perjantai 30. kesäkuuta 2017

Peltoja pakettiin

etuniittokone
Ruoho katkeaa. Näkymä traktorin nokan yli. Traktori ja niittokoneet oli lainattu naapurista, isäntä ratin takana oli oma. Yksi kone ujeltaa traktorin edellä etunostolaitteissa, toinen taas kulkee perässä sivulla. Kun takana kulkee niittokone molemmilla sivuilla, puhutaan perhosniittokoneesta. Tämä malli on siis hiukan siipirikko.
Viikon sana on ollut ruohon paketointi. Poikki, lyttyyn ja rullalle sekä rullat pitkulaiseen pakettiin. Vähän sekoittamista väliin. Poikki&lyttyyn -vaiheen hoitaa niittokoneen nykyisin yleisessä käytössä oleva muoto, niittomurskain. Niittäminen tarkoittaa korren katkaisua, mutta murskaava kone myös hieraisee heiniä hiukan lyttyyn, jolloin ne kuivuvat nopeammin. Sääriski pienenee ja veden kuljetus vähenee.

Paali laskettu juuri käärittäväksi. Hapatetaan herkkuja ruohottomalle vuodenajalle. Aurinko paistoi työmaalla erittäin kirkkaasti, joten kuvassa on valitettavan pimeitä paikkoja. Eläviä kuvia samasta aiheesta tältä (Kokkaillaan talveksi) ja viime (Tubetusta) kesältä.
Rehunteon lisäksi on järjestelty lehmiä sen verran, että yksi työpari on lähetetty maisemanhoitoon Länsi-Hollolaan sekä työtripla Pohjois-Kärkölään. Karjavaunussa tietenkin. Samaa karjavaunua käytettiin myös valtatien ylittämiseen ihan kotinurkissa, sillä luotto kyyttöjen liikennekäyttäytymiseen ei ole edellisestä vuodesta kohentunut. Jopa rämäpääksi luokiteltavaan viisivuotiaaseen on talonväen luotto korkeammalla. Kaveri lasketaan maantieliikenteeseen vain huomiovarusteissa aikuisen valvonnassa.

Samaan aikaan vastapäätä. Katsovathan ihmisetkin kokkiohjelmia. Tässä yleisö keskittyneesti seuraa, kun heille valmistetaan ensi talven eväitä. Jääkaapillakaan ei tarvitse välillä kipaista. Sen kun pyöräyttää pötsistä seuraavan märepalan ja antaa leukojen käydä.
Ylimääräistä liikuntaa on saatu yhden hiehojahdin verran. Naapuri soitti peltotiellä liikkuvasta keskikokoisesta sonnista. Lähempi tarkastelu kertoi, että kyseessä oli Niirala-niminen hieho, joka liikuskeli sonnilaitumen vierellä. Virheellinen sukupuolen määritys johtui ilmeisesti tästä sijainnista. 

Hiehot olivat päättäneet kokeilla härkäpapudieettiä, sillä loput neitokaiset tavattiin papupellosta. Hiehojen aidasta oli ilmeisesti puuttunut kolmen tolppavälin verran sähköä. Tästä välistä oli siirrtytty rypsimaan kautta papuilemaan.

Emäntä aukoi lankoja, jolloin paputytöt saatiin näppärästi lähemmäs yksinäistä hortoilijaa. Siirron näppärä luonnistuminen vain oli saanut emännän unohtamaan kohdealueella olevan aitalangattoman kohdan, jolloin lauma jäi pyörimään pienen tiealueen sijasta väljemmälle laidunlohkolle. Tästä unohduksesta satelikin työmaalla olleelta jälkikasvulta runsaasti kehuja. Tältä laidunlohkoltakin olisi vielä palattu kohtalaisen sujuvasti, mutta juuri kun seurue oli kokoontunut aidan viereen turpa oikeaan suuntaa jyrisi ukkonen hajaantumiskäskyn. Ja taas hölkättiin turvasaappaissa.
Kaikkeen ei nykyteknologia pysty. Aidanalus jää niittokoneen ulottumattomiin, mutta lehmän turpa haistaa kyllä, missä on vihreämpää ja ulottuukin aika pitkälle. Lehmät päästettiin rehulohkolle tähteitten keruuseen kohta, kun paalit olivat pääseet makkaraansa. Takana häämöttää naapurin rapsi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti