maanantai 31. elokuuta 2015

Jälkipuintia

Puffetin herkkuja
Talon väki ei pahemmin muistanut tapahtumassa valokuvailla. Vain oleelliseen keskittyvä puffettinuoriso sentään räpsäisi tämän yhden otoksen.  Valikoimissa ollut härkäpapumuffinssi samana aamuna poimitun mansikan kera. Nuoriso-osaston 5-vuotiaiden jaosto on koko vuoden puhunut luonnon päivästä "muffinssipäivänä". Taitaa olla edelleen sitä vain oleelliseen keskittymistä.
Päivä paistaa ja paistoi onneksi lauantainakin. Ei tarvinnut viimeistellä - käyttöönottamisesta puhumattakaan - suunnitelmabeetä luonnonpäivän puffetin ja kasvi-infon suhteen.

Monenlaista näpertelyä päivän järjestäminen vaati, mutta ihan mielekästä. Tuli nurkkiakin siivottua. Yksi ja toinen homma olisi jäänyt tekemättä, jos täällä oltaisiin vain omaksi ilokseen. Tottakai järjestämisellä on meille myös kaupallisia tavoitteita myyntituotteita, kun valikoimista löytyy.
Tunnistatko tuotteet ja kasvit?
Mitä mistäkin tulee? Miltä näyttävät kasvit ja niistä saatavat tuotteet? Esillä oli viljoja, erikoiskasveja, nurmikasveja ja kermaviilipurkkien uusiokäyttöä. Esittelykasvit olivat peräisin omilta ja naapurien pelloilta.
Tästä näkökulmasta tuntipalkka ei kuitenkaan päätä huimaa, mutta onneksi on muita korkealentoisia ja yleviä tavoitteita.
  • Kansanvalistus. Maatalous on nykyään turhan monelle aika outo juttu ja tässä on tilaisuus tehdä asioita tunnetuksi. Ihminen, joka tuntee maataloutta - ja maanviljelijöitä - on toivottavasti kiinnostuneempi siitä, mitä syö. Se lienee pitkällä tähtäimellä suomalaisen maanviljelijän etu.
    Kyyttölaumaa tervehtimässä
    Biotooppikierrokselta palaavaa yleisöä. Isäntä on huikannut lähilaitumella päivystäneen lehmälauman tervehtimään vierailijoita. Toinen seurue hännysteli kulkijoita biotoopin puolella. Omat kamerat siis lomailivat, mutta tämä ja edellinen kuva ovat päivän pyörityksessä ystävällisesti auttaneelta ystävältämme. Hänelle myös kiitokset!
  • Kotiseututoiminta. Jos ajattelee, että paikkakunnalla pitäisi olla enemmän toimintaa ja elämää, asian eteen voi tehdä jotain itsekin. Järjestämisen lisäksi erittäin tarpeellista on osallistuminen. Tässä siis vielä kiitokset niille kaikille, jotka tulivat vaikka lehmät, viljelykasvit tai talonväki olivat tuttu juttu.
  • Lasten kasvatus. Nuorisolle pitää tarjota virikkeitä ja kehittäviä harrastuksia. Kahvin kaato läikyttämättä, ystävällisesti hymyillen samalla vaihtorahasummaa laskien on varmaan hyödyllinen harjoitus tulevaa työelämää tai dementian ehkäisyä ajatellen. Puffetin tekinisen toteutuksen suunnittelu laskettaneen eduksi sekin. Ilman käytettävissä ollutta lapsityövoimaa päivän järjestelykynnys olisi ollut korkeammalla.
Siinä tulikin jo kolme pointtia - yleishyödyllistä sellaista. Mielenkiintoisista keskusteluista vierailijoiden kanssa oli lisäksi meille iloa ihan yksityishenkilöinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti