maanantai 30. toukokuuta 2016

Kylvöt jatkuvat

Härkäpavun taimia. Näitä voi käyttää myös herneenversojen
tapaan. Maistuu myös rusakolle.
Papupellossa ajellaan niin, että rikkaäkeen piikit antaisivat
kyytiä rikoille papujen välissä ja pavut jäisivät jäljelle. Eri
kasvit kestävät äestystä erilailla.
Hamput ja härkäpavut ovat nätisti taimella. Samoin kirjava valikoima rikkakasveja niiden joukossa. Jälkimmäisiä on jo ensimmäiset kierrokset käyty rikkaäkeen voimalla kurittamassa.

Yhtä kuitenkin vielä uupuu. Tänä keväänä on suunnitelmissa kylvää myös tattaria. Sitä oli muutama vuosi sitten kasvussa siemenlisäykseen ja siemenet ovat odottaneen tattarin myönteistä hintakehitystä ja kasville sopivaa peltolohkoa. Nyt nämä tekijät ovat riittävästi kohdallaan ja siemenetkin vielä itivät.

Ei ole rypsiä tämä keltainen vaan peltokanankaalia. Sitä ajetaan tässä
lautasmuokkaimella maanrakoon pois tattarin tieltä. Peltokanankaali
on kaksivuotinen, joten se kukkii jo nyt. Hortaoppaat suosittelivat
 käyttämään rukolan tavoin, kukkasenkin voi syödä. Teimme
siitä kyllä salaattia, mutta tarjolla ollut määrä oli ylimitoitettu.
Tattarin kylvöajankohta on tarkasti ja yksiselitteisesti määritelty: viimeisen hallan jälkeen. Enää ei tarvitse kuin tietää, koska se viimeinen halla on ohitse. Olemme uskaltautuneet arvaamaan, että nyt olisi, joten tattarimaata on valmisteltu vastaanottokuntoon.

Tattarin olisi saatava rikkakasveista riittävä etumatka. Rikkakasvien torjunta ilman kemiallista apua tarkoittaa käytännössä maanmuokkausta. Maanmuokkaus valitettavasti tarkoittaa myös katkenneita matoja. Matoja maa kuitenkin tarvitsee. Toivottavasti niitä nyt jääkin, vaikka pöllytetty on aika monella koneella. Kaikkea ei voi saada. Kuiva poutasää sinänsä on hommaa suosinut, kun irti nyhtääntyneet rikkakasvit kuivahtavat ja kuolevat auringossa. Kosteammalla kelillä ne helposti juurtuisivat uudelleen.

Aurat päisteessä
Lautasmuokkauksen jälkeen on ajeltu juolannostimella ja
lopuksi vielä kynnetty. Paikoin vielä äestys ennen kylvöä.
Kylvökonekin on jo kaivettu esille, blinipannu vielä lymyilee kattilakaapissa, mutta muuten ollaan valmiina.

Käy muuten myös salaattiryyneiksi, puuroon, tattarittoon, leipään...


Maan rakenteen puolesta pellon kasvukunnossa ei ole ongelmia. Matojen ja juurten muodostamia käytäviä piisaa. Tähän ei jää sateen jälkeen vesi seisomaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti