|
Maksikesäkurpitsat ahdistettun purkkiin. Purkkeja piisaa, kun muistaa syödä
silliä muulloinkin kuin aprillipäivänä. Kuraveden voi jättää pois
vuodenajasta riippumatta. |
Mitä tehdään 4,5 kilon kesäkurpitsalla? Leväperäisesti vartioidut zucchinot olivat päässeet yllättämään. Tavoitekoko oli siis ylittynyt joillakin sadoilla prosenteilla. Kolmikiloiset "ruippanat" tungettiin etikan ja sipulin kanssa purkkiin. Makseimmassa mallissa kuori oli kuitenkin epäilyttävän paksu (ja veitsi tylsä). Ratkaisuksi lohkotun kurpitsan eteen, tai tarkkaan ottaen taakse, valjastettiin parivaljakko (keski-ikä 5 vuotta, keskikengännumero 30 ja risat), joka siirsi jättiläisen laitumelle ja sen jälkeen riemuiten seurasi siivujen katoamista parempiin turpiin. Erityisen riemuissaan olisi varmaan ollut isäntä, jos hänelle olisi kerrottu. Hänellä on emäntää pienempi kurpitsamaha. Tai se vika voi olla kyllä suussakin eikä mahassa.
|
Rouge Vif d'Etampes. ranskalainen lajike 1800-luvun
alkupuolelta. Maistamatta vielä, mutta nätti ainakin
on päältä päin. "Pöytäliina"valintaan ei ole kysytty
neuvoa ranskalaiselta tyylikonsultilta, mutta
toivottavasti ranskalaissukuinen kurpitsa luottaa
omaan tyylikkyyteensä. |
|
Kasvisruoka jyrää. Omena ja sokeri ovat syrjäyttäneet sillit. |
Vaihtelua kurpitsan säilömiseen sai keittämällä omenahilloa. Lopputulos oli aika samannäköinen. Purkkeja hyllyllä. Hultovarmuustavoite on, että makeasta - kurptisojen kohdalla ehkä hapanimelästä - elämästä ei tarvitse luopua, vaikka jonain vuonna ei kellariin tulisi kannettua yhtään purkkia. Itse kurpitsoille, kun vielä saisi hyvän säilytyspaikan. Monen kurpitsalajikkeen maku on omimmillaan vasta muutaman viikon varastoinnin jälkeen ja parhaat säilyvät oikeissa oloissa jopa kuukausia. Ne oikeat olot vain sattuvat olemaan viileä ja kuiva. Kellarissa suhteellinen kosteus on 96 %, joten kuukausien säilymisestä ei tarvitse haaveilla. Lisäksi säilyminen edellyttää hiiren kestävää laatikkoa. Tai suurempaa kissakantaa. Viime syksynä kellarin lattialta tuli siivottua leviteltyjä kurpitsan sisuksia.
Isäntä vietti viikolla muutaman päivän etämetsätöissä. Mummo ja ukki mukana. Mikäli Murphyn laki olisi täysimääräisesti voimassa sonnit, tai edes lehmät, olisivat karanneet jonain aamupäivänä lapsityövoiman pääjoukkojen ollessa koulussa. Päivisin kotona oleva osa pukee saappaat yleensä vääriin jalkoihin. Kaikeksi onneksi Suomen laki kumminkin vallitsi.
Mahdollisuuksia kyllä oli. Erään peltotiemme, josta ei siis pääse muualle kuin pellolle, poikki menee aitalanka. Langan kohdalla on maassa keppi poikittain varoittamassa langasta. Ei ollut riittänyt, vaan aitaa päin oli nelipyöräisellä menty. Komeat jarrutusjäljet ulottuivat aidalle asti. Olisiko ollut tilanteeseen sopimaton tilannenopeus? Toinen lanka oli nostettu takaisin, mutta niin ettei sähkö kulje, toinen taas oli jätetty maahan. Jännite saattoi siis olla aidoissa ajoittain vähissä. Onneksi lehmät eivät huomanneet. Aidan korjaaminen on tietysti vähän hankala, jos ei satu olemaan pihtejä tai edes ehjiä kumihanskoja taskussa. Olisi mielestäni kuitenkin kauhean ystävällistä käydä talossa kertomassa, mikäli aita ei tullut törmäilyn jälkeen kuntoon. Jos ei heti ensimmäisestä paikasta tärppää, siellä osataan jo sanoa, kenen aidasta on kysymys.