihan kelvolliselta, mutta päältä kaunis kakku on silkkoa sisältä. Maannousemasieni täyttää biodiversiteetin mukaisen toimenkuvansa ja lahottaa rungon kantavat rakenteet hiilidioksidina ilmaan. Ohessa haihtuu suuri osa metsänomistajan puutilistä jo ennen pankkitilillä käymistä. Useilla metsänomistajalla saattaisi olla ihan itse keksittyjä haihdutuskeinoja kyseiselle erälle. Sieniä ei juuri tähän tarkoitukseen tarvittaisi.

Maannousema säilyy maassa. Jos laho kuusikko uudistetaan kuuselle, on seuraava sukupolvikin laho. Kasvaa ja lahoaa samaan aikaan, eikä sitä hiilensidontapuheissa kaivattua peltikatonalustavaraa kerry. Kuusta kuitenkin usein laitetaan kasvamaan, vaikka jotain muuta pitäisi saada tilalle. Yksi kuusen metsätaloudellisesti hyvistä ominaisuuksista on nimittäin sen hirven mielestä mäntyä ja koivua pahempi maku. Ei ole tuohesta metsän eläimen suu.

Kuusi on rehevämpien paikkojen kasvi. Männystä ei tule kuusen tonteilla hyvää. Koivulle rehevyys sen sijaan sopii. Ja koivu sopii, kuten mainittiin hirven ruuansulatukselle ja makuhermoille. Vai pitäisikö eläinten kohdalla puhua rehunsulatuksesta? Koivun taimille tuhoisa kumminkin, oli kumpi hyvänsä. Hirviä on tyrkyllä täälläkin, mutta ajatus on niitä uskaltaa uhmata ja pistellä koivun taimia maahan taas ensi keväänä.

Mansikan piilotus

Muhvi (vas.) ja Jakris aamulumella.

Lumi tulee ja menee. Yleensä tulee aamuksi, mutta päivän aikana toteaa kiireitä olevan muualla ja häipyy maisemista. Tämän seurauksena kura siirtyy saappaiden pintaan kaikkina vuorokau-denaikoina eikä poistu erikseen opastamatta. Sama suomeksi, pieni pakkanen olisi ihan kiva.

Rönsyt on leikattu pois ja työnnetty pois käytäviltä. Valmiina talvipeitteen asennukseen.

Talvipeite paikallaan. Asennuksesta vastasivat isäntä, emäntä, mummo, ukki ja myötätuuli. Kouluttamaton lapsityövoima ilmoitti asentavansa kyllä harsoja poudalla, mutta juuri tällä kertaa jättää osallistumisen väliin, koska sataa. Kaveri pysytteli siis yksin sisätiloissa. Hyvä sielläkin on jonkun olla valvomassa talon tapahtumia. Esimerkiksi sokeripurkki oli vuotanut asennuksen aikana.

Ensimmäisten lumien jälkeen ehdittiin peittelemään mansikkamaa talviharsoilla. Myöhäiset lajikkeet tekevät satonsa niin myöhään, että ne eivät ennen kylmyyksiä ehdi valmistautua näitten leveysasteiden talveen. Harson hinnoittelu taas oli sellainen, että vain neljäsosa mansikkamaan - sen myöhäisen Malwiinan - kokoista palasta ei kannattanut hommata. Peite leviteltiin koko pläntille. Harson hiirisuojauskin oli onnistunut kohtuullisesti. Kolmas kausi ja vain yksittäisiä pieniä reikiä oli havaittavissa. Mansikkamaata ympäröivän aidan langat laskettiin alas, mutta sähköä niihin ei talvella tarjoilla. Mansikat tuskin karkaisivat. Tähän aikaan vuodesta lankojen tarkoitus on pitää harson ikää lyhentävät peuran sorkat alueen ulkopuolella. Kesällä aidan taas on tarkoitus torjua mahdollisen sonnilauman ylijuoksun satoa alentava vaikutus. Muovin alla olevat kasteluletkutkin saattaisivat kärsiä laajojen kotieläinjoukkojen virheellisistä reittivalinnoista. Niitä nimittäin esiintyy joka vuosi.

Emännän sopimukset

Luomuvalvonnan kokoelmiin tarvittiin lisää paperia. Osan olimme aikanaan toimittaneetkin, mutta oli kuulemma jäänyt matkan varrelle tai hautautunut saavuttamattomiin, kun valvovan organisaation maantieteellinen sijainti oli vuosien varrella useampaan kertaan vaihtunut.

Maanviljely pysäytti aikanaan metsästäjä-keräilijät paikalleen, joten viljelijät eivät kovin usein muuta. Epäilen silti, että muuttaneellekaan viljelijälle "kadonnut muutossa" ei olisi lieventävä asianhaara esimerkiksi vuoden 2014 nautaeläinluettelon puuttumiseen tarkastuksen yhteydessä. Nautaeläinluettelolle riittää reilun kolmen vuoden säilytys, mutta esimerkiksi lypsykoneen testaustodistusta piti aikanaan säilyttää 10 vuotta, vaikka kyseinen lypsykone olisi jo vuosia sitten purettu ja poistettu käytöstä. Nyt tätä aikaa on sentään taidettu lyhentää. Viisi vuotta tai neljä vuotta sopimuskauden päättymisen jälkeen on kuitenkin aika monen luettelon tai muistiinpanon säilytysaikaa koskeva määräys.

Lomakkeet tai lohkojen numeroita luettelevat sopimukset ovat aiheeseen
liittyvyydestään huolimatta vähän tylsiä kuvauskohteita, joten kuva on
tämän aamun työmaalta. Haketta tehtiin taas talven tarpeisiin.
Työnjohto polkaisi paikalle asianmukaisesti varustautuneena.

Virastojen arkistoihin kaivattiin mm. uusia karttoja peltojen reunoilla olevista muutaman metrin levyisistä puustoisista suikaleista. Metsä voisi Suomen oloissa olla näille kohteille vähän liioiteltu ilmaus. Hukuksiin oli joutunut myös metsälaitumen kartta. Varsinaisesta valvonnan puutteesta kohde ei ole kärsinyt, sillä se on yleensä vuosittain luomutarkastajan kanssa kierretty.

Kurkkaamassa on käyty myös parin naapurin perinnebiotoopeissa kesätyöskentelevät lehmät. Näiden kohteiden laiduntamista koskevia sopimuksia kaivattiin myös. Sopimukset oli kirjallisena tehty ja niissä todettiin, että lehmät syövät vain luomueläinten ruokintaan sopivaa perinneruokaa eli perinnebiotooppilohkojen kasvillisuutta. Siksi nämä sopimukset ovat siis valvonnalle tärkeitä. Kuluttajan on voitava luottaa luomun luomuuteen.

Valmis hake tuotiin halliin katon alle. Haketuspaikka oli noin
kilometrin päässä pihasta, joten työnjohdon oli tarpeen käyttää
nopeita liikennevälineitä.

Yksi pikku ongelma kuitenkin oli. Emäntä oli täysi-ikäisenä, täysivaltaisena tilanomistajana ottanut itselleen vapauden tehdä sopimuksia naapurin isännän kanssa - kahdenkin. Täysi-ikäisiä, täysivaltaisia, tilanomistajia hekin. Sopimuksen alla komeili siis emännän 1980-luvun kaunokirjoitusopintoihin perustuva nimikirjoitus, josta saa myös selvää. Sehän ei kuitenkaan meinannut olla sopivaa, koska luomusopimuksen alla oli isännän nimi ja luomukurssikin on käyty isännän nimellä. Meillehän voi tulla vaikka avioero. ELY-keskukselle ja kaikille muillekin voin kuitenkin kertoa, että toistaiseksi avio-onnea on riittänyt 365 päivää vuodessa lukuunottamatta erityisen onnellisia vuosia 2004, 2008, 2012 ja 2016, jolloin onnea riitti peräti 366 päivää.

Tilaa koskevissa lainhuudoissa ja lainapapereissa on sekä isännän että emännän nimet. Selvää saa tosin vain jälkimmäisestä, vaikka isäntäkin on opiskellut kaunokirjoitusta 1980-luvulla. Tällä perusteella lehmien ruokinta tai taloudellinen tilanne ei lakkaisi olemasta kummankaan murhe, vaikka jostain toistaiseksi näköpiirissä olemattomasta syystä lakkaisimme keskenämme viihtymästä. Kaiken lisäksi olemme jollekin maatalousviranomaiselle täyttäneet kupongin, jossa vakuutamme, että voimme kumpikin erikseen asioida tilan nimissä. Nyt selvisi, että luomuasiat ovat tässä suhteessa asia erikseen.

Lumen jälkeen

Linnoitustyöt toteutettiin lapsityövoimalla, mutta kokonaan vapaaehtoistyönä. Ovi on kamerasta pois päin.

Lumen tulon jälkeen piti tehdä lumilinna. Aina joskus joitain hommia unohtuu, mutta tämä ei. Muureista on näin kolmen päivän perästä jäljellä suhteessa ehkä saman verran kuin Kuusiston piispanlinnasta Kaarinassa.

Ennen lumentuloa tehtäviä hommiakin oli kaikenlaisia, mutta niiden lumisateen jälkeisessä valmiusasteessa on huomattavaa hajontaa. Esimerkiksi haravointi on kesken. Vankka meterorologinen kokemus kuitenkin varoittaa, että siihen joutuu vielä palaamaan ennen kevättä.

Paripyörät on tehokas lisävaruste tiivistystyömaalle. Mutkien palautus -operaatio tuo liikennettä, joka ei pehmeällä maalla olisi mahdollista.

Lumen tallaamista - sekin on joskus tarpeen - ei pääse tekemään hyvissä ajoin varastoon. Joutuu odottamaan lumen tuloon asti. Maa ei juuri routaannu, mikäli höttöinen lumikerros kertyy ennen pakkasia. Routainen maa taas on edellytys siisteille ulkotöille. Kura on kivaa -ikä alkaa olla takana päin, vaikka huomattavan nuoria olemmekin - paitsi lapsityövoiman mielestä.

Pellon laidoilla olleita puukuidun kippauspaikkoja tai reittejä niille aurailtiin aikanaan, jotta rekka pääsisi pellon poikki tuomaan kasat levityksen kannalta järkeviin paikkoihin. Maata tiivistimättä ja matkalle juuttumatta. Tämänkertaisten lumien alta taas pitäisi saada perinnebiotoopin puronvarret jäätymään. Muuten suorien mutkistustöistä voisi seurata tärveltynyttä kasvustoa ja syväkyntökalustoa.

Hyvän sään aikana. Kesärenkailla selvittiin Puotilan rekossa. Lumi tuli vasta vähän kotiutumisen jälkeen. Tuulen ja lämpötilan puolesta tämä emännän välkehtivä asuvalinta ei ollut liioittelua.

Kevyellä kalustolla

Turpeessa löhöilevä Aunus ja Hihka arvioimassa näytteenottovälineistöä.

Lokakuun alkupuolella ropisti vettä. Kuten myös syys-, elo- ja heinäkuussa. Aikaisemmin kesällä kasvusto haihdutti veden, mutta nyt syksyllä isompi vesimäärä tuppaa pehmentämään alustaa. Siksi traktoritöiden sijasta operoitiin välillä muutamaa kertaluokkaa kevyemmillä akselipainoilla.

Maanäytteenotossa kaluston paino kertyy lähinnä näytekairasta ja -purkeista. Vallinneessa säätilassa on ehkä vielä huomioitava sadevaatteitten paino. Akselipainon lisäksi myös peltoon kohdistuva pintapaine pysyy pitkin peltoja saapastelevalla isokenkäisellä näytteenottajalla traktoriin verrattuna varsin maltillisena. Maanäytteitten lisäksi tutkitaan myös lannan ravinteita. Saman maanäytekairan kanssa operoitiin myös eläinhallissa katon alla (tässä vaiheessa sade oli tietysti lakannut) ja porailtiin kuivikepohjasta näyteainesta purkkiin.

Tiuhan nurmen tilalla pitäisi ensi vuonna olla kasvimaa. Kuivemmat olosuhteet
olisivat eduksi nurmen hengiltä saamiselle kasvimaakasvien tieltä.
Tällä kelillä on turhan helppo juurtua uudelleen. Pari muokkausta
tuskin riittää. Edellisvuotiset porkkanat ja palsternakat ainakin olivat
edeltäneen nurmen lukuisista muokkauksista huolimatta useampaan
otteeseen tukehtua raiheinään.

Ennen isoimpia sateita ehdittiin myös hiukan muokkailla. Nurmi on aika sitkeähenkistä. Uusi kasvi seuraavalla kaudella tukehtuu ruohoihin, jos lopetettavan nurmen kuritus ei ala jo syksyllä. Toisenlaisilla maalajeilla ruohonkorren henki voisi olla hiukan helpommassa, mutta täällä joutuu nurmen lopetuksessa maata kääntelemään urakalla niin syksyllä kuin keväälläkin. Matoparat. Ovat vähän pinnemmassakin nyt, kun ei kuivuus kiusaa.

Pilkkihaalarien paluu

Taiteellinen vaikutelma vallan mainio. Lisäksi ei tarvitse
tulla suorinta tietä kotiin mummolta ja ukilta, kun on näitä
kiertoteitä, mistä valita. Talvella vastaavan reittiverkoston
voi tehdä lumeen.

Mitä 5-vuotias haluaa tehdä sateisen hämärtyvänä iltana, kun vähän jotain vielä kerkiää ennen iltaruokaa? Kaveri heittää takin niskaan ja saappaat vääriin jalkoihin sekä ilmoittaa lähtevänsä haravoimaan lehtiä. Viisitoistavuotiaaksi mennessä ajatusmaailma sitten kokee joitakin muutoksia. Ainakin kännykkä hankaloittaa haravanpitelyä ja oma-aloitteisuus esiintyy muilla toimialoilla.

Syksyiset lehdet ovat nättejä, joten vielä toinenkin
taideharavointikuva.

Tämän viikon ohjelmassa on jälleennäkeminen laitumelta toissa viikolla Orimattilaan lähetetyn sonnipojan kanssa. Näkemisen osalta tapahtuma on ehkä
 hieman yksisuuntainen ja tunnelma mikrobiologisten tosiasioiden seurauksena hyvinkin viileä.

Huomiselle on siis tiedossa leikkaamokeikka ja sen jälkeen illan täydeltä pääkaupunkiseudun reko-jakoja. Reko-retkeily jatkuu vielä seuraavinakin päivinä. Etanan sarvet osoittavat huomiselle reilun kymmenen asteen lämpötilan kaveriksi vettä ja reipasta tuulta (8 m/s) suoraan mereltä. (Etanan lausunnot tarkistettu hyvien lähdekriittisten käytäntöjen mukaan useista muista lähteistä: Ilmatieteenlaitos, Foreca, "norjalainen") Näillä tiedoilla isäntä suunnitteli aloittavansa pilkkihaalarikauden. Edellinen sesonki taisi päättyä huhtikuussa.

Emäntä onnistui taas matkailemaan niin,
että jäi tästä lystistä paitsi.

Emäntä perehtyi viikolla ranskalaiseen suoramyyntiin. Erään juustolan ovella oli tarkistuslista "Onko minulla kaikki, mitä torilla tarvitsen?".  Vaikutti puutteelliselta; ei minkäänlaista mainintaa pilkkihaalareista tai edes villahousuista. Eikä myöskään lämpömittareista, omavalvontasuunnitelmasta tai elintarvikevalvonnan todistuksesta valvontaan kuulumisesta. Kyseisen listan tekoa on täälläkin suunniteltu, mutta koska listan optimaalinen sijoituspaikka on vielä ratkaisematta, on listakin saanut odottaa. Listan laatimisella tosin pääsee vasta säntilliseen vaikutelmaan. Se olisi ehkä myös syytä käydä aina lähtiessä läpi.

Tämä haravointijoukkue on siirretty taustalla näkyvältä lehtienputoamisalueelta vihreämmälle niitylle. Senkin kasvu vain on jo aika hidasta. Rinnelaitumella ei kuitenkaan vesi seiso viime sateittenkaan jälkeen, joten se soveltuu erinomaisesti märehtimisalustaksi.

Syksy saa

Kuivurin tuntilukema. Tämän molemmat kotimaiset suvereenisti hallitsevan
mittarin lukema on kasvanut syksystä 1986 lähtien. Esillä tyypillistä ei vielä
koulussa ruotsia opiskelleen maalaislapsen sanastoa. Emännän
suomenruotsalaisia opikselukavereita huvitti, kun kerroin
ensimmäisestä oppimastani ruotsinkielisestä lauseesta. Oppimateriaalina
oli ollut traktorin hytissä oleva kaksikielinen laatta. "Håll fast i ratten om
traktorn stjälper. Hoppa ej!" (Pidä kiinni ohjauspyörästä traktorin kaatuessa.
Älä hyppää!)

Isommat kiireet ovat alta pois, kun sato on laarissa. Tai siis myyntikasvit ovat laarissa. Oman mahan täyte on vielä mullan alla, sillä perunalaari ammottaa tyhjyyttään. Kellaria pitäisi saada jäähtymään, mutta ei oikein kylmene, kun syksystä huolimatta tämä suvisää jatkuu. Aamunkin mittarilukema on tyypillisesti +8. Muutkaan laarit eivät  kuluneen suven jäljiltä varsinaisesti pullistele. Varsinkin, kun rypsi, joka ainoana ylsi pullistuttaviin satotasoihin, on jo viety puristamolle. Alhaisen satotason positiivinen puoli on näin märkänä vuonna tietysti kuivatuskapasiteetin riittäminen.

Selvä syksyn merkki on myös matkalaisten kotiin paluu. Maailmankuvaansa kaukaisessa Länsi-Hollolassa avartanut maisemanhoitopartio palasi kotilaitumille. Kotiin ei ajanut routa, vaan ihan tavallinen nelivetoinen traktori tarkoitukseen sopiva kärry perässään. Eihän tässä tietysti porsaista ollutkaan kysymys.

Alkavalle viikolle on luvattu pitkästä aikaa sadetta (viimeksi satoi eilen) kutakuinkin joka päivälle. Tarkoittaa käytännössä sitä, että sateen takia kuraiseksi muuttuva perinnebiotooppi jätetään villieläinten haltuun. Oheisen kuvan kesyt eläimet poistuvat pellolle syömään viimeiset laidunruohot ennen reilun puolen vuoden talvidieettiä. Talonväen talvidieetti ei toivottavasti huku viikon sateisiin. Isäntä vitsaili peittävänsä perunamaan pressulla (ei meillä oikeesti oo niin isoa) nostoa vartoamaan.

 

Ruskeavalkoisia lehmiä ja mustavalkoisia runkoja. Lapinlehmällä olisi tässä ympäristössä ollut maastopuku luonnostaan.

Finaali - tattari

Vaihteen vuoksi näköala puimurista. Tällä kertaa ilman lasista
heijastuva kuljettajan hahmoa.

Kartiomaiset ovat tattaria. Aika paljon on siis kaikkea muuta. Yläkuvan
lohkolta sitä muuta ei onneksi tule ihan niin paljon. Viitisen hehtaaria
silputtiin suosiolla peltoon jo kesällä, kun pillike oli ohittanut tattarin
turhan totaalisesti.

Talvitelat häämöttävät - puimurilla. Veneilyä ei ehditä harrastamaan, mitä nyt ukki vähän ahvenia ahdistellessaan. Isäntä jahtaa parhaillaan viimeisiä tattarihehtaareja puimurilla hurjalla tuntinopeudella. Kasvikset eivät onneksi juokse karkuun. Puimurin vauhtia on kyllä varmuuden vuoksi tavanomaisesta vähän lisätty, jotta homma joutuisi valmiiksi - ei nyt hyvän, mutta vähemmän huonon - sään aikana. Puintisäät tuntuvat leijuneen toisiin maailman kolkkiin. Ilmassa on leijunut lähinnä sumupisaroita. Eilen autoillessa joutui todistamaan hiukan erikoista yhdistelmää. Pelloilla liikkuvia puimureita sai katsella tuulilasin-pyyhkijöiden rauhallisten viipahdusten läpi. Olisin ehkä mieluummin katsellut jotain tavallisempaa.

Tattari tykkäisi hiukan kuivemmista ja aurinkoisemmista oloista kuin kulunut suvi tarjosi. Siinä mielessä ei siis mitään eroa tyypillisen kesälomailijan näkemyksiin. Sikäli kun nyt kasvin kanssa voi olla samaa mieltä. Satotaso oli valitettavasti näiden makuasioiden seurauksena aikaisempaa vaatimattomampi ja tulevia kylvöjä ajatellen siementen itävyys on hieman arvoitus.

Kosteissa oloissa jälki on tämännäköistä. Pientä putsaustarvetta puimurin
sisuksissa. Ensimmäinen valmis, kolme vielä jäljellä. Tämä operaatio ei esim.
kuivalla viljalla työllistä.

Mitäs sitten, kun puimuri on siistitty ja ajettu talliin? Lunta ei ihan vielä tarvittaisi. Suksetkin on tietysti voitelematta, mutta ennen kaikkea lietevaunun harjoitusohjelma on tältä kaudelta kesken. Laitetaan siis haisemaan. Muokkauskalustollakin saattaa vielä olla spurtteja ampaistavana. Valmennusjohto kyllä jo odottelee taukoa.

Eihän tässä säässä mitään vikaa ole. Ruoho vielä vihertää eikä kuumuus ahdista. Terv. Laiha-Lohtu, M-Kirstian, Nanne ja Nerto.

Sarja kärrylle ja puimurille, osa 2

Ajelua viheriöllä. Puitavassa kasvustossa pääväri on yleensä
keltainen tai jonkin sävyinen ruskea. Nyt keltainen on vain puimuri.

Tätä on nyt sitten odotettu. Tänä vuonna ei erityisen suurella riemulla, mutta jotta saataisiin homma pois päiväjärjestyksestä ja jotta eräillä pohjalaisilla lehmillä olisi pötyä pöydässä. Sääennuste on muutaman päivän poikennut tämän suven yleislinjasta. Aurinko ilman sadepisaroita on nimittäin piirretty näkyviin usealle päivälle peräkkäin. Olosuhteet siis muuttuivat - ei nyt ihan suosiollisiksi - mutta siedettäviksi härkäpavun puintiin. Sato-odotukset ovat kyllä hiukan vaatimattoman alapuolella. Lisäksi tavara on märkää, mikä on syy siihen riemun puuttumiseen. Märän - on se nyt mitä hyvänsä - mutta varsinkin pavun puimista ei taida kukaan pitää erityisenä huvina. Joku puimaan jo kerennyt tuttu raportoi puimurin koneiston tarvitsemista välipesuista.

Vihreätä on, vaikkei olekaan heinää kylvetty alle. Jäykempi maalaji voisi
olla rikkojen suhteen hiukan armollisempi. Tämä rikkasuotuisa
on kuitenkin yleensä suotuisa myös itse viljelyskasville.

Papu on tuleentuneena erinomaisen rumaa. Ulkonäkö ei ehkä ole lautasellakaan pavun vahvin puoli. Tai ainakin kauneus on katsojan silmässä. Alkukesästä kasvin vihreä lehdistö (ei liity keltaiseen lehdistöön) peittää pellon pinnan hyvin ja rikkakasvien kasvu kärsiin valon puutteesta. Tuleentuneessa kasvustossa lehdet ovat kuihtuneet ja valo pääsee maahan asti. Maassa sitten vihertää ihan urakalla. Jos oikein huonosti käy, tämä viherrys kasvaa täysin läpi ja pavut, raukat sen seassa eivät kuivu puitavaan kuntoon.

Avattu pavunpalko. Satoa
liioiteltu laittamalla
mittakaavaksi aika pieni käsi.

Turhan märkää oli nytkin. Puimaan pääsi päivällä kolmen maissa. Seitsemältä kaste komensi koneen vuorokausilepoon. Näin myöhään syksyllä ei tosiaankaan tarvita digipiirtureita ajoaikojen rajoittamiseen.

Tämä viehättävä pavunvastaanottolaite lepäili puinnin ajan aurinkoisella
pellonlaidalla, muttei sitten suostunut käynnistymään, kun piti lähteä
pihaan. Kuivuriin ei olisi vielä päästykään, kun kärryllisestä ei tule kuivuri
riittävän kylläiseksi.

Ei ihan näytä samalta, mitä myymme pussissa. Kuormasta varmaan puolet on savikan siemeniä, joita lähtee pois kuivurin esipuhdistajassa.

Kylmän kesän satoa

Kaverukset Banana pink (vas.) ja Uchiki kuri (oik.).

Tänä kesänä ei ole tehty lämpöennätyksiä eikä oikein oltu edes keskiarvoissa. Tämän huomaa muun muassa kasvimaalla. Kurpitsapöpelikössä piileskelevät soikulat ovat pysyneet varsin maltillisissa mitoissa. Kurpitsoiden kasvattaminen on kivaa, ja se on ollut riittävä syy kylvää niitä yli oman tarpeen. Niitä on nyt sitten jonkun verran kaupan rekoissa ja eilisessä Osta tilalta -päivässä. Isännällä pursuavat kurpitsat korvista huomattavasti ennen kuin emännän kurpitsankasvatusinto loppuu. Emännälläkin kyllä säilöntäinto loppuu ennen kasvatusintoa.

Tänä vuonna oli parin vuoden tauon jälkeen kotoisasti banaanikurpitsaksi kutsuttua Banana pink -nimistä lajiketta. Aikaisemmin suurimmat banskut ovat olleet yleensä parikymmentäkiloisia - siis hyvin epäkäytännöllisen kokoisia. Silmillä punniten nyt lienevät isoimmat hiukan toisella kymmenellä. Katsotaan, onko vaaka aikanaan samaa mieltä. Silmäpunnituksessa on taipumusta aliarviointiin. Ainakin silloin, kun arvioi esineitä, jotka pitäisi kanniskella pitemmälle. No, sitten raahataan, jos ei jakseta kantaa - tai hälytetään lapsityövoimaa avuksi. Sitä isompaa. Pienempi työvoima on erinomaisen vakuuttunut siitä, että äiti on hyvin vahva ja turvallisen lapsuuden jatkamiseksi tätä uskoa ei väen väkisin horjuteta.

Kesä meinaa loppua kesken muiltakin kasveilta. Härkäpapu vartoo edelleen pellolla. Hamppua ei

Härkäpapukasvusto alkaa kyllä ränsistyä, mutta puintivalmista se ei vielä ole.

Lauma bioreaktoreita parantamassa ruohonkorsien ravintoarvoa.

onneksi kylvetty, kun kevät meni pitkäksi. Tattari - samoin kuin kaikki leikkuupuimurit - pitäisi kuivemmasta kelistä.

Yksi kuitenkin on, joka näilläkin leveyksillä vuodesta toiseen varmasti valmistuu ja jonka satovaihtelut ovat hiukan vähäisempiä. Ruoho nimittäin vihertää riippumatta siitä, millä puolella aitaa korret asustavat. Sellaisenaan korsisto on tietysti vähän heikkoa nälän torjuntaan. Onneksi on keksitty neljällä jalalla liikkuva mahayhdistelmä, jolle ruoho maistuu. Lukuisista mahoistaan kuuluisa lehmä säilöö kylmänkin kesän talteen sekä tietysti muuttaa sen yksimahaiselle sopivaan muotoon. Tietysti lehmälle kannattaa esim. heinänä säilöä sitä kesää talteen, jotta lehmän palvelukset olisivat käytettävissä seuraavanakin kesänä.

Rikkoja muttei rokassa

Ennen ja jälkeen. Etsi erot.

Emäntä on päivänä muutama harrastanut mekaanista rikkojen torjuntaa - bioenergian käytöstä huolimatta aikuistyövoimalla.

Yksi nurmien ärsyttävimmistä rikkaruohoista on hevonhierakka. Se runsastuu laitumilla, koska maussa on laiduntajien mielestä ilmeistä vikaa. Ei nimittäin nimestään huolimatta maistu hevollekaan. Sellainenkin täällä taannoin asusti, mutta joko eläinlaji tai kasvi on nimetty väärin. Virtahevoilla ei ole kokeiltu eikä kokeilla. Vaatisi ehkä toisenlaista aitausteknologiaa, vaikka aidassa virtaa onkin (0,000.. A). Purokin saattaa olla vähän matala ja kylmä kyseiselle lajille. Sitäpaitsi maataloushallinto ei ole tainnut  määrittää, kuinka monta lantayksikköä yksi virtahepo olisi. Lisäksi pidän virtahepoa lehmään verrattuna todella rumana, eikä makukaan taida vetää vertoja. Tästä johtopäätöksenä jatketaan hevonhierakan kitkemistä käsin. Emännän nyt käyttämä luomumenetelmä on kiskoa kasvi juurineen  irti ja tunkea koko kasvi 15000 siemenensä kera säkkiin. Jos jotain positiivista haluaa hakea, niin tämä pitkä ja vankka juuri tekee hyvää maan rakenteelle - toisin kuin kitkijän selälle.

Reilu parikymmentä vuotta sitten emäntä sivisti itseään lypsämällä yhden suven saksalaisia lehmiä. Hierakkaa pidettiin aika riesana ja siellä sitten kuljeskeltiinkin laitumilla reppu- tai sivelyruiskun kanssa täsmätarjoilemassa rounduppia hierakan lehdille. Suomessa se tuntui olevan pienempi ongelma siihen aikaan, mutta aika monella on tuntuma, että hierakkavaiva olisi viime vuosina lisääntynyt.

Palsami on hierakkaan verrattuna aika ergonominen; juuri on vain kevyesti maassa kiinni ja varsi katkeaa helposti. Irti, varsi poikki juuren yläpuolelta ja pinoon. Ennen siementen tuleentumista.

Maalaji oli sellainen, että ojan pohja ei kanna, joten pitkillä saappaan varsilla ei pitkälle pötki, vaan juuttuu syvälle. Käytännöllinen työasento oli paikoin tämä spagaattiharjoitus, mutta miten tästä pääsee leveällä kohdalla pois niin, että vesi pysyy saappaan ulkopuolella. Kahdella kostealla läikällä sääressä selvittiin. Nekin saattoivat johtua murtuneesta saappaanvarresta eikä puutteellisista akrobaatin taidoista.

Toinen riesakasvi ei esiinny pelloilla, vaan paikoin esim, ojan varsilla. Täällä oli aikoinaan pihassa koristekasvina jättipalsamia. Se alkoi vähitellen koristaa muitakin paikkoja kuin kukkapenkkiä, joten häätötuomio tuli  myös sieltä kukkapenkistä. Nyt sitä on vielä yhden ojan varressa. Paikka tuli toissasuvena hyvin kitkettyä, mutta vuosi sitten seuranta unohtui. Silloin nypittävää olisi ollut varmaan aika vähän. Nyt tämä unohdus kostautui ja emäntä vietti eilistä päivää kutakuinkin ojan pohjalla. Onneksi tuuli. Edellisellä kerralla oli nimittäin lämmintä ja tyyntä. Olosuhteet ojanpohjalla ovat laajamittaiselle ilmahyökkäykselle täydelliset.

Palautumispäivä

Mustat lampaat ovat hyvinkin tunnettuja. Tässä ei kuitenkaan
eläinlaji täsmää. Joku eilinen vieras kertoi, että hän olisi aidan
tykönä osannut tehdä "mikä ei kuulu joukkoon" -tehtävän.
Nukku-Matti on tämän poikaporukan kesyin kaveri. Herrat olivat
emännän tämänpäiväisen luontoretken ensimmäinen kohde.

Luonnon päivä oli eilen. Kiitoksia vaan kaikille vierailleille. Tänään on toivuttu eilisestä eli siirretty katseluetäisyydellä olleet eläimet kauemmille laitumille, syöty puffetin tähteitä ja tiskattu termoskannuja. Kahta jälkimmäistä oli  molempia riittävästi tarjolla. Kaikkien juhlien parhaita puolia on se, että seuraavana päivänä ei yleensä tarvitse tehdä ruokaa. Näyttää pätevän myös juhlittaessa Suomen luontoa.  No, sieni-kesäkurpitsakeittoa kyllä vähän tehtiin, kun molempia aineita sattui löytymään.

Yksi lapsukainen halusi mieluummin leppäkerttupipon,
joten emäntä sai tämän.

Iltapäivällä sää suosi, joten emäntä jatkoi luontoteemassa ja lähti käppäilemään metsään. Juosta ei tähän aikaan vuodesta kannata. Tyrkyllä on sekä mustikoita että vadelmia. Jos niitä pysähtyy syömään kovin hikisenä, tulee vilu, ja syömisen joutuu keskeyttämään ennen aikojaan. Jäisi vitamiineja ja hyvää makua saamatta. Noin tunnin matkaan menikin sitten tällä menetelmällä reilu puolitoista tuntia. Mutta ei ollut kiire, kun iltaruuaksi oli valmiina pasteijoita.

Ei ole kovin kiireistä toimintaa, kuten päiväyksistä näkyy. Parin päivän viive
postin luvussa on siis aika pientä.

Ulkoilun ja jälkien korjaamisen lisäksi on tutustuttu viime päivinä kertyneeseen postiin. Viikolla on luonnonpäivävalmistelujen lisäksi kyyditty kylmettynyttä sonnia kotiin kilon palasina sekä parina iltana tarjottu ReKo-asiakkaille tilaisuus ihailla emännän uutta pipoa ostosten noudon lomassa. Isäntäkin retkeili pari päivää poissa maisemista. Postiin perehtyminen oli kaiken muun ohjelman ohessa jäänyt vähän ylimalkaiseksi. Eipähän ollut mitään kiireellistä tullut, kuten kuvasta näkyy.

Pakollinen pysähtymisemerkki.

Nämä ohitettiin. Ei niitä kaikkia ehdi poimia. Eilisen
 luonnonpäivän perinnebiotooppikierroksilta osa
ihmisistä palasi sienisaaliin kera.

Kyläile kyytöillä

Tämä perinnebiotoopin puron rannalta toiselle johtava  vedenylitys-
avustin on niille, joilla ei ole vedenkestäviä sorkkia. Tyyppikäyttäjä
on kädellinen. Me nelijalkaiset tässä mieluummin vain arvioimme
rakenteiden ominaisuuksia.

On taas se aika vuodesta, joka viime vuonna oli tähän aikaan. Viikon päästä lauantaina vietetään
viidennen kerran Suomen luonnon päivää. Päivän status on noussut edelliskerroista, sillä nyt se on kalenteriin merkitty liputuspäivänä. Huljalan Tupala on alusta alkaen osallistunut juhlintaan kutsumalla kyytöille vieraita. Herra härkäpapu ja rouva Hamppu ovat nekin olleet tavattavissa kotioloissaan eli arkisesti varpaat mullassa. Käytös on kylläkin kyyttöjä yksitotisempaa seurattavaa. Vastaavasti ominaisuudet selfietaustana ovat selvästi vakaammat.

Nompparelli nyt,
yksivuotissynttärit ovat
ensi torstaina.

Merja-Kristiinan vasikka, Nompparelli, oli aivan pränikkä
viimevuotisessa luonnonpäivässä.
Nimi valittiin vierailijoiden ehdotusten joukosta.

Rouva Merja-Kristiina, Nompparellin emä,
on talon vanhin lehmä.

Tähän astisilla kerroilla Suomen luonto on ollut pävälleen hyvin myötämielinen. Taivas on esitellyt vain poutapilviä ja viimevuotinen kova tuulikin kaatoi puita aitalangoille vasta hiukan vieraiden lähdön jälkeen.

Luonnon päivää ja avoimia ovia on tänä vuonna jo kertaalleen harjoiteltukin vajaa kuukausi sitten hiukan toisen otsikon alla. Sillä kerralla saatiin pari sadekuuroa, joten nyt osaamme sateen sattuessa toimia myös sateessa. Testatusti. Heikoiten menestyi viljelykasvinäyttelyn sokerijuurikkaan vieressä päivystäneen sokeriastian sisältö. Yleensä siihen on iskenyt lähinnä lapsityövoima, jolle pullan ja muffinssien anniskelu on jossain vaiheessa lopetettu.

P.S. Teksti laadittu kyyttöpasteijan tuoksun leijaillessa keittiöstä. Maistamaan pääsee siis 26.8. klo 12 - 15. Kiitoksia vaan kaulinta pyörittävälle lapsityövoimalle.

Pieniä pyöreitä mustia

Kuskin on tolppien liepeillä syytä muistaa tyhjennystorven olemassaolo.

Talossa siirryttiin taas öljyalalle. Rypsin puinti alkoi eilen ja toivottavasti päättyy tänään. Aamuinen sade valitettavasti pitkitti yökasteen aikaista taukoa. Tällä pitkittyneellä tauolla aika on saatu kulumaan laitumien puhdistusniitolla, joten peukaloiden ei ole tarvinnut vaivaantua pyörimään.

Rypsin siemen on pientä, joten kärryn täytyy olla tiivis.
Vieno ropina kärryä lähestyessä kiinnitti emännän
huomion. Onneksi biohajoavaa pikatiivistysmateriaalia
oli runsaasti käden ulottuvilla. Apilat olisivat olleet
tietysti heiniä koristeellisempia.

Usein syysrypsi on puitu jo heinäkuun puolella, mutta tämänvuotisesta puimurin startista ei päässyt kalenteria tarkistamaan. Tai jos erehtyi tarkistamaan, niin koululaiselle voi tulla parin viikon diftongi- ja derivaattavajaus. Viime vuosina koululaisten kesäloma on loppunut pari viikkoa rypsin puinnista. Tänä vuonna rypsipelto ja luokkahuone korkattiin samana päivänä.

Tällä kertaa heinäkuussa vielä tilattiin varaosia paljastuneeseen tyyppivikaan. Osan vaihto vaati huoltomiehen mukaan kuumennusta, pitkää vääntövartta ja paljon rumia sanoja. Kysyin isännältä, osaako hän viime mainittuja, kun kotikäytössä niitä ei esiinny. Oli kuulemma kahdella ensimmäisellä varusteella selvitty. Neuvon antaneella huoltomiehellä ei ilmeisesti ole yhtä pitkää vääntimen jatketta käytettävissä.

Rypsi talvehti kohtuullisesti, joten rikkaruohoista ei ollut kiusaa kuten viime vuonna. Hiukan saunakukkia ja hierakkaakin. Nekään eivät olisi näkyneet, jos kasvusto olisi pysynyt pystyssä. Lakoontui kumminkin jonkin verran. Tosin loppuvaiheessa saunakukat eivät enää pistäneet silmään, kun ne olivat pudottaneet lehtensä ja rypsi tuleentunut.

Rypsin, kuten muidenkin ristikukkaisten, siemenet ovat liduissa. Kasvusto oli sen verran tuleentunutta, että siemenet tuppasivat varisemaan aina litua aukaistessa.