Vuoden vaihtuessa

Hyvää uutta vuotta! O samma po kuusprook, möö möö.

Kuten autonlasi, traktorinkaan näköelin ei mene säpäleiksi,
vaan jää säröille. Valoisalla tiellä vielä näki säröjen läpi, mutta
aurauspölly ja säröt eivät enää olleet läpinäkyvä yhdistelmä. Kun
aura laskettiin maahan, piti keskeltä vähän kirkastaa.
Alkuun päästyään kirkastus tosin laajeni ihan omatoimisesti. 

Tämän viikon jännittävin tapahtuma oli punaisen Valtran tuulilasin rikkoutuminen. Aurauskeikalla kuului kräk, minkä jälkeen isännän silmien eteen ilmestyi läpinäkyvyyttä oleellisesti heikentävä tiheä säreikkö. Säröjen läpi saattoi kuitenkin välittömästi havaita kyseisen aurauskeikan tuottaneen nettoa väärään suuntaan, vaikkei oltu vielä edes kohteella. 

Tuo ensimmäinen lause sillä varauksella, että jäljellä olevana reiluna vuorokautena ei tapahdu mitään vielä jännittävämpää. Mahdollisuudet ovat kyllä tavallista suuremmat, sillä tunnin päästä lienee maisemassa (myös ääni-) todennäköisesti tavallisuudesta poikkeavaa pauketta ja välkettä. Sen määrä on joskus ollut liikaa lehmän hermoille. Niillä kerroilla on seuraavana päivänä hiihdelty huhuilemassa hermoilijoita takaisin notkuvien pöytiensä ääreen. Positiivinen puoli on se, että lumipeite helpottaa hiihtoa ja jäljittämistä sekä parantaa mahdollisten hermoilijoitten kotiutumismotivaatiota. Onneksi ilotulitus on uuden vuoden eikä juhannuksen juhlintamenetelmä.

Vuodenvaihdehommiin kuuluu myös näyttöpääteoperointia - proosallisemmin ilmaistuna laskujen maksua. Vuoden viimeisenä päivänä maksetusta laskusta arvonlisäverot ovat pienentämässä alv-ilmoituksen nettoriviä heti alkuvuodesta. Jos maksu siirtyy tammikuun puolelle, ovat verot hyödynnettävissä vasta vuotta myöhemmin, vaikka raha on omasta käytöstä pois käytännössä yhtä kauan. Valtion rahatilanne huomioon ottaen olisi tietysti isänmaallista jättää summa vuodeksi pidempään verottajan käyttöön, mutta ihmisillä tuntuu olevan taipumus ajatella omiakin finanssejaan. 

Kalenterivuosi on siis maatiloilla tyypillinen arvonlisäverotusjakso. On paljon tiloja, joilla pientä tai isompaa menoa kertyy joka kuukausi. Sadosta, esim. viljasta taas saattaa saada paremman hinnan myytäessä isompi erä kerrallaan, jolloin myytävää ei monelle kuukaudelle riitä. Tai sitten vähittäiskaupan käytäntö on ollut maksaa esim. perunaa syksystä kevääseen toimittavalle viljelijälle talven toimitukset kahdessa erässä: yhden erän talvella ja jälkimmäinen vasta sitten, kun varasto on tyhjä. Näissä tapauksissa ei myyntituloista valtiolle tilitettäviä "alveja" ole läheskään joka kuukaudelle. Alv-maksuliikennettä olisi siis useammin valtiolta tilalle kuin tilalta valtiolle. Valtio siten pidemmän alv-jakson mahdollistamalla säästää itseltään byrokratiaa - viljelijöiltä tietysti myös. 

Siltä varalta, että veroaihe ei kaikilla viritä vuodenvaihteen juhlinnan tunnelmaan, päätän raportoinnin tältä erää tähän sympaattiseen kuvaa luomutarkastuslaskusta ja veroihin palataan todennäköisesti ennen helmikuun viimeistä päivää. Hyvää loppu- ja alkuvuotta kaikille Huljalan Tupalan lukijoille!

Tämänhintaista lystiä, sikäli kuin luomutarkastusta voi lystinä pitää. Ruokavirastolle  kokonaan menevällä luomutarkastusmaksulla ei maksuvuoden puolesta ole vaikutusta alv-rahojen liikenteeseen. Summa joka tapauksessa uppoaa kokonaisuudessaan yhteen valtion lukuisista taskuista. 

Ei etsi eikä soisi löytävänsä

Myymälämme saavutettavuudessa oli kuluvalla viikolla ajoittain pientä haastetta.

Sähkön kulkureittejä on yritetty jo reilun vuoden ajan saada muuttumaan. Sähköyhtiön intresseissä oli saada ilmajohto pois Helvetin rotkon lahojen kuusten alta, itse taas halusimme vähentää kierrettävien tolppien määrää muuten suoralla peltolohkolla. 

Edellissyksynä routa ehti ennen tekijöitä. Työmaakoppi ja kaapelikela vain asettuivat talvehtimaan maillemme. Salaojakonetta tarvitseva peltoväli saatiin sitten tehtyä sekä sähköyhtiön että meidän osaltamme seuranneena sulan maan aikana, mutta tien varteen tulevat viimeistelyt ovat antaneet odottaa itseään. Isäntä lopulta kaivoi oman osuutemme silloin, kun kohmetta oli pinnassa vasta vähän. Sähköyhtiön urakoitsijan ehti paikalle pakkasten jatkuttua. Vähän oli yritetty avittaa hommaa auraamalla lumet toispuoleisesti ja jättämällä lumikasa melkein keskelle risteystä niin, ettei maa pääsisi jäätymään ihan niin syvältä. 

Nurkissamme liikkui alkuviikosta myös
kompakti sorkkaeläin. Tämä kuva tosin
on naapurin pellolta. Meiltä matka suuntautui
kuitenkin toisen naapurin peurapassipaikalle.
Ajoitus oli täydellinen, sillä naapuri ei ollut
vielä hankkinut joulukinkkua. Erittäin positiivista
tämä naapurin kinkunhankinta on ensi suven
kasvimaa-asioiden kannalta.
Villisika ja perunamaa eivät ole oikein
yhteensopiva yhdistelmä.

Haastetta hommaan toivat tien alla olevat tietoliikenneoperaattorien ja vesilaitoksen kaivaukset. Puhelinlaitokselta saatiin yksi kartta, johon linjoja oli merkitty. Muuten hyvä, mutta työmaalla oli oltu sen verran, että tiedettiin, ettei niitä näin laitettu. Ruvettiin tinkaamaan toista. Lisäksi tiedettiin, että kuituja kulki useampia, vaikka firmat kovin väittivät määrää pienemmäksi. Urakoitsijan ja isännän useampaan kertaan tietoja nyhdettyä, saatiin kuitenkin sen verran uskottavia määritelmiä, että hommaan päästiin aloittamaan. Toisaalla kaivinkone onnistui kuitenkin rikkomaan hulevesikaivon, johon pääsi soraa. Urakoitsija yritti tilata vesilaitokselta imuautoa sitä tyhjentämään. Vastaus oli kuitenkin, ettei ole heidän kaivonsa, täyttäkää vaan. Isäntä ryhtyi tavoittelemaan firman seuraavaa porrasta, joka kyllä uskoi, että paineenkorotusaseman viereen metsään kukaan muu ei tee hulevesikaivoja ja lupasi lähettää auton. Tiedusteli kuitenkin, mitä isännällä asian kanssa on tekemistä. No, sitä vaan, että sattui olemaan maanomistaja, jonka maille kyseinen kaivo oli tehty asiasta mainitsematta. Eikä kukaan putkien sijaintia varmistellessakaan ollut huomannut kyseisestä kaivosta mainita. Nyt piirretään kyllä kartat itse ja toivotaan, että seuraava sukupolvi niiden olemassaolon muistaa, jos joskus tarvis on. Nykyopetussuunnitelmassa käsityötunneilla kuulemma opetellaan dokumentoimaan tehty työ. Näiden laitosten edustajat ovat selvästi käyneet koulua vanhempien opetussuunnitelmien aikana.

Eikä niitä kaapeleita vielä kytketty ole. Voipi olla, että vielä seuraava rehunteko pyöritellään koneita tolppien ympäri. 

Ja sitten on aurattu lunta. Onneksi etupäässä täällä kotinurkissa ja Helsingin rekoreissu oli vasta pahimman myräkän jälkeen. Matkassa olleelle lumikolalle oli kyllä käyttöä.

Joulu avautuu

Emäntä on ollut parin karamellin verran kiltti, eikä lopettanut kiltteilyä, vaan antoi toisen karamellin kiltisti isännälle. Isäntäkin oli kiltti ja tarjosi pukille paahdettuja hampunsiemeniä, mutta pukki partasyihin vedoten kohteliaasti kieltäytyi.

Hämeenkoskella noudatetaan samaa kalenteria kuin muuallakin valtakunnassa, eli täälläkin on ryhdytty

Juureslaatikoita, joiden takana isäntä, jonka takana Tupalan
vähemmän virallinen joulunavausedustaja, jonka takana
joulunavausyleisöä, jonka takana joulukuusi. 

joulua vartoilemaan. Odotus on erinomaisen virallista, sillä paikkakunnalla järjestettiin kuluvalla viikolla joulun avaus. Väkeä oli kuin pipoa, joka muuten oli vallinneessa säässä mitä mainioin varuste. Huljalan Tupalan virallisilla joulunavausedustajilla oli pipon alla vielä kypärämyssy ja vähemmän virallisella edustajalla taas pipon päällä pyöräilykypärä. Ei tullut vilu. Tapahtumassa paikkakunnan yhdistyksiä ja yrityksiä oli esillä Seuralan sisä- ja ulkopuolella. Jälkimmäisellä oli tavattavissa myös joulukuusi, joka sai tilaisuuden aluksi valaistuksen - vähäsähköisillä led-lampuilla tietenkin. Osallistuminen joulunavaukseen oli vähän kuin pienimuotoinen reko-reissu, sama varustus paitsi tilauslistaa ja miellyttävän lyhyt matka ja esim. Helsinkiin verrattuna sympaattinen liikenneympäristö - ei yhtään auki revittyä katua. 

Sinne se nyt uppoaa. Tieto siitä, kummalla puolella tietä
aikaisempia kaivauksia on tehty, oli yllättävän tiukassa.
Ilmeisesti lopulta saatu tieto kuitenkin oli oikea, sillä
valokuituja (joita siis useampi sujuvasti kiinteistömme ohittaa)
ei toistaiseksi ole katkaistu.

Pikkupakkanen oli joulun avauksen kannalta mitä mainioin sää - ei kuraa eikä sohjoa. Toinen ajankohtaisasia taas ei ollut jäätyneen maan kanssa yhteensopiva. Helvetin rotkon sähkölinjan maakaapelointiin liittyen meillä oli hankkeena siirrättää yhdellä peltolohkolla puolisen tusinan tolpan kautta kulkeva sähkölinja myös maan alle. Näiden piti toteutua jo viime syksynä. Kaapelikelaa ja työmaakoppia ilmestyi tontille. Talvi taisi kuitenkin yllättää sähköyhtiön ja homma siirtyi seuraavaan sulan maan kauteen. Osa hommasta tuli tehtyä, mutta jäi kuitenkin vaiheeseen. Toivottiin, että saataisiin oma pätkämme kaivatettua tässä loppuvaiheen yhteydessä ja kaapelikela odotteli siksi tien varressa. Lämpötilat alkoivat muuttua sellaisiksi, että odottaminen voisi toistamiseen johtaa yllättävään talven saapumiseen. Haave kaivattamisesta päätettiin siis lisäviivästymisten torjumiseksi haudata ja isäntä tarttui länkkärin puikkoihin vielä, kun kalusto maalle jotain mahtoi. Tolppia tietenkään ei saa pellolta pois ennen, kuin myös sähkö siirtyy tähän kaivaukseen, mutta nyt on toiveita, että joku sähköhenkilö pääsee tekemään sopivia kytkentöjä ennen seuraavaa kasvukautta. Sitten olisi emäntä&pöyhin-yhdistelmän riskitaso alhaisempi.

Rullataan auki. Tämän lankavyyhdin piteleminen kehiteltiin tällainen vyyhdinpitelykoneistus.

Marraskuu

Hetihän tästä tulee marraskuu mieleen. Harvennettua paisterinnettä ja rypsipelto.

Yleensä valkovuokkoja on kerätty äitienpäiväksi,
mutta nyt oli isällekin pari tarjolla. Ei kerätty, kun isä löysi
ne ihan itse.

Tapahtuu kaikenlaista, mutta ei tapahdu mitään jännittävää, joten ei ole tullut laadittua raporttejakaan. Tosin, kun jotain riittävän jännittävää tapahtuu - esimerkiksi sonni murtautuu ulos karsinasta - yleensä toivoo, ettei tapahtuisi mitään jännittävää.  

Nuorisolla vapaa-aika siellä valaistulla verstaalla meni
yhdessä vaiheessa hevosharrastukseen. Puhutaan, että pollejen
vaikutukset pankkitiliin ovat usein epätoivotussa mittakaavassa.
Niin näyttää tässäkin käyneen, kun lainhuuto on käännetty
kiinnitysasentoon. Sinänsä on kyllä tyylikästä ratsastella
pitkin Mannerheimintietä. Toivottavasti kaviot eivät kärsi.

Kasvimaa tuli tyhjennettyä. Tihkuletkut ovat irti, kyltit pois, vaaka tuotu kuivattelemaan ja lämmittelemään ja biokalvokin on kerätty pois. Sen kyllä mikrobit maaduttaisivat, mutta silti tekee mieli kerätä se pois. Tai "tekee mieli" on ehkä pientä liioittelua. Kosteassa +1-kelissä homma ei varsinaisesti kutsu. Sormet ovat kyllä jo lämmenneet operaation jäljiltä. 

Lehtikaalia, persiljaa, muutama porkkana ja satunnainen kaalinkerä saattaa vielä maalta löytyä, jos jonkun viherpeukaloa vielä pahasti kolottaa. Emäntä pitää vähän taukoa ja käyttää peukaloaan sitten siemenkatalogien selaamiseen. Tämä tapahtuu nykyään pääosin hiiren nappulaa pyörittämällä eli itseasiassa etusormella. Kaipa posti jonkun paperisenkin vielä tuo, että peukalokin treenaantuu.

Sää ja valaistus ovat suosineet myös puhdetöitä. Verstaalla näkyvyys on puoli viiden maissa selvästi parempi kuin pihalla, vaikkei olisi sumuakaan. Taltoista ja puukoista on innostunut erityisesti nuorempi työvoima. Siinä määrin, että raportoitiin kauhaoptimaalisen puutavaran varastojen huvenneen. Epäoptimaalisuutta aiheuttivat tiettyjen puulajien maku ja ötököitten varastossa toisiin tekemät reiät. Rei'itetty´jä olivat nimenomaan ne paremman makuiset. Ei ole tuohesta ötökän suu. Kokemus optimaalisuudesta ei yhtään lisääntynyt, vaikka kerrottiin, että liikkeissä ja netissä myydään huonekaluja, joihin on porailtu "ötökän reikiä" vanhan vaikutelman tekemiseksi. No, on niitä valmiiksi revittyjä farkkujakin kaupan. 

Tästä saadaan mauttomampaa puutavaraa, kunhan ensin kuivuu. Toimitusajat lienevät siis linjassa korona-evergivensuezissa-ym. -aikakauden kanssa, jos tilaat puurokauhan näiltä kuorijoilta. 

Parin kauden loppu

Laidunkausi alkaa olla taputeltu tässä vaiheessa. Runsas meinasi viime tässä kohtaa vielä kääntyä takaisin päin, mutta muutti suunnitelmaa havaittuaan näin lukuisan joukon peräpään varmistajia.

Laidunkausi ja kasvukausi alkavat olla loppu tai ainakin hyvin vähissä. Viimeisinä totaali-itsepalvelussa olivat kasvimaa-asiakkaiden ohella sonnit. Kasvimaan itsepalvelua ei siis vielä ole keskeytetty. Laidunlohkojen muokkausten vuoksi sonnit palasivat halliin vaihtoehtoreittiä. Emäntä epäili sonneja kovin konservatiivisiksi ja olisi hiukan kallistunut vakioreitin käyttöön sen multaisuudesta huolimatta. Marjapuskien ohi ja hallipihan kautta nyt kuitenkin tultiin. Marjapuskat voivat edelleen niin pulskasti kuin nyt marraskuuta vartoavat puskat yleensä voivat. Halleissakaan ei ole käyty pöllyttelemässä heinänsiemensäkkejä tai hakekasaa tai perehtymässä puimurin rakenteeseen. Homma sujui siis onnistuneesti. Halliin ravaamisen lisäksi piti erotella teuraaksi lähtevä sonni eri karsinaan. Sekin meni jouhevasti, vaikka operaation sujuvuudesta oli runsaasti ennakkoluuloja kaverin ylen aran luonteen vuoksi. 

Kaikki oli tehty laitumen veräjän aukaisemisen jälkeen noin kymmenessä minuutissa. Toki

Linnoitustöiden purku meneillään. Paalien takana oli vielä
aidalla erotettu suojavyöhyke.

ohjurilankojen ja niitä tukevien kone- ja kalustojonojen virittelyyn oli sitä ennen mennyt hiukan enemmän aikaa. No, tämän jälkeen teurassonni erotteli toisella puolellaan olevan aidan saranoiltaan ja säntäsi lehmien joukkoon ja siitä pihalle. Tämän jälkeen operoitiinkin reilu pari tuntia, että sonnille saatiin kyhättyä bunkkeri, jossa se varmasti pysyisi teurasauton tuloon asti. Ja tietysti piti saada sonnikin sinne bunkkeriin. Joku kolmesta porsaasta teki majan heinistä ja vähän samaa menetelmää käytettiin. Tosin heinät tulivat metallisten aitojen

Vesiastia nro yksi pitää hiukan huonosti vettä.
Vesiastia kaksi selvisi.

lisäkkeeksi ja yläreunaan viriteltiin vielä paimenlanka. Olisikohan susi pysynyt ulkopuolella? Sitten piti vielä suunnitella reitti karsinasta teurasautoon on - ei veden - vaan sonnin pitäväksi. Työturvallisuussyistä johtuen oli myös keksittävä menetelmä, miten portin saa auki ja käännettyä sonnin taakse menemättä karsinaan. Pojan oletettiin kyllä säntäävän autoon heti, kun reitti sinne on auki niin, ettei eksymisen mahdollisuutta matkalla ole. Oli kuitenkin jännitystä elämässä siihen asti, kun auto tuli. Suunnitelmat osoittautuivat onneksi toteutuskelpoisiksi, sonni käyttäytyi oletetulla tavalla ja teuraskuski oli riittävän nopea sulkemaan portin pojan perästä. Sonni toivottavasti rupesi kiinnittämään huomiota samassa kyydissä matkustaviin sympaattisiin lehmiin.

Punakarvainen kameli uutterasti kanniskelee kasviksia ja
työvoimaa. Tästä on jo muutama kori porkkanoita ja pari
kuulonsuojainpäistä pikkupoikaa purettu. Ensimmäisille
on osoitettu paikka kylmiöstä ja jälkimmäisille on suositeltu
saunaan menoa.

Kasvukauden päättymiseen taas viittaa kasvimaan sadonkorjuu. Maanantain ja tiistain välille on luvattu kovin kylmää yötä ja sen perään lämpimiä päiviä ja öitä. Varastokestävyys ja maku kärsii. Eilen mentiin sitten lapsi- ja eläkeläistyövoiman kanssa kaaleja ja juureksia pyydystämään ja tänään jatkettiin vielä purjolla. Porkkanoita, muutama purjo, puna- (Kalibos) ja valkokaali (eri lajikkeita), kiinankaali ja selleri jätettiin. Lehtikaali melkein kukoistaa vielä ja persiljakaan ei ole täydessä ruskassa. Sipuleita ja eräitä perunoita on vielä maassa ja varsiselleristäkin saa valkattua jokusia kohtuullisessa kunnossa olevia varsia, joissa ötökkävauriot ovat siedettäviä. Vähiin on siis käynyt totaali-itsepalvelun valikoima, mutta pihasta löytyy, jos vihannesvajaus yllättää - tai ilmenee täysin odotusten mukaisesti.

Talvea odottavat kaalit kuvattuna niin kaukaa kuin kylmiön mitat sallivat. Osasta etualalla olevia olisi ajatus tehdä lähipäivinä hapankaalia. 

Oivallinen tilaisuus

Ajankohtaiskuva, joka ei liity aiheeseen kuin vallitsevan vuodenajan puolesta. Ruskaa muttei sentään vielä lunta. Valkoinen alareunassa on paalimakkaran selkä.

Viime aikojen poikkeuksellisin tapahtuma 

Näissä on yleensä ollut kohta, johon on merkitty hymy tai
mutru Oiva-raportin esilläpidosta. Tästä sellainen
kohta puuttuu. Lieneekö poistettu vai onkohan lomake
niin mukautuva, että kohdan voi jättää pois, jos
edellistä tarkastusta ei ole koskaan tehty.

oli kahden terveystarkastajan käynti viime viikolla. Tarkastajat kertoivat selvittäneensä blogista taustatietoja ja minä kerroin selvittäväni tarkastusta blogissa. Ovat joutuneet odottamaan tuloksia pidempään kuin allekirjoittanut tarkastusraporttia, joka tuli heti samalla viikolla. Raportti pitäisi ohjeen mukaan linkittää nettisivuille ja kiinnittää paperisena myymälän seinään. Molemmat ovat vaiheessa, sillä tuoreeltaan julkaistu raportin kuva feispuukissa ei taida olla ihan se, mitä tarkoitettiin. Paperiversion tulostamista on jo suunniteltu, joten se saattaa huomenna siirtyä seinälle. Edellytykset ainakin on sillä teippirullan sijainti on tiedossa ja siinä oli teippiä jäljellä. Linkityksellekin on suunniteltu tälle sivustolle paikka, mutta sähköinen raportti ei näytä ihan valon nopeudella Ruokaviraston palveluun siirtyvän. Katsotaan siirtyykö se, ennen kuin tämä bloggari unohtaa, että tämmöinenkin asia piti hoitaa. 

Tarkastajia tarvittiin kaksi, koska toinen tarkasti lihaa ja toinen vihanneksia. Tarkastajien tehokas suunnitelma oli ollut, että yksi katsoo emännän kanssa lihoja ja toinen isännän kanssa vihanneksia.

Biosidien säilytyspaikka viittasi luomutilalla lähinnä
mahdollisen jyrsijämyrkyn säilyttämiseen. Täällä on kuitenkin
käytössä biobiosidi, joka päättää itse säilytyspaikastaan.
Teho jyrsijöihin on ollut oivallinen.

Ensin pihalle ehtinyt isäntä kuitenkin romutti tämän hienon suunnitelman sanomalla, että molemmat ovat tässä tapauksessa emännän heiniä, hän vain hengailee mukana, kun nyt paikalle sattui. 

Emäntä esitteli sitten lihaa ja vihanneksia koskevat toimintasuunnitelmansa, kylmiön, myymälätilan ja auton sekä vihkon, johon oli kokoiltu tasaiseen tahtiin viileähköjä ja kylmiä lämpömittarilukemia. Suurin piirtein tätä haluttiin nähdäkin. Kohteisiin olisi kuulunut myös biosidien säilytyspaikka. Emäntä viittasi pahemman puutteessa auton tuulilasille, jossa pyörii käsidesipullo. Tuulilasin läpi saatu havainto oli riittävän tarkka. 

Jonkin verran keskusteltiin pakkausmerkinnöistä. Vihannestarrassa - jota kukaan, keneltä asiaa on tiedusteltu - ei ole porkkanapussiinsa halunnut (tästä syystä on pääasiassa lakattu erikseen tiedustelemasta), ei osoite ollut aivan riittävän tarkka. Nimet ja 16800 Hämeenkoski pitäisi täydentää katuosoitteella. Fonttikokoa joutuu kyllä pienentämään, mutta asiakkaathan voivat ottaa lukulasinsa rekoon mukaan, jos haluavat tarran ja vielä lukea osoitteen siitä. Lihaetikettikään ei ollut säädösmielessä aivan täydellinen. Pakkaus pitää olla jäljitettävissä tiettyyn lihaerään ja siksi siinä pitää olla merkittynä eränumero. Leikkaamo käyttää eränumeroinnissa päivämäärää. Lisäksi olemme halunneet tietoihin kyseisen eläimen 10-numeroisen syntymätunnuksen. Tämä olisikin päivämäärän kanssa täydellinen merkintä, jos syntymätunnuksen edessä lukisi erätunnus. Se lukee kuitenkin vain siinä leikkaamon omassa merkinnässä ja ei siksi ole täydellinen. Saimme kuitenkin huojentavan tiedon, että tämä puute ei vaaranna elintarviketurvallisuutta. Omasta puolestamme olisi käytännöllisempää käyttää tunnuksen sijasta eläimen nimeä, mutta nimen tietäminen tuntuu jakavan asiakaskuntaa. On siis pysytty numeroissa, vaikka pakkauskoneen pätevyys riittäisi kirjaimiinkin. 

Näillä mentiin ja tarkastus oli noin tunnissa ohi. Paljon nopeampaa siis kuin luomutarkastaminen eikä ihan niin tyyristä. Lasku tarkastuksesta ei tosin ole vielä tullut. Valvontaankuulumismaksu (150 €/vuosi) laskutettiin jo keväällä. Uusinta on kolmen vuoden päästä. Ja jotta tarkastajissa pysytään, luomutarkastaja ilmoitti tänään kunniottavansa maanantaina kiinteistöämme läsnäolollansa.

Kuitupitoista

Auringonlaskun ala ainakin kirjaimellisesti? Ehtoon vielä lisää hämärryttyä tässä polteltiin rakovalkeaa.

Paalaus sujui sikäli hyvin, että (omaa) paalainta(nsa)
pellavapellolla ohjasti naapurin isäntä (vas.), jonka olimme
saaneet houkuteltua/huijattua laajentamaan
maataloustuotannollista perehtyneisyyttään.

Pellavaa karheella. Paalaussuunnalla oli väliä. Sylkkyjen piti
tulla aina samaan suuntaan.

Ensimmäinen, ja ennen merkittävää hinnan nousua myös viimeinen, pellavasatomme on korjattu. Sen verran paljon vaatetavaraa nykyihmisten nurkissa tuppaa olemaan, että riittävä hintojen kohoaminen ei kuitenkaan liene näköpiirissä. Kiina on maailman suurin pellavakankaitten viejä ja ainakin vielä niitä on länsimaissakin ostettu. 

Vaikka kaikenlaiset toimitusketjut tökkisivät ja hinnat nousisivat, todellista pulaa vaatteista ei ihan heti ole näköpiirissä. Muodikkuus-, mukavuus- ja istuvuusrajoitteisuus on sitten toinen juttu. 

Vajaan parin sadan kilon paaleja saatiin muutamia kymmeniä. Paalista tulee kuulemma 20 - 25 kiloa lankaa. Yhdellä paalilla pysyisi siis useamman vuoden paidoissa ja koltuissa ja jokusen hantuukin saisi. Mennään kuitenkin nykyisillä hepenillä, nämä vaatettanevat joitakuita muita.

Yksi luomuviljelyyn ryhtymisen syistä oli aikanaan kiinnostus ammatillisiin haasteisiin, kun mallasohra alkoi olla tuttu juttu. Pellavakokeilussa oli taustalla vähän samaa, ja tulikin opittua kaikenlaista uutta. Mm. se, että pellavan paalaus onnistuu märkänä ja kuivana, muttei nihkeänä. 

Luomupellavaa. Paikoin ohdakkeitten ja muitten rikkakasvien
osuus oli sellainen, että karheet päätettiin jättää paalaamatta.
Niitä kohtia kokoiltiin heinähännällä kasaan pellon laidalle. 

Ensimmäiset pari paalia kokeiltiin aika märistä korsista, jotta ylipäätään tiedettäisiin, onko paalaaminen halutulla tavalla mahdollista. Sidontalanka piti nimittäin saada pyörimään kerrosten väliin, jotta korret aikanaan saadaan järjestyksessä purettua. Joskus joku sählinki voi aiheuttaa, että näin käy vahingossa. Sitten onkin rehupaalin kanssa operoimista, kun se sisuksissa on kierrostolkulla paalauslankaa tai verkkoa. Kun homma on tarkoituksellista, sen voi olettaa olevan astetta vaikeampaa. Tämä kuitenkin onnistui ja ensimmäiseen varsinaiseen paalaussessioon ruvettiin viikko sitten. Homma alkoi illan suussa ja sujui puoliväliin asti ihan kohtuullisesti. Sitten tuli kaste ja sitten lakkasi sujumasta. Tukoksia purettiin ja yritettiin uudestaan ja purettiin toisen kerran. Heinänkorretkin ovat täyttä tavaraa irrotella, jos ovat tiukkaan päässeet, mutta tässä tapauksessa kuitukasvi on kyllä kyvykkäämpi. Lopulta päädyttiin ns. pyrolyysipuhdistukseen, eli korrenpätkät poltettiin paalaimen telojen välistä. Tapio Rautavaara lauloi aikoinaan rakovalkeasta, mutta ei tainnut tarkoittaa ihan tätä. Ympäristökin oli "köyhä, karu maa" eikä viljava eteläsuomalainen pelto. Hämärää kyllä oli. 

Ei ole sänkeä ei. Tästä on pellavat jo paalattu. Pellava nyhdetään, eikä niitetä, jolloin kuidut saadaan pitempinä. Nyhdön jälkeen korret likosivat karheilla muutaman viikon. Käännettiin välillä. Peltoliotuksessa tulee kuulemma tummempaa pellavaa kuin likolammessa. Likoaminen on entsyymitoimintaa, jolle olisi lämpö ja kosteus eduksi. Nyt oli aika kuivaa ja syyskuun alku oli koleaakin, joten likoprosessi ei ollut tehokkaimmillaan.