lauantai 30. heinäkuuta 2016

Rypsin myöhemmät vaiheet

Syysrypsi oli jonkinmoinen biodiversiteettikeidas. Ei tällä liikaa öljypulloja täytellä. Edellisvuotinen näytti ihan toiselta. Sekä pellolla että kannattavuuslaskelmassa.
Puimurin kuljettajalle on tietysti terveellistä välillä katkaista istuminen ja sen
jälkeen katkaista kietoutuneet saunakukat, matarat, savikat jne.
Valitettavasti tämän vuoden kasvusto ei luonut edellytyksiä
puuduttavalle istumatyölle.
Keväällä tuli raportoitua rypsien talvehtimisesta. Näytti osin hyvältä ja osin huonolta. Nuolaiseminen oli tälläkin kertaa suositeltavaa vasta tipahtamisen jälkeen. Vielä toukokuussa hyvältä näyttäneellä lohkolla kasvupisteet ilmeisesti ottivat nokkiinsa loppukuun kylmistä öistä. Päästiin toteamaan ettei tästä mitään tule. Valmiiksi heikosta lohkosta parhaat -  tai siis vähiten huonot - palat jätettiin paremman puutteessa, vaikka niidenkään suhteen ei kovin kummoisia odotuksia voitu asettaa. Harmillisesti ei oltu ainoita, vaan syysöljykasvit ottivat talvelta turpiinsa suurimmassa osassa maata.

Rypsin luomuviljelyyn soveltuva ominaisuus on nopea pensominen keväällä. Rivivälit peittyvät ja rikkakasvit jäävät toiseksi. Talven harventamassa kasvustosta riittävän peittävää kasvustoa ei syntynyt, joten saunakukka&kumpp. käytti tilaisuutta hyväkseen. Lietekuskin ylevänä tavoitteena lienee viime kesänä rypsipellolle ajellessa ollut terveellisten rasvahappojen saaminen markkinoille, mutta näin jälkikäteen voi todeta ruokkineensa saunakukkia.
Mansikkamaalle on saatu henkilökuntaa. Kuusi jalkaa, siivet ja kapea vyötärö. Ampiaiset ovat syöneet osan mansikoista läpinäkyviksi.

Puimuri päästettiin irti torstaina. Ihan joka kohtaa ei valitettavasti kannattanut edes puida. Seuraavat erät ovat tänä vuonna tattaria ja härkäpapua vastaan. Tämän hetkisten havaintojen perusteella odotettavissa on onneksi parempaa. Tässä vaiheessa on tietysti hyvä muistaa ohjeet nuolaisun ajoittamisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti