torstai 11. kesäkuuta 2015

Korren katkontaa

Naapurit tekevät lypsylehmille säilörehua. Meidän ei tähän kyytiin tarvitse ehtiä. Korret ovat vielä kovin sulavia, mikä on tarpeen tuotettaessa runsaasti maitoa. Kyyttömme kuitenkin ovat talvikauden ummessa, joten niille on omiaan täyttävämpi eväs. Ruohosta tulee sitä täyttävämpää ja vähemmän energiaa sisältävää, mitä vanhemmaksi korret ehtivät.

Kohta niitetty. Lohkon märin kohta jätettiin niittämättä, sillä
pehmeällä pellolla ajelu aiheuttaa enemmän vahinkoa, kuin
toimenpiteestä olisi hyötyä. Niiton tarkoitus on myös estää
rikkakasveja siementämästä, mutta niittämättömältä osalta
tämä valitettavasti jää toteuttamatta.
Niitetty kuitenkin on. Sonnit rupesivat muutama päivä sitten vihjailemaan, että laitumen herkullisimmat ja ilmeisesti myös toiseksi herkullisimmat viherrykset oli jo syöty. Komanneksi maittavimpia kohtaan järjestettiin muutama mielenosoitusmarssi ympäri laidunta - jonossa iskulauseita (möö) huudellen. Talonväki ei suvainnut ymmärtää yskää ennen kuin pojat olivat hiukan koskeneet tähteisiinkin. Sen verran runsaasti syötävää vielä oli.

Lautasten riittävästi tyhjennyttyä pojat päästettiin uudelle lohkolle. Seuraavaa kierrosta varten laidunlohko puhdistusniitettiin. Niittokoneella parturoitiin kaikki tasamittaan - niin paremmin syödyt kohdat kuin hylkylaikutkin. Niittojäte saa jäädä maatumaan. Liian vähän syödyltä lohkolta hylkyheinät paitsi, että menisivät hukkaan, estäisivät myös uusia korsia kasvamasta. Pitkästä kavustosta kertyvä paksu niittokarhe tukahduttaisi kasvun. Runsas niittojäte vähentää myös maittavuutta. 

Siellä täällä näkee nykyään automaattiruohonleikkureita, jotka yksinään ajelevat pitkin pihoja. Meillä on tällä hetkellä käytössä kymmenkunta sellaista. Leikkaamisen lisäksi nämä automaattileikkurit myös automaattilannoittavat - sanan varsinaisessa merkityksessä, alueen. Talon taakse ja leikkimökin ympärille on viritelty sähkölanka ja hiehot on päästetty parturoimaan nurmikkoa. Muun tontin hoitaa ukki, aika automaattisesti myös. Hänellä on käytössään perinteinen bensantuoksuinen pärisevä malli.

Leikkimökki
Ei huku leikkimökki pöheikköön. Leikkimökin sisustustekstiilejä, käytännössä mökissä nukkujan peittoa, ei kannata nyt tuulettaa kuistilla.
Soijaviljelmä on tänään siirtynyt taimikennoista maan multiin taivasalle. Lämpöä on toistaiseksi kertynyt aika maltillisesti, joten katsotaan, ehditäänkö saamaan valmista satoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti