Salaojatyömaan valmistuminen oli siis myönteinen seuraus sesongin ensimmäisen talven loppumisesta. Seuraavia odotellaan. Yksi huhtikuun alkupuolella loppuva riittäisi. Kielteinen seuraus on se, että sääennusteiden valossa turvekauha heiluu pihatossa seuraavat viikot. Kuivikkeen kulutus lehmillä on moninkertainen pakkaskeliin verrattuna.
Luomukyyttöä (grass fed), luomuvihanneksia, metsälaitumia, kasvinviljelyä ja metsätaloutta pieninä pakinoina Hämeenkoskelta. Myös muutamia reseptejä tilan tuotteille.
perjantai 18. marraskuuta 2016
Sulle salaisuuden...
Ensimmäisen salaojantekijän odottelu päättyi pari numeroa aikaisemmin. Toinen tuli, mutta niin tuli
pakkasherrakin. Maa ei vielä jäähän mennyt, kun lumi ehti eristeeksi. Sorakärryn sisältö sen sijaan ei suostunut liikkumaan. Salaojasannan pitäisi juosta tasaisesti niin, että sitä valuu sopiva määrä kapeaan kaivantoon. Jäätyneet hiekkalohkareet eivät täytä tätä teknistä vaatimusta. Varsinkaan, kun ne eivät irtoa kärrystä. Ensimmäisen jäätyneen kärryllisen isäntä louhi rautakangella ym. aseilla tyhjäksi niin, että päästiin jatkamaan. Käsissä tuntuu kuulemma vieläkin. Urakoitsija siis aloitti naapurin työmaalta, joka kumminkin pakastumisen myötä jäi vaiheeseen.
Salaojatyömaan valmistuminen oli siis myönteinen seuraus sesongin ensimmäisen talven loppumisesta. Seuraavia odotellaan. Yksi huhtikuun alkupuolella loppuva riittäisi. Kielteinen seuraus on se, että sääennusteiden valossa turvekauha heiluu pihatossa seuraavat viikot. Kuivikkeen kulutus lehmillä on moninkertainen pakkaskeliin verrattuna.
Salaojatyömaan valmistuminen oli siis myönteinen seuraus sesongin ensimmäisen talven loppumisesta. Seuraavia odotellaan. Yksi huhtikuun alkupuolella loppuva riittäisi. Kielteinen seuraus on se, että sääennusteiden valossa turvekauha heiluu pihatossa seuraavat viikot. Kuivikkeen kulutus lehmillä on moninkertainen pakkaskeliin verrattuna.
tiistai 8. marraskuuta 2016
Talvehtuu
![]() |
| Jotain on tehtävä, kun kerran on lunta ja lumikola. |
![]() |
| Raitisilma-addiktit ry tänään iltapäivällä. Kaikki jäsenet eivät mahtuneet kuvaan. |
![]() |
| Samaan aikaan hallissa kokoontuneen Sohvaperunat ry:n molemmat jäsenet kameraa ja rehupaalia töllistelemässä. Löhöäminen keskeytettiin kuvanottamisen ajaksi. |
Kyytöt, vaikka enimmäkseen alle seitsenvuotiaita ovatkin, eivät ehkä paahda täysillä. Märehtimisestä tulee pikemminkin mieleen jonkinsortin downshiftaus. Lumi näyttäisi kuitenkin kutsuvan ulos kuten inhimillisiä ikätovereitakin. Sekä ulos että sisälle pääsevä lauma on lähes aina tavattavissa ulkona. Sonneja sai sisälle otettaessa oikein maanitella jättämään pahnakasansa. Yleensä herrat aika pienestä elkeestä ymmärtävät lähteä liikkeelle, kun lohkon vaihto on ajankohtainen. Nyt tarvittiin useampia elkeitä ja sanoman toistamista. Suvaitsivat kumminkin lopulta keskeyttää märehtimisensä ja hölkötellä halliin - kaikki paitsi yksi. Morfologia, joka keväällä toteutti erinäisiä omia reittisuunnitelmiaan, pysyi linjattomuudelleen uskollisena. Kaveri jättäytyi muista jälkeen, jolloin emäntä sai hölkätä paalimakkaran ympäri kaverin taakse osoittamaan toivottua suuntaa. Tällä kertaa tuli kumminkin käymättä lehmien puolella tai metsässä. Hyvä niin, sillä metsässäkään ei aita ole kunnossa. Laidunalueelle on majoittunut valitettavan monta hirveä. Kaikki sitä mallia, joka ei nosta riittävästi sorkkiaan aidan kohdalla.
tiistai 1. marraskuuta 2016
Marraskuu
Plusneljä on peruslehmästä mitä miellyttävin lämpötila. Tähän aikaan vuodesta karja on kuitenkin päivittänyt itsensä talviaikaan kasvattamalla tuuhean karvan. Siinä asussa miellyttävyys säilynee, vaikka plusneljästä jatketaan alaspäin. Mikäli talvikarvainen lehmä joudutaan jostain syystä siirtämään lämpimään navettaan, on ensimmäinen sisätyö parturointi. Emäntäkin tuntee itsensä useimmiten ylipukeutuneeksi, jos havaitsee olevansa villapuseron sisäpuolella. Ainakin, jos pitää tehdä jotain muuta kuin näpyttää tietokonetta hieman vetoisessa toimistossa. Sitäkin talven mittaan on ohjelmassa.
lauantai 22. lokakuuta 2016
Hämärähommia
![]() |
| Luxi- ja lämpömittarien lukemat sen kun alenevat. Keskiviikko- iltana jäähdyttely aloitettiin Järvenpään torilla, sieltä siirryttiin Keravalle (kuva) ja illan päätteeksi Tuusulaan. Emäntä kerrostoppautui topattoman ja topallisen takin yhdistelmään sekä pitkäpunttisiin villahousuihin - eikä palellut, vaikka liikuntaa oli aika nuukasti tarjolla. Tuotteitten maistattamiseen (routakyyttö ja härkäpapulisäke) sää oli mitä mainioin tarjoilu- ja säilytyslämpötilan kannalta. Talvisilla kierroksilla pavut ovat olleet joskus aika kohmeisia. |
Tälle viikolle osui kaksi työmatkaa. Reko-jakeluillat olivat tarjolla keskiviikolle ja torstaille. Isäntä on kullä kurvaillut lietevaunun kanssa edestakaisin harva se päivä, mutta toiminta rajoittuu sen verran pienelle alueelle, että se ei ehkä käy työmatkailusta.
Keskiviikkona suuntasimme vajaan asteen verran etelään ensimmäisenä pysähdyspaikkana Järvenpään tori. Reko-ryhmä on toiminut Järvenpäässä reilun vuoden, mutta positiivisesti voi todeta, että markkinoilla on vielä kasvunvaraa. Sen verran ihan paikalliseksi tunnustautuneita kertoi tulleensa ihmettelemään, mikä pakettiautojen kokoontumisajo torilla on meneillään. Varmemmin tietoon toiminnasta törmää ehkä puskaradion ja muiden tiedotusvälineiden lähetyksissä. Livenä tilaisuuteen osuminen nimittäin vaatii oikeaa ajoitusta, sillä nämä jokatoisviikkoiset kokoontumisajot siirtyvät jo puoli tuntia alkamisestaan Keravalle ja sieltä edelleen Tuusulaan.
Kesällä vastaavalta etelän matkalta sai körötellä kotiinkin valoisassa. Nyt syksyn mittaan on reissuja suunnitellessa tarkistettu netistä paikkakuntakohtaisa seuraavan viikon auringonlaskuaikoja. Valaistuskalustoa ja akun lataustarvetta on sitten mietitty sen mukaan, kuinka monessa kohteessa valoa on tarvittu. Marraskuu saapuu. Silloin ei enää tarvitse miettiä. Myönteinen puoli on sekin, että kyytön matkanaikainen kylmäsäilytys rupeaa hoitumaan vähemmällä panostuksella. Talonväen lämpösäilytys taas vaatinee jossain vaiheessa pilkkihaalarien tyyppisiä lisävarusteita.
Tunnisteet:
hamppu,
härkäpapu,
kyytönliha,
reko-myynti
Sijainti:
16800 Hämeenkoski, Suomi
sunnuntai 16. lokakuuta 2016
Maistettu maissia
![]() |
| Valitettavan epätarkka kuva, mutta sama hyönteinen näkyy isommassa kuvassa keskivaiheilla. |
![]() |
| Syöty on, mutta kenelle maittoi. Jäljelle jääneiden osien syöjien nimet ovat kyllä tiedossa. |
![]() |
| Kierrätysmateriaalista valmistettu etukuormaajatraktori. Ei varsinaisesti liity aiheeseen, mutta kertoo mikä on talon suosituin tuontielintarvike. |
Maissikoisa saa syötyä maissin kumoon tekemällä tuhojaan korressa. David vs. Goljat - pienempi voitti. Matojen pilaamat tähkät eivät ole nekään kovin houkuttelevan näköisiä. Lisäksi koisan syömien tähkien jyviin iskevät homeet ja sienitaudit, jolloin tähkä voi olla melkoinen hometoksiinipommi. Tällä muutaman neliön alalla maissin osuus ruokavaliosta pysyy kuitenkin sen verran pienenä, että emmeköhän selviä, vaikka homeet tätä UCOa (Unidentified corn eating object) seuraisivatkin.
sunnuntai 9. lokakuuta 2016
Puimurin talviloma häämöttää
| Hytittömästä puimurista saisi parempilaatuisia kuvia, mutta vastaavasti riski kameran putoamisesta leikkuupöydälle on suurempi. Puintivalmis apilapelto näyttää tältä. |
Perille päästyään isäntä soitteli noutajaa. Emäntä tietysti hövelisti lupasi tulla, mutta pihassa totesi, ettei autoja ollutkaan kotosalla. Ukin tiedettiin olleen liesussa, mutta mummokin oli ottanut pyörät allensa. Polkupyörän tarakassa kököttävä iloisen punainen istuin olisi isännän takamukselle liian kapea ja lisäksi siinä on 22 kilon painorajoitus. Se ei siis ollut käyttökelpoinen vaihtoehto. Pihapiirissä häämötti kuitenkin pari nelipyöräistä, joten näppärä ratkaisu oli lähteä isännän hakuun traktorilla. Tehokkaasti samalla reissulla saataisiin haettua pellolla nököttävä apilakärry kotiin. Emännän pohdittavaksi vain jäi olisiko tällaiselle kahdestaan auringonlaskussa -ajelulle romanttisempaa lähteä vihreällä vai punaisella valmetilla.
Punaisesta puuttuu hanttikuskin penkki, joten siinä saa istua romanttisesti vierekkäin samalla penkillä. (No joo, ei me ihan niin kapeita olla. Käsinojan saa kännettyä penkin levennykseksi.) Vihreässä on tämä ehkä epäromanttiseksi luokiteltava lisävaruste - ohjaamon takakulmassa oleva istuinlevy, jolla matkaajista lyhyempi hyvinkin mahtuu istumaan. Hongankolistaja joutuu laittamaan runkonsa mutkalle. Emännän romantiikan puuska oli ilmeisesti maltillista tasoa, sillä pihasta starttasi vihreä menopeli matkaan kohti naapuria. Tässä kohdassa mainittakoon, että naapuri on maaseudulla maantieteellisesti paljon laajempi käsite kuin taajaväkisissä yhdyskunnissa. Tähän naapuriin oli kuusi kilometriä. Isäntä löytyi - sekä oma että naapurin. Ensin mainitun kanssa matkaa jatkettiin auringon taivaanrantaantuessa. Jokusia soratiekilometrejä myöhemmin seuraan tuppaantui apilakärry, mutta se ei onneksi sanonut mitään epäromanttista.
sunnuntai 2. lokakuuta 2016
Tulkoot vaikka...
![]() |
| Blue Congo -perunoita keräävällä on syytä olla okulaarit vireessä. Paino on kerätessä varmin erottava tekijä kiven ja perunan välillä. Kuvassa molempia. |
![]() |
| Suosivasta säästä huolimatta perunamaalle lähdettäessä löytyi innokkaita pyykki- ja tiskikoneen tyhjentäjiä, silittäjiä tms. Työvoimahuippu oli tällä kertaa kuusi henkeä. |
![]() |
| Näiden keltaisten löytäminen onkin sitten ihan lällliä. |
![]() |
| Raitajuuret olivat olleet erityistä herkkua. Näitä ei järsijöiden jäljiltä kellariin viety. |
kylvetty varmuuden vuoksi riittävästi, sillä viime kesän sato jäi vaatimattomaksi. Tämän kesän ei. Riittävän alan lisäksi punajuurten tyyppikoko oli aika muhkea. Näppäriä kuoria, kunhan on riittävän iso kattila keittämiseen. Myyrät olivat kuitenkin rouskuttaneet sekä maan päältä että maan alta, mutta aika reilusti jäi talonväellekin. Tai kellarin hiirille. Räpsiä on kyllä ostoslistalla. Talvi aikaa laatia myyrän torjuntasuunnitelmaa ensi kesälle. Keväällä syötiin nimittäin kurkun taimia. Vipperöitä tuljuttamaan maata ja pari pihakissaa. Toteutuukohan. Pihakissojen kohdalla ongelma ovat metsän kissat. Edellisen kissan katoamisesta epäillään tupsukorvia, joiden jälkiä lumiaikaan pihasta löytyi lähes joka aamu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

















