Vastaväriä

Hiukan haastetta ensi viikon ReKo-asiakkaille. Vallitsevan
vuodenajan valaistustilanne kuitenkin ehkä tasoittaa
muutosta. Todennäköisesti myös isäntä pilkkihaalareissaan
helpottaa tunnistamista. Emäntä ajatteli vielä
hetken odottaa sään viilenemistä ennen haalarikautta.

Viikko oli erittäin ohjelmoitu. Käytiin ReKossa kolmena ehtoona. Reissuihin on tullut pikkuhiljaa lisäjännitystä. Sinisen ReKo-ratsumme kojelaudassa on alkanut vilkkua milloin minkäkinlaisia valoja ja äänimaisemaan on tullut vaihtelevia lisämausteita. Tuoreemman valjakon hankkimisessa aktivoiduttiin keväällä ja aktivoituminen realisoitui sitten ihan käytännöksikin. Koronoitten ja Ever Givenien perusteella luvattiin, että kestää. Neljästä viidestä kuukaudesta puhuttiin ja nyt noin kahdeksan kuukauden päästä päästiin sitten ajelemaan  tontille maaliskuun lopulla tilaukseen pistetyllä iloisen värisellä kuljetuskalustolla. Tuo iloinen väri oli se helpoiten valittava ominaisuus. 

Väriläiskä saatiin haltuun tiistaiaamupäivällä, mutta viikon rekoreissut tehtiin vielä sini(valkoi)sellä rippikouluikäisellä. Emäntä istuskeli tiistaipäivän kokouksessa ja sen päivän liha- ja vihanneskuorma oli siksi tehty jo maanantai-iltana valmiiksi.  Pakastimen siirtäminen sinänsä on ehkä helpoin juttu. Enemmän pähkäilemistä ja näpertämistä on sisustukseen omaleimaisuutta tuovissa tapetointiin käytetyissä kuvissa ja teksteissä. 

Sähköoperaatiota tässäkin, muttei akkumittakaavassa.
Paikallinen sähkönsiirtoyhtiö on lopultakin saanut tarpeekseen
linjan paikkauksesta Helvetissä (mm: 1, 2, 3) ja johdon
siirtyminen maakaapeliin on edistymässä. Samassa yhteydessä
teemme eräitä järjestelyjä omissakin nurkissamme,
joten viikonloppuna päädyttiin tämännäköisiin hämärähommiin.

Kylmäkuljetuksen kuitenkin pitäisi helpottua. Tähän asti pakastimen energianlähteenä käytettyjä akkuja on täytynyt muistaa ladata ja tarpeen mukaan nostella autoon ja autosta pois. Autokin on pitänyt parkkeerata johdonkantaman päähän seinästä (sieltähän sitä sähköä saadaan).  Uusi tulokas taas latailee sähkövarastoa ajon aikana. Enää ei siis tarvitse hellesäällä varata riviä vanhoja traktorin akkuja matkaan ja sitten kuunnella, kun invertteri - yleensä juuri moottoritielle tms. pysähdyshankalaan paikkaan päästyä - alkaa piipittämään akun tyhjenemistä. No, ei sitä enää ole tarvinnut kuunnella sen jälkeen, kun invertterille tehtiin hylly sellaiseen kohtaan, että sen ulettuu etupenkiltä sammuttamaan. Pysähtyä tietysti pitää vaihtamaan johdot toiseen akkuun.

Pakastimen matkakäytöstä ja akuista tuli mieleen viime viikkojen iltasatu. Lapsityövoimalle on luettu Jules Vernen Sukelluslaivalla maapallon ympäri. Voi vain todeta, että vaikka akkutekniikan on sanottu tällä vuosituhannella kehittyneen, niin edelleen ollaan kaukana kapteeni Nemon kaluston saavutuksista. Onneksi meille riittää elintarviketurvallisten lämpötilojen ylläpitäminen maan pinnalla, joten nykyajan jälkeenjääneisyyden kanssa pärjätään.

 

Ei tapahdu mitään

Kyllä tässä koko kärryllinen on, vaikka irtoturve hallin nurkassa näyttää oviaukon täyttävään perävaunuyhdistelmään verrattuna aika vaatimattomalta. Lämpömittari pyrkii ylöspäin, joten kuivikkeen menekki on lähiviikkoina kasvamaan päin.

Kalenterin mukaan vasikat alkaisivat olemaan ajankohtaisia. Nurmi ja Oleksi siirrettiin lehmien laumoihin pian kesäkuun puolivälin jälkeen. Emojen utareet eivät kuitenkaan vielä vakuuta, joten vähän täytynee vielä odotella. Kohta sonnien siirtämisen jälkeen alkoivat heinäpoudat ja etenkin heinähelteet. Pöyhijän kiskominen 1980-luvun tekniikalla varustetulla (=uudempien aikojen varusteista mm. ilmastointi puuttuu) traktorilla sai lämpötilan ja sen ajoittumisen jäämään mieleen. Sonnit yleensä ajattelevat helteellä vilvoittelua ja lepäilyä varsinaisen työn kuvansa sijasta. Tämä näkyy sitten vasuaikatauluissa.

Kello seitsemän aamulla. Emäntä ajatteli tapaavansa
kuvan henkilöt hallissa, mutta myöhästyi niukasti.
Keskusteluyhteyden saamiseksi ei auttanut kuin
saapastella perässä lohkon ylänurkkaan... 

Kuivitussesonki jatkuu tai itse asiassa sen huippu on vasta alkamassa. Sää lämpenee ja vasikoita on tulossa. Tätä juhlistamaan saapui sopivasti uusi turvesatsi. Isäntä muisti nuppikuorman tilanneensa, mutta perävaunua kuljettaja rupesi purkamaan. Ei haitannut, peltoon se kaikki aikanaan ensin mausteet itseensä imettyään päätyy ja kaikki mahtui katon alle. Emäntäkin muistaa aina välillä jotain väärin ja joskus jopa unohtaa kokonaan. 

Turpeen kulutusta on pakkasten lisäksi hillinnyt lehmien tykästyminen ulkoilmaelämään. Pihalle kohta, kun päivä valkenee. Päivän paistattelu märehtien on ilmeinen syy poistua katon alta. Pilvisyyskään ei ole este paistattelulle, sillä ulos suunnataan myös lumisateessa. Lumessa hyöriminen ei kuitenkaan varsinaisesti innosta. Tämän päätelmän voi tehdä, kun lumeen tallaantuneelle polulle osuu liikennettä kahteen suuntaan. Silloin yleensä pysähdytään neuvottelemaan,

...ja mikäs oli saapastellessa, kun oli
näin jämpti baana kuljettavaksi.

kumpi väistää upottavan hangen puolelle ja kumpi jatkaa "jalkakäytävällä" sipsuttelemista. Jälkikasvulle on yritetty vastaavanlaisissa tilanteissa opettaa, että fiksumpi väistää. Lehmien kohdalla arvelen, että väistäjäksi valikoituu lähinnä vähemmän mahtipontisen luonteen perusteella.

Turverekan käynti oli kai viikon poikkeavin ohjelmanumero; vakaata on siis ollut elämän meno. Ensi viikolle on epävakautta suunnitteilla kolmen ReKo-keikan verran. Vakautta vaaditaan siis autolta, mutta kävihän se taas huollossa. Kulkupelin vaihtaminen ikänsä puolesta vakaasti käyttäytyvään on kyllä ollut suunnitteilla jo hyvän aikaa, mutta autokaupassa käynti ei kuulu sen paremmin isännän kuin emännänkään suosikkitoimintoihin. Tämän nykyisen hankinnassa kyselemässä ja koeajokeikoilla ramppautettiin mummoa ja ukkia. Epidemiologisista syistä esimerkiksi metsätyöt taitaisivat olla tänä vuonna suositeltavampia. Auto vaihdettiin aikanaan, kun lapsityövoiman lukumäärän kasvettua tarvittiin lisää kuljetuskapasiteettia. Tuo kuljetuskalustolle lisävaatimuksia tuonut edustaja menee suvella rippikouluun, joten vaihto alkaa olla ajankohtaista. Isäntä ja emäntä ovat hyvin yksimielisiä siitä, että iloisenvärinen pitäisi olla, muitten ominaisuuksien puntaroiminen on jo hankalampaa. Katsotaan, mitä vauhtia saadaan toimeksi.