sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Veroista ja ReKo-säästä

Viikon luontokuva raivaussaharetkeltä. Luontoääntä tästä
kurkusta ei lähde. Sanotaan, että kesällä sopivalla säällä
voi kuulla, kun ruoho kasvaa, mutta jäkäliä ilmiö ei taida
koskea minään vuodenaikana. Tämä raidankeuhkojäkälä
on oppikirjoja lukematon versio itsestään. Viihtyy lähteitten
mukaan vanhoissa metsissä ja lähistöllä tehty hakkuu voi
kuulemma sen karkottaa. Tai sitten kolmen metrin päässä
oleva 90-luvun avohakkuu ei ollut riittävän lähellä.
Perinteinen talviaskare, korren kantaminen valtion kekoon (veroilmoitus suom. huom.), alkaa olla tehtynä ja 2022-mapit ovat hyllyssä söpösti vierekkäin. Onhan niitä korsia tietysti mennyt pitkin vuotta, mutta pääsevät nyt verohallinnon robotit täsmäyttämään keon kokoa. 

Lähettäminen tosin vielä uupuu. Oletetaan positiivisesti, ettei verohallinnon palvelimille tule ainakaan kuukautta pitempää palvelunestohyökkäystä, joten potentiaalisia lähetyspäiviä on vielä kolmisenkymmentä. Ja jos tulee, niin kaipa sieltä sitten myönnetään yleisesti force majeure -lisäaikaa, kunnes bitit taas ovat toimintakuntoisia. Emännän lapsuudessa  käytetty yleinen veroilmoittamismenetelmä - lomakkeitten toimittaminen (avolava)autolla paikalliseen verotoimistoon - ei siis enää ole käytössä. Verotoimistokin on tietysti nykypäivänä paljon harvinaisempi ilmestys kuin silloisena maailman aikana.

"Joululoma" alkaa olla lopuillaan. Ensi viikolle on reko-ilmoitus auki ja litania tilauksiakin jo kirjattuna. Keskiviikkona mennään Töölöntorille katsomaan, mitä siellä sattuu taivaalta tipahtelemaan. Uutisten sään ennustajan muistaakseni puhuivat sadealueista, joiden perässä tulee seuraava. Kauhean kiva tietysti olisi, jos juuri silloin ei tippuisi yhtään mitään. Tosin emäntä muuttui välipäivinä uuden sadetakin onnelliseksi omistajaksi, joten tilanne olisi hanskassa märemmissäkin olosuhteissa. Emäntä kylläkin on säänkestävämpi kuin tilauslista, joka taitaa sadeoloissa olla reko-kierroksen heikoin lenkki. Tuossa ylempänä mainitussa veromapissakin on esittelykappaleita näitten lenkkien heikkoudesta, kun kynä on tehnyt reikiä kastuessa pehmentyneeseen paperiin. Lisäksi varustautumisessa on huomioitava, että kuulakärkikynä on märän paperin kanssa epävarma yhdistelmä. Isännän taskuissa on onneksi runsaasti varastokapasiteettia, joten sieltä on yleensä sopivaa muistiinpanovälinettä löytynyt. Tämä varastokapasiteetti muuten konkretisoituu erityisesti silloin, kun isännän vaatteita laittaa pyykkiin - tai tyhjentäessä koneesta vaatteitten lisäksi esim. puukon ja kuitunauharullan lopun. 
Jälkien kuvaaminen lumesta ei ole kovin kiitollista. Tämän koululaisen kotimatkalla ottaman kuvan paikalle johti vana sorkanjälkiä suht tiheässä ja tällaisia "pistorasioita" oli sitten bongattavissa pysähtymispaikassa. Valitettavasti naapurin joulun alla pyydystämä villisika ei tainnut olla kulmakunnan viimeinen. Tätä tyyppiä ja tämän kavereita ei vihannesmaalla kaivata. 



Kesällä voi kuvata kurpitsoita tai
kukkakaaleja ja muuta värikästä,
mutta pohjolassa kun ollaan, on
kasvivalikoima tähän aikaan vuodesta
suppeampi. Kuvavalinta ei silti
tarkoita sitä, että suositeltaisiin
panemaan leipään puolet petäjäistä.
Onpahan vaan ajankohtainen
kuva tekstiä koristamassa.


 

sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Itsenäistyneitä

Sanotaan kuorossa "muikku". Ua ja Uhkea ovat viime kevään lehmävasikoista kaikkein linssiluteimmat.

Myös herneen lajittelu on kuulunut "lomapuuhiin." 
Sisua säkissä.

On pidetty kesälomaa. Ei ole käyty ReKoissa, ei kitketty, ei kylvetty, ei korjattu eikä tehty edes veroilmoitusta tai juuri sometettukaan. Digivajauksesta huolimatta reaalielämän olemassaolo jatkuu tukevasti ja lehmähommien lisäksi on ulkoilutettu muun muassa raivaussahaa ja lumiauraa. Lumet ehtivät aika vähiin, mutta torstaina oli taas väylää aukaistavana. 

Rypsipelto ehti osin menettää valkoisen suojakerroksensa.
Ei tarvitse valtionkarjankaan taas kuopia sapuskaa
saadakseen. Paikallinen metsästysseura kaatoi lohkon liepeiltä
useita hirviä viime syksyn jahdissa, mutta senkin jälkeen
sorkan jälkiä ilmestyi lisää. 
Vasikat tuli vieroitettua vasta nyt tammikuun puolella. Yleensä homma on tehty marraskuussa, mutta nyt taisi marraskuussa olla muita kiireitä. 

Isäntä ja emäntä lähtivät työmaalle ja akateemisesta joululoman pituudesta nauttivat lapsityövoima lupasi tulla perässä lisävoimiksi. Homman aloitus kuitenkin viivästyi, kun lehmävasikat emoineen olivat pääasiassa pihalla eivätkä ilmeisesti olleet erityisen nälkäisiä, koska paalien nostelun pörinäkään ei niitä sisälle houkuttanut. Lapsityövoiman ilmaannuttua paikalle ketju riitti kuitenkin ohjaamaan porukan seinien sisään, minkä jälkeen työ olisi päästy aloittamaan. Tässä vaiheessa isäntä sai aamulla terveyskeskuksesta tilaamansa takaisin soiton, jossa suositeltiin saapumaan paikalle saman tien, koska juuri silloin ei ollut jonoa. Isäntä lähti, mutta hommaa jatkettiin, koska aitojen sisäpuolella emäntä ja pienokainen olivat lukumäärältään riittävän ylivoimaisia yhdeksään vasikkaan, niiden emoihin ja muutamaan tätiin ja serkkuun nähden. Alkajaisiksi sai tosin rautakangen kanssa naputella jäätynyttä turvetta erotteluporteiksi käännettävien aitojen tyveltä, mutta näistä jähmeyksistä selvittyä homma luonasi. Rautakangen käytön tosin huomasi seuraavana päivänä hartioissa. Sonnivasikoiden porttijärjestelyt eivät olleet yhtä tehokkaat, mutta toisaalta siinä porukassa ei ollut kummitätejä aiheuttamassa hämminkiä - vain emot ja pikkupojat. Vasikat olivat omilla puolillaan huomattavasti ennen kuin isäntä kotona. Ajoitus oli siis isännän kannalta täydellinen. 

Talven viettoa voisi jossain mielessä määritellä hiljaiseloksi, mutta vasikoiden vieroitus toi tähän pienen katkon. Saatiin pariksi päiväksi äänekkäiseloa. Hallilla on yleensä hyvin hiljaista, kun traktori ei pörise. Väljässä lämmittämättömässä rakennuksessa ei edes ilmanvaihto pidä ääntä, mitä nyt tuuli humisee, silloin kun ilma sattuu vaihtumaan erityisen ripeästi. Kun emot ja pienokaiset ovat päätyneet päivällä eri puolille aitaa, alkaa iltaa kohden ääntä tulla - yleensä molemmista suunnista. Sinänsä desibeleille ei ole tarvetta, koska hiljaisempikin ääni kuuluisi aidan yli viereiseen karsinaan/lohkolle. Seuraavana päivänä lausuntoja annetaan huomattavasti enemmän. Ei kenkään koko aikaa äänessä ole, mutta kun kommentoijia on useita, niin aina joidenkin äänet kuuluvat. Parin päivän päästä tilanne vakiintuu ja sanottavaa on harvemmin. Vasikat esimerkiksi  asettuvat riviin ja sanovat kukin möö kauempana syömässä olevien emojen suuntaan. Kutsun kuultuaan alkavat mammat liikehtiä kohti väliaitaa ja tulevat sen viereen antamaan selviytymisohjeita itsenäistyvälle nuorisolle. Saattaapa joku nuolaista lapsukaisen talvikarvoja ojennukseen aidan yli. Neljäntenä päivänä ei juuri ääneen lausuttuja neuvoja enää tule. Nuo pari ensimmäistä päivää taas huomataan naapurissakin. 
Aurinkohan se siellä selvästi ilmoittelee itsestään. Sen verran lähellä taivaanrantaa kuitenkin päivälläkin, että tässä maastossa näkee vain valon.