tiistai 15. joulukuuta 2015

Taas markkinoilla

Lihapullia, paahdettua hampunsiementä, paistia, hamppuleipää ja lehmän kuvia seinille. Vähän niin kuin messuosasto.
Viikonloppu tuli vietettyä kansaa kyytöttämässä. Hyvinkään Knehtilässä, jossa kyyttöä sekä hamppua ja härkäpapuakin on vakituisesti myynnissä, oli joulumarkkinat. Kekkereihin valmistauduttiin perjantain lihapullasulkeisilla. Huumekauppias tarjoaa ensimmäisen annoksen kuulemma ilmaiseksi ja yritimme hyödyntää samaa metodia. Lihapullaa maistamaan ja sitten katselemaan, mitä pakastimesta löytyisi. Paistiakin oli maistiaispaloiksi kypsennelty. Kiitoksia kaikille kiinnostuneille.


Lihapullan pyörittämiseen valjastettu lapsityövoima hieman nurisi, kun aikuistyövoima tilasi aika pieniä pallosia. Maukasta paistopintaa tulee suhteessa enemmän, kun pullat ovat pieniä. Pyörittelyvaiva sai kuitenkin pientä kompensaatiota sunnuntai-iltana. Pieniä pullia kertyi nimittäin lukumääräisesti sen verran monta, että niitä riitti vielä takaisin tuotavaksi. Tai sitten meidän näkökulmastamme markkinoilla olisi vielä kasvunvaraa.

Päiväpuhteena pussitin härkäpapua, sillä varasto vajeni markkinoilla. Tämän viikon ReKo-jakoihin tarvitaan taas.
Ihan kivaa vaihtelua puhua lehmistä ja ruuanlaitosta pari päivää. Kurkunpää tosin rupesi sunnuntain loppupuolella väittämään, että vaikeneminen on kultaa. Johtuiko sitten paljosta puhumisesta vai viileästä tilasta. Myyntitilan lämpötila oli päällysvaatteissa kulkevia asiakkaita ajatellen sopiva ja pakastimen energian tarve huomioiden ekologinen. Villahousuiset ja -paitaiset kyyttökauppiaatkin tarkenivat.
Tässä yksi markkinaosaston koristeista: näköala parvekkeelta. Kuvan pojat ovat kyllä nykyään vähemmän söpön kokoisia ja säätyyppikin on kuvausajankohdasta muuttunut. Kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa, vai miten se nyt menikään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti