Lumiviitta ja kuuraparta

Hiehon kesyttäjä ahkeroimassa. Vieroitetut lehmävasikat Femma, Vatruska, Väinämöinen ja Veiksel kesyyntymässä. Vikinällä prosessi on ilmeisesti keskeneräisin, koska väistää linssiä toisten takana. 

Elämä on viime päivinä ollut aika lumista ja sen verran viileää, että tänään tuntui suorastaan kesäiseltä hiihdellä vallitsevassa miinuskolmesäässä. Oli melkein kuin ei olisi ulkona ollutkaan, kun kotia tuli. 

Alkuvuoden projekteihin on kuulunut vasikoiden vieroitus. Yleensä vieroitus on ollut loppusyksystä, mutta nyt on parina vuonna loppusyksyn toimertuminen ilmeisesti heikennyt, kun operaatio on siirtynyt vuoden vaihteen toiselle puolelle. Vasikat, maitoparrat, siitä tuskin pahaa tykkäävät, joten ei ole siksikään itseämme erityisemmin marraskuussa operaatioon patisteltu. Enempää ei kuitenkaan viivytellä, sillä emot tarvitsevat kuitenkin taukonsa ennen seuraavaa ikäluokkaa, jota maaliskuussa odotellaan.

Sitten on myös raivaussahailtu, vaikka pakkasta
on riittänytkin. Pakkasen sivuvaikutukset
ilmenevät mm. kuurapartana. Lietevaunun
pesun oheistuote on puolestaan kuraparta.

Vallinnutta lumimäärää ja lämpötilaa on hyödynnetty tekemällä kirjanpitotöitä - pärjää huomattavasti kevyemmällä vaatetuksella kuin ulkotöissä, vaikka toimiston lämpötila kyllä muuttuu samansuuntaisesti ulkoilman lämpötilan kanssa. Isäntä lupaili taannoin siivota toimistoa sitten, kun maassa on riittävästi lunta ja 20 astetta pakkasta. Lapsityövoima, jota syyhytti päästä tutkiskelemaan erilaisia toimistoon kertyneitä materiaaleja, muistutteli tästä, kun lämpömittarit hövelisti mainitun lämpötilan saavuttivat. Homma alkoi ja on edennyt siihen vaiheeseen, että pöydillä ja lattioilla on paalinarulla (mitä monikäyttöisin tuote, joka sopii myös lähes kaikkeen korjaamiseen) niputettuja lehtipinoja. Toivottavasti pakkaset kestävät riittävän kauan, jotta ei tarvitse kuukausien päästä vaihtaa joulukoristetyylistä nauhaa niihin pinoihin. Emäntä onneksi sai verokirjanpidon melko valmiiseen malliin ennen operaation alkua. Sille ei tarvita nyt erityisesti tilaa. Ja joutui emäntäkin siihen siivoamiseen osallistumaan. Isäntä kiikutti tutkittavaksi pinoja, joista esim. erinäisten puulaakien kokousten esityslistoja nokytluvulta päätyi lämmityskäyttöön. 

Siivoaminen on ihan kivaa. Erityisesti silloin, kun joku muu sen tekee. Tästä voi edellisen kappaleen perusteella päätellä, että emännän talvi on ollut vallan mainio - varsinkin sen jälkeen, kun verokuitit sai kasaan. 

Lunta on. Yksityiskohta valokuvateoksesta "Sokerijuurikkaan viljelyn nykytila Huljalan Tupalassa".

Joulu lähestyy

Isäntä oli pari päivää sitten ihmetellyt, voiko silloin tällöin käytävällä tepastelevan vasikan maha olla niin kovalla, että käynnin ilmaisevat käytävälle tippuneet tuotokset ovat ihan papanamaisia. Tänään turvetta kauhoessa varmistui, ettei vasikan ruuansulatuksesta tarvitse huolestua. Papanoitsija (merkitty vaaleanpunaisella nuolella) pomppasi pitkine korvineen turvekasasta. 

Tässä emäntä kiirehtii juoksujalkaa poseeraamaan vuoden
viimeisessä ReKossa. Matka ei onneksi ollut pitkä. Sen kun
pomppasi pakastimen vierestä alas. Toppahaalarit olisi
ollutkin vähän turhan lämmin juoksuasu kiirehtiä kauempaa.

Sangen miellyttävää marras-joulukuuta on pitänyt. Ei ole ollut kurasta tietoa. Vaatteilla koreilu (selvästikin emännän vahva laji) on ollut vaivatonta. Sen kun kiskoo oranssit toppahaalarit niskaan ja tuntee olevansa tiptop. Johtuuko niistä vai mistä, mutta ReKo-kentällä asiakkaatkin ovat meidät löytäneet, vaikka olisivat näkimet olleet huurussa. Tarkkaan ottaen löytäneet sen verran hyvin, että lihavarastot menivät kovin vaatimattomiksi ajatellen tammi-helmikuulle suunniteltua ReKo-lomailua. Ehkä niitten kanssa selvitään, jos asiakkaat vaikka suosisivat joulutorttusensongin jäljiltä kasvispainotteisempaa ruokavaliota. Erityisesti suosittelemme suosimaan selleriä, kiinankaalia ja porkkanaa.

Ainakin tämän verran nauratti Knehtilän markkinoilla viime viikonloppuna. Katos katkaisee värisuoran. Niitäkin olisi saanut myös oranssina, mutta siitä olisi tullut ihan torimainen vaikutelma. 

Joulukaupan myötä kylmiöitten vihanneskoripinotkin ovat alentuneet. Niin paljon, että hyvin järjestelemällä mahtuvat jo yhteen "kaappiin". Tarkoittaa sitä, että seuraavalla sopivalla (sopiva = emäntä on kotona ja hereillä) suojasäällä emäntä säästää rahaa ja kuntosalille menon sijasta nostelee juures- ja kaalikoreja. Säästö on tosin vain laskennallinen. Rikastumiseen täytyy keksiä jokin tehokkaampi menetelmä kuin olemattomien kuntosalikäyntien väliin jättäminen. Ja nyt kun pakkasessa ei kannata niitä siirrellä ja pitää kylmiön ovia auki, täytyy keksiä jokin toinen kuntoilumenetelmä. Jos vaikka lähtisi lampsimaan lumihankeen. Kerkiää tulemaan hämärä, jos ensin käyttää aikaa suksien ja monojen etsintään.

Sultsina, Vatruska, Veiksel ja Ura talvisäässä. Veikselillä ei ole tässä huoltajaa mukana. Se ehkä selittää sen, että naama on jäänyt vallan pesemättä kuvausta varten.

 

Tikusta asiaa

Livenä rajalinja näytti kuulemma huomattavasti
avonaisemmalta kuin näin linssin ja näytön välityksellä.

Lumen tulon huomaa mm. siitä, että verokirjanpito on taas ajan tasalla. Välillisen päättelyn lisäksi havainnoida voi tietysti ihan perinteisesti pistämällä nokkansa pirtistä ulos. Edellisen kerran kirjanpitoajantasaisuus oli ajankohtaista huhtikuun alussa. Kesäaikaan kaikenlaiset rikkaruohot ja sadonkorjuut ym. aiheuttavat viiveitä, joita sitten syksyn myötä tulee kirittyä kiinni. Ajantasaisuus tarkoittaa siis sitä, että hommaa kannattaa jatkaa vasta, kun saa seuraavan tiliotteen. 

Isäntä on tänään viihdyttänyt itseään raivaussahan kanssa. Emäntä keskittyi tietokoneen ja netin tarjoamaan elektronisen viihteeseen, eli maksoi laskuja ja kirjaili exceliin luomutarkastajan kaipaamia lihan ja vihannesten myyntejä. Näitten läpikäymisellä saa sitten tarkastaja aikansa paremmin kulumaan, kun taas poikkeaa. Edellisessä vastaavassa elektronisen viihteen sessiossa olikin muuten mm. Ruokaviraston luomutarkastuslasku - 876 euroa, eli läpi oli käyty paperi poikineen. Itse maksaminen ei kyllä tarjonnut ajankulua kovin pitkäksi aikaa, koska laskun viivakoodi oli toimiva ja virheetön. Ja lisäksi sitä olisi ollut ihan tyytyväinen selvästi pienempäänkin laskuun.

Metsätalous ei ole ollut pelkkää raivaussahan kuljettamisen riemua. Vähemmän riemullista on ollut hirven ja peuran syömien koivuntaimien inventointi. Taimikoita on kyllä suihkittu lampaanrasvasta tehdyllä hirvikarkotteella (hirvillä on ilmeisesti jotain lampaita vastaan), mutta joka kohteelle ei ollut ehditty ajoissa. Koivu on sen verran herkullinen, että se tarvitsisi käsittelyn pari kertaa vuodessa ja hirvi sen verran korkea ja taitava, että käsittelyä pitäisi jatkaa vielä silloinkin, kun ihminen ei enää latvaan oikein uletu. Tunnettu sanonta suo siellä - vetelä täällä olisi hyvin korvattavissa parilla tyvilahoinen kuusikko, syöty koivikko. 

  

Tästä liepeiltä metsästysseura sai heti hirvikauden alettua viisi hirveä, mutta näemmä useampia jäi jäljellekin. Viime viikonloppuna ei tarvinnut kokata. Sekä lauantaille että sunnuntaille oli tarjolla hirvipeijaiset. Väliajan selvisi nippanappa lauantain peijaisten arpajaisista voitetuilla peuranakeilla. 

Itsenäistyneitä

Sanotaan kuorossa "muikku". Ua ja Uhkea ovat viime kevään lehmävasikoista kaikkein linssiluteimmat.

Myös herneen lajittelu on kuulunut "lomapuuhiin." 
Sisua säkissä.

On pidetty kesälomaa. Ei ole käyty ReKoissa, ei kitketty, ei kylvetty, ei korjattu eikä tehty edes veroilmoitusta tai juuri sometettukaan. Digivajauksesta huolimatta reaalielämän olemassaolo jatkuu tukevasti ja lehmähommien lisäksi on ulkoilutettu muun muassa raivaussahaa ja lumiauraa. Lumet ehtivät aika vähiin, mutta torstaina oli taas väylää aukaistavana. 

Rypsipelto ehti osin menettää valkoisen suojakerroksensa.
Ei tarvitse valtionkarjankaan taas kuopia sapuskaa
saadakseen. Paikallinen metsästysseura kaatoi lohkon liepeiltä
useita hirviä viime syksyn jahdissa, mutta senkin jälkeen
sorkan jälkiä ilmestyi lisää. 

Vasikat tuli vieroitettua vasta nyt tammikuun puolella. Yleensä homma on tehty marraskuussa, mutta nyt taisi marraskuussa olla muita kiireitä. 

Isäntä ja emäntä lähtivät työmaalle ja akateemisesta joululoman pituudesta nauttivat lapsityövoima lupasi tulla perässä lisävoimiksi. Homman aloitus kuitenkin viivästyi, kun lehmävasikat emoineen olivat pääasiassa pihalla eivätkä ilmeisesti olleet erityisen nälkäisiä, koska paalien nostelun pörinäkään ei niitä sisälle houkuttanut. Lapsityövoiman ilmaannuttua paikalle ketju riitti kuitenkin ohjaamaan porukan seinien sisään, minkä jälkeen työ olisi päästy aloittamaan. Tässä vaiheessa isäntä sai aamulla terveyskeskuksesta tilaamansa takaisin soiton, jossa suositeltiin saapumaan paikalle saman tien, koska juuri silloin ei ollut jonoa. Isäntä lähti, mutta hommaa jatkettiin, koska aitojen sisäpuolella emäntä ja pienokainen olivat lukumäärältään riittävän ylivoimaisia yhdeksään vasikkaan, niiden emoihin ja muutamaan tätiin ja serkkuun nähden. Alkajaisiksi sai tosin rautakangen kanssa naputella jäätynyttä turvetta erotteluporteiksi käännettävien aitojen tyveltä, mutta näistä jähmeyksistä selvittyä homma luonasi. Rautakangen käytön tosin huomasi seuraavana päivänä hartioissa. Sonnivasikoiden porttijärjestelyt eivät olleet yhtä tehokkaat, mutta toisaalta siinä porukassa ei ollut kummitätejä aiheuttamassa hämminkiä - vain emot ja pikkupojat. Vasikat olivat omilla puolillaan huomattavasti ennen kuin isäntä kotona. Ajoitus oli siis isännän kannalta täydellinen. 

Talven viettoa voisi jossain mielessä määritellä hiljaiseloksi, mutta vasikoiden vieroitus toi tähän pienen katkon. Saatiin pariksi päiväksi äänekkäiseloa. Hallilla on yleensä hyvin hiljaista, kun traktori ei pörise. Väljässä lämmittämättömässä rakennuksessa ei edes ilmanvaihto pidä ääntä, mitä nyt tuuli humisee, silloin kun ilma sattuu vaihtumaan erityisen ripeästi. Kun emot ja pienokaiset ovat päätyneet päivällä eri puolille aitaa, alkaa iltaa kohden ääntä tulla - yleensä molemmista suunnista. Sinänsä desibeleille ei ole tarvetta, koska hiljaisempikin ääni kuuluisi aidan yli viereiseen karsinaan/lohkolle. Seuraavana päivänä lausuntoja annetaan huomattavasti enemmän. Ei kenkään koko aikaa äänessä ole, mutta kun kommentoijia on useita, niin aina joidenkin äänet kuuluvat. Parin päivän päästä tilanne vakiintuu ja sanottavaa on harvemmin. Vasikat esimerkiksi  asettuvat riviin ja sanovat kukin möö kauempana syömässä olevien emojen suuntaan. Kutsun kuultuaan alkavat mammat liikehtiä kohti väliaitaa ja tulevat sen viereen antamaan selviytymisohjeita itsenäistyvälle nuorisolle. Saattaapa joku nuolaista lapsukaisen talvikarvoja ojennukseen aidan yli. Neljäntenä päivänä ei juuri ääneen lausuttuja neuvoja enää tule. Nuo pari ensimmäistä päivää taas huomataan naapurissakin. 

Aurinkohan se siellä selvästi ilmoittelee itsestään. Sen verran lähellä taivaanrantaa kuitenkin päivälläkin, että tässä maastossa näkee vain valon.

Tasaisen talvista, osa II

Jonossa kulkeminen on järkevä vaihtoehto, jos ei huvita nostella koipia paksussa lumessa. Tosin jonossa kuljetaan lumettomaankin aikaan, eli yksi osatekijä lienee mieltymys järjestelmälliseen elämäntapaan.

Tapahtumia tämänkertaisessa jaksossa on suurin piirtein yhtä vähän kuin edellisessä. Lehmiä on passattu vakiomäärä, ReKoissa on käyty vähän enemmän (=kaksi kertaa) ja lunta on aurattu selvästi vähemmän. Lähetystä odottaneen veroilmoituksen bitit ovat saaneet kyydin eteen päin ja emäntä on listaillut vihannesten siemeniä ja niiden tilauspaikkoja. Tilauksia ei ole vielä tehty, koska kaikkien siemenien saatavuus ei ole varmistunut ja olisi kätevämpää tehdä tilaukset kerralla. Viime vuonna tosin violetti porkkana ehti loppua, siinä vaiheessa, kun pari odoteltua sorttia oli tullut listoille. 

Lauman ikäpresidentit Kymppi ja Loru. Toivovatkohan
saavansa nuorekkaita pisamia, kun turvat ovat noin aurinkoon
suunnattuina?

Sitten otettiin korvikkeeksi punaista ja valkoista. Valkoinen oli ainakin emännän makuun oleva löytö. Ruotsalaisen siemenkatalogin mukaan "denna sort har en fantastisk struktur". Emäntä ei kummallakaan kotimaisella tai jollain ulkomaisella väitä vastaan. Punainen taas oli harmittavasti erityisesti kasvimaan jyrsijöiden makuun. Emännän suosikeilla ovat jatkoon pääsymahdollisuudet selvästi paremmat kuin noilla jyrsijöiden suosimilla. 

ReKo-reissailu jatkuu ensi viikolla Töölö-Puotila-Korso-kierroksella. Tällä 

Lapsukainen teki metsä-, tai ainakin puu-, -töitä.
Joulu rupeaa olemaan muisto vain, mutta
loppuvuodesta tulee taas onneksi uusi.

viikolla Helsinkiin lähdettiin sattuneesta syystä lumikolan ja parin lapion kera. Se sattunut syy oli putoillut taivaalta useina kappaleina. Kolaa hiukan käytettiinkin. Reissu oli paikoin jopa jännittävä, kun tielle osui lumeen hautautuneita kääntymiskaistoja tms. Täällä kotona saa itse aurata, mutta positiivinen puoli on se, että lumi mahtuu. Yhden rekopaikan pienemmillä kaduilla vallitseva potkukelkkakeli näytti erinomaiselta. Isompi katu oli sitten suolattu, joten se luistava matkan alku olisi tyssännyt siihen, jos paikallinen alkuasukas olisi valinnut tällaisen ekologisen työmatkamuodon. Potkukelkoissa olisi sekin hyvä ominaisuus, että ne mahtuisivat tien varteen autoja paremmin. 

Seuraavalla viikolla voisi mennä tutkimaan vaikka Keski-Uudenmaan (Järvenpää-Kerava-Tuusula) lumitilannetta ja lumen mahtumista, mutta lähtö on vielä vähän pohdittavana. Aikaisempien vuosien kokemusten mukaan etelän rekoissa on sikäläisellä hiihtolomaviikolla aika rauhallista. Tosin jos lunta on kovin ahtaaksi asti, pitäisi hiihtämisenkin onnistua ympäristöystävällisesti matkalle lähtemättä. Eli jos tästä nyt sitten lähdettäisiin sielläkin käymään. 

Oravan olot

Aurinko laskee lounaaseen ja sitä me tässä kurkitaan.

Viime päivinä on ilahduttanut vallitseva vuodenaika - ennen kaikkea sen kurattomuus-niminen ominaisuus. Useana vuonna on suunniteltu joulukorttikuvien ottamista lumisista lehmistä, mutta aina suunnitelma on jäänyt kiiruumpien askareitten jalkoihin tai sitten unohtunut ja sitten viime talvi ei tarjonnut edes meteorologisia mahdollisuuksia moiseen. Lopuksi pitäisi vielä muistaa teettää ne kortit ennen postituksen takarajaa, joten tavanomaisilla tonttu-/kynttilä/-joulukuusikorteilla on vielä kaikki mahdollisuudet, vaikka kuvausolosuhteet näyttäisivät nyt jonkin aikaa pitävän. Lapsityövoiman motivoiminen korttien tekoon ei enää viime vuosina ole onnistunut.

Isäntä painui Helvettiin tässä jokunen päivä sitten - traktorilla.
Rotkoon on tulossa "liito-oravahakkuu" ja tarkoitus oli tallata
lunta niin, että maa alta routaantuisi ja koneista jäisi
vähemmän jälkiä.

Pakkasta odoteltiin myös teknisistä eikä pelkästään viihtyvyyssyistä. Lehmien laiduntamaan rotkoon on tulossa "liito-oravahakkuu". Liito-orava tarvitsee suojaavia kuusia, ruokaa tarjoavia lehtipuita ja pesäkolon paikkoja. Viime mainituiksi käy lahopuu tai sitten pöntöt, jos lahoa ei ole. Lehtipuita ja tuuheita kuusia järjestyisi kyllä, mutta metsänomistajan motivaatio ripustella oravayksiöitä voi olla aika heikko, jos tarkoitetun asukkaan ilmestymisen jälkeen mahdollisuudet metsän hyödyntämiseen kielletään. 

Mitä jätetään, mitä pois? Puille on käyty solmimassa
keltaisia ja sinisiä kaulaliinoja merkiksi. 

Kuusien suojaavuusominaisuudet lakkaavat niiden kasvaessa, koska alemmat oksat karsiutuvat valon puutteessa metsän ollessa tiheä. Sama varjostus vie tilan lehtipuilta. Eli liito-oravan tuomat hakkuurajoitukset käytännössä voivat viedä kurren selviytymismahdollisuudet. Rotkoon on nyt koemielessä saatu lupa Metsäkeskuksen suunnittelemalle hakkuulle, jossa tarkoitus on pysäyttää oravan olosuhteitten katoaminen. Katsotaan, kostuuko metsänomistaja tästä muuta kuin maisemaseikkoja. Alueella jyllää maannousemasieni siinä määrin, että laatupuuta sieltä ei enää saa. Viisi tai kymmenen vuotta sitten hyötykäyttökelpoista puuta olisi ollut enemmän ja kuusetkin pidemmältä vihreitä.

Maastoutuneessa maatalouskonesäilyttämössä vallitsee sininen hetki.

Lumen syrjäytystä

Lunta. Pystyraidoitus hoikentaa, tuumi
männikkö. Puilla kylläkin paksuutta pidetään
tavoittelemisen arvoisena ominaisuutena.

Vanhan kansan säänennustussanonnoissa on määritelty lumen kertymisen ajoittumista. Eri versioissa puolet talven lumista on tullut loppiaiseen (6.1.), Paavon päivään (25.1.) tai Matin päivään (24.2.) mennessä. Näinä leutojen joulukuitten aikana voi todeta, että loppiainen ei ainakaan tämän vuoden osalta osunut kohdalleen. Hiihtäminen on kivaa, mutta silti toivon, ettei tuon Matin päiväkään tällä kertaa täsmäisi. Kertyy meinaan kohtuulliset - tai siis pikemminkin kohtuuttomat - kinokset, jos vielä ei olla puolessa välissä.

Traktorin jarruissa on harmillisia oireita ja kone pitäisi viedä siksi huoltoon. Näillä säillä vika vaivaa ilman muuta juuri sitä lumiauran takana olevaa konetta. Nyt vain pitäisi tietää, koska lumisateissa on vian korjauksen pituinen tauko. Oireet viittaavaat 75 prosentin todennäköisyydellä suht nopeasti hoidettavaan tautiin. Loppu todennäköisyys osuu valitettavasti pitempää poutaa vaativalle vaivalle. Onnistuneeseen sään ennustamiseen pitäisi vielä kombinoida  turvekuorman tilaus sellaiseen ajankohtaan, että toimitus ei osu kyseisen Valtra P(unainen):n sairaslomalle. Turvekuorma tosin on tarvittaessa hoidettavissa toisellakin kauhakoneella, mutta sen riisuminen metsä- ja paalinkuljetus
varustuksesta turpeen kauhomiseen vaatisi ylimääräistä työtä. 

Ilman avattua päätyä paalimakkara on aika hyvin maisemoitu valkoisen
eristekerroksen alle.

Hangen kätköistä on etsitty tienpinnan lisäksi rehuja. Preerialla biisonit huitovat turvallaan lumen pois eineittensä päältä. Kotieläinkyytöillä on vähän helpompaa. Pellon laidassa olevat paalikätköt ovat maastouttamismateriaalin runsaasta kertymisestä huolimatta edelleen löydettävissä. Kuopimisvoima tulee jykevän niskan sijasta 1980-luvun dieselmoottorista ja saanto yhdestä paikasta on selvästi suurempi kuin villillä preerialla. Kaikki tämä tietysti pöytään tarjoiltuna. Korsien lisäksi tarjolla on kivennäisiä. Niiden menekki on jostain syystä pudonnut murto-osaan aikaisemmasta. Voi olla, että kuivan vuoden rehuissa on kivennäistiheys tavallista suurempi, mutta vähän silti huolestuttaa. Mahdollinen kivennäispuutos kun voi näkyä kevään vasikoiden virkeydessä. Sattuu sitä tietysti ihmisilläkin, että tarjolla on monia kropan tarvitsemia hivenaineita sisältävää sapuskaa kuten täysjyväleipää, mutta sitten valitaan kumminkin vain hötöä ranskanpullaa. 

Kivennäiskaukalo ruokintapöydällä. Tarjolle asettelu ei ehkä ole visuaalisesti kummoinen elämys, mutta epäilen silti, ettei koristekuvioiden veisteleminen tarjoiluastiaan kohota menekkiä. Syy lienee jossain muussa.

Talvi II

Kuvaruutukaappaus tuoreesta sääennusteesta. Punainen lämpötilakäyrä
näyttäisi sukeltavan nollan alapuolelle. Kuivikkeen menekki kohtuullistuu
vähäksi aikaa. Kun nyt osuisi ennuste oikeaan.

Kauden ensimmäinen talvi tuli ja meni. Kuivasta syksystä suoraan pakkasiin olisikin ollut vähän liian hyvää ollakseen totta. Palanneen kurakauden myönteinen puoli oli tietysti se, että totta ovat nyt ne miltei koko kesän odotetut salaojat.

Nyt on maisema sen verran valkoinen, että kakkostalvi voidaan tulkita meneillään olevaksi. Toivottavasti kevääseen mennessä ei päädytä kovin korkeaan järjestysnumeroon. Vallitsevasta sääennusteesta päätellen numero kakkonen suvaitsee vallita pari seuraavaa viikkoa. Turvetta urakalla kauhonut etukuormaajatraktori huokaisee helpotuksesta. Ja varsinkin sen kauhakoneen kuski. Lehmätkin toivottavasti tykkäävät. Varmuutta asiasta ei saa, sillä "Arvoisa rouva Lehmä, pidättekö enemmän pakkassäästä vai suojakelistä?" -kysymykseen vastataan yleensä märehtimällä. Kyyttö on itäsuomalainen rotu, joten vastuu vatauksesta lienee kuulijalla. Samanlaisia vastauksia olen tosin saanut vaikka puhutellun rouva Lehmän esiäidit olisivat märehtineet Juhana herttuan tai Aurinkokuninkaan valtakunnassa.

Viime kevään vasut ovat kasvaneet tällaisiksi palleroiksi. Talvikarva saa pienokaiset näyttämään pykälää muhkeammilta. Ihan kuten toppatakki emännän. Tässä vaiheessa vasta odoteltiin aurinkoa...

...joka hetken päästä näyttäytyikin. Paistaa se aurinko
rypsipeltoonkin. Lumen peittämä rypsipelto pilkottaa pihapuiden
ja auringon valo pilvien takaa. Näkymä parvekkeelta.

Lehmät ovat siis talviasennossa. Samaa ei voi sanoa mansikkamaasta. Talviharso odottelee vielä myttynä asennustaan. Levitysiltapäivä oli jo suunniteltu kauden ensimmäiseksi talveksi, mutta suunnittelun laadussa täytyi olla ilmeisiä puutteita. Mansikkamaa ei ole edes puoleksi peitetty. Hyvin suunniteltu on.... Mutta yritetämme tähän talvi II: een sitten. Viime vuonna syksy jatkui niin, että kyseinen operaatio meni vuodenvaihteen tienoille.

Härkäviikkojen töitä

Lumi on maassa. Taimikon perkauksen kannalta kuitenkin onneksi siedettävän ohuena kerroksena. Raivaussahan kuljettaminen käy urheilusta. Siksi viileä vuodenaika on metsätöihin omiaan. Kännykän kanssa keskustelevat älyrannekkeet varmaan kertoisivat joulelleen, kuinka paljon perunaa ja kaurapuuroa sahan ulkoiluttaminen vei. Riittävään tarkkuuteen on kuitenkin toistaiseksi päästy toteamalla, että ruoka-aikaan on nälkä.

Nyt työn alla on 6-vuotias kuusen taimikko muutaman kilometrin päässä talouskeskuksesta. Aamupäivä kului metsänarviointitöissä, joten isompaa hikoilua oli tarjolla vasta puolen päivän jälkeen. Joulun tienoissa ja tammikuun alussa päivän pituus on vielä metsätöiden kannalta armollinen. Valoisaa on vain muutama tunti ja sen ajan kroppa kyllä kestää. Maalis-huhtikuussa valoa piisaa kellon ympäri, mutta tuollainen päivän pituus vaatii jo treenausta. Kauden aloitus vuoden pimeimpään aikaan pehmentää siten laskua.

Voisihan sahaa käyttää kesälläkin, mutta silloin on ylenmääräisen lämmön (no, viime juhannus ja lämpö!!) lisäksi yleensä tarjolla muitakin töitä. Työmaalla taas poukkoilee tungokseen asti iniseviä kuusijalkaisia työkavereita.

Näkymä sahurin edessä. Kuuset vesakon ahdistamia.

Kuvissa on taimikkoa ennen ja jälkeen tämänpäiväisen operoinnin. Löytyihän niitä kuusiakin.

Ja tältä näyttää sahurin takana. Kuusia tavattavissa.

Viime juhannuksen lämpö.
Paleltunut kuusi näyttää tältä.
 Urakehitys viivästyy. 

Kyseisen metsäpalstan maapohja on rehevä; naapuri on raivannut vierestä peltoa. Rehevälle maalle sopivat kuuset ja koivut. Koivut kuitenkin maittavat hirville turhan hyvin, joten niiden tulevaisuus laadukkaana tukkipuuna olisi kovin epävarma.

Sahankuljettajasta ei kuvaa tällä kertaa ole. Isäntä oli työmaalla yksinään eivätkä rautakaupat ainakaan toistaiseksi myy raivaussahan lisävarusteena erikoispitkävartisia selfiekeppejä. Härpätin&tilpehööri-kauppojen valikoimistakin ne taitavat puuttua. Varmistettu ei kyllä ole. Työntekokuva jäi siis ottamatta, joten tyydytään työn jälki -kuvaan.

Nuutin päivä

Eilen oli kireä pakkanen ja yhden juomakupin sulatuksessa havaittiin vika. Kuppi oli illalla sula, mutta varmuuden vuoksi aamun alkajaisiksi tarkastettiin juoman olomuoto. Kupin käyttäjät ovat pienehköjä hiehoja (hieho = yli 1-vuotias, mutta vielä poikimaton lehmän alku). Niiden veden kulutus on melko vähäinen, joten riski kupin jäätymiseen on suurempi kuin enemmän juovilla eläimillä.  Esimerkiksi maidon tuotannossa olevan lypsylehmän vedentarve on aivan toista luokkaa.

Yön aikana sää oli lauhtunut, joten suurta riskiä jäätymisestä ei ollut. Mahdollisen ylimääräisen liikunnan välttämiseksi hallille lähdettiin kuitenkin kuumavesiämpärin kera. Vesi onneksi kohisi iloisesti kupin venttiilistä, joten sulatuspuuhiin ei tarvinnut ryhtyä.

 Vesiämpärin kuljetuksessa hyödynnettiin oloissamme koeteltua
tekniikkaa  ja lapsityövoimaa. Ukki oli aurannut yön aikana
sataneet lumet komeaksi kasaksi pihan laitaan. Lumikasa
houkutteli pienimmät ulos jo ennen päivän valkenemista.
Samalla oli tilaisuus karjanhoidolliseen hyötypotkukelkkailuun.

Kalervoa janottaa.

Meillä on käytössä kahdenlaista talvitekniikkaa eläinten juottamiseen. Lämmitettävä kuppi on yksi. Toinen järjestelmä on mielestäni hauskempi. Siinä eristetyssä kannellisessa altaassa on kaksi pyöreää juoma-aukkoa. Aukon peittää altaan sisällä oleva uretaanivaahdolla täytetty, hieman läpeä suurempi pallo. Pallo kelluu veden pinnalla peittäen aukon ja ollen samalla tehokas lämmön eriste. Juomaan tullessaan eläin painaa turvallaan pallon pois tieltä ja juo. Janoisen saatua kylliksensä pallo ponnahtaa paikallensa veden pinnan samalla noustessa, kun altaaseen virtaa uutta vettä.

Niin muuten, nuutipukkeja emme karsinoista tavanneet, nuti(pää)sonneja kylläkin. Kaikkien ilmansuuntien (itä, länsi, pohjoinen) suomalainen alkuperäiskarja on suurimmaksi osaksi sarvetonta.