Karanneita sonneja, osa n

"Minä märehdin nyt." Asetelma oli sonnilaitumella tällainen, kun aamulla kävin ottamassa salmonellanäytteitä. Pari poitsua on lähdössä siitoskäyttöön ja näiden kavereiden salmonellattomuus varmistetaan ennen toiselle tilalle siirtymistä. Lähtötilanne näytteenottoa varten oli optimaalinen. Yleensä hännän alta pläjähtää jotain, kun eläin nousee ylös. Näytekaverit loikoilivat vierekkäin, joten ylimääräisiä askelia ei tarvinnut ottaa. Joskus hommat sujuvat kuin siellä Strömsössä. Edellisellä kerralla näytettä ottaessani navakka tuuli oli höystetty sateella ja kymmenen astetta tämänaamuista kylmemmällä ilmalla. Sillä säällä oikea häntäkin nousi vasta tunnin odottelun jälkeen.

Salmonellanäyte ja tutkimuslähete valmiina postitettaviksi laboratorioon. Lähetyskuoren päälle vielä sisällöstä kertova teksti.

Pakastimen pohjalle oli ennustettu hyvää näkyvyyttä, joten tilasin pyhäehtoosti teuraskyydin Luit-nimiselle sonnille. Ilmoitus kuitattiin tekstiviestillä, ja luvattiin soitella hakupäivä. Soitto tuli maanantaina aamupäivällä: haku samana päivänä viiden maissa. Nopea palvelu. Emäntä vain oli ohjelmoinut itsensä parin pienokaisen kanssa kaupunkiin hoitamaan sekalaista asialistaa. Isäntä taas oli lyöttäytynyt eräiden kalatalousihmisten seuraan katsomaan kalojen kuulumisia paikallisissa puroissa. Orimattilan matkan voittanut sonni puolestaan märehti laitumella kaltaistensa seurassa satoja metrejä lastauspaikasta. Sonnin matkaan saattamiseksi tarvittavat paperit olivat nekin vielä bitteinä ja täyttämättä. Oli veikattu vähän pidempää toimitusaikaa.

Paperien täyttäminen onnistui allekirjoitusta lukuunottamatta etänä lapsityövoimalla ja isäntäkin kotiutui kalaretkeltään niin, että oikea sonni saatiin hyvissä ajoin halliin. Kaveriksi jätettiin Mupukka-niminen poitsu, joka seuraili sopivasti mukana. Yksin jätetty eläin olisi levottomampi. Kaikki ovet kiinni ja heiniä eteen. Emäntäkin sai jatkaa rauhassa asiointia, kun ilmoitettiin, että Luit hallissa, ei välitöntä tarvetta aidan vieressä hölkkääjälle.

Emäntä kotiutui. Käytiin kurkkaamassa hallissa. Tyhjää. Takaoven edessä hidasteena ollut kuormalava pois paikaltaan ja haka auki. Jes. Olihan niillä ollut aikaa näprätä. Hallista olivat aidat auki metsän kautta lehmien laitumelle, jotta lehmät voivat käydä juomassa myös hallissa. Lehmien joukosta Luit ja seurusteleva upseeri löytyivätkin.

Kuja valmiiksi, aidan kahvat auki ja lehmille kehotus laitumen vaihtoon. Aita kiinni, kun sonnit ja muutama lehmä ovat pois laitumelta ja sitten kohti hallia. Lehmiä jäi matkanvarrelle ammattitaitoisesti vihreän ruohon kimppuun. Sonnien käytöstä valvomaan otettiin kuitenkin arvokkaan ja hillityn käytöksen osaava Joviaali-lehmä, joka laumassa käyttäytyy enemmän leader- kuin boss-tyyppisesti. Sonnit saatiin Joviaalin johdolla halliin ja Joviaali passitettiin takaisin vasikkansa luo. Itse lastaus sujui taas sitä tahtia, kun auton ovet saatiin auki sen lopulta tultua. Onneksi oli myöhässä. Mupukan palautus muitten sonnien luo sujui sekin mallikelpoisesti. Työmaalle hälytetty lapsityövoima ehti paikalle vasta operaation oltua ohi.

Emäntä lähti mapittamaan noutokuittia ja kuormakirjaa. Sieltä niitä sitten luomutarkastaja mapista aikanaan tarkastelee. Joku muukin tarkastaja, jos meitä arpaonni suosii. Vielä tuli kuitenkin hälytys. Isäntä soitti laitumelta apuun. Hän oli päättänyt rajata sonnien aluetta eläinten ollessa juomassa toisaalla. Uteliaat kaverit kuitenkin säntäsivät paikalle, ennen kuin aita oli suljettu. Avuntarpeen aiheutti se, että aitalanka ulottui kohteeseen vain melkein. Emäntä tarvittiin aidanseipääksi siksi aikaa, kun isäntä meni päästämään lankaa ja ottamaan ne muutamat sähkötällit lipsahtelevasta langasta. Onneksi on tämä maatalousalan koulutus, joten en hetkeäkään epäillyt tästäkään tehtävästä suoriutumista. Ja kyllähän sitä hetken on vaikka aidan seipäänä, kun isäntäkulta pyytää.