Talvella keinulla kerran ja siemenkauppaa

Hallin katto aurinkoisena maaliskuun aamuna. Kuvaus oli osa energitaloudellinen selvitystä, jossa tuli todettua, etteivät oikein harju ja metsä suosi aurinkopaneelin paikkaa. Mukavan talviselta näyttää kyllä. Kypsää  aamupuuroa haluavalle varmempi bioenergiakeino on siis laittaa puita hellaan. Jos vartoaa auringon - ei kun maapallon - kääntymistä niin, etteivät kuusen latvat enää haittaa, menee aamiainen mahan täyttöasteen kannalta myöhäiseksi.

Toimitusosoite saksalaisen
luomusiemenliikkeen
tilauslomakkeeseen.
Olisikohan nuolen kohdalla
pitänyt kirjoittaa
Tupala von Huljala?

Viikolla tehtiin etelänmatka, eli käytiin Helsingissä reko-kierroksella. Lisäksi matkailtiin myös itään, sillä Lahden ja Hollolan rekot olivat myös ohjelmassa. Tässä tapauksessa itä oli kuitenkin lähempänä kuin etelä. 

Kierroksen uutuuksia oli Tapanilan jakelupaikan vaihtuminen. Aikaisemmin on oltu parkkipaikalla kerrostalojen ja työmaa-aitojen välissä, mutta se on käynyt ahtaaksi. Jostain syystä parkkipaikka täyttyi asukkaiden muutettua uusiin taloihin, vaikka kaupungissa kuulemma ei tarvita autoa, kun kaikki on lähellä ja uudet talot tehty aseman liepeille, jotta kulkeminen olisi helppoa. Uusi paikka oli koulun pihassa. Tie koululle oli aika kapea ainakin näin lumiaikaan, mutta paikan päälle mahduttiin kyllä ainakin tämän viikkoisella vahvuudella. Koulu oli siinä mielessä mainio paikka, että pihalla oli keinut. Edeltävästä Tikkurilan rekosta Tapanilaan siirtymisen kohdalla aikataulu on melko väljä, joten emäntä ei jättänyt huvittamatta itseään pienellä keinutuokiolla. Tämä oli mukavasti mahdollista, koska koulu ilmeisesti oli yläaste. Alakoululaismitoitetut keinulaudat tuppaavat olemaan hiukan kapeita suhteessa emännän toppahaalaroidun takamuksen mittoihin. 

Reko-kierrosten lisäksi on tällä viikolla käyty ulkomaankauppaa. Tämä on näin internetsisämarkkina-aikakaudella ainakin tuontipuolella aika vaivatonta. - Varsinkin, kun ostaa vihannesten siementen kaltaisia kevyttuotteita. Esimerkiksi salaatin siementen tsp (=tuhannen siemenen paino) on vähän toista grammaa.  Läheskään kaikkia vihannesten siemeniä ei kasvukauden pituudesta tai vähäisestä kysynnästä johtuen tuoteta Suomessa tai niitä ei ole suomalaisista liikkeistä saatavilla. Siksi tämä kansainvälinen tuulahdus.

Isoin homma oli käydä läpi edellisten vuosien jäljiltä varastossa olevat siemenet ja laskeskella tarvittavat määrät eri lajeista ja lajikkeista sekä katsoa, mistä mitäkin olisi saatavilla ja mihin hintaan. Määrien oltua tiedossa eri myyjien katalogien selaileminen ja muutaman uuden lajikkeen bongaaminen kokeiluun olikin sitten silkkaa huvia. Nyt vain odotellaan kahta lähetystä Ruotsista ja yhtä Saksasta. 

Emäntä etualalla. Terveisiä takana näkyville tytöille, jotka isännän kuvausaikeet huomatessaan pyysivät keinujen edessä ollutta äitiään siirtymään, jotta hekin näkyisivät kuvassa. Emäntä vei kyllä estradin kirkkaammilla haalareillaan. 

  

Tähdet puuttuvat

Soikio perehtyy ulkoilun lomassa palokärjen työn tuloksiin. Äärimmäisenä oikealla Söpön maha. Kumpikaan ei tiedä, että heidän sukulaistensa syntymätunnuksien perästä puuttuu tärkeällä lomakkeella ratkaiseva tähti. Ja asiasta varmaan viisveisaisivat, vaikka se heille kerrottaisiinkin.

Piti tehdä paperitöitä tänään - siis bittitöitä. Siis sen jälkeen, kun oli ensin käynyt hiihtämässä. Tärkeysjärjestystä tai jotain. Hiihto sujui ilman teknisiä tai byrokraattisia ongelmia ja aurinko paistoi. Bittioperaatio sen sijaan keskeytyi. Veroilmoituksesta ei nyt ollut kyse, vaikka ajankohta bitti/paperipuolella saattaisi siihenkin viitata. Se on siis jo jätetty. Veroilmoituksen kaltaisen selkeän dokumentin sijasta pitäisi saada tehtyä aikaisemmista kausista uudistettu hakemus sopimuksesta alkuperäisrotueläinten kasvattamisesta vuonna 2023. Edellisestä - viisivuotisesta - sopimuskaudesta on edistytty sen verran, että hakemuksen liitteineen voi nykyisenä digiaikana täyttää sähköisesti. Edellisessä kirjailtiin tarkasti lomakkeeseen oikeita lehmän numeroita ja kopioitiin paperisia kantakirjatodistuksia muistaakseni parina kappaleena. Näistä kopioista toiset ely-keskus myöhemmin palautti sopivien leimojen ja diaarinumeroiden kera. 

Tukihaut tehdään nykyään siis sähköisesti järjestelmässä, jonka ylläpitoon ja parantamiseen aina silloin tällöin palkataan lisää väkeä, kun järjestelmää "yksinkertaistetaan". Esim. taannoisesta "maatalouden kriisipaketista"  osa oli suunnattu juuri tähän. Tässä "Vipu-palvelussakin" tuntuu tulevan joskus vastaan hiukan samaa kuin apoteissa ja sarastioissa sun muissa alan kuuluisuuksissa;  järjestelmän laatijat eivät ole tulleet ajatelleeksi kaikkea etukäteen. 

Aikaisemmin alkuperäisrotutukea nauttivan naudan piti saada rotupuhtaita jälkeläisiä sopimuskauden aikana. Niistä syntymisistä piti sitten muistaa täytellä lomakkeita kauden päätteeksi. Uudistuneessa järjestelmässä hakemukseen  voi merkitä eläimiä, jotka kahden edellisen vuoden aikana ovat saaneet rotupuhtaita jälkeläisiä. Miten nämä tapahtuneet poikimiset todennetaan hakemuksella, on siis ilmeisesti jäänyt suunnittelematta ajoissa. Tosin sopimuksen muotokin varmistui aika viime tingassa. Sopimuskausi siis alkoi tammikuun alusta ja nämä lehmät tai sonnit tukeen oikeutetuiksi tekevät vasikat ovat syntyneet vuosi pari aikaisemmin. Poikimisiin liittyvät astutukset ja siemennykset ovat tapahtuneet vielä siitä yhdeksän kuukautta taakse päin. Jälkeläisten kelvollisuuden pitäisi siksi ilmetä lehmien nykyisiltä kantakirjatodistuksilta, kun silloin pari vuotta sitten ei ehkä tullut arvattua millaisia  muistiinpanoja järjestelmä joskus vaatii. 

Riljoonan S-kantakirjanumero näkyy ja vasikoiden isien S-kantakirjanumerot näkyvät, mutta tähdet puuttuvat. Ely-keskukselle ilmeisesti vain tähdet kertovat.

Kantakirjaanhan ne poikimiset on listattu. Puhdasrotuisuudesta ei kuitenkaan ole ollut ennen erillistä merkintää.  Kantakirjasta kuitenkin ilmenee, että emo on S-kantakirjassa (S niin kuin suomenkarja), ja vasikan isänkin kohdalla on ässä kantakirjanumerossa. Ne eivät sellaisenaan ilmeisesti riittäneet. S on tietysti kaikkien ilmansuuntien suomenkarjoilla ja mahdollinen "väli-ilmansuuntaisen" vasikan paljastaminen tietysti vaatisi perehtymistä numeroiden taustaan sonnien osalta. Ruokavirasto on ilmeisesti joskus sitoumuskauden alkamisen jälkeen tilannut kantakirjoihin tähden (*) puhdasrotuisten vasikoiden merkiksi. Tähtien piti ilmestyä papereihin tammikuun puolen välin jälkeen. Tänään en kuitenkaan yhtään tähteä kyseisistä dokumenteista löytänyt. On sitä tietysti itsekin tullut tilailtua joskus jotain vähän myöhässä.

Eikä sitten hukata papereita. Tekstileike Ruokaviraston ohjeesta.

Ei mitään hätää kuitenkaan. Kun luki aiheeseen liittyvää Ruokaviraston ohjetta riittävän monta näyttöä alaspäin - siis lampaiden, hevosten ja kanojen ohi - löytyi lisäohje. Siinä kerrottiin, että jos tähdet sattuvat puuttumaan, voi hakemuksen silti tehdä ja merkitä lisätietoihin, että tähdet puuttuvat.  Sen lisäksi pitää tietenkin lähettää ne tähdelliset  kantakirjatodistukset perästä ely-keskukseen, kun ne tähdet joskus aikanaan sinne ilmestyvät. Ei periaatteessa ongelma, kunhan ei sitten unohda lähestyä ely-keskusta tällä kyseisellä sähköpostinivaskalla. 

On tässä muutakin ollut kuin bittien ja lehmän numeroiden järjestelyä. Tässä viritellään hiukan talon kalustoa parempaa kameraa lehmävasikoiden ikuistamiseksi. Etumaisena Ua, joka on porukan johtava linssilude.

Helmikuussa hiihtämässä

Hurjaa hommaa tämä vasikan kesyttäminen. Vähän toisenlaisessa sirkuksessa kasvanut lapsityövoima varmaan kesyttäisi leijonan pentuja. Täällä voi onneksi operoida näitten kasvissyöjien kanssa.

Toistaiseksi vielä näin päin. Isäntä
käytti moottorisahaa ja lapsukainen
oli kevyemmässä hommassa
kuormaajan puikoissa.

Tänä vuonna helmikuussa on vähän valkohankiakin. Joku vuosi sitten ne olivat aika kortilla. Sen kunniaksi emäntä kävi aamulla suksimassa. Ensin metsäladulla ja sitten laduttomassa metsässä. Vaikka pelloilla monin paikoin sänget näkyvät, metsässä oli lunta sen verran, että ylämäessä rikkoutuneesta sommasta oli ilmeistä haittaa. Tai eihän siitä mitään haittaa ollut. Liikeradat vain monipuolistuivat, kun sauva välillä upposikin puoliväliä myöten hankeen. Huvin vuoksi ja urheilun kannaltahan sitä nykyään enimmäkseen hiihdetään. Muinaisella 1980-luvulla hiihdettiin myös paikasta toiseen - esimerkiksi kotoa kouluun - pääsemiseksi.

Isäntä oli lapsityövoiman kanssa lähtenyt keräilemään kaksilatvaisia/vänkyröitä/muuten vaan epätäydellisiä koivuja isännän ja emännän aikoinaan yhdessä istuttamasta koivikosta. Tästä voi päätellä, että koivikko ei ole kovin vanha, koska isäntä ja emäntä ovat niin nuoria ja hopeahäihinkin on vielä aikaa. Emännän ladulta poikkeaminen oli juuri tämän työmaan innoittama. Olihan se kiva nähdä isäntä ja pienokainen kesken hiihtelyn. Nuoremman lapsityövoiman - jos olisi ollut mukana hiihtämässä - mielestä olisi varmaan ollut kiva nähdä Fiiatti ja metsäkärry noin kesken reissun. Emäntä oli kuitenkin yksin liikenteessä eikä ollut vielä kovin kerennyt ikävöitymään, joten työmaavisiitti jäi muutaman kuvan ottamiseen. Pitempään katsellessa olisi tullut vilukin ja monot ilman suksia ovat aika onnettomat hangessa kulkemiseen. Kuvien ottamisen jälkeen tuli siis huvin vuoksi ja urheilun kannalta käännyttyä takaisin. Loppumatka oli tehokasta reitittää postilaatikon ohi ja poimia sieltä päivän lehti seuraksi kotona odottavaan keinutuoliin. Tässä viimeisessä vaiheessa huvi painottui huomattavasti urheilua enemmän.

Koivuja kyytiin. Taustalla häämöttää valtatie 12.

Veroista ja ReKo-säästä

Viikon luontokuva raivaussaharetkeltä. Luontoääntä tästä
kurkusta ei lähde. Sanotaan, että kesällä sopivalla säällä
voi kuulla, kun ruoho kasvaa, mutta jäkäliä ilmiö ei taida
koskea minään vuodenaikana. Tämä raidankeuhkojäkälä
on oppikirjoja lukematon versio itsestään. Viihtyy lähteitten
mukaan vanhoissa metsissä ja lähistöllä tehty hakkuu voi
kuulemma sen karkottaa. Tai sitten kolmen metrin päässä
oleva 90-luvun avohakkuu ei ollut riittävän lähellä.

Perinteinen talviaskare, korren kantaminen valtion kekoon (veroilmoitus suom. huom.), alkaa olla tehtynä ja 2022-mapit ovat hyllyssä söpösti vierekkäin. Onhan niitä korsia tietysti mennyt pitkin vuotta, mutta pääsevät nyt verohallinnon robotit täsmäyttämään keon kokoa. 

Lähettäminen tosin vielä uupuu. Oletetaan positiivisesti, ettei verohallinnon palvelimille tule ainakaan kuukautta pitempää palvelunestohyökkäystä, joten potentiaalisia lähetyspäiviä on vielä kolmisenkymmentä. Ja jos tulee, niin kaipa sieltä sitten myönnetään yleisesti force majeure -lisäaikaa, kunnes bitit taas ovat toimintakuntoisia. Emännän lapsuudessa  käytetty yleinen veroilmoittamismenetelmä - lomakkeitten toimittaminen (avolava)autolla paikalliseen verotoimistoon - ei siis enää ole käytössä. Verotoimistokin on tietysti nykypäivänä paljon harvinaisempi ilmestys kuin silloisena maailman aikana.

"Joululoma" alkaa olla lopuillaan. Ensi viikolle on reko-ilmoitus auki ja litania tilauksiakin jo kirjattuna. Keskiviikkona mennään Töölöntorille katsomaan, mitä siellä sattuu taivaalta tipahtelemaan. Uutisten sään ennustajan muistaakseni puhuivat sadealueista, joiden perässä tulee seuraava. Kauhean kiva tietysti olisi, jos juuri silloin ei tippuisi yhtään mitään. Tosin emäntä muuttui välipäivinä uuden sadetakin onnelliseksi omistajaksi, joten tilanne olisi hanskassa märemmissäkin olosuhteissa. Emäntä kylläkin on säänkestävämpi kuin tilauslista, joka taitaa sadeoloissa olla reko-kierroksen heikoin lenkki. Tuossa ylempänä mainitussa veromapissakin on esittelykappaleita näitten lenkkien heikkoudesta, kun kynä on tehnyt reikiä kastuessa pehmentyneeseen paperiin. Lisäksi varustautumisessa on huomioitava, että kuulakärkikynä on märän paperin kanssa epävarma yhdistelmä. Isännän taskuissa on onneksi runsaasti varastokapasiteettia, joten sieltä on yleensä sopivaa muistiinpanovälinettä löytynyt. Tämä varastokapasiteetti muuten konkretisoituu erityisesti silloin, kun isännän vaatteita laittaa pyykkiin - tai tyhjentäessä koneesta vaatteitten lisäksi esim. puukon ja kuitunauharullan lopun. 

Jälkien kuvaaminen lumesta ei ole kovin kiitollista. Tämän koululaisen kotimatkalla ottaman kuvan paikalle johti vana sorkanjälkiä suht tiheässä ja tällaisia "pistorasioita" oli sitten bongattavissa pysähtymispaikassa. Valitettavasti naapurin joulun alla pyydystämä villisika ei tainnut olla kulmakunnan viimeinen. Tätä tyyppiä ja tämän kavereita ei vihannesmaalla kaivata. 

Kesällä voi kuvata kurpitsoita tai
kukkakaaleja ja muuta värikästä,
mutta pohjolassa kun ollaan, on
kasvivalikoima tähän aikaan vuodesta
suppeampi. Kuvavalinta ei silti
tarkoita sitä, että suositeltaisiin
panemaan leipään puolet petäjäistä.
Onpahan vaan ajankohtainen
kuva tekstiä koristamassa.

 

Itsenäistyneitä

Sanotaan kuorossa "muikku". Ua ja Uhkea ovat viime kevään lehmävasikoista kaikkein linssiluteimmat.

Myös herneen lajittelu on kuulunut "lomapuuhiin." 
Sisua säkissä.

On pidetty kesälomaa. Ei ole käyty ReKoissa, ei kitketty, ei kylvetty, ei korjattu eikä tehty edes veroilmoitusta tai juuri sometettukaan. Digivajauksesta huolimatta reaalielämän olemassaolo jatkuu tukevasti ja lehmähommien lisäksi on ulkoilutettu muun muassa raivaussahaa ja lumiauraa. Lumet ehtivät aika vähiin, mutta torstaina oli taas väylää aukaistavana. 

Rypsipelto ehti osin menettää valkoisen suojakerroksensa.
Ei tarvitse valtionkarjankaan taas kuopia sapuskaa
saadakseen. Paikallinen metsästysseura kaatoi lohkon liepeiltä
useita hirviä viime syksyn jahdissa, mutta senkin jälkeen
sorkan jälkiä ilmestyi lisää. 

Vasikat tuli vieroitettua vasta nyt tammikuun puolella. Yleensä homma on tehty marraskuussa, mutta nyt taisi marraskuussa olla muita kiireitä. 

Isäntä ja emäntä lähtivät työmaalle ja akateemisesta joululoman pituudesta nauttivat lapsityövoima lupasi tulla perässä lisävoimiksi. Homman aloitus kuitenkin viivästyi, kun lehmävasikat emoineen olivat pääasiassa pihalla eivätkä ilmeisesti olleet erityisen nälkäisiä, koska paalien nostelun pörinäkään ei niitä sisälle houkuttanut. Lapsityövoiman ilmaannuttua paikalle ketju riitti kuitenkin ohjaamaan porukan seinien sisään, minkä jälkeen työ olisi päästy aloittamaan. Tässä vaiheessa isäntä sai aamulla terveyskeskuksesta tilaamansa takaisin soiton, jossa suositeltiin saapumaan paikalle saman tien, koska juuri silloin ei ollut jonoa. Isäntä lähti, mutta hommaa jatkettiin, koska aitojen sisäpuolella emäntä ja pienokainen olivat lukumäärältään riittävän ylivoimaisia yhdeksään vasikkaan, niiden emoihin ja muutamaan tätiin ja serkkuun nähden. Alkajaisiksi sai tosin rautakangen kanssa naputella jäätynyttä turvetta erotteluporteiksi käännettävien aitojen tyveltä, mutta näistä jähmeyksistä selvittyä homma luonasi. Rautakangen käytön tosin huomasi seuraavana päivänä hartioissa. Sonnivasikoiden porttijärjestelyt eivät olleet yhtä tehokkaat, mutta toisaalta siinä porukassa ei ollut kummitätejä aiheuttamassa hämminkiä - vain emot ja pikkupojat. Vasikat olivat omilla puolillaan huomattavasti ennen kuin isäntä kotona. Ajoitus oli siis isännän kannalta täydellinen. 

Talven viettoa voisi jossain mielessä määritellä hiljaiseloksi, mutta vasikoiden vieroitus toi tähän pienen katkon. Saatiin pariksi päiväksi äänekkäiseloa. Hallilla on yleensä hyvin hiljaista, kun traktori ei pörise. Väljässä lämmittämättömässä rakennuksessa ei edes ilmanvaihto pidä ääntä, mitä nyt tuuli humisee, silloin kun ilma sattuu vaihtumaan erityisen ripeästi. Kun emot ja pienokaiset ovat päätyneet päivällä eri puolille aitaa, alkaa iltaa kohden ääntä tulla - yleensä molemmista suunnista. Sinänsä desibeleille ei ole tarvetta, koska hiljaisempikin ääni kuuluisi aidan yli viereiseen karsinaan/lohkolle. Seuraavana päivänä lausuntoja annetaan huomattavasti enemmän. Ei kenkään koko aikaa äänessä ole, mutta kun kommentoijia on useita, niin aina joidenkin äänet kuuluvat. Parin päivän päästä tilanne vakiintuu ja sanottavaa on harvemmin. Vasikat esimerkiksi  asettuvat riviin ja sanovat kukin möö kauempana syömässä olevien emojen suuntaan. Kutsun kuultuaan alkavat mammat liikehtiä kohti väliaitaa ja tulevat sen viereen antamaan selviytymisohjeita itsenäistyvälle nuorisolle. Saattaapa joku nuolaista lapsukaisen talvikarvoja ojennukseen aidan yli. Neljäntenä päivänä ei juuri ääneen lausuttuja neuvoja enää tule. Nuo pari ensimmäistä päivää taas huomataan naapurissakin. 

Aurinkohan se siellä selvästi ilmoittelee itsestään. Sen verran lähellä taivaanrantaa kuitenkin päivälläkin, että tässä maastossa näkee vain valon.

Vuoden vaihtuessa

Hyvää uutta vuotta! O samma po kuusprook, möö möö.

Kuten autonlasi, traktorinkaan näköelin ei mene säpäleiksi,
vaan jää säröille. Valoisalla tiellä vielä näki säröjen läpi, mutta
aurauspölly ja säröt eivät enää olleet läpinäkyvä yhdistelmä. Kun
aura laskettiin maahan, piti keskeltä vähän kirkastaa.
Alkuun päästyään kirkastus tosin laajeni ihan omatoimisesti. 

Tämän viikon jännittävin tapahtuma oli punaisen Valtran tuulilasin rikkoutuminen. Aurauskeikalla kuului kräk, minkä jälkeen isännän silmien eteen ilmestyi läpinäkyvyyttä oleellisesti heikentävä tiheä säreikkö. Säröjen läpi saattoi kuitenkin välittömästi havaita kyseisen aurauskeikan tuottaneen nettoa väärään suuntaan, vaikkei oltu vielä edes kohteella. 

Tuo ensimmäinen lause sillä varauksella, että jäljellä olevana reiluna vuorokautena ei tapahdu mitään vielä jännittävämpää. Mahdollisuudet ovat kyllä tavallista suuremmat, sillä tunnin päästä lienee maisemassa (myös ääni-) todennäköisesti tavallisuudesta poikkeavaa pauketta ja välkettä. Sen määrä on joskus ollut liikaa lehmän hermoille. Niillä kerroilla on seuraavana päivänä hiihdelty huhuilemassa hermoilijoita takaisin notkuvien pöytiensä ääreen. Positiivinen puoli on se, että lumipeite helpottaa hiihtoa ja jäljittämistä sekä parantaa mahdollisten hermoilijoitten kotiutumismotivaatiota. Onneksi ilotulitus on uuden vuoden eikä juhannuksen juhlintamenetelmä.

Vuodenvaihdehommiin kuuluu myös näyttöpääteoperointia - proosallisemmin ilmaistuna laskujen maksua. Vuoden viimeisenä päivänä maksetusta laskusta arvonlisäverot ovat pienentämässä alv-ilmoituksen nettoriviä heti alkuvuodesta. Jos maksu siirtyy tammikuun puolelle, ovat verot hyödynnettävissä vasta vuotta myöhemmin, vaikka raha on omasta käytöstä pois käytännössä yhtä kauan. Valtion rahatilanne huomioon ottaen olisi tietysti isänmaallista jättää summa vuodeksi pidempään verottajan käyttöön, mutta ihmisillä tuntuu olevan taipumus ajatella omiakin finanssejaan. 

Kalenterivuosi on siis maatiloilla tyypillinen arvonlisäverotusjakso. On paljon tiloja, joilla pientä tai isompaa menoa kertyy joka kuukausi. Sadosta, esim. viljasta taas saattaa saada paremman hinnan myytäessä isompi erä kerrallaan, jolloin myytävää ei monelle kuukaudelle riitä. Tai sitten vähittäiskaupan käytäntö on ollut maksaa esim. perunaa syksystä kevääseen toimittavalle viljelijälle talven toimitukset kahdessa erässä: yhden erän talvella ja jälkimmäinen vasta sitten, kun varasto on tyhjä. Näissä tapauksissa ei myyntituloista valtiolle tilitettäviä "alveja" ole läheskään joka kuukaudelle. Alv-maksuliikennettä olisi siis useammin valtiolta tilalle kuin tilalta valtiolle. Valtio siten pidemmän alv-jakson mahdollistamalla säästää itseltään byrokratiaa - viljelijöiltä tietysti myös. 

Siltä varalta, että veroaihe ei kaikilla viritä vuodenvaihteen juhlinnan tunnelmaan, päätän raportoinnin tältä erää tähän sympaattiseen kuvaa luomutarkastuslaskusta ja veroihin palataan todennäköisesti ennen helmikuun viimeistä päivää. Hyvää loppu- ja alkuvuotta kaikille Huljalan Tupalan lukijoille!

Tämänhintaista lystiä, sikäli kuin luomutarkastusta voi lystinä pitää. Ruokavirastolle  kokonaan menevällä luomutarkastusmaksulla ei maksuvuoden puolesta ole vaikutusta alv-rahojen liikenteeseen. Summa joka tapauksessa uppoaa kokonaisuudessaan yhteen valtion lukuisista taskuista. 

Ei etsi eikä soisi löytävänsä

Myymälämme saavutettavuudessa oli kuluvalla viikolla ajoittain pientä haastetta.

Sähkön kulkureittejä on yritetty jo reilun vuoden ajan saada muuttumaan. Sähköyhtiön intresseissä oli saada ilmajohto pois Helvetin rotkon lahojen kuusten alta, itse taas halusimme vähentää kierrettävien tolppien määrää muuten suoralla peltolohkolla. 

Edellissyksynä routa ehti ennen tekijöitä. Työmaakoppi ja kaapelikela vain asettuivat talvehtimaan maillemme. Salaojakonetta tarvitseva peltoväli saatiin sitten tehtyä sekä sähköyhtiön että meidän osaltamme seuranneena sulan maan aikana, mutta tien varteen tulevat viimeistelyt ovat antaneet odottaa itseään. Isäntä lopulta kaivoi oman osuutemme silloin, kun kohmetta oli pinnassa vasta vähän. Sähköyhtiön urakoitsijan ehti paikalle pakkasten jatkuttua. Vähän oli yritetty avittaa hommaa auraamalla lumet toispuoleisesti ja jättämällä lumikasa melkein keskelle risteystä niin, ettei maa pääsisi jäätymään ihan niin syvältä. 

Nurkissamme liikkui alkuviikosta myös
kompakti sorkkaeläin. Tämä kuva tosin
on naapurin pellolta. Meiltä matka suuntautui
kuitenkin toisen naapurin peurapassipaikalle.
Ajoitus oli täydellinen, sillä naapuri ei ollut
vielä hankkinut joulukinkkua. Erittäin positiivista
tämä naapurin kinkunhankinta on ensi suven
kasvimaa-asioiden kannalta.
Villisika ja perunamaa eivät ole oikein
yhteensopiva yhdistelmä.

Haastetta hommaan toivat tien alla olevat tietoliikenneoperaattorien ja vesilaitoksen kaivaukset. Puhelinlaitokselta saatiin yksi kartta, johon linjoja oli merkitty. Muuten hyvä, mutta työmaalla oli oltu sen verran, että tiedettiin, ettei niitä näin laitettu. Ruvettiin tinkaamaan toista. Lisäksi tiedettiin, että kuituja kulki useampia, vaikka firmat kovin väittivät määrää pienemmäksi. Urakoitsijan ja isännän useampaan kertaan tietoja nyhdettyä, saatiin kuitenkin sen verran uskottavia määritelmiä, että hommaan päästiin aloittamaan. Toisaalla kaivinkone onnistui kuitenkin rikkomaan hulevesikaivon, johon pääsi soraa. Urakoitsija yritti tilata vesilaitokselta imuautoa sitä tyhjentämään. Vastaus oli kuitenkin, ettei ole heidän kaivonsa, täyttäkää vaan. Isäntä ryhtyi tavoittelemaan firman seuraavaa porrasta, joka kyllä uskoi, että paineenkorotusaseman viereen metsään kukaan muu ei tee hulevesikaivoja ja lupasi lähettää auton. Tiedusteli kuitenkin, mitä isännällä asian kanssa on tekemistä. No, sitä vaan, että sattui olemaan maanomistaja, jonka maille kyseinen kaivo oli tehty asiasta mainitsematta. Eikä kukaan putkien sijaintia varmistellessakaan ollut huomannut kyseisestä kaivosta mainita. Nyt piirretään kyllä kartat itse ja toivotaan, että seuraava sukupolvi niiden olemassaolon muistaa, jos joskus tarvis on. Nykyopetussuunnitelmassa käsityötunneilla kuulemma opetellaan dokumentoimaan tehty työ. Näiden laitosten edustajat ovat selvästi käyneet koulua vanhempien opetussuunnitelmien aikana.

Eikä niitä kaapeleita vielä kytketty ole. Voipi olla, että vielä seuraava rehunteko pyöritellään koneita tolppien ympäri. 

Ja sitten on aurattu lunta. Onneksi etupäässä täällä kotinurkissa ja Helsingin rekoreissu oli vasta pahimman myräkän jälkeen. Matkassa olleelle lumikolalle oli kyllä käyttöä.