Puhdasta ja kuivaa

Talven ruskohiutaleet ne kilvan leijailee.

Eläinten ”lakanoiksi” käytämme pahnaa ja turvetta. Eniten kuivitustarvetta on suojasäällä tai lämpötilan ollessa nollan tuntumassa. Pakkasella olot ovat kuivemmat. Silloin aluslakanaksi sopii pahna eli olki. Sää on koko viikon ollut nollilla, joten tänään ripoteltiin turvetta.

Hyvä kuiva olki imee kosteutta n. 2,5 kertaa oman painonsa. Kuivitustarpeen ollessa suurempi alustaksi levitellään turvetta, koska se sitoo märkyyttä kymmenkertaisen määrän painoonsa nähden. Yksinään siitä tulisi kuitenkin turhan ”mössöinen” alusta. Korret tuovat alustaan kantavuutta ja pitävät sen ilmavampana, mikä parantaa lannan palamista. Levitys peltoon on tällöin helpompaa. Turpeen hyvä puoli on myös sen lievä happamuus, sillä happamuus rajoittaa monien bakteerien kasvua.

Kasilla on kivaa. Arvatkaa, miltä pojan naama näyttää tämän leikin jälkeen.
Paremman puolensa näyttävät Kanne ja Ketterä.

Estetiikassa turve valitettavasti jää kakkoseksi, sillä pahna luo myös vaalean valoisan vaikutelman. Kumpihan sopisi paremmin päivän sisustustrendeihin? Lehmät eivät taida kuitenkaan lukea Avotakkaa tai Sköna hemiä. 

Möpleeraus

Eläimet ovat hallissa kahden puolen käytävää. Tänään sisustusta uudistettiin sen verran, että itäpuolen karsinassa ollut ruokintakehä siirrettiin länsipuolelle. Itäpuolen rouvilla on kaksi kehää terassin puolella (=ulkona), jossa sapuska paremmin tuntuu maittavan. Tällä puolella on myös koko karsinan pituudelta ruokintapöytää, joten sisätilojen korsitarjoilu on järjestettävissä siihen. Vaatii tosin hieman enemmän bioenergian käyttöä (=tarikkotyötä).

Metsäkuormaaja ei onneksi ole kovin lajispesifinen aparaatti.
Männyn ja kuusen lisäksi nousee vaikka timotei (siis paalissa)
tai ihan raaka rauta kuten kuvassa. Kärryn pankkojen väliin
kehää ei tarvinnut pakata, vaan se nostettiin suoraan
käytävän toiselle puolelle.

Kuvassa ruokintakehä lentomatkalla. Valokuvaus kuuluu epäpätevyysalueisiini, mikä valitettavan hyvin näkyy tästä kuvasta.

Läntinen puolisko pääsee nyt ruokasalissaan ruokintapöydän pätkän lisäksi valitsemaan kahdesta pöydästä. Rehun jaon lisäksi karsinat kuivitettiin. Näin pakkassäällä kuivikkeeksi riittää olki. Sitä karisteltiin karsinoihin etukuormaajatraktorilla muutama paali. Ahtaammassa nurkassa käytiin leviämistä avittamassa jo aikaisemmin mainitulla bioenergiamenetelmällä. Aivan loppusilauksen levityksestä toteuttavat kyytöt itse. Sonnit varsinkin pöllyttävät paaleja ja pahnakasoja mielellään. Sarvelliset eläimet olisivat kyllä levitystyössä tehokkaampia.

Ulos syömään

Näin talvella isommat ruokintatyöt tehdään muutaman päivän välein. Lihasvoimaa ja tarikkoa joutuu jonkin verran käyttämään välipäivinä, kun eläimet ovat syöneet ulottuvillaan olevan rehun pois. Viileällä säällä säilörehu pysyy hyvänä useita päiviä paalin avaamisen jälkeen, mikä osaltaa mahdollistaa harvempaa ruokintarytmiä. Osa eläimistä taas syö kuivaa heinää. Sitä ei kuitenkaan pysty tekemään enempää kuin heinäajan poutajaksot ja katonalustila sallivat. 

Verkko pois...

Ruokintakehät ja ruokintapöydät pyritään täyttämään niin, että ne eri karsinoissa tyhjenisivät kutakuinkin yhtä aikaa. Työ käy tehokkaammin, eikä tarvitse talvikäynnistellä traktoreita niin usein. Mikäli on kovin kylmää luvassa, ruokinta pyritään ajoittamaan lauhempaan päivään. "Starttaa kuin palmun alta" -ilmaisun joutuu silti välillä esittämään versiona "starttaa kuin tunturikoivun päältä".

...pöytä on katettu. Ei jäähdy.

Nyt ei ruokailu ollut kuitenkaan pysynyt tasatahdissa, joten tänään rehukierrosta tarjoiltiin hieman vajaana. Hiehon ikää lähenevät lehmävasikat ja sonnit saavat sulavampaa säilörehua. Pulskassa kunnossa oleville lehmille ja hiehoille tarjoillaan karkeampaa kuivaa heinää. Näillä varttuneemmilla lehmärouvilla sulavan rehun saantia joutuisi rajoittamaan, jos sitä tarjottaisiin. Tällöin vatsa jäisi turhan tyhjäksi. Nyt pötsi pysyy miellyttävän täytenä ja sen mikrobisto porskuttaa. Energiansaanti jää silti kohtuulliseksi. Näkkäri on täyttävämpää kuin ranskanleipä, sanoisi ihminen.

Ulkoilemaan pääseville lehmillä on samaa evästä tarjolla sekä ulkona että sisällä. Yleensä ruokaillaan ulkona. Kostea keli kovan tuulen kera on varmin houkutin sisätiloihin.

Pilvipoutaa, - 12 astetta, koillistuulta 2 m/s: oivallinen terassisää siis.
Talonväelle ulkona syöminen on harvinaisempaa herkkua
kuin näille rouville. Termosteetä kannonnokassa ei lasketa.

Härkäviikkojen töitä

Lumi on maassa. Taimikon perkauksen kannalta kuitenkin onneksi siedettävän ohuena kerroksena. Raivaussahan kuljettaminen käy urheilusta. Siksi viileä vuodenaika on metsätöihin omiaan. Kännykän kanssa keskustelevat älyrannekkeet varmaan kertoisivat joulelleen, kuinka paljon perunaa ja kaurapuuroa sahan ulkoiluttaminen vei. Riittävään tarkkuuteen on kuitenkin toistaiseksi päästy toteamalla, että ruoka-aikaan on nälkä.

Nyt työn alla on 6-vuotias kuusen taimikko muutaman kilometrin päässä talouskeskuksesta. Aamupäivä kului metsänarviointitöissä, joten isompaa hikoilua oli tarjolla vasta puolen päivän jälkeen. Joulun tienoissa ja tammikuun alussa päivän pituus on vielä metsätöiden kannalta armollinen. Valoisaa on vain muutama tunti ja sen ajan kroppa kyllä kestää. Maalis-huhtikuussa valoa piisaa kellon ympäri, mutta tuollainen päivän pituus vaatii jo treenausta. Kauden aloitus vuoden pimeimpään aikaan pehmentää siten laskua.

Voisihan sahaa käyttää kesälläkin, mutta silloin on ylenmääräisen lämmön (no, viime juhannus ja lämpö!!) lisäksi yleensä tarjolla muitakin töitä. Työmaalla taas poukkoilee tungokseen asti iniseviä kuusijalkaisia työkavereita.

Näkymä sahurin edessä. Kuuset vesakon ahdistamia.

Kuvissa on taimikkoa ennen ja jälkeen tämänpäiväisen operoinnin. Löytyihän niitä kuusiakin.

Ja tältä näyttää sahurin takana. Kuusia tavattavissa.

Viime juhannuksen lämpö.
Paleltunut kuusi näyttää tältä.
 Urakehitys viivästyy. 

Kyseisen metsäpalstan maapohja on rehevä; naapuri on raivannut vierestä peltoa. Rehevälle maalle sopivat kuuset ja koivut. Koivut kuitenkin maittavat hirville turhan hyvin, joten niiden tulevaisuus laadukkaana tukkipuuna olisi kovin epävarma.

Sahankuljettajasta ei kuvaa tällä kertaa ole. Isäntä oli työmaalla yksinään eivätkä rautakaupat ainakaan toistaiseksi myy raivaussahan lisävarusteena erikoispitkävartisia selfiekeppejä. Härpätin&tilpehööri-kauppojen valikoimistakin ne taitavat puuttua. Varmistettu ei kyllä ole. Työntekokuva jäi siis ottamatta, joten tyydytään työn jälki -kuvaan.

Nuutin päivä

Eilen oli kireä pakkanen ja yhden juomakupin sulatuksessa havaittiin vika. Kuppi oli illalla sula, mutta varmuuden vuoksi aamun alkajaisiksi tarkastettiin juoman olomuoto. Kupin käyttäjät ovat pienehköjä hiehoja (hieho = yli 1-vuotias, mutta vielä poikimaton lehmän alku). Niiden veden kulutus on melko vähäinen, joten riski kupin jäätymiseen on suurempi kuin enemmän juovilla eläimillä.  Esimerkiksi maidon tuotannossa olevan lypsylehmän vedentarve on aivan toista luokkaa.

Yön aikana sää oli lauhtunut, joten suurta riskiä jäätymisestä ei ollut. Mahdollisen ylimääräisen liikunnan välttämiseksi hallille lähdettiin kuitenkin kuumavesiämpärin kera. Vesi onneksi kohisi iloisesti kupin venttiilistä, joten sulatuspuuhiin ei tarvinnut ryhtyä.

 Vesiämpärin kuljetuksessa hyödynnettiin oloissamme koeteltua
tekniikkaa  ja lapsityövoimaa. Ukki oli aurannut yön aikana
sataneet lumet komeaksi kasaksi pihan laitaan. Lumikasa
houkutteli pienimmät ulos jo ennen päivän valkenemista.
Samalla oli tilaisuus karjanhoidolliseen hyötypotkukelkkailuun.

Kalervoa janottaa.

Meillä on käytössä kahdenlaista talvitekniikkaa eläinten juottamiseen. Lämmitettävä kuppi on yksi. Toinen järjestelmä on mielestäni hauskempi. Siinä eristetyssä kannellisessa altaassa on kaksi pyöreää juoma-aukkoa. Aukon peittää altaan sisällä oleva uretaanivaahdolla täytetty, hieman läpeä suurempi pallo. Pallo kelluu veden pinnalla peittäen aukon ja ollen samalla tehokas lämmön eriste. Juomaan tullessaan eläin painaa turvallaan pallon pois tieltä ja juo. Janoisen saatua kylliksensä pallo ponnahtaa paikallensa veden pinnan samalla noustessa, kun altaaseen virtaa uutta vettä.

Niin muuten, nuutipukkeja emme karsinoista tavanneet, nuti(pää)sonneja kylläkin. Kaikkien ilmansuuntien (itä, länsi, pohjoinen) suomalainen alkuperäiskarja on suurimmaksi osaksi sarvetonta.

Tammisunnuntai

Mitä kuuluu karjalle nyt? Pellot uinuvat lumen alla, joten siksi kerron lehmistä.

Kyytöt asustavat talvet hallissa. Emme sano tätä ”lehmän pesää” navetaksi, koska parikymmentä vuotta sitten hallia rakennettaessa talossa oli vielä lypsykarjaa. Näiden ayrshire-lehmien kantapaikka lypsykoneineen oli tietysti ollut navetta jo vuosikymmeniä. Nykyisin kyyttöjen talvipesänä ja rehuvarastona toimiva rakennus vakiintui siis halliksi. Alkuaan rakennuksen suojissa varastoitiin säilörehua ja kasvatettiin sonneja ja hereford-emolehmiä.

 
Noin toinen puoli eläimistä pääsee talvellakin ulos oman mielensä mukaan. Siellä ne myös hyvin viihtyvät. Lumessa on lehmänpolkuja. Halli on eristämätön, joten lämpötila on sama kuin ulkonakin. Tuulelta seinät tietysti suojaavat. Lehmät kuivitetaan pahnalla (oljella suom. huom.) ja turpeella. Lantaan sekoittunut kuivike hitaasti palaessaan luovuttaa jonkin verran lämpöä. Talven tuloon eläimet varautuvat jo syksyn mittaan kasvattamalla itselleen paksun talvikarvan. Lehmän kylmässä selviämistä edistää myös pötsi – yksi märehtijän neljästä mahasta. Mikrobien korrensulatustyö tässä valtavassa (n. 80 litraa) säkissä tuottaa lämpöä niin paljon, että eläimen rehun tarvekin kasvaa vasta kovimmilla pakkasilla. Tästä syystä lämpimät kesäsäät ovat lehmälle suurempi murhe kuin kylmä talvi.