torstai 26. toukokuuta 2022

Toukotouhua

Sadepäivä, mutta ei ollut metsässä käynti mikään kävely mustavalkotelevisiossa. Paisterinteen kulotusalueella kärventynyt kataja oli saanut kaulaansa oranssin pörröhuivin.

Kuva on vähän kaukaa. Etäisyys johtuu siitä, että sonnit
ovat nopeampia kuin perässä juokseva isäntä. Tosin
isäntä antoi tasoitusta ottamalla juostessa kännykkää
kuvausvalmiuteen. Lisäksi isäntä pääsisi ikämiessarjaankin,
toisin kuin tämä nelijalkainen nuoriso. Aitatolpan paikalla
häämöttävällä emännällä oli sen verran etumatkaa, että ehti
pois alta ennen avattua veräjää.
Tuli sadepäivä kuin tilauksesta. Viimeiset varsinaiset kylvöt on saatu tehtyä, joten tämän talon pelloille osuvat sateet tulevat laariin. Viikolla viimeisteltiin aitauksia. Lehmät ja vasikat pääsivät metsään, sonnit pellolle ja hiehot pihatöihin eli tuuraamaan ruohonleikkureita kuivurin ympäristöön. Yhtä vasua vielä odotellaan, sillä siitossonnien syysloman aloitus meni viime syksynä pari kolme viikkoa pitkäksi. Söpö on ainakin kovasti sen näköinen, että prinssi tai prinsessa Uljas olisi lähiaikoina tulossa.  

Kuvassa pyhätuukin esihistorialliset vaiheet, eli pellava taimella.
Laitumellelaskut sujuivat melkein ilman ylimääräisiä askelia. Lähes alinta aitalankaa matalampaa Uraa piti seurata pari kertaa metsään, kun pienokainen erehtyi toistuvasti menemään sen alimman langan ali. Tähän seuraamiseen onneksi riitti kävelyvauhti. Lisäksi positiivisia puolia on se, että vasikka metsässä ei aiheuta vaaratilanteita liikenteelle ja että Uran massalla ei väärässäkään paikassa - mm. mansikkamaan tihkuletkujen päällä saa kovin pahaa jälkeä. Esim. kymmenen sonnin perässä kulkiessa voi tällaisiakin huolia tulla mieleen. Muutaman tunnin metsävisiitin aikana tyttelille tuli ilmeisesti mittaa sen verran lisää, että aitalangan alitus takaisin maito-osastolle ei onnistunutkaan heittämällä. Opastetusti onneksi sujui ja Ura on ruokailurytmistään päätellen vakaalla kasvu-uralla. Ura oli syntyessään tämän kevään vasikoista ylivoimaisesti pienin, joten kasvunvaraa kyllä on.

Sitten on taas istutettu taimia; lisää salaatteja, kukka- ja kyssäkaaleja ja kesä- ja talvikurpitsaa. Aikaisemmin istutetut salaatit ovat jo selvästi kasvaneet. Porkkanarivitkin näkyvät, mutta ovat kyllä selvästi jäljessä lohkon luontaista menestyjää, jauhosavikkaa. Kuokkia kuitenkin jo teroitellaan, joten vetoa kannattaa lyödä porkkanoiden puolesta ja savikat jättää panoksitta. Perunapenkit on rikkaäestetty. Tässä kohtaa työ toteutettiin 12-metrisen rikkaäkeen ja traktorin sijasta bioenergialla emäntä ja harava -menetelmällä (työleveys n. 1/27). Sitä 12-metristä taas on ulkoilutettu useimpien muiden kasvilajien joukossa. Tästä voinee päätellä jotain perunan viljelyn laajuudesta verrattuna esim. härkäpapuun. Perunaa tulee kyllä syötyä näistä paljon enemmän. Sopii siihen tietoon, että aikoinaan härkäpavun viljely väheni siinä vaiheessa, kun peruna ja herne yleistyivät. Historiallinen trendi näyttää pitävän pintansa. Mutta syödään sitä papuakin ja huomenna kylvetään kasvimaalle niitä isosiemenisiä lajikkeita. 
Maissia ja kesäkurpitsaa. Kesäkurpitsat ovat siirtyneet kasvihuoneesta ulkoruokintaan ja tomaatin taimi on kennon vieressä saanut lisää tilaa. Maisseihin kerittäneen ensi viikolla.


 





sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Istutellaan

Perunaa istuuntumassa lapsityövoiman avustuksella. Emäntä pukeutuu nuorekkaasti, eli käyttää kuulonsuojaimia, joissa lukee "kid". Lapsityövoiman nuoruus vakuuttaa ilman tekstitystäkin. Maahan on menossa sisukseltaankin vaaleanpunaista Mulberry Beauty -perunaa.


Ensimmäisiä kasvimaahommia penkkien teon
jälkeen on ollut sipulin istutus. Aika tuoksuvia
ovat olleet istukkaat, kun ne on piiloistaan
löydetty. Niitä on käyty nokkimassa harson läpi
mullan alta. Ihan uusi ja ehjä harsokin vielä.
Teosta epäillään kaksisiipisiä nokkalintuja
kavereineen.
Viime numerossa sulamisvedet vielä lainehtivat, mutta nyt ovat pellot paikoin jo kuivuneet. Muistiinpanoista näkyi, että vuosi sitten ensimmäisiä perunoita istutettiin reilusti huhtikuun puolella. Tänä vuonna ensimmäiset pääsivät maahan 4.5. ja homma viimeisteltiin eilen. Juhannusperunoiden saanti näistä nurkista on siis vähintäänkin erittäin epävarmaa. Alkavan viikon säätkään eivät miltään lämpösummapommeilta näytä. Toukokuun puolelle meni porkkanan  kylvökin. Värien ystäville tiedoksi, että nyt saatiin taas violetinkin lajikkeen siemeniä.

Ei viherrä saati sitten kuki. Mitäs tähän kylvettäisiin
rypsin tilalle?
Viimesyksyn valmistelujen mukaan parhaillaan odoteltaisiin syysrypsin kukintaa. Alkukevään havainnot kuitenkin viittasivat siihen, että vähintään ensi vuoteen saadaan odottaa - sikäli kun loppukesästä kylvetään uutta. Havainnot ovat nyt vahvistuneet. Isossa osassa maata syyskasvit vei pelloilla jäätyneen maan päällä talven leutoina jaksoina seissyt vesi. Tässä tapauksessa osansa oli todennäköisesti myös ennen lumia olleilla muutamalla kipakalla pakkasella sekä kevään kylmien öitten ja tuulisten päivien yhdistelmillä. Viimeiseen viittasi se, että vähiten huono oli kasvusto niissä metsänlaidan kohdissa, joista lumi oli viimeksi sulanut. Paikoin tuhon viimeisteli rouste, joka nosti taimet juurineen maasta. Jotain pitäisi siis kylvää tilalle. Rypsin tarpeita varten lantaa saaneet lohkot eivät ole omiaan härkäpavulle. Se menee niissä herkästi lakoon, koska pystyy pyydystämään typpeä myös ilmasta. Hamppu pystyy kyllä käyttämään runsaasti ravinteita, mutta jo näin toukokuussa joutuu toteamaan, että syksy lähenee sen kannalta hurjaa vauhtia. Puimaan pitäisi kuitenkin päästä ennen lumen tuloa. 

Hampunsiemeniä kumminkin hommattiin lisää. Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee huumausainelakiin liittyen säädösuudistusta, joka vaatisi kuitu- tai öljyhampunviljelijää ilmoittamaan huhtikuun ensimmäiseen päivään mennessä aiotut hamppulohkot, kylvömäärät ja arvioidut kylvöpäivät. Vakuustodistusten toimittamiseen olisi armonaikaa vielä kylvön jälkeen siltä varalta, että siemeniä ei tilalla vielä maaliskuussa ole. Nykyisin riittää, kun tiedot lohkoista, kylvömääristä ja -päivistä sekä vakuustodistukset toimittaa maatalousviranomaisille kesäkuussa. 

Tänä vuonna täällä oli maaliskuussa rypsilohkoilla vielä lunta pinnassa, joten hamppualan kasvun ennustaminen olisi vaatinut kohtuullisen pätevää kristallipalloa tai juuri oikeaa korttipakkaa. Ensin siis ennuste lääkeviranomaisille, sitten toteuma maatalousviranomaisille. Fimea haluaa lisäksi vielä tiedon suunnitellusta käyttötarkoituksesta ja selostuksen siitä, mitä tapahtuu muille kuin myydyille kasvinosille. Ja kaikkihan ovat yksimielisiä siitä, että viljelijöiden hallinnollista taakkaa ei pidä kasvattaa.
Tätä et usein näe. MF35 tankataan noin kerran vuodessa. Löpöpihi kone matkalla perunamaalle.