maanantai 3. syyskuuta 2018

Vihannes- ja lihateltta

Kasvis&kyyttö-telttamme Lahen luomu&luonto -festivaalilla. Teltasta ei tosin näy kuin katoksen takareunan alaosa. Etureuna on maisemoitu rullaantumattomalla kyyttö-roll upilla (=vanerilevy) sekä isännän floristin kykyjen tuottamalla viehättävällä kukka-asetelmalla: hamppua, punaista lehtikaalia, auringonkukkaa ja pari nippusidettä. Jos toteutus olisi jäänyt emännälle, olisi nippuside todennäköisesti korvautunut paalinarulla.
Hyvältä tuoksuu. Tokaluokkalainen tuli kerran näitä keräiltyään
nipun kanssa auton kyytiin ja ihmetteli, mikä täällä
tuoksuu. Tuoksunlähteen diagnosoituaan ehdotti sitten,
että otetaan valkosipuleita mukaan, kun mennään pitkälle
automatkalle.
Viikonloppuna tuli käytyä festareilla. Soittoharrastuksille ei oikein ole viime vuosina ollut aikaa ja mallasohran viljelykin loppui kohta kymmenen vuotta sitten, joten emme olleet esiintymässä emmekä pitäneet kaljatelttaa. Tapahtuman järjestäjien tavoitteena lieni myös saada tilaisuuteen yleisöä, joten muusikon paikkaa tuskin olisi ollut tarjolla, vaikka soitannollisia harrastuksia olisi ehtinyt jatkamaankin.

Eilen lohkoa vaitaneitten poikien lounasneuvottelu. Märehtijällä
lounastapaaminen voi hyvin olla myös  ruokailun jälkeen. Märepalaa
vaan pötsistä ylös, niin ei tarvitse suu tyhjänä neuvotella. Etualalla
selin johtaja Nurmi. Herra Oleksi oli ottanut paikan
mainoskärryn varjosta pari metriä kuvan ulkopuolelta.
Olimme siis Lahen luomu&luonto -festivaalilla ja teltaltamme sai vihannesten ja lihan lisäksi hamppua ja papua. Tuotteiden nautinta-aluetta ei ollut rajattu, vaan ne sai poistua nauttimaan teltan ulkopuolelle. Luulen, että suurin osa asiakkaista käytti ne vasta festivaalialueen ulkopuolella. Tästäkin toiminnasta piti toki tehdä terveysvalvontaan ilmoitus, mutta luulen, että byrokratia oli kevyempää kuin kaljateltan pitämisessä.

Festivaaleilla oli ihan kivaa, mutta keikkabussin pakkaaminen otti kyllä voimille, kun ei oikein tiennyt mitä ja minkä verran kannattaisi ottaa ja miten ne paikan päällä järjestellään.  Menekki otettiin varman päälle ja vain palsternakat loppuivat kesken. Pinaatin ja maissin kysynnän yliarvioinnin positiivinen puoli oli se, että ylijääneet tuli säilöttyä omiin pakastimiin. Varta vasten ei varmaan olisi eilen toimertunut, mutta nyt on pari kolme lisäpinaattikeittoa taas turvattu. Pienokaiset hurraavat tässä kohtaa. Myös pinaattiletuille hurrattaisiin.

Tänään on sitten palattu päiväjärjestykseen ja ajettu puimuri pellolle tattaria pyydystämään. Härät morjestettiin kasvimaalle mennessä ja sieltä tullessa. Kasvimaalta kerättiin yhtä ja toista. Isompien ja pienempien kurpitsoitten lisäksi saaliiksi tuli muun muassa valkosipuleita. Paljon paremman tuoksuisia kuin ne vieruspenkkiläisen syömät. Tiedä sitten, mitä vieruspenkkiläinen sanoo, kun emäntä on näitä leipänsä päälle urakalla leikellyt. Festivaalieväsleipien päälle laitettiin asiakaskadon pelossa vain juustoa ja kurkkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti