Joskus taas savuaa

Metsäkauden loppu häämöttää, mutta vielä saa tällaisia lehmä puun alla/takana/edessä/vieressä kuvia. Kutuista tai kileistä, jos niitä olisi, saisi varmaan myös "puun oksalla" kuvan. Lelu yrittää selvästi piiloutua korsien taakse. Tämän metsäkappaleen laidunnus aloitettiin vasta tänä kesänä, joten siellä on vielä aika paljon jäljellä näitä korsituppaita. Ensi suvena voi maisema muuttua enemmän.

Puna-apila kerättiin ensin pellolta pois ja sitten toinen kierros. 
Puimuri pörräämään ja kauhasta valutellaan roskaista
siementä sopivaa vauhtia leikkuupöydälle, vaikkei enää
leikata tarvitsekaan.

Viime viikonloppu meni Hyvinkäällä 

Knehtilän markkinoilla ja hamput saatiin puitua sitä ennen. Syyt ja tekosyyt paperihommien siirtämiselle alkavat uhkaavasti vähentyä. Verokuittien tila on "mapissa ja maksettu/ainakin luultu maksetuksi (joskus unohtuu verkkopankissa joku enter tms.)". "Kirjattu" tilan saavuttamisen osalta kesä on aiheuttanut jälkeenjääneisyyttä. Toiseen paperioperaatioon taas antoi vauhtia luomutarkastajan saapumisilmoitus. Oikeat paperit pitäisi katsoa esille ja täytetyksi niin, että niiden etsiminen ei raksututtaisi tuntiveloituksella tehtävän tarkastuksen taksamittaria. Eri tarkastajat ovat kiinnostuneet hiukan eri papereista ja vaihtelevassa järjestyksessä. Arvomme siis esille oikeat paperit.

Tällä viikolla on meneillään ollut hakkuu. Isäntä on rampannut motokuskia katsomassa useamminkin ja perjantaina emäntäkin lähti mukaan. Reissuun sai kätevästi yhdistettyä osallistumiseen paikallisen alakoulun kodin ja koulun päivään. Tilaisuus järjestettiin koulun kuistilla klo 7.30., joten osallistua saattoi kätevästi metsäänmenomatkalla haalareissa ja saappaissa. Ilmoitimme olevamme työmatkalla. Niin olivat opettajatkin. 

Kohteelta otetaan puuta ja sen lisäksi sinne jätetään sitä. Metsäkeskus etsii kohteita luonnonhoidollisille kulotuksille. Tarjosimme kyseistä hakkuualaa

Puut sahalle, ensi keväänä tikkuja raapimaan ja sitten on
taivasta myöten tie auki koivikon yletä. Jonkun tietysti täytyy
ensin kumartua se koivikko istuttamaan. Nöyrtymisen tarvetta
vähentää se, että homma onnistuu nykyään kuokan sijasta
usein myös pottiputkella.

poltettavaksi ja se soveltui siihen. Esim. asutuksen tai sähkölinjojen sijainti, maaston ominaisuudet tai veden saatavuus useilla paikoin käytännössä estävät homman. Näille kulotuskohteille on jätettävä puuta. Palanut tuore pystypuu kiinnostaa kuulemma eri ötököitä kuin palanut kuiva puu ja risu. Tämä metsäkuvio soveltui kulotuskohteeksi ja homma menee niin, että metsäkeskus maksaa kappaleelle myymättä jätetyistä puista, ja kilpailuttaa ja kustantaa kulotustyön. Itse siihen ei enää ryhdytä. Sen jälkeen ala on tarkoitus istuttaa koivulle. Tästä syystä toivotamme paikallisille metsästysseuroille erityisen menestyksekästä hirvieläinjahtia alkaneelle kaudelle.

Parempi hamppu pivossa kuin...

Emäntä kuvasi lupaa kysymättä viimevuosisadan aikaisen poikaystävänsä puintivalmiissa hamppupellossa. Isäntä on kasvanut viime syksystä tai sitten hampulta on jäänyt kasvudouppinkit ottamatta - tai sitten on ollut vaan kuivaa. Hiukan maalajista ja lannoituksesta riippuen öljyhamppu on yleensä miehen tai ainakin lähes naisen mittaista. Kuituhampulla mittaa on sitten tuplaten.

Peltopuolella sadonkorjuun loppusuora häämöttää. Isäntä istuu parhaillaan puimurin kopissa hamppua pyydystämässä. Emäntäkin tekee istumatyötä ja istuu keittiön penkillä pyydystämässä kirjaimia näytölle. Puimurioperaatioiden jälkeen satoa korjataan vielä kasvimaalla ja ensi vuoden satoa varmistellaan lietevaunua ulkoiluttamalla. 

Isäntä tiedusteli, olisiko mahdollista saada moottoroitu kyyti
pellolta takaisin puimuria noutamaan. Emäntä hövelisti lupasi,
mutta lähti perään ajankäytön optimoinnin kannalta noin minuutin
liian aikaisin. Loppusuoran ja -kaarteen sai körötellä isännän
ja vaunukuivurin avulla Tuhdiksi naamioidun kärryn
(todellisessa elämässä  internetin ulkopuolella, ilman
kameran linssiä ja pakettiauton hiukan likaista tuulilasia,
Tuhti-teksti kärryn päädyssä näkyi hyvin) perässä. 

Hampun puinnista ei siis toistaiseksi ole enempää kerrottavaa. Varteenotettava epäilys on, että puimuri on ehjä ja homma jollain tavalla etenee, koska telefoonista raporttia toisenlaisesta asiantilasta ei ole tullut. Sato ei pellonlaidalta katsoen näytä valtaisalta. Tähkät ovat aika lyhyitä, joten niihin ei kummoista siemenmäärää mahdu. Onneksi ensi vuonna on tulossa huippusato. Toistaiseksi sille ei ole ilmennyt mitään esteitä.

Tämä raportti lienee tulkittavissa tiedoksi
homman sujumisesta.

Viime viikonlopun kohokohta, lauantainen osta tilalta - alias lähiruokapäivä, sattui sopivan kosteaan päivään, jolloin puinti ei olisi luonannut. Tapahtuma on selvästi aikaisempia vuosia kuuluisampi. Päivässä on oltu mukana viitisen vuotta siitä lähtien, kun sitä on valtakunnallisesti järjestetty. Ensimmäisillä kerroilla tilaisuus oli kuitenkin hyvin rauhallinen - todennäköisesti hyvinkin tasapainoisessa suhteessa markkinointiponnisteluihin. Muutama vuosi sitten tilanne muuttui. Emäntä oli edellisvuosien kokemuksen perusteella suunnitellut kirjoittavansa lehtikolumnia ja pujahtavansa ulos, kun pihaan ajelee joku, joka näyttäisi kaipaavan tilalta myyjää. Kirjoittaminen jäi kuitenkin toiseen kertaan ja isännän kanssa hiki hatussa punnitsimme vihanneksia ja ongimme lihoja pakastimen pohjalta. Viime vuodet on sitten varauduttu paremmin ja varattu lapsi- ja mummotyövoimaa paikan päälle. 

Kevään olosuhteisiin nähden hamppupelto yllätti myönteisesti rikkakasvinäkökulmasta. Märkänä pysyneestä notkelmasta hamput jäivät puuttumaan, kun edellisvuoden kasvinjäte kellui kohtaan muodostuneessa lätäkössä. Nyt valkoiset ohdakkeen ja valvatin haituvat näyttävät lätäkön paikan. 

 

Paluu poikakotiin

 

Samun lauman reittiin kuului meno ja paluu. Tai Samulle vain meno, koska hän palasi peltolaitumella kokoontuvan herrakerhon muonavahvuuteen. Tässä ollaan menossa. Emäntä on tuo sillalle tähtäävä sinihaalarinen oikealla.

Luonnon päivän jälkeen arvottiin puinnin ja nautojen siirtelyn välillä. Ensin mainittu voitti, joten nautaharjoitukset jäivät tähän viikkoon. Harjoitus oli nelivaiheinen. Ensimmäiseksi piti saada kuivurin tyköä lehmät pois tieltä takaisin metsään. Tarina-nimistä vasikkaa lukuun ottamatta siirto kävi hujauksessa. Tarina oli pitkään vakuuttunut, että avatun aitalangan kohdalla on edelleen sähköä. Toisessa vaiheessa  halliin piti saada teuraaksi menevä sonni ja sen kaveriksi sopiva seurustelu-upseeri. Tämäkin meni mallikkaasti, sillä sonnit olivat luonnonpäivän jäljiltä pihan laidalla suorastaan käden ulottuvilla. Oikeat turvat tyrkyttäytyivät laitumelta pois suhteellisesti ottaen ensimmäisten joukossa, eli eivät lähteneet ottamaan vauhtia kauempaa. Kolmannesta vaiheesta - siitossonnien siirrosta pois lehmien joukosta -  puolet oli tyrkyllä toteutua samaan syssyyn. Metsälehmien laumasta koko kesän takaisin poikakerhoon haikaillut Sauli (Joku heinäkuun Avoimet maatilat -vieras saattaa muistaa metsän laidassa yksinään laitumelle päin huudelleen sonnin.) nimittäin päivysti sonnilaitumen puoleisen veräjän vieressä. Ihan niin vähällä ei kuitenkaan päästy. Kun halliin haluttu parivaljakko lähti  toivottuun suuntaan, kulki Saukki aidan toista puolta kavereiden vierellä pois portilta. Tuli onneksi puolellaan hallille asti, ja asteli sisälle takaovesta, kunhan langat avattiin ja emäntä ja isäntä kiersivät näyttämään suuntaa. 

Seiskarin johdolla kotiin. 

Samun lauma oli kasvimaan luona. Samua ei ole kesän aikana erityisemmin kesytelty, joten ei nähty järkeväksi yrittää sitä yksinään ohjailla biotoopin läpi ja peltojen poikki kotiin päin. Nurmen kanssa näin joskus toimittiin, mutta se olikin silloin jo vähemmän hötkyssä iässä. Joukko-osaston marssi parin laidunlohkon ja biotoopin läpi puron yli meni varsin joutuisasti eikä halliinkaan tarvinnut houkutella, kun siellä olevat sonnipojat sopivasti antoivat äänimerkkiä. Samukin lajitteli itse itsensä yksin juuri sille puolelle väliaitaa, kuin oli tarkoitus. Ulko-ovi suljettiin tässä vaiheessa. Päätykarsinassa oli Saukki, seuraavassa Samu ja sen vieressä tilapääaidan takana lehmiä ja vasikoita. Nyt piti kääntää väliveräjä ja päästää Samu Saulin kaveriksi. Sen jälkeen pojat juoksutettaisiin samaa matkaa sonnilaitumelle. Toiveissa tietysti oli, että ei juostaisi vaan edettäisiin maltillista vauhtia mutta oikeaan suuntaan. 

Samu ilmeisesti hämmentyi halliin tulosta ja sen sijaan, että olisi mennyt avatusta veräjästä Saulin karsinaan se hötkyili tilapääaitaa edestakaisin ja tunki itsensä lopulta nurkasta sen ali lehmien tykö. Väliaita avattiin ja lajiteltiin Samu takaisin - tällä kertaa se ei lajittunut itse. Samu kuitenkin toisti edellisen kuvion ja aitakin vääntyi. Kolmas yritys. Emäntä asettui varmuuden vuoksi "karkauskulmaan" aidan toiselle puolelle arvioiden, että seinässä olevan tolpan viereen on riittävästi tilaa, jos Samu sattuu muljauttamaan aidan irti. Emäntä aidan takana oli puolitoistavuotiaan pienokaisen silmissä sen verran pelottava, että katse kääntyi Saulille johtavaan veräjään ja pojat saatiin molemmat päätykarsinaan, eikä tilapääaitakaan vääntynyt enempää. Sonnilaitumelle mentiin vain puolijuoksua ja matkakin oli lyhyt, joten talon väki jäi ilman ylimääräisiä kuntoilupisteitä. 

Tämän jälkeen palautettiin Samun lauma biotooppiin, eli avattiin veräjä ja suljettiin se, kun kaikki olivat menneet. Sonnit piti vielä siirtää Vanhantien varteen takaisin puron toiselle puolelle. Operaatio pysähtyi puroon, koska ennen puroa oli herkullisempaa ruohoa kuin puron takana. Jätettiin odottamaan. Illalla emäntä koitti lapsityövoiman kanssa houkutella poikia yli, mutta vain Räisälä ja Rohkea rohkenivat. Seuraavana päivänä päästiin paluutie sulkemaan, kun onneksi osuttiin paikalle seurueen ollessa katsomassa isännän aamupäivällä toisella puolella niittämiä korsia. Homma luonasi siis aika hyvin. Pahin moka oli emännän viileän aamun innoittama ylipukeutuminen. Tarkeneminen oli tavoiteltua selvästi korkeammalla tasolla laitumia ja pihoja useampaan kertaan edestakaisin kulkiessa.

Tänne ei ollut vielä puimurin kanssa kiirettä, joten lehmiä joudettiin hyvin siirtelemään. Hamput ovat ihan vihreitä. Kuvassa näkyvät ruskeat korret ovat tarpeettomiksi käyneitä hampun hedekasveja, jotka lakastuvat pois pölytyksen jälkeen. Pehmeimmät hamppukankaat tehtiin ennen muinoin nimenomaan hedekasvien kuiduista. Nykymaailmassa ei - ainakaan täällä Euroopassa - taida kustannusrakenne taipua hedekorsien erilliskeräilyyn kuitupellolta.