perjantai 25. maaliskuuta 2022

Inflaatiopaineita

Vieläkö tunnistaa? Sama kaveri molemmissa kuvissa. Tonni viettää kohta synttäreitä. Hallilla on maalis-huhtikuussa aina merkkipäiväruuhka. - Synttäreitä, nimipäiviä on harvemmin, kun Tonnin, Nyhverön, Tyylikkään, Rajajoen tai Sopan kaltaisia nimekkyyksiä ei kalenterista löydy. 

Aika rauhallista. Mistään ei edes ole otettu mielenkiintoisia kuvia, joista inspiroituisi vääntämään tikusta asiaa. Näin vain kuvien saatavuus ohjaa tiedonvälitystä. Varmaan merkittävämmilläkin foorumeilla kuin yhdessä pienessä maa- ja metsätalousblogissa. Tuo tikusta asian tekeminen kuuluisi mitä ilmeisimmin siihen metsätalouspuoleen. 
Tuli hiki, kun siirtyi aurinkoisella säällä hohtavilta
hangilta haalareissa ja villahousuissa
kasvihuoneen helteeseen. Vierellä sulavan
lumikinoksen aikaansaannos on kirkasvetinen
puro käytävällä. 

Kevättalven kohokohtaa vielä odotellaan. Vasikat ovat olleet teoreettisesti mahdollisia viikon parin ajan. Vielä kuitenkin vartoillaan. Emäntä kävi kyllä bongailemassa mahoja, joissa ilmiselvästi on muutakin kuin pötsi sekä utareita, joihin ilmiselvästi on kertymässä jotain. Tuleville isille tuli tänään tilattua kantakirjat, joten kevään pienokaiset ovat sitten tukisäädösten mukaisia syntymästään lähtien. 
Tästä pääsi aloittamaan kitkentäsesongin. Pakkasyöt eivät
tunnu kasvihuoneen juolavehniä haittaavaan.

Huoltovarmuudesta on viime päivinä puhuttu runsaasti. Tilatasolla tilanne on näillä kulmilla toistaiseksi hyvin hallinnassa. Ongelmia voi tulla, jos traktori tarvitsee yllättävää remonttia. Auto- ja traktoritehtaitten komponenttipulasta (jälkimmäisestä ehkä lähinnä maatalouslehdissä) on puhuttu jo pidemmän aikaa eikä se, että osa tarvitaan vasta vuosia valmistumisen jälkeen, huhujen mukaan näytä parantavan saatavuutta. 

Vihannesten siementilauksista suurin osa on tullut. Yhtä lähetystä vielä odotellaan. Säiliöön on tullut lietettä ja löpöäkin on tämän kauden tarpeisiin. Yli kaksikymmentä vuotta uusissa traktoreissa, joista talon valikoima koostuu, ei ole ad blue -tankkia, eli senkään suhteen ei ole huolta. Paalausverkkoa tuli lisää. Varaston täydennys jäi loppuvuodesta tekemättä, vaikkei verkon hinnan erityisemmin ennakoitu laskevan. Ihan näin isoa nousuakaan ei kyllä arvailtu. Samanlailla ovat käyttäytyneet paalimuovista ja rikkakasvikalvosta pyydetyt euromäärät. Eniten on kuitenkin noussut hinta, jolla tavara liikkuu liikkeestä pihaan. Ruokakaupan hyllynreunatiirailujen perusteella annan ennakkovaroituksen kahvinkupillisen uudesta hinnoittelusta tulevan suven avoimien ovien puffetissa. Ja pysyn itse teelinjalla.

Vihannesvarasto alkaa olla myyntikelpoisten osalta finaalissa. Tämä pienentää seuraavan reko-reissun riskejä, kun ei ole enää mahdollista unohtaa tilattuja vihanneksia kotiin. Ne ei-myyntikelpoiset taas huolehtivat siitä, että talonväen lautasmallista löytyy se kasvispuolikas loppukeväänkin.

Talven vähiin käymistä ennakoitiin myös verstaalla. Isäntä ja herra 10 v. olivat siellä järjestelemässä. Oven viereisessä nurkassa ovat talvehtineet emännän sukset aina silloin, kun ne eivät ole olleet kiinni emännän monoissa. Lumikulkimien sijainti on ollut jossain määrin päällekkäinen tai rinnakkainen esim. kompressorin letkujen kanssa. Hiihtäjän näkökulmasta letkut ovat häirinneet suksien esille ottamista ja paikalleen palauttamista.  Isännän ja herra kympin näkökulma oli ilmeisesti joku muu. Tämän näkökulman vaikutuksesta herra pyöreitä vuosia päätyi kantamaan äidin sukset vanhaan navettaan, koska talvi on jo melkein loppu. Isäntä oli käynyt sirottelemassa turvetta kasvimaan lumille nopeamman sulamisen toivossa. Kasvimaalla emäntä ei ollut ajatellut hiihtää, eli olisi ne nyt voineet vielä viikon tai pari olla helposti saatavilla. No, kohta saa ottaa siemenperunat itämään.
Tupu on Papun poika ja Sopan pikkuveli. On äitinsä, muttei siskonsa näköinen. Lehmien sukulaisuusasiantuntijamme (12 v.) yleensä raportoi myös mahdolliset yhdennäköisyydet isovanhempien, serkkujen, tätien ja enojen kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti