Näytetään tekstit, joissa on tunniste rikkaäes. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rikkaäes. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. elokuuta 2016

Syyskylvöillä

Villieläinten ruokintaa. Kynnön jälkeen oli madonnokkijoilla oivat apajat. Tähän kylvettiin eilisten jatkoksi vielä lisää syysrypsiä. Ajoitus meni nappiin. Sade alkoi melkein samantien työn valmistuttua. Sen jälkeen saattoikin siirtyä traktorin kopista ulkotöihin.
Rikkaäkeen siemensäiliö traktorin suunnalta kuvattuna. Keskellä
olevasta ikkunaruudusta näkee, koska säiliö alkaa tyhjetä. Nyt
on rypsiä vielä yli ikkunan puolenvälin.
Rypsioperaatioita riittää, mutta nyt on vanhat puitu ja uudet maassa. Juolannostimella useampaan kertaan pöllytellyt päätettävät nurmet kynnettiin. Tämän jälkeen luonnon kiertokulkuun osallistuivat lokit, sillä kyntäminen kattaa gourmet-menun matojen ystäville. Kärkkyjiä parveili kyntötraktorin ympärillä ja pörinän lakattua ruuasta ja ruokarauhasta nauttijoita oli pelto valkoisenaan. Maakin tarvitsisi osansa tästä herkusta, mutta eivät kai ne kaikkia syö.

Kynnökselle lähdettiin sitten töyssyttelemään rikkaäkeellä kylvösäiliö täytettynä. Täkäläisillä maalajeilla pääsee tässä kohdassa oikaisemaan. Talvi tasoittaa kynnökset niin, että puimurikuski ei ensi vuonna tiedä ajelevansa kynnöksellä. Paitsi että tietää, kun on itse aurankurjessa ollut. Tai siis itse kääntänyt traktorin rattia ja nostolaitteen nappulaa. Ornitologinen sanasto on kyntötyömaalta poistunut ja työ keventynyt. Jäykemmillä maalajeilla alusta jäisi pelkällä kynnöllä turhan möykkyiseksi.

Isännän puhelin on ruvennut hiljattain kertomaan päivän aikana otetun askelmäärän. Erään traktorissaistumispäivän päätteeksi aparaatti tiedotti 15000 askeleesta. Päivää oli vietetty päisteestä päisteeseen reitillä juolannostinta kiskomassa, nopeus viisi kilometriä tunnissa. Kynnettäessä ja kylvettäessä ajetaan hiukan lujempaa, joten kone saattaa helpommin huomata tämän dopingin suorituksessa. Piti eilen kysyä, mitä kone kertoi. Emännän luuri ei askelista tiedä, mutta kertoilee kyllä muuten luulojaan huoltajansa liikkeistä ja liikkumistavoista. Välillä tosin aparaatti jää hieman epätietoiseksi. Eiliseksi siirtymismetodiksi oli esitetty apostolinkyyti/auto. Tämä hybridi oli kuitenkin käytännössä kolmevitonen, reilu viisikymmenvuotias pieni punainen traktori. Sattuuhan sitä, etteivät uusi ja vanha tekniikka eivät aina keskustele keskenään.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Talvikylvöjä

Täydennyskylvö
Talvilaatua traktorin tankissa kylvöillä. Keskellä oleva punainen mötikkä
on siemensäiliö, josta siemenet letkuja pitkin puhalletaan maan pintaan.
Kantavan pellon lisäksi joulukuun kylvöjen hyvä puoli on
se, että homma on pois kiireisemmästä sesongista. Puna-apila,
valkoapila, timotei, englanninraiheinä oli käytetyn cocktailin
resepti. Saa tarjoilla ilman a-oikeuksia. T-kortti kuitenkin tarvitaan, jotta
kuvan tarjoiluvaunun saa tietä pitkin pellolle. Ja vaikka
normeja puretaan, vuoden vaihduttua korttivaatimukseksi tuli LT.
Edellisen vuoden viimeiset kylvöt myöhästyivät niukasti edellisestä raportista, joten aloitetaan niillä.
Lehmiä oljilla
Valoa tunnelin päässä. Aurinkokin näyttäytyy vaikkei kovin
korkealta. Etualalla  märehtii pohjoissuomalaista sukua oleva Jogurtti.
Pakkasten alettua on taas voinut kuivittaa pahnalla
turpeen sijasta. Ei muuten mutta näyttää kivemmalta.
Pellot olivat lumettomia, mutta maa jäässä. Olosuhteet olivat oivalliset - ei riskiä maan tiivistymisestä.

Kylvettiin heiniä. Vanhetessaan nurmet usein harvenevat, mikä alentaa satoa ja antaa tilaa rikkakasveille. Vanhoja nurmia siis täydennyskylvettiin. Viime keväänä härkäpavun alle perustettua pränikkää heinämaata taas "paikattiin". Härkäpavun kylvön jälkeen peltoon oli kylvetty heinän siemen varttumaan papukasvuston alle. Syyskesällä siinä vaiheessa, kun papu alkaa ränsistyä ja tuleentua, saa alla oleva kasvusto lisää valoa ja mahdollisuuksia kasvaa. Riskinä on, että heinät märissä oloissa pyyhältävät tuleentuvan pavun ohi ja tukahduttavat sen märäksi pilaantuvaksi mössöksi, jossa puimurikuskia ei naurata. Riski ei viime syksynä onneksi realisoitunut. Uutuudestaan huolimatta kasvusto kaipasi kuitenkin jo paikkaamista, sillä muutamin kohdin ohdakkeet olivat  tukahduttaneet heinänoraan.

Kylvö tehtiin rikkaäkeen siemensäiliöstä nurmen pintaan. Termisen talven alettua oraita ei kuitenkaan ihan lähipäivinä odotella lumesta pilkistämään. Luntakin nimittäin saatiin päälle pieni kerros lämpöeristeeksi. Siemenet ovat nyt lähtökuopissa odottamassa itämistä, kun keväällä lämpötilat antavat myöten. Huonolla tuurilla, "eurotalvena", taas vesi vuorotellen jäätyy ja sulaa pellolla, jolloin mitään itämiskykyistä ei keväällä enää löydy ja koko vaiva on mennyt harakoille (vai pikkulinnuille) tai sitten maanmatosille.


keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Uutta kasvua

Rikkaäes, jolla myös saa kylvettyä
piensiemeniä  - esim. heinää ja
rypsiä. Kokoontaitettava malli
kuljetusasennossa. Siemenet ovat
keskellä olevan punaisen mötikän
sisässä, mistä ne letkuja pitkin puhalletaan
maahan. Piikit maahan osuessaan hieman
peittelevät jälkeä. Etualalla voimamies
nostamassa nivelakselia.
Tältä "naurismaa", siis rypsi, näytti
toissaviikolla. Tämän suven
kasvu on pääosin kasvettu. Sen
verran on jo viielää.
Ensi vuonna puitavat rypsit kylvettiin heinä-elokuun vaihteessa. Siementä kuluu muutama kilo hehtaarille. Alle gramma neliömetrille. Kuulostaako laboratorio-touhulta? Muutaman kilon virhe hehtaarikohtai-
sessa määrässä on siis prosentuaalisesti aika iso. Homma voi kuitenkin onnistua hyvinkin tarkkaan. Sitten tulee talvi, joka tuhoaa pienen tai suuren osan taimista. Se siitä tarkkuudesta sillä kertaa. Oikeaan määrään kuitenkin pyritään. Ihan senkin takia, että siemen maksaa.

Viime vuosina olemme kylväneet rypsit kynnettyyn heinäpeltoon naapurin rikkaäkeellä. Kynnöspellolla töyssyttely kysyy traktorikuskilta hyvää selkää, mutta lopputulos on ollut hyvä ja rikkaäkeellä kylvö käy suuren työleveyden vuoksi paljon nopeammin kuin perinteisillä menetelmillä. Seuraavan kesän puinteihin mennessä talvi on kynnökset tasoittanut.

Tällainen pikkuporkkana rypsin juuri oli puolitoista viikkoa sitten.
Rypsin taimien on ehdittävä syksyn aikana riittävän suuriksi, jotta talvesta selvitään. Oleellista on juuren koko ja kasvupisteen sijainti lumeen ja pakkaseen nähden. Lumen ja pakkasen sijainti tosin menee oikein vain planeetan tarkkuudella. Viime talvena kumpaakin oli täällä aika nuukasti. Pohjoisella pallonpuoliskolla molempia silti tavattiin. Niin varmaan tulevanakin talvena.

Keväällä nähdään, ovatko rivit harventuneet ja jos ovat niin kuinka paljon. Onko jäjelle jääneitä yksilöitä riittävästi vai joutuuko pellolla kulkemaan kuin von Döbeln Juuttaalla - aukkoja katsellen. Todellisuudessa epäilen Suomen sodan urhojen rivien olleen aukkoisten sijasta vain aikaisempaa lyhyempiä. Vai miten sotaväki miestappioiden jälkeen toimii, jätetäänkö riveihin tyhjiä välejä? Asepalvelus ei kuulu emännän ansioluetteloon, joten luulo oli tässä esittämässä tiedon väärttiä. Rypsin taimet eivät kuitenkaan harventumisen jäljiltä - harmi kyllä - pysty vastaavaan uudelleen järjestymiseen. Kovin epäedullisen talven jälkeen aukkoja katsellessa pohditaan, pärjääkö tämä vai pitääkö muokata ja kylvää jotain muuta.
Syysrypsin syysvehreyttä.