sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Maistettu maissia

Valitettavan epätarkka kuva, mutta sama hyönteinen näkyy isommassa kuvassa keskivaiheilla.
Viljan viljely on ollut tilalla viime vuosina aika olematonta. Yksi poikkeus viljakasvien joukossa sentään on. Tänäkin vuonna tiluksilla kasvoi maissia useita neliömetrejä. Viimevuotinen 9-vuotias maissivastaava oli korvautunut 10-vuotiaalla. Maissi kypsyi edellisvuotista paremmin. Johtui kuitenkin varmaan lämpimämmästä säästä eikä kypsemmästä viljelijästä. Tähkät maistuivat paitsi talonväelle myös toistaiseksi tunnistamattomalle hyönteiselle. Kaveri kuitenkin edusti myöhäisempää herännäisyyttä, sillä apajille oli herätty vasta aivan viimeisenä korjattuihin tähkiin. Saattoi tietysti olla vain kranttu, jolle eivät varhaisempaa tuleentuneisuutta edustaneet tähkät maistuneet.

Syöty on, mutta kenelle maittoi. Jäljelle jääneiden osien syöjien nimet ovat kyllä tiedossa.
Kierrätysmateriaalista valmistettu etukuormaajatraktori. Ei varsinaisesti liity aiheeseen, mutta kertoo mikä on talon suosituin tuontielintarvike.
Tunnettu eurooppalaisperäinen maissin syöjä on maissikoisa. Emännän käsityksen mukaan tähkissä ja korressa möngertävät kuitenkin toukat eivätkä itse hyönteiset. Lyhyt (kuva)kirjallisuuskatsaus (=googleen kirjoitettu Ostrinia nubilalis corn) vahvisti tätä luuloa. Itse perhonenkin näytti enemmän perhoselta kuin jyvistä bongattu ötökkä. Vielä on kuitenkin kääntymättä maatalouseläntieteellisesti valistuneempien ystävien puoleen. Maissin nakertajan lajinmääritys on edelleen Ötökius maissius -tasoa. Alkukesästä taimille tuhoja aiheuttanut tapaus taas oli lajintunnistusmielessä helpompi, vaikkei totellutkaan nimeä rusakko.

Maissikoisa saa syötyä maissin kumoon tekemällä tuhojaan korressa. David vs. Goljat - pienempi voitti. Matojen pilaamat tähkät eivät ole nekään kovin houkuttelevan näköisiä. Lisäksi koisan syömien tähkien jyviin iskevät homeet ja sienitaudit, jolloin tähkä voi olla melkoinen hometoksiinipommi. Tällä muutaman neliön alalla maissin osuus ruokavaliosta pysyy kuitenkin sen verran pienenä, että emmeköhän selviä, vaikka homeet tätä UCOa (Unidentified corn eating object) seuraisivatkin.








1 kommentti: