Illan hämyjä

Eikä muuten ole pimeää, kun ihan selvästi aurinko viiruna ilmoittelee itsestään tuossa melko keskellä kuvaa. Iltahämy vaan. Tässä on metsäkeskuksen ensi kevään tulitikkuleikkikohde. Isäntä kävi pakkaspäivän ratoksi laskeskelemassa runkoja ja niiden kuutioita, sillä metsäkeskus maksaa polttamistaan moteista. 

Vuodenajassa on tapahtunut miellyttävä muutos. Kurakausi on vaihtunut jääkauteen. Toivottavasti kestää kevääseen asti, niin kuivitusosastolla ei pidä niin kiirettä. - Kun on tuo turpeen hintakin noussut. Viime kesän turpeennostokelit olivat kyllä ihan käypäiset. Valtakunnan turvepolitiikka vaikuttaa kuitenkin kuivikkeenkin hintaan, sillä kuivike- ja kasvuturve ovat tavallaan energiaturpeen sivutuotteita. Ennen turpeen hinnan nousu oli seurausta kesän märkyydestä, koska huono nostosää niukensi tarjontaa. 

Pahnalla täällä on kuivitettu aika vähän. Lähinnä sen verran, että kuivikepohjan rakenne pysyy sopivana, itsellä kun ei viljoja ole viljelyssä. Viime kesän kuivuuden - sen käypäisen turpeennostosään - seurauksena viljojen korret olivat tälläkin seudulla aika olemattoman mittaisia, joten olkea olisi ollut hyvin huonosti saatavilla. Oljen riskinä on lisäksi yleensä puintiajankohdan kostea sää ja aamuisin pitkään kestävä kaste. Nihkeänä paalattu olki toi sitten omat harminsa, jotka realisoituivat erityisesti pienissä navetoissa, joissa hommat tehtiin käsipelillä. Kuivikkeen menekki - riippumatta siitä, mitä se on - on suurimmillaan nollan tietämillä olevissa lämpötiloissa, joita on lehmän mukavuusnäkökulmasta ollut turhan usein. 

Kirjoiteltu turpeesta, mutta siitä saa tylsiä ruskeita kuvia.
Kuvitus ei siksi varsinaisesti liity aiheeseen. Kuva samalta
pakkaspäivän ratoksi -reissulta kuin yläkuvakin. Tästä tehtiin
kesällä rehua ja emäntä selfiöi itsensä muun muassa
paalikuorman päältä.

Saa nähdä, miten turpeen kanssa lähivuosina käy. Nouseeko hinta naudan maksukyvyn näkökulmasta turhan korkeaksi? No, lehmien kanssa kyllä kai pärjätään vähemmänkin imukykyisillä kuivikkeilla, mutta broilereilla on vaikeampaa. Turve on hapanta ja siten sopivasti hillitsee mikrobikasvua, mikä osaltaan mahdollistaa täkäläisen antibiootittoman broilertuotannon. Keskieurooppalaiset tiput tepastelevat purulla ja kun pöpöjen on parempi jyllätä, tarvitaan lintujen rehuun sitten troppiakin. Tehdään siellä kai jotain muutakin erilailla.

Sopalla on kulotusaluekuvan ja peltomaiseman kanssa
sitä yhteistä, että tämäkin kuva on otettu iltahämyssä. Tytteli
poseeraa ruokasalin puolella, kuten oikeassa reunassa
näkyvästä astiastosta voi päätellä. Kuva otettiin oikeastaan
neitokaisen komeiden korvakarvojen ikuistamiseksi, mutta
täytyy käydä kuvaamassa ne uudelleen paremmassa valossa.

Lumi toi eläinten jäljet paremmin näkyviin. Näillä kulmilla peurat eivät ole vähentyneet, vaikka jossain päin on kuulemma saatu kannan kasvu taittumaan. Ukki ja muutama naapuri kyllä yrittävät illan hämyissä parhaansa eivätkä ilveksetkään ole toimettomina. Viime mainituista tosin osa ilmeisesti noudattaa rusakkodieettiä. 

Jonkun verran peuraa pakkasessa on liiketoiminnallisesti ihan hyvä, sillä silloin riittää kyyttöä enemmän myyntiin. Lihansyöntikykymme ei kuitenkaan sietäisi enää peurakannan kasvua. Kasvimaa ja rypsinviljelykin lakkaavat sitä jossain vaiheessa sietämästä, kuten tiheän kannan alueilla on käynyt. Toistaiseksi todennäköisesti lehmien laiduntaminen vihannesten vieressä on ollut eduksi ja karkoittanut valtion karjaa. Tosin istutusta odottavassa kiinankaalipenkissä taisi joskus olla hiehon sorkan jälkiä ja sontaläjiä. Kasvimaalla ja lehmien paaleilla on toistaiseksi ollutkin enemmän harmia rusakoista. Tietävät valitettavan hyvin salaatin olevan pupun ruokaa. Hyötyeläimiä ne rusakkodieetin noudattajatkin siis ovat. Mansikkamaa on onneksi sen verran lähellä rakennuksia, että peurat eivät ole tulleet talviharsoja sorkkimaan. Ammattilaisten marjariveillä on valitettavasti sitäkin harmia ollut. Kai ne mansikan lehdet sitten peuran makuhermoille sopivat, kun kerran mustikanvarpujakin syövät. 

Uusi mansikkamaa. Tähän laitettiin viikolla harso päälle. Taaempana olevat vihreämmät mansikkarivit ovat myöhäisempää lajiketta, joka ei ehtinyt ennen talvea lakastua yhtä paljon kuin aikaisemmat.

Vastaväriä

Hiukan haastetta ensi viikon ReKo-asiakkaille. Vallitsevan
vuodenajan valaistustilanne kuitenkin ehkä tasoittaa
muutosta. Todennäköisesti myös isäntä pilkkihaalareissaan
helpottaa tunnistamista. Emäntä ajatteli vielä
hetken odottaa sään viilenemistä ennen haalarikautta.

Viikko oli erittäin ohjelmoitu. Käytiin ReKossa kolmena ehtoona. Reissuihin on tullut pikkuhiljaa lisäjännitystä. Sinisen ReKo-ratsumme kojelaudassa on alkanut vilkkua milloin minkäkinlaisia valoja ja äänimaisemaan on tullut vaihtelevia lisämausteita. Tuoreemman valjakon hankkimisessa aktivoiduttiin keväällä ja aktivoituminen realisoitui sitten ihan käytännöksikin. Koronoitten ja Ever Givenien perusteella luvattiin, että kestää. Neljästä viidestä kuukaudesta puhuttiin ja nyt noin kahdeksan kuukauden päästä päästiin sitten ajelemaan  tontille maaliskuun lopulla tilaukseen pistetyllä iloisen värisellä kuljetuskalustolla. Tuo iloinen väri oli se helpoiten valittava ominaisuus. 

Väriläiskä saatiin haltuun tiistaiaamupäivällä, mutta viikon rekoreissut tehtiin vielä sini(valkoi)sellä rippikouluikäisellä. Emäntä istuskeli tiistaipäivän kokouksessa ja sen päivän liha- ja vihanneskuorma oli siksi tehty jo maanantai-iltana valmiiksi.  Pakastimen siirtäminen sinänsä on ehkä helpoin juttu. Enemmän pähkäilemistä ja näpertämistä on sisustukseen omaleimaisuutta tuovissa tapetointiin käytetyissä kuvissa ja teksteissä. 

Sähköoperaatiota tässäkin, muttei akkumittakaavassa.
Paikallinen sähkönsiirtoyhtiö on lopultakin saanut tarpeekseen
linjan paikkauksesta Helvetissä (mm: 1, 2, 3) ja johdon
siirtyminen maakaapeliin on edistymässä. Samassa yhteydessä
teemme eräitä järjestelyjä omissakin nurkissamme,
joten viikonloppuna päädyttiin tämännäköisiin hämärähommiin.

Kylmäkuljetuksen kuitenkin pitäisi helpottua. Tähän asti pakastimen energianlähteenä käytettyjä akkuja on täytynyt muistaa ladata ja tarpeen mukaan nostella autoon ja autosta pois. Autokin on pitänyt parkkeerata johdonkantaman päähän seinästä (sieltähän sitä sähköä saadaan).  Uusi tulokas taas latailee sähkövarastoa ajon aikana. Enää ei siis tarvitse hellesäällä varata riviä vanhoja traktorin akkuja matkaan ja sitten kuunnella, kun invertteri - yleensä juuri moottoritielle tms. pysähdyshankalaan paikkaan päästyä - alkaa piipittämään akun tyhjenemistä. No, ei sitä enää ole tarvinnut kuunnella sen jälkeen, kun invertterille tehtiin hylly sellaiseen kohtaan, että sen ulettuu etupenkiltä sammuttamaan. Pysähtyä tietysti pitää vaihtamaan johdot toiseen akkuun.

Pakastimen matkakäytöstä ja akuista tuli mieleen viime viikkojen iltasatu. Lapsityövoimalle on luettu Jules Vernen Sukelluslaivalla maapallon ympäri. Voi vain todeta, että vaikka akkutekniikan on sanottu tällä vuosituhannella kehittyneen, niin edelleen ollaan kaukana kapteeni Nemon kaluston saavutuksista. Onneksi meille riittää elintarviketurvallisten lämpötilojen ylläpitäminen maan pinnalla, joten nykyajan jälkeenjääneisyyden kanssa pärjätään.

 

Hyvää marraskuuta vaan

Nyt ovat herrojen sonnien hännät ja turvat oikeaan suuntaan ja laidunkauden loppu näyttää vääjäämättomältä. Turvekuormakin saapui juuri parahiksi mukaventamaan katonalaiskautta.

Viihdepläjäys laidunkauden viimemetreille. Talonväki
tarjennee ensi talvenakin. Haketusprosessi on ainakin
huolellisesti valvottu. Virallisina valvojina Runsas,
Sämpylä, Roho, Riemu ja Siro. Saukkikin vähän vilkuilee.

Kesällä on kiireitä ja kerkiää vähän huonosti kirjoittelemaan. Toteutuneesta julkaisuaikataulusta päätellen syksylläkin lienee kiireitä. Toinen mahdollisuus on se, että laiskottaa. Laidunkausi loppui jokunen viikko sitten, joten raportti ei tältä osin ole tuore. Lehmiä, hiehoja ja vasikoita otettiin sisään hiukan aikaisemmin ja hännänhuipuiksi jäivät sonnit. Säät olivat jo sen verran kosteat, että poikien arveltiin mukisematta ja suorinta tietä jolkottelevan halliin, kun veräjät avataan. Toki reittiä rajattiin. Isäntä oli ajanut traktori-kärry-yhdistelmän ohjuriksi, kuten yleensä tehdään. Parkkeeraus jäi kuitenkin hiukan epäoptimaaliseksi ja kyseiselle marjapuska-lietesäiliövälille tarkoitettu tilapäälanka ei aivan ulottunut tolppaan. Väliä jäi hiukan yli sonnin leveys, joten emäntä jäi varmuuden vuoksi tukkeeksi. Isäntä päästi sonnit aitauksesta. Niidenhän piti siitä kävellä suoraan sisään. Emäntä seisoskelee aidanraossa, isäntä kipaisee edeltä avaamaan karsinan veräjää (ei voitu avata valmiiksi, kun pikkusonnit oli jo lajiteltu halliin edellisenä päivänä) ja emäntä kävelee sitten poikien perästä sulkemaan ulko-oven. No, ei se niin mennyt. Pojat jäivätkin pyörimään hallin ja laitumen välille. Isäntä pääsi opastamaan vain yhdellä suunnalla kerrallaan, edellekin olisi pitänyt ehtiä ja emäntä seisoi aidanpätkänä. Traktori oli lopulta siirrettävä emännän vapauttamiseksi langanpätkän virasta. Suuntaus alkoi kohentua, kun emäntäkin pääsi mukaan opastamaan reitillään harhailevia. Eli ei saatu edes laidunkauden viimeisenä päivänä sonnin jälkiä pihaan, vaikka nyt oli jo vähän yritystä. 

EY-ajan alussa lanseerattiin ennakoidun tilakoon kasvun siivellä romaanin nimeä mukaileva käsite "sadan hehtaarin yksinäisyys". Viime ja edellisellä viikolla tätä yksinäisyyttä on taas päässyt tehostetusti katkomaan. Kasvukauden ulkopuolisessa ohjelmistossa on nimittäin päästy sikäli normaaliin, että koronatauon jälkeen on muitakin kokouspaikkoja kuin teams ja zoom. Kaikki kokoustilat eivät ehkä ole arkkitehtuurin ja sisustuksen riemuvoittoja, mutta kyllä elävissä ihmisissä vaan on sitä jotain puhuviin mustiin ruutuihin verrattuna.

Maisemaa perinnebiotooppialueelta.
Lehtikeot ovat matojen keräämiä.
Rakennusteknisesti ne ovat ehkä
eteisiä, koska kasojen alta lähtee
yleensä kolo maan sisään. 

No, on jotain töitäkin tehty. Tällä viikolla raivailtiin metsälaitumia ja perinnebiotooppia. Jostain on vähennetty kuusia, toisaalla käyty terttuseljojen kimppuun. Seljaa on kasvatettu puutarhoissa koristeena. Sieltä se on levinnyt lintujen mukana. Emännän mielestä pensas on pahanhajuinen, ja lisäksi marjat ovat lievästi myrkyllisiä. Linnut ovat ilmeisesti lievästi eri mieltä, kun kerran marjoja syövät ja sitten kakkivat siemenet muualle. Lehmät ovat selvästi enemmän emännän kuin lintujen kannalla, sillä ne jättävät kyseiset puskat rauhaan. Siksi sen leviämistä laidunalueella rajoitetaan. Taitaa kantaa vieraslajin titteliäkin. Lunta vartoillaan.