Herkkua on siinä yhdenlaista, yyhdeenlaiista. Kuisketta ei kuulu, mutta tasainen rouskutus ilmentänee maistumista. Sämpylä, Siro ja Säe joululounaalla. |
Kyllä tämä elävässä elämässä oli punaisempaa, mutta kylmä kameran linssi höyryävän kattilan päällä ei anna kertoa koko totuutta. |
Etukäteen jännitettiiin, mitä saadaan myyntiin. Siitä oltiin melko vakuuttuneita, että rekoihin eivät lihakylmiöt tyhjene. Juuresten kohdalla oli tarjolla kaksi vaihtoehtoa: myydään tiskistä tai myydään tiskin takaa, sitä mitä asiakas osaa kysyä - kuin entisaikojen alkossa. Ilmojen haltijat olivat suosiollisia ja nollakeli vallitsi. Juurekset saatiin siis kylmiön eteen esille. Valkoinen porkkana muhkeudessaan myy itseään paremmin kuin emäntä, joka kertoo, että kylmiössä olisi myös valkoisia porkkanoita ja voin niitä sieltä satsin ovi suljettuna punnita. Näin olisi jouduttu toimimaan, jos pakkanen olisi ollut tätä tapaninpäivän mallia. Kuuraparta ei ole eduksi porkkanan ominasuuksille.
Lehmät ovat tykästyneet vallitsevaan keliin. Talonväki on halutessaan ulos pääsevälle ryhmälle antanut vahvan suosituksen hoitaa köllöttelyhommat sisällä kuivitetulla alustalla ja jättää ulkotiloihin jaloittelun. Kaikki eivät kuitenkaan tätä vahvaa suositusta ole sisäistäneet ja osa pötköttelee välillä märehtimässä ulkona. Satanut lumi ei lehmän selästä pörheän talvikarvan päältä sula. Maaten märehtivän ammun 38,5-asteisen massan alla tilanne on toinen, jos siellä sattuu lunta olemaan ja köllöttely jatkuu riittävän pitkään. Tätä yhdistelmää toteuttavilla yksilöillä ei sitten ole turkki puhtaana -kisassa mitaleja tiedossa. Aina joskus on näitä tilanteita, ihmisjärki ei ymmärrä lehmän järjellä tehtyjä valintoja. Parsipihatoissakin kyllä tavataan ajoittain eläimiä, jotka menevät maaten lantakäytävälle eivätkä kuivitettuihin parsiin.
Penkasta on kuopaistu rekan polttoainetta saanut maa pois. Tilalle tuotiin uudet savet ja maat ja kaidettakin oltiin korjaamassa jo pyhänä. Hirviaidasta tuli toivottavasti Nätin pitävä. |
Joulunalusajan suuria mediatapahtumia (mainittu maakuntalehden reunapalstalla) tilalla oli postirekan suistuminen tieltä juuri Vanhantien risteyksestä Hollolaan päin. Joulupukki saattaa joutua valittelemaan alihankkijansa onnettomuutta muutamaa taulutelkkaria odottaneessa taloudessa. Joku toinen jäänee ilman joulutervehdystään, koska osoitteita vetistyi lukukelvottomaksi. Kuljetustontulla ei onneksi näyttänyt olevan hätää, vaan hän vartioitsi uskollisesti levinnyttä lastia. Pellon puolelle päätyi perävaunu ja nuppi jäi penkkaan poikittain nokka tielle päin. Polttoainesäiliö sai noston yhteydessä vaurion ja tien penkan pohjavesisuojaukset pääsivät töihin ensimmäistä kertaa urallaan. Liikenne oli rekan noston aikana poikki ja sen jälkeenkin oli jonkin aikaa käytössä vain toinen kaista, joten jonoja syntyi. Toinenkin kaista vapautui illalla Lahden rekon aikana. Meidän kannaltamme positiivinen seikka oli se, että monella tiellä liikkujalla saattoi olla aikaa tavata tekstit pellolla kököttävästä mainokärrystämme.
Koska isäntä ja emäntä eivät edelleenkään ole iällä pilattuja, osallistuimme taas kerran joulun menoliikennettä tervehtiviin maaseutunuorten joulutuliin. Hämeenkosken valkeat loistivat valtatie 12 varrella Koskikartanon kohdalla. |