tiistai 1. joulukuuta 2015

Joutaisi talvi tulemaan

Tuoretta haketta. Leuto sää vähentää lämmitystarvetta. Toisaalta jatkuva kurapyykki lisää kuuman veden kulutusta.
Kuraa on viime päivinä ollut tarjolla yllin kyllin. Nuorimmat ikäluokat näkevät tässä varttuneita enemmän positiivisia puolia, vaikka huopatossujen perään aina välillä tiedustelevatkin.

Talonmies intoutui siistimään kulkureittejä. Kaivurilla kaavittiin kuraa vähemmäksi ajoväylien reunoilta niin, että ne pääsevät paremmin kuivumaan. Traktorikin lämmittelee hakkeella: hakehattu katolla ja -saali lokasuojilla ovat haketustyömaan jäljiltä. Kaikki hake ei hakkurin putkesta osu kärryyn. Maahan mennyttä haketta ystävämme haki marjapensaiden juurille katteeksi.
Talvi ei enää pääse yllättämään niin kuin lehtitietojen mukaan kehäykkösen autoilijoille lähes vuosittain käy. Haketta tehtiin viime perjantaina. Näillä lämpötiloilla se riittää aika pitkään. Polkupyöriin vaihdettiin nastarenkaat viikontakaista talvea varten. Lisäksi eilen uusittiin yksi lehmähallin juomapaikka. Putkihommat kuuluvat sarjaan mieluummin plussakelillä. Pimeä vuodenaika taas sopisi paremmin yhteen pakkasen ja lumen kanssa. Pimeys tietysti vähän kärsisi näistä kahdesta kaverista. Näillä leveysasteilla tuskin kuitenkaan jouduttaisiin niukkuuteen.
Tämä kaveri ei vielä viime talvena ollut nastarengaspyörän kokoinen, joten talvisäätä oli siksikin odotettu. 



 
Uuden juomapisteen eristepallot ovat siniset...
...vanhemmassa mallissa taas on valkoiset. Kauppojen ja konttorien juomavesiautomaateissa toinen tarkoittaa jäävettä ja toinen tavallista, mutten ikinä muista kummin päin. Näissä on kuitenkin tarjoilulämpötila sama. Altaasta on juuri juotu. Pallot ovat siksi alhaalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti