keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Keväisessä koivikossa kerran

Tässä koivujen tyvellä Latva kävi. Muutaman viikon päästä tässä on vuokkoja
valkoisenaan. Näppäräsorkkainenkaan kaveri ei niitä taida emolleen kerätä.
Eläinten pidossa tulee silloin tällöin vastaan pikku yllätyksiä. Tänään aamupuuron aikaan ulos jo ehtinyt ukki soitti pihalta. Havaintosaldona nautaeläin aitojen ulkopuolella. Havainnon pystyi vahvistamaan keittiön ikkunasta oikeaan suuntaan katsomalla. Lähilaitumen takaisessa koivikossa oli ylimääräinen tepastelija. Isännällä oli lautanen jo tyhjä, joten hän lähti tutustumaan tilanteeseen. Juuren viimekeväinen poika Latva siellä odotti opastusta takaisin kavereitten tykö. Näin näppärästi tällä kertaa. Joskus on aamulla herätty ikkunan alla tömistelevään sonnilaumaan. Silloin on suosiolla keitetty puurot vasta turvasaappaissa tehdyn, kestoltaan ennalta-arvaamattoman aamulenkin jälkeen.

Tuuli ujeltaa nurkissa ja sen ennustetaan vielä voimistuvan päivän aikana. Viuhuvien puunlatvojen seuralainen on silloin tällöin sähkökatko. On siis varauduttava sähköttömyyteen. EU-/ Evira-Mavi-Suomessa se tarkoittaa paperitöitten tekemistä pois alta.

Pykälien mukaan syntyneet vasikat on ilmoitettava nautaeläinrekisteriin viikon kuluessa syntymästä. Vasikat, joiden viimeinen ilmoituspäivä lähenee täytyy siis varmuuden vuoksi ilmoittaa nyt heti. Jos sattuvat sähköt olemaan poissa pidempään, ei ilmoitusten teko netin kautta onnistu. Lisäksi piti tulostaa huomisessa luomutarkastuksessa tarvittavia eläinluetteloita. Mapissa valmiiksi oleva virallinen nautaeläinluettelo on joihinkin tarkoituksiin hieman epäkäytännöllinen. Näitten operaatioitten jälkeen voi sitten katsoa, pitääkö jostain ovia sulkea tai kiinnittää jotain paremmin tuulta vastaan. Järki hoi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti