perjantai 12. tammikuuta 2018

Ajantasalla

Loppuvuodesta posti syytää valikoiman erilaisilla kaupallisilla logoilla varustettuja kalentereita. Niistä sitten valitaan sopivia ja mieleisiä eri käyttötarkoituksiin. Jääkaapin oveen pääsee versio, jossa on isot ruudut päivien kohdalla, nimipäivät ja kuun vaiheet sekä mielellään karhea painomateriaali, johon on hyvä tehdä merkintöjä niihin isoihin ruutuihin. Reko- ja muu lihareissu muistiinpanoja varten riittää taas pienempiruutuinen, jossa taas saa mielellään olla muistiinpanotilaa ruutujen vieressä. Lehmätkin saavat omansa navetan havaintoja varten. Merkinnät kyllä tehdään ihmisvoimin. Loput ajanmittausvälineet ovat sitten jaossa vapaavalintaisin ja ehkä vähän vähemmän käytännönläheisin perustein.
Näkymä jääkaapin ovesta noin metrin korkeudelta, "virallisen"
kalenterin alapuolelta. Ilmestymispäivä painettu punaisella nuolen
osoittamaan kohtaan.

Reilun metrin mittainen kaveri iski joulukuussa silmänsä Koneviesti-lehden mukana tulleeseen ajastaikaan. Myönteistä huomiota herätti kai ensisijaisesti kuvitus. Kalenterin lähettänyt aviisi kilpaileekin herran lehtimaussa kärkitilasta A.Ankan kanssa. Päivien kohdalle merkittyihin tietoihin kuului, kuten lehtien kalentereissa usein on, kyseisen julkaisun ilmestymispäivät. Motivaatio kalenteritieteeseen perehtymiseen nousi aivan uudelle tasolle merkinnän tarkoituksen selvittyä tälle toistaiseksi vielä lukutaidottomalle aikansa seuraajalle. Seuraavan Koneviestin tuloa nimittäin ajoittain tiedustellaan. Ilmestymisväli on kuitenkin selvästi hankalammin hahmotettava kuin tuon kertaviikkoisen ("yksi päivä seuraavan kerhokerran jälkeen") kilpailijan. Nyt ajan arvoitusten osittain ratkettua joulun pyhinä ja välipäivinä aina silloin tällöin kuulimme tiedotuksen, että tammikuun 11. päivä tulee Koneviesti. Eilen aamulla hieman unenpöpperöinen pyjamapoika ilmestyikin keittiöön pian kuuden jälkeen ja kertoi, että tänään tulee Koneviesti. Sen jälkeen tiedusteltiin puuron valmiusastetta ja lopulta toivotettiin äidille huomenta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti