Sivut

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Avoimet ovet

Tässä vaiheessa yleisön kahvinjano oli huomattavasti tiedonjanoa
suurempi. Kasvipöydän ympärillä on paljon väljempää kuin puffetissa.
Kameramies ei kuitenkaan ollut laukaisuvalmiina yleisön toisenlaisen
sijoittumisen aikana.
Tämä aita pysäyttää hirven. Ihminen mahtuu alta ryömimään, kunhan
vyötärönympärys on Kansanterveyslaitoksen suosittelemissa rajoissa. Kuvan
Oja-hiehoa isompi Nätti-lehmä on kuitenkin aidan pariinkin kertaan alittanut.
Tämänkertainen alituskohta oli kuvassa näkyvän punaisen kepin vieressä.
Aika joustava materiaali.
Lauantaina oli ovet auki - niin että siitä oli oikein tiedotettu suuntaan ja toiseen. Emäntä oli ainakin vaivannut päätänsä keksiäkseen firman fb-päivityksiin joka päivälle erilaisen aasinsillan, jolla muistuttaa siitä, että täällä on lauantaina yleisötilaisuus. Yleisön muisti lienee ollut mainio - muistutuksista johtuen tai niistä huolimatta - sillä väkeä oli paikalla oikein mukavasti. Ei mennyt järjestämisen vaiva harakoille. Kunniamaininnan arvoisesti kunnostautui meteorologinen osasto. Kasvinäytteissä oli muun muassa sokerijuurikas Etelä-Hämeenkoskelta, mutta sen vieressä esillä ollut sokeri ei muuttunut sokerivedeksi. Eikä tuuli vienyt näytepurkkeja.

Ruokintasimulaattori koekäytettiin omalla väellä ennen
yleisön saapumista. Miljoona (vas.), Oikea, Muhkea ja Runsas
nauttivat henkilökohtaisesta heinätarjoilusta pitkin päivää.
Perjantaina mentiin ajoissa nukkumaan, jotta lauantaiaamuna aikaisin oltaisiin sitten virkeinä tekemässä viimeiset valmistelut. Naapuri soitti illalla yhdentoista aikaan. Hänelle oli ilmoitettu väärin sijaitsevasta lehmästä. Naapurin lehmät olivat ilmeisesti sijainneet asianmukaisesti, joten naapuri ystävällisesti välitti tiedon dislokaatiosta meille. Paikka jäi hieman epävarmaksi, joten isäntä lähti tarkastamaan epäiltyä kohdetta. Epäilty löytyi itse teosta. Kerran aikaisemminkin hirviaidan alittanut Nätti-lehmä hölkötteli laitumen viertä tienpenkalla. Isäntä avasi hirviaidan portin ja huhuili Nätin takaisin. Suvaitsi onneksi tulla.

Isännän keskeytyneet unet eivät valitettavasti palanneet yhtä sutjakkaasti. Keskeytyneistä unista huolimatta aamun valmisteluissa oltiin ajoissa. Aamulla tehtiin nimittäin hiukan ylimääräistä väliaitaa, jotta Nätin lauma saatiin varmuuden vuoksi pois hirviaidan vierestä. Olisihan sitä tietysti päivällä ollut runsaasti porukkaa aituria jahtaamaan, jos tarve olisi tullut. Biotooppikierroksella ollut väki ei sekään valittanut nukahtelevasta oppaasta.

P.S. Tervetuloa uudelleen 31.8. Suomen luonnon päivän merkeissä! Ainakin vihannesvalikoima on silloin laajempi.




2 kommenttia:

  1. Hienosti teillä oli tapahtuma järjestetty! Tuli lauantaina aamupäivällä käytyä paikalla.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset näin vähän myöhässä. Tämä blogikone lähetti aikaisemmin sähköpostiin ilmoituksen, kun joku kommentoi, mutta sellaisia ei näköjään enää tulekaan ja siksi huomasin vasta nyt.

    VastaaPoista