maanantai 21. tammikuuta 2019

Saha soi

Isäntä aloitti kevään kuntoilukauden 4,5 kilon moottorisahalla. Kahvat ovat lämmitetyt toisin kuin vastaavan painoisessa kahvakuulassa. Ryhmä kunto-ohjaajia tarkkailee harjoitusta.
Ulkolämpötilat alkavat nollasesongin jälkeen lopultakin olla kuivikkeen kulutuksellisessa optimissa - tänään selvästi sen allekin. Sisälämpötilat taas tuntuvat ihan optimaalisilta, kun muistaa pukea toimistotöihin kynsikkäät. Vuodenaikaa voi siis epäillä talveksi. Talveen viittaa sekin, että isäntä ryhtyi ulkoiluttamaan moottorisahaa. Homma on yleensä mukavampaa silloin, kun ulkoista lämpimyyttä ei ole aivan ylenpalttisesti tarjolla.

Helvetin lähde tähän pulppuilee. Pakkaslukema on alle kahdenkymmenen,
mutta tuoreeltaan kuiville päässyt pohjavesi ei jäästä tiedä.
Auringonottoa Lorun johdolla.
Kyyttöjen metsälaidun sai kuluneelle vuodelle statuksen noston maisemaluokituksessa ja se vaatii aktiivisuutta erilaisissa sahaus- ja risuharrastuksissa. Miinuskahteentoista säädetystä automaatti-ilmastoinnista huolimatta hiki tuppaa työmaalla tulemaan ja juodakin pitää. Isännällä oli eväsjuomana tölkki piimää, jonka hän oikean tarjoilulämpötilan säilymistä edistääkseen oli tunkenut  joutilaaseen villasukkaan - toivottavasti puhtaaseen. Tämä eristys ei kuitenkaan ollut vallinneilla ilmastointisäädöillä riittävä, eikä juoma suostunut tulemaan korkin kautta tölkistä ulos. Tämän seurauksena kotiin tuli aika janoinen mies. Seuraavalla kerralla mukaan täytynee ottaa oikea termospullo.

Sellaisenaan pakkasta kestävät juomat eivät ole moottorisahausyhteensopivia. Sahan tankkiin kaadettuna herkkä moottori ottaa nokkiinsa, mutta sahankuljettajaan kaadettuna jälki voi kyllä olla paljon pahempaa. Etanolikäyttöistä moottorisahaa ei taida ainakaan näiltä markkinoilta löytyä. Brasiliassa tankattiin autoihin etanolia jo 1980-luvulla ennen nykyistä bioaikakautta. Tiedä sitten, olisiko siellä tuontituotteiden välttämiseksi ollut myös pirtulla käyviä moottorisahoja sademetsän parturointiin. Työskentelylämpötila ainakin poikkesi täkäläisestä, kävi saha millä hyvänsä.




tiistai 15. tammikuuta 2019

Vintillä

Ennen oli kaikkea, sikojakin. Tällaista oli Jörö-karjun
sukupuolielämä eräänä 1960-luvun  syksynä.
Talvella maataloustyöt haittaavat harrastuksia vähemmän kuin kesällä. Nyt on  päätetty harrastaa talon yläpohjan eristyksen parantamista. Ylävintillä on kerros selluvillaa ja runsaasti rompetta. Lisävillan tai tuulen pysäyttävän paperikerroksen asentaminen edellyttää romppeen arkistointia johonkin toiseen (yhtä hankalasti lähestyttävään) paikkaan.

Tämä karjun astutuspäiväkirjasta muutaman metrin länteen
samalla korkeudelle sijaitseva pahnavarasto on jäänyt
luomutarkastajalta vallan huomaamatta. Meillä ei todellakaan
ole esittää dokumentteja sen luomualkuperästä. Nyt täytyy
kai keksiä ja kirjallisesti kuvata menetelmä, miten sen
estää sekaantumasta aktiivivarastoissa olevien erien kanssa.
Pölyn ja selluvillan murenien joukosta tuli vastaan kaikenlaista. Esimerkkeinä mainittakoon isännän 1980-luvulla koulussa tekemä savihylje, jota emäntä epäili ensin hieman erikoiseksi valaaksi. Ihan koko erehdystä en ota hyljetieteellisen tietoni vähäisen määrän piikkiin, vaan osan voi laittaa isännän taiteellisten kykyjen tuolloisen tason kontolle. Mainittakoon, että jos vastaava luomus olisi tehty emännän taiteellisilla kyvyillä, lopputulos olisi saattanut käydä harakasta tai lentokoneestakin. Nyt sentään todellisuus ja arvaus olivat molemmat vesinisäkkäitä. Vastaan tuli myös emännän ala-asteaikaisia hiihtokilpailulusikoita. Niiden määrä taas kertoo enemmän sarjan osallistujamääristä kuin vastaanottajan urheilullisista kyvyistä. Löytyi myös käyttökuntoinen potta, joka ei löytynyt silloin, kun lapsityövoima olisi sitä tarvinnut. Ostimme siis kumminkin turhaan uuden vuosituhannen alussa. Oli kai muita kiireitä kuin mukavuuslaitosetsintöjen jatkaminen.


Näiden taide- ja käyttöesineiden lisäksi laatikoissa oli myös runsaasti dokumentteja tilan aikaisemmasta maataloustuotannosta: karjantarkkailukirjoja, työaikakirjanpitoja, veromappeja ja olipa eräs vihkonen sikaosastoltakin. Haju oli kyllä jo haihtunut, mutta aitoutta ei silti ollut aihetta epäillä. 

maanantai 7. tammikuuta 2019

Ensin työ sitten huvi

Traktori liittyy maatalouteen ja tämä on
maatalousaiheinen blogi, joten kuva ei ole täysin
aiheen vierestä. Katselimme nuorimmaisen
kanssa neuleitten kuvia. Tämä eräässä villapaidassa
ollut kuvio innosti nuorukaista niin, että se tuli piirrettyä
muistiin. Ruutujen värittämiseen silmukoita
laskemalla emännän piirustustaidot riittävät.
Tänään on tavattu eläinlääkäri. Kohtaamiset liittyvät onneksi useimmiten koulun kuusijuhlan, lasten harrastusten tai maatalousnäyettelyn kaltaisiin tilanteisiin, mutta tänään tapaaminen oli valitettavasti työn merkeissä. Nolla-hieho oli alkanut ontumaan jalkaansa. Kurkkasimme sitä itse perjantaina, mutta koska mitään hälyyttävää ei sorkassa silloin havaittu, uskallettiin toivoa, että kyseessä olisi levolla koheneva venähdys tms. Kohenemista ei kuitenkaan tapahtunut, mikä johti tämän päivän kohtaamiseen. Kyseessä ei valitettavasti ollut venähdys mutta jonkinlaisen tuoreen tapaturman huonoennusteinen seuraus kuitenkin. Ajallisesti kuvaan sopii valitettavasti sekin, että uuden vuoden pamauksia pelästyessä on tapahtunut jonkinlainen riuhtominen väärässä paikassa.  Positiivinen puoli on se, ettei mistään tarttuvasta ole kysymys. Nyt sitten ihmetellään, mikä olisi vähiten huono vaihtoehto.

Lavetin valojen korjaus lauantaina iltapäivällä. Seitsemän johtoa meni yllättäen
kerrasta oikeille paikoilleen. Isäntä tuumi, olisiko pitänyt laittaa lottokuponki samalla
vauhdilla - nykytekniikalla olisi vielä ehtinyt. Emäntä tyrmäsi ajatuksen tilastollisin
perustein, vaikka aikanaan lukiossa menestyksellä suoritetun todennäköisyyslaskennan
kurssin sisältö oli aika hyvin painunut unholaan. Sitä ei ole edes päässyt kertaamaan,
kun lukiolainen on selvinnyt tehtävistään itse. Sen verran kuitenkin oli hämäriä
muistikuvia, että johtojen epäilisi menevän paikoilleen 20000 kertaa helpommin. -
Tietysti voisi ajatella, että viisi oikeinkin on ihan hyvä.
Verokuittien naputtelu saavutti loppusuoransa ja maaliviiva ylittyi iltapäivällä. Vaati muutamia kierroksia auton tuulilaseilla ja eri lompakoissa, mutta ne kuitit, joita osattiin kaivata tulivat ennemmin tai myöhemmin vastaan. Ne, joita ei osata kaivatakaan - sikäli kun niitä on - jäävät verottajan voitoksi. Nyt pitäisi vielä ryhdistäytyä muuttamaan kirjaukset veroilmoitukseksi. On olevinaan työlästä verrattuna konemaiseen kirjaamiseen (aika monen tililajin numero löytyy tässä vaiheessa päästä), sillä  kyseisiä kirjanpito-ohjelman kohtia tarvitsee vain kerran vuodessa.

Veroilmoituksen jättöaika myöhentyi kahdella kuukaudella aikaisemmasta.  Eräpäivä on nyt huhtikuun lopussa. Teoriassa sen voisi siis säästää samaan ruuhkaan tukihakemusten jätön ja kevätkylvöjen kanssa. Arvonlisäverojen eräpäivä on kuitenkin ennallaan, mikä suojaa ruuhkahuipun muodostumiselta. Eli emäntä pysyy järjestyksessä ja tekee ensin toimistotöitä ja sitten vasta palkitsee itsensä talvihuveilla - vaikka nyt niillä yläkuvan neulomisilla.