Rusakoista ja Aalto-yliopistosta

Lehmät eivät onneksi ole ihan näin omatoimisia. Tämän jäljen
tekijällä on pitkät korvat muttei korvamerkkejä.

Rusakko kavereineen oli kutsunut itsensä lounaalle - tai kenties illalliselle. Tyypit käyttivät itsepalvelua, joten emme ole aivan varmoja ateria-aikataulusta. Paljastavat jäljet kuitenkin löytyivät paalimakkaran kyljestä. Ainakin lämpimämpään vuodenaikaan olisi säilöntälaadun puolesta parempi aterioida paalipötkön avatusta päädystä. Hapatetut korret eivät ilmaa kaipaa. Vuoroin vieraissa kuitenkin. Eilen illalla kaavittiin viimeiset kauhalliset kattilallisesta rusakkopataa. Saimmekohan nyt paalimuovin puhki jyrsimisestä tulleet mikromuovit itseemme?

Papu (etualalla) ja Preivi. Taaempana Putukka, Petsamo, Pulina ja Paljon.
Parikkala livisti kuvasta. Adoptoisitko jonkun näistä?

Rusakon hauduttamisen lisäksi käväisimme viime viikolla Otaniemessä. Akateemisen tuulahduksen lisäksi reissuun ympättiin tehokkaasti kylmälaatikkoerän pelastaminen kaatopaikalta sekä traktorin nouto huollosta. Nyt jarruttamisen varmistukseksi ei tarvitse laskea kauhaa maahan. Olimme siis onnistuneet hankkiutumaan yhteistyöyritykseksi Aalto-yliopiston muotoilun opiskelijoiden kurssille. Opiskelijat tutustuivat mukana olevien yritysten toimintaan, tekivät pientä tutkimusta mahdollisten asiakkaitten keskuudessa ja muotoilivat sillä perusteella  jonkin yrityksen toimintaa edistävän tuotteen tai palvelun. Yritykset sitten tykönänsä pohtivat, onko heillä oikeasti mahdollisuuksia tai resursseja hyödyntää kurssin tuloksia toiminnassaan.

Tuossa viime viikon tilaisuudessa tuotokset esiteltiin kaikille mukanaolijoille. Kekkerien antina me jäimme pohtimaan, laajennetaanko alkuperäiskarjatoiminnan rahoituspohjaa tarjoamalla kummikyyttöjä kyyttöfaneille. Toinen tulos oli taas kerran muistutus siitä, kuinka mukavaa on, kun ei tarvitse päivittäin ahtaa itseänsä Helsingin kehäteiden sisäpuolelle. Viime päivien uutisten mukaan ahtaus ei sillä suunnalla ole ainakaan vähenemässä. Alkumatkasta katseltiin kuun siltaa järven jäällä ja lumisella pellolla. Perillä tuntui siltä, että vaikkei vielä olisi valjennutkaan, kuunsillan olisi turha yrittää päästä näkyviin betonirakennelma-, asfaltti/ruskea lumi -sekamelskassa. Tosin ajan kyllä itsekin auton mieluummin sille betoniselle kuin kuiselle sillalle oli täysi- tai uusikuu.