sunnuntai 29. elokuuta 2021

Elpymisvälineitä

 

Tilaisuus alkoi kuusi minuuttia sitten. Henkilöt, jotka kunnioittavat tätä kuvaa läsnäolollaan, eivät jääneet ilman suosikkivihannestaan. 
Tänään on toivuttu Suomen luonnon päivästä ja keräilty nurkista A4-materiaalia vähemmäksi ja uudelleen käytettäväksi, mikäli luonto on edellisen päivän aikana ollut riittävän armollinen. Toipumiseen on käytetty pinaattia, kasvispasteijoita, juolannostinta ja leikkuupuimuria. Pinaattia on pitänyt kerätä talvea varten jo pitkän aikaa, mutta tällekin hommalle on ollut kiiruumpia vaihtoehtoja. Uuden-Seelannin pinaatin hyvä puoli on pitkä satokausi, joten korjuuta voi siirtää. Nyt myyntiin kerääminen nosti pinaatin poiminnan sijoitusta tehtävälistalla. Ämpäreitä täytti lapsi- ja eläkeläistyövoima. Kaupalliset tavoitteet asetettiin epäafäärimäisesti selvästi alemmas. Kaikki meni tältä osin suunnitelmien mukaan ja emäntä on sitten tänään paistanut pinaattilettuja ja pakastanut pinaattia urakalla. Ei kyllä vielä piisaa koko talveksi. 
Ajoittain tontilla oli melkoinen peltilehmälauma.
Oikeita lehmiä vähän kuvasta vasemmalle ja sonnien
tontti siintää taustalla.

Nuorimmaiset olivat jo etukäteen suunnitelleet toipumista kyyttöpasteijan voimalla, mutta menetelmä ei hyvän menekin vuoksi ollut käytettävissä. Tämä toivottavasti helpottaa leipomohenkilökunnan saamista tulevilla kerroilla. Iltapäivän elpymisvälineen osalta arvottiin sonnien siirtelyn ja leikkuupuimurin väliltä jälkimmäisen viedessä voiton.

Härkäpapusadolla ei tänä vuonna juhlita. Tässä kohdassa
valtakasvi on karrike (ohdake suom. huom.).Kylvöjen jälkeiset
sateet estivät oikea-aikaset rikkaäestykset ja sen kyllä
huomaa. Sen jälkeen kuivuus esti papujen kasvun. 
Emännän ennenkin viittaamassa tietolähteessä, Koiramäen talo -teoksessa, kerrotaan, että elonkorjuu oli suuri juhla. Härkäpapu ei kirjaimellisesti eloa ole, vaikka sirpin korvikkeella kerätäänkin. Sen verran yltäkylläisessä maailmassa eletään, että juhlan tuntu puuttui korjuusta kokonaan. Ensinnäkin kuivassa hellesäässä papu ei ollut intoutunut sadon tuottoon. Toiseksi kuivaa hellesäätä edeltänyt sadejakso esti oikea-aikaisen rikkaäestyksen ja viimevuotiset sadesäät edellisen vuoden rikkamuokkauksia. Lopputulos oli ohdakkeen haituvan kirjoma pelto, josta ei suunnattomia papusaaliita kertynyt. Luomumenetelmät karsivat joiltain osin pelivaraa rikkojen torjunnasta ja se näkyy sitten sadossa. Onneksi ensi talven vatsan täyttö ei ole papujen  varassa. Ohdakkeita kuitenkin on nyt niin paljon, että pellon ensi vuoden käytölle ainoa vaihtoehto on alkukesän muokkailu ja sen jälkeen nurmen kylvö. Ei onneksi aivan turhaan, kun on noita nurmen syöjiä.
Päivän lähilehmät. Tässä tapauksessa lehmä tarkoittaa myös hiehoa ja sonnivasikkaa. Tali kurkkii takaa. Sitten Onega, Tupu, Syväri ja Papu. Syväri on Talin isosisko. Ilmeistä sukunäköä havaittavissa.



Paikan päälle saapui myös paikallisväriä. Hämeenkoskella toimii kotiseutuyhdistys Koski-seura. Kasvisten ja lihan lisäksi kotiin viemisiksi oli siis hankittavissa esimerkiksi satoja sivuja paikallishistoriaa. Vasemmalta: Leena Nikkari, Kari Kaivola ja Tuomo Nikkari.



sunnuntai 22. elokuuta 2021

Puintisateita


Näitten kimppuun ei käydä tässä maailman kolkassa leikkuupuimurilla. Kattila ja joittenkin makuun myös tilkka voisulaa on havaittu tarkoituksenmukaiseksi käsittelyksi.

Tuleentuneita herneenpalkoja puimurin tuulilasin läpi
kuvattuna. Kyllähän näitä paikoin oli ihan mukavastikin,
mutta paikoin oli sitten vähemmän mukavasti esimerkiksi
ohdaketta.
Viime jaksossa - josta on vähän päässyt aikaa vierähtämään - oli lopultakin päästy kylvämään varmoja  sateita odotellutta rypsiä. Sateet ovat sen jälkeen olleet turhankin varmoja ja rypsi on odotusten mukaisesti taimella. Kylvösateitten vaihteluksi odotellaan nyt puintipoutia. Korjuu päästiin kyllä aloittamaan. Ensimmäisenä jonossa olleen herneen sato ei ollut erityisen hyvä, mutta seuraavana aloitettuun härkäpapuun verrattuna suorastaan mainio. Papua tuli ensimmäiseltä lohkolta sen verran, että ensi vuonnakin päästään kylvämään - jonkin verran enemmän kuin sitä kylvettiin. Ei ole kuivan vuoden kasvi. Onneksi on edellisvuotista varastoa. 
Pyörä pois. Ei kuulemma pitänyt olla "millään kiinni", mutta oli silti tiukassa. Pyörän irrotuksen jälkeen päästiin selvittämään vian laatua ja arpomaan tilattavat varaosat. Arvonnassa oli onnea sen verran, että puimuri on taas kunnossa, mutta pouta ehti mennä ohi.

Kansanpaljoutta papukärryn laidalla. Luteita on tänä vuonna
ollut yllin kyllin kasvimaallakin. Esimerkiksi sellerit ovat
aika surullisen näköisiä. Syylliseksi epäiltyjen listalla ovat
luteiden lisäksi kaskaat.
Härkäpavun puintia aloiteltiin hyvän sään aikana. Ensimmäinen lohko tuli valmiiksi ja siirryttiin toiselle. Hyvän sään vielä vallitessa alkoi vasemman etupyörän liepeiltä kuulua epäilyttäviä ääniä. Epäilyttävyyden taso nousi päiste päisteeltä ja saavutti valitettavan pian tason, jota maatalousteknologisesti säädetty sävelkorva ei enää sietänyt. Valitettavaa oli erityisesti se, että mainitulle tasolle päästiin jo ennen sateen alkamista. Pyörän irrotusloitsujen lausuminen ja varaosakatalogin selaaminen olisivat sujuneet hyvin sadepilven allakin. Nyt niihin jouduttiin käyttämään poutatunteja. Pavun puinti on siis vielä kesken ja hamput odottelevat valmistumista. 

Kasvimaalta varastoon on kerätty vasta valkosipuleita, mutta homma on vielä kesken. Sekin pitäisi tietysti mieluummin tehdä poudan jälkeen, mutta poudan puutteessa toimitaan sateiden välissä. Sääennusteen perusteella alkavan viikon päätyö on kuitenkin puintien sijasta ensi lauantain avoimien ovien valmistelu. Eivät ne tarvittavat lippuset ja lappuset edelleenkään ole pinossa vartoamassa esille laittoa.  

Rypsi näyttää tältä. Ei toivottua viherrystäkin on runsaasti, kuten kuvasta näkyy, mutta rypsi on saanut toivotun etumatkan. Isännän kengän kärjet eivät uhkaa rypsin kasvua, vaan poistuvat paikalta lihasvoimalla.