Eilen oli kireä
pakkanen ja yhden juomakupin sulatuksessa havaittiin vika. Kuppi oli
illalla sula, mutta varmuuden vuoksi aamun alkajaisiksi tarkastettiin
juoman olomuoto. Kupin käyttäjät ovat pienehköjä hiehoja (hieho
= yli 1-vuotias, mutta vielä poikimaton lehmän alku). Niiden veden
kulutus on melko vähäinen, joten riski kupin jäätymiseen on
suurempi kuin enemmän juovilla eläimillä. Esimerkiksi maidon
tuotannossa olevan lypsylehmän vedentarve on aivan toista
luokkaa.
Yön aikana sää
oli lauhtunut, joten suurta riskiä jäätymisestä ei ollut.
Mahdollisen ylimääräisen liikunnan välttämiseksi hallille
lähdettiin kuitenkin kuumavesiämpärin kera. Vesi onneksi kohisi
iloisesti kupin venttiilistä, joten sulatuspuuhiin ei tarvinnut
ryhtyä.
 | ||
| Vesiämpärin kuljetuksessa hyödynnettiin oloissamme koeteltua tekniikkaa ja lapsityövoimaa. Ukki oli aurannut yön aikana sataneet lumet komeaksi kasaksi pihan laitaan. Lumikasa houkutteli pienimmät ulos jo ennen päivän valkenemista. Samalla oli tilaisuus karjanhoidolliseen hyötypotkukelkkailuun. |
 |
| Kalervoa janottaa. |
Meillä on käytössä
kahdenlaista talvitekniikkaa eläinten juottamiseen. Lämmitettävä
kuppi on yksi. Toinen järjestelmä on mielestäni hauskempi. Siinä
eristetyssä kannellisessa altaassa on kaksi pyöreää juoma-aukkoa.
Aukon peittää altaan sisällä oleva uretaanivaahdolla täytetty, hieman
läpeä suurempi pallo. Pallo kelluu veden pinnalla peittäen aukon
ja ollen samalla tehokas lämmön eriste. Juomaan tullessaan eläin
painaa turvallaan pallon pois tieltä ja juo. Janoisen saatua
kylliksensä pallo ponnahtaa paikallensa veden pinnan samalla
noustessa, kun altaaseen virtaa uutta vettä.
Niin muuten,
nuutipukkeja emme karsinoista tavanneet, nuti(pää)sonneja kylläkin.
Kaikkien ilmansuuntien (itä, länsi, pohjoinen) suomalainen
alkuperäiskarja on suurimmaksi osaksi sarvetonta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti