maanantai 29. marraskuuta 2021

Illan hämyjä

Eikä muuten ole pimeää, kun ihan selvästi aurinko viiruna ilmoittelee itsestään tuossa melko keskellä kuvaa. Iltahämy vaan. Tässä on metsäkeskuksen ensi kevään tulitikkuleikkikohde. Isäntä kävi pakkaspäivän ratoksi laskeskelemassa runkoja ja niiden kuutioita, sillä metsäkeskus maksaa polttamistaan moteista. 

Vuodenajassa on tapahtunut miellyttävä muutos. Kurakausi on vaihtunut jääkauteen. Toivottavasti kestää kevääseen asti, niin kuivitusosastolla ei pidä niin kiirettä. - Kun on tuo turpeen hintakin noussut. Viime kesän turpeennostokelit olivat kyllä ihan käypäiset. Valtakunnan turvepolitiikka vaikuttaa kuitenkin kuivikkeenkin hintaan, sillä kuivike- ja kasvuturve ovat tavallaan energiaturpeen sivutuotteita. Ennen turpeen hinnan nousu oli seurausta kesän märkyydestä, koska huono nostosää niukensi tarjontaa. 

Pahnalla täällä on kuivitettu aika vähän. Lähinnä sen verran, että kuivikepohjan rakenne pysyy sopivana, itsellä kun ei viljoja ole viljelyssä. Viime kesän kuivuuden - sen käypäisen turpeennostosään - seurauksena viljojen korret olivat tälläkin seudulla aika olemattoman mittaisia, joten olkea olisi ollut hyvin huonosti saatavilla. Oljen riskinä on lisäksi yleensä puintiajankohdan kostea sää ja aamuisin pitkään kestävä kaste. Nihkeänä paalattu olki toi sitten omat harminsa, jotka realisoituivat erityisesti pienissä navetoissa, joissa hommat tehtiin käsipelillä. Kuivikkeen menekki - riippumatta siitä, mitä se on - on suurimmillaan nollan tietämillä olevissa lämpötiloissa, joita on lehmän mukavuusnäkökulmasta ollut turhan usein. 

Kirjoiteltu turpeesta, mutta siitä saa tylsiä ruskeita kuvia.
Kuvitus ei siksi varsinaisesti liity aiheeseen. Kuva samalta
pakkaspäivän ratoksi -reissulta kuin yläkuvakin. Tästä tehtiin
kesällä rehua ja emäntä selfiöi itsensä muun muassa
paalikuorman päältä.
Saa nähdä, miten turpeen kanssa lähivuosina käy. Nouseeko hinta naudan maksukyvyn näkökulmasta turhan korkeaksi? No, lehmien kanssa kyllä kai pärjätään vähemmänkin imukykyisillä kuivikkeilla, mutta broilereilla on vaikeampaa. Turve on hapanta ja siten sopivasti hillitsee mikrobikasvua, mikä osaltaan mahdollistaa täkäläisen antibiootittoman broilertuotannon. Keskieurooppalaiset tiput tepastelevat purulla ja kun pöpöjen on parempi jyllätä, tarvitaan lintujen rehuun sitten troppiakin. Tehdään siellä kai jotain muutakin erilailla.

Sopalla on kulotusaluekuvan ja peltomaiseman kanssa
sitä yhteistä, että tämäkin kuva on otettu iltahämyssä. Tytteli
poseeraa ruokasalin puolella, kuten oikeassa reunassa
näkyvästä astiastosta voi päätellä. Kuva otettiin oikeastaan
neitokaisen komeiden korvakarvojen ikuistamiseksi, mutta
täytyy käydä kuvaamassa ne uudelleen paremmassa valossa.
Lumi toi eläinten jäljet paremmin näkyviin. Näillä kulmilla peurat eivät ole vähentyneet, vaikka jossain päin on kuulemma saatu kannan kasvu taittumaan. Ukki ja muutama naapuri kyllä yrittävät illan hämyissä parhaansa eivätkä ilveksetkään ole toimettomina. Viime mainituista tosin osa ilmeisesti noudattaa rusakkodieettiä. 

Jonkun verran peuraa pakkasessa on liiketoiminnallisesti ihan hyvä, sillä silloin riittää kyyttöä enemmän myyntiin. Lihansyöntikykymme ei kuitenkaan sietäisi enää peurakannan kasvua. Kasvimaa ja rypsinviljelykin lakkaavat sitä jossain vaiheessa sietämästä, kuten tiheän kannan alueilla on käynyt. Toistaiseksi todennäköisesti lehmien laiduntaminen vihannesten vieressä on ollut eduksi ja karkoittanut valtion karjaa. Tosin istutusta odottavassa kiinankaalipenkissä taisi joskus olla hiehon sorkan jälkiä ja sontaläjiä. Kasvimaalla ja lehmien paaleilla on toistaiseksi ollutkin enemmän harmia rusakoista. Tietävät valitettavan hyvin salaatin olevan pupun ruokaa. Hyötyeläimiä ne rusakkodieetin noudattajatkin siis ovat. Mansikkamaa on onneksi sen verran lähellä rakennuksia, että peurat eivät ole tulleet talviharsoja sorkkimaan. Ammattilaisten marjariveillä on valitettavasti sitäkin harmia ollut. Kai ne mansikan lehdet sitten peuran makuhermoille sopivat, kun kerran mustikanvarpujakin syövät. 

Uusi mansikkamaa. Tähän laitettiin viikolla harso päälle. Taaempana olevat vihreämmät mansikkarivit ovat myöhäisempää lajiketta, joka ei ehtinyt ennen talvea lakastua yhtä paljon kuin aikaisemmat.






sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Vastaväriä

Hiukan haastetta ensi viikon ReKo-asiakkaille. Vallitsevan
vuodenajan valaistustilanne kuitenkin ehkä tasoittaa
muutosta. Todennäköisesti myös isäntä pilkkihaalareissaan
helpottaa tunnistamista. Emäntä ajatteli vielä
hetken odottaa sään viilenemistä ennen haalarikautta.
Viikko oli erittäin ohjelmoitu. Käytiin ReKossa kolmena ehtoona. Reissuihin on tullut pikkuhiljaa lisäjännitystä. Sinisen ReKo-ratsumme kojelaudassa on alkanut vilkkua milloin minkäkinlaisia valoja ja äänimaisemaan on tullut vaihtelevia lisämausteita. Tuoreemman valjakon hankkimisessa aktivoiduttiin keväällä ja aktivoituminen realisoitui sitten ihan käytännöksikin. Koronoitten ja Ever Givenien perusteella luvattiin, että kestää. Neljästä viidestä kuukaudesta puhuttiin ja nyt noin kahdeksan kuukauden päästä päästiin sitten ajelemaan  tontille maaliskuun lopulla tilaukseen pistetyllä iloisen värisellä kuljetuskalustolla. Tuo iloinen väri oli se helpoiten valittava ominaisuus. 

Väriläiskä saatiin haltuun tiistaiaamupäivällä, mutta viikon rekoreissut tehtiin vielä sini(valkoi)sellä rippikouluikäisellä. Emäntä istuskeli tiistaipäivän kokouksessa ja sen päivän liha- ja vihanneskuorma oli siksi tehty jo maanantai-iltana valmiiksi.  Pakastimen siirtäminen sinänsä on ehkä helpoin juttu. Enemmän pähkäilemistä ja näpertämistä on sisustukseen omaleimaisuutta tuovissa tapetointiin käytetyissä kuvissa ja teksteissä. 

Sähköoperaatiota tässäkin, muttei akkumittakaavassa.
Paikallinen sähkönsiirtoyhtiö on lopultakin saanut tarpeekseen
linjan paikkauksesta Helvetissä (mm: 1, 2, 3) ja johdon
siirtyminen maakaapeliin on edistymässä. Samassa yhteydessä
teemme eräitä järjestelyjä omissakin nurkissamme,
joten viikonloppuna päädyttiin tämännäköisiin hämärähommiin.
Kylmäkuljetuksen kuitenkin pitäisi helpottua. Tähän asti pakastimen energianlähteenä käytettyjä akkuja on täytynyt muistaa ladata ja tarpeen mukaan nostella autoon ja autosta pois. Autokin on pitänyt parkkeerata johdonkantaman päähän seinästä (sieltähän sitä sähköä saadaan).  Uusi tulokas taas latailee sähkövarastoa ajon aikana. Enää ei siis tarvitse hellesäällä varata riviä vanhoja traktorin akkuja matkaan ja sitten kuunnella, kun invertteri - yleensä juuri moottoritielle tms. pysähdyshankalaan paikkaan päästyä - alkaa piipittämään akun tyhjenemistä. No, ei sitä enää ole tarvinnut kuunnella sen jälkeen, kun invertterille tehtiin hylly sellaiseen kohtaan, että sen ulettuu etupenkiltä sammuttamaan. Pysähtyä tietysti pitää vaihtamaan johdot toiseen akkuun.

Pakastimen matkakäytöstä ja akuista tuli mieleen viime viikkojen iltasatu. Lapsityövoimalle on luettu Jules Vernen Sukelluslaivalla maapallon ympäri. Voi vain todeta, että vaikka akkutekniikan on sanottu tällä vuosituhannella kehittyneen, niin edelleen ollaan kaukana kapteeni Nemon kaluston saavutuksista. Onneksi meille riittää elintarviketurvallisten lämpötilojen ylläpitäminen maan pinnalla, joten nykyajan jälkeenjääneisyyden kanssa pärjätään.

 

lauantai 6. marraskuuta 2021

Hyvää marraskuuta vaan

Nyt ovat herrojen sonnien hännät ja turvat oikeaan suuntaan ja laidunkauden loppu näyttää vääjäämättomältä. Turvekuormakin saapui juuri parahiksi mukaventamaan katonalaiskautta.
Viihdepläjäys laidunkauden viimemetreille. Talonväki
tarjennee ensi talvenakin. Haketusprosessi on ainakin
huolellisesti valvottu. Virallisina valvojina Runsas,
Sämpylä, Roho, Riemu ja Siro. Saukkikin vähän vilkuilee.
Kesällä on kiireitä ja kerkiää vähän huonosti kirjoittelemaan. Toteutuneesta julkaisuaikataulusta päätellen syksylläkin lienee kiireitä. Toinen mahdollisuus on se, että laiskottaa. Laidunkausi loppui jokunen viikko sitten, joten raportti ei tältä osin ole tuore. Lehmiä, hiehoja ja vasikoita otettiin sisään hiukan aikaisemmin ja hännänhuipuiksi jäivät sonnit. Säät olivat jo sen verran kosteat, että poikien arveltiin mukisematta ja suorinta tietä jolkottelevan halliin, kun veräjät avataan. Toki reittiä rajattiin. Isäntä oli ajanut traktori-kärry-yhdistelmän ohjuriksi, kuten yleensä tehdään. Parkkeeraus jäi kuitenkin hiukan epäoptimaaliseksi ja kyseiselle marjapuska-lietesäiliövälille tarkoitettu tilapäälanka ei aivan ulottunut tolppaan. Väliä jäi hiukan yli sonnin leveys, joten emäntä jäi varmuuden vuoksi tukkeeksi. Isäntä päästi sonnit aitauksesta. Niidenhän piti siitä kävellä suoraan sisään. Emäntä seisoskelee aidanraossa, isäntä kipaisee edeltä avaamaan karsinan veräjää (ei voitu avata valmiiksi, kun pikkusonnit oli jo lajiteltu halliin edellisenä päivänä) ja emäntä kävelee sitten poikien perästä sulkemaan ulko-oven. No, ei se niin mennyt. Pojat jäivätkin pyörimään hallin ja laitumen välille. Isäntä pääsi opastamaan vain yhdellä suunnalla kerrallaan, edellekin olisi pitänyt ehtiä ja emäntä seisoi aidanpätkänä. Traktori oli lopulta siirrettävä emännän vapauttamiseksi langanpätkän virasta. Suuntaus alkoi kohentua, kun emäntäkin pääsi mukaan opastamaan reitillään harhailevia. Eli ei saatu edes laidunkauden viimeisenä päivänä sonnin jälkiä pihaan, vaikka nyt oli jo vähän yritystä. 

EY-ajan alussa lanseerattiin ennakoidun tilakoon kasvun siivellä romaanin nimeä mukaileva käsite "sadan hehtaarin yksinäisyys". Viime ja edellisellä viikolla tätä yksinäisyyttä on taas päässyt tehostetusti katkomaan. Kasvukauden ulkopuolisessa ohjelmistossa on nimittäin päästy sikäli normaaliin, että koronatauon jälkeen on muitakin kokouspaikkoja kuin teams ja zoom. Kaikki kokoustilat eivät ehkä ole arkkitehtuurin ja sisustuksen riemuvoittoja, mutta kyllä elävissä ihmisissä vaan on sitä jotain puhuviin mustiin ruutuihin verrattuna.

Maisemaa perinnebiotooppialueelta.
Lehtikeot ovat matojen keräämiä.
Rakennusteknisesti ne ovat ehkä
eteisiä, koska kasojen alta lähtee
yleensä kolo maan sisään. 
No, on jotain töitäkin tehty. Tällä viikolla raivailtiin metsälaitumia ja perinnebiotooppia. Jostain on vähennetty kuusia, toisaalla käyty terttuseljojen kimppuun. Seljaa on kasvatettu puutarhoissa koristeena. Sieltä se on levinnyt lintujen mukana. Emännän mielestä pensas on pahanhajuinen, ja lisäksi marjat ovat lievästi myrkyllisiä. Linnut ovat ilmeisesti lievästi eri mieltä, kun kerran marjoja syövät ja sitten kakkivat siemenet muualle. Lehmät ovat selvästi enemmän emännän kuin lintujen kannalla, sillä ne jättävät kyseiset puskat rauhaan. Siksi sen leviämistä laidunalueella rajoitetaan. Taitaa kantaa vieraslajin titteliäkin. Lunta vartoillaan. 



sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Pari yleisötapahtumaa

Männikön harvennus sopi teknisesti hyvin yleisötapahtumaksi. Oksattomien runkojen välistä on näkyvyys paljon parempi kuin kuusikossa. Puunostajan turvallisuussertifiointi edellyttää, että motoa lähestytään huomiovarusteissa leuan alta kiinnitettävä kypärä päässä.

Ryhmä toimittajia Brittein saarilta metsä- ja puuretkeili kuluneella viikolla muutaman päivän Suomessa. Retkikohteisiin kuului metsään liittyvien organisaatioiden kalvosulkeisia, ministeritapaamisia, esitelmiä esim. koivupohjaisista lääkintätuotteista, vierailu sahalla sekä kaiken huippuna myös käynti paikan päällä ihan aidossa metsässä. Aikataulusyistä metsän oli syytä sijaita siedettävän lähellä Helsinkiä ja monenlaisia kohteita oli hyvä olla ilman pitkiä välisiirtymiä. Eduksi oli, että metsänomistajakin jouti paikalle esittelemään. Päätettiin joutaa, kun kysyttiin. Hiukan homma meni päällekkäin emännän torstaisen kansalaisopistoharrastuksen kanssa, mutta koska kansalaisopistokin käyttää nykymaailmassa zoomia, pystyi vieraiden pienen myöhästymisenkin hyödyntämään opiskeluun. 

Tässä kerrottiin liito-oravahakkuusta. Olemme täällä
lentokurren esiintymisalueen läntisellä äärirajalla, joten
vielä läntisemmän Britannian asukkaille liito-oravan
eksoottisuus lienee vähintään kirahvin tasoa. 
Työnjako oli selkeä. Etukäteisoperaatioista isäntä hoiti kohteiden miettimisen ja järjestelyjen sujumisesta huolissaan olon. Emännän huithapelimmalla luonteella, oltiin kohtuullisen vakuuttuneita siitä, että homma sujuu sekä etsiskeltiin sanoja. Harvennushakkuu, maannousemasieni tai lehtoneidonvaippa eivät jostain syystä kuuluneet kouluenglannista kertyneeseen sanavarastoon. Metsänhoitoyhdistys järjesti paikalle soppaa, kahvia ja metsänhoitajan. Ettei mene vain agronomien höpinöiksi metsäasiat. Työnjaon selkeys jatkui tapahtumapäivänä; emäntä hoiti puhumisen ja isäntä hymyilyn. Ihan hyvin näin päin, koska emännällä on taipumusta näyttää totiselta ainakin valokuvissa. Sopivaa säätä ei tilaisuuteen pystynyt varaamaan ennakolta mistään, mutta tilaamattomuudesta huolimatta se oli varsin mainio. Tosin briteillä luulisi olevan rutiinia myös sadeolosuhteisiin. 

Ei sitä sentään pelkästään juttelemista joutunut kuuntelmaan.
Vanhemmat saivat lisää jutteluaikaa, kun nuoriso pääsi
viihdyttämään itseään kaivinkonesimulaattoriin.
Viikolla järjestettiin myös Kone-Agria-näyttely Tampereella. Minkään sortin maatalousnäyttelyitä ei ole vähään aikaan ollutkaan tarjolla, joten ilo pitkästä - ei nyt itkusta - mutta tauosta. Näyttelyreissua oli alunperin suunniteltu torstaille, mutta toimittajavierailu muutti suunnitelman. Tämän lisäksi koulua käyvältä lapsityövoimaosastolta alkoi kertyä kasvavia paineita mukaan pääsystä. Luovuimme siis suosiolla romanttisesta kahdestaan matkailusta ja takapenkille istutettiin pari pikkupoikaa. Herrat kyllä kantoivat kortensa kekoon matkajärjestelyjen osalta tekemällä edellisenä iltana eväät. Näyttelyyn päästiin, mutta perillä havaittiin, että intresseissä on ilmeisiä sukupolvieroja. Ensimmäiseksi pysähdyttiin rikkaäkeitten kohdalle ja jäätiin keskustelemaan niiden ominaisuuksista. Asia oli vielä kesken, kun nuorimmainen aika kärsimättömään sävyyn tiedusteli, onko tänne tultu juttelemaan vai katsomaan koneita. 

sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Joskus taas savuaa

Metsäkauden loppu häämöttää, mutta vielä saa tällaisia lehmä puun alla/takana/edessä/vieressä kuvia. Kutuista tai kileistä, jos niitä olisi, saisi varmaan myös "puun oksalla" kuvan. Lelu yrittää selvästi piiloutua korsien taakse. Tämän metsäkappaleen laidunnus aloitettiin vasta tänä kesänä, joten siellä on vielä aika paljon jäljellä näitä korsituppaita. Ensi suvena voi maisema muuttua enemmän.


Puna-apila kerättiin ensin pellolta pois ja sitten toinen kierros. 
Puimuri pörräämään ja kauhasta valutellaan roskaista
siementä sopivaa vauhtia leikkuupöydälle, vaikkei enää
leikata tarvitsekaan.
Viime viikonloppu meni Hyvinkäällä 
Knehtilän markkinoilla ja hamput saatiin puitua sitä ennen. Syyt ja tekosyyt paperihommien siirtämiselle alkavat uhkaavasti vähentyä. Verokuittien tila on "mapissa ja maksettu/ainakin luultu maksetuksi (joskus unohtuu verkkopankissa joku enter tms.)". "Kirjattu" tilan saavuttamisen osalta kesä on aiheuttanut jälkeenjääneisyyttä. Toiseen paperioperaatioon taas antoi vauhtia luomutarkastajan saapumisilmoitus. Oikeat paperit pitäisi katsoa esille ja täytetyksi niin, että niiden etsiminen ei raksututtaisi tuntiveloituksella tehtävän tarkastuksen taksamittaria. Eri tarkastajat ovat kiinnostuneet hiukan eri papereista ja vaihtelevassa järjestyksessä. Arvomme siis esille oikeat paperit.

Tällä viikolla on meneillään ollut hakkuu. Isäntä on rampannut motokuskia katsomassa useamminkin ja perjantaina emäntäkin lähti mukaan. Reissuun sai kätevästi yhdistettyä osallistumiseen paikallisen alakoulun kodin ja koulun päivään. Tilaisuus järjestettiin koulun kuistilla klo 7.30., joten osallistua saattoi kätevästi metsäänmenomatkalla haalareissa ja saappaissa. Ilmoitimme olevamme työmatkalla. Niin olivat opettajatkin. 

Kohteelta otetaan puuta ja sen lisäksi sinne jätetään sitä. Metsäkeskus etsii kohteita luonnonhoidollisille kulotuksille. Tarjosimme kyseistä hakkuualaa
Puut sahalle, ensi keväänä tikkuja raapimaan ja sitten on
taivasta myöten tie auki koivikon yletä. Jonkun tietysti täytyy
ensin kumartua se koivikko istuttamaan. Nöyrtymisen tarvetta
vähentää se, että homma onnistuu nykyään kuokan sijasta
usein myös pottiputkella.

poltettavaksi ja se soveltui siihen. Esim. asutuksen tai sähkölinjojen sijainti, maaston ominaisuudet tai veden saatavuus useilla paikoin käytännössä estävät homman. Näille kulotuskohteille on jätettävä puuta. Palanut tuore pystypuu kiinnostaa kuulemma eri ötököitä kuin palanut kuiva puu ja risu. Tämä metsäkuvio soveltui kulotuskohteeksi ja homma menee niin, että metsäkeskus maksaa kappaleelle myymättä jätetyistä puista, ja kilpailuttaa ja kustantaa kulotustyön. Itse siihen ei enää ryhdytä. Sen jälkeen ala on tarkoitus istuttaa koivulle. Tästä syystä toivotamme paikallisille metsästysseuroille erityisen menestyksekästä hirvieläinjahtia alkaneelle kaudelle.

tiistai 14. syyskuuta 2021

Parempi hamppu pivossa kuin...

Emäntä kuvasi lupaa kysymättä viimevuosisadan aikaisen poikaystävänsä puintivalmiissa hamppupellossa. Isäntä on kasvanut viime syksystä tai sitten hampulta on jäänyt kasvudouppinkit ottamatta - tai sitten on ollut vaan kuivaa. Hiukan maalajista ja lannoituksesta riippuen öljyhamppu on yleensä miehen tai ainakin lähes naisen mittaista. Kuituhampulla mittaa on sitten tuplaten.

Peltopuolella sadonkorjuun loppusuora häämöttää. Isäntä istuu parhaillaan puimurin kopissa hamppua pyydystämässä. Emäntäkin tekee istumatyötä ja istuu keittiön penkillä pyydystämässä kirjaimia näytölle. Puimurioperaatioiden jälkeen satoa korjataan vielä kasvimaalla ja ensi vuoden satoa varmistellaan lietevaunua ulkoiluttamalla. 
Isäntä tiedusteli, olisiko mahdollista saada moottoroitu kyyti
pellolta takaisin puimuria noutamaan. Emäntä hövelisti lupasi,
mutta lähti perään ajankäytön optimoinnin kannalta noin minuutin
liian aikaisin. Loppusuoran ja -kaarteen sai körötellä isännän
ja vaunukuivurin avulla Tuhdiksi naamioidun kärryn
(todellisessa elämässä  internetin ulkopuolella, ilman
kameran linssiä ja pakettiauton hiukan likaista tuulilasia,
Tuhti-teksti kärryn päädyssä näkyi hyvin) perässä. 
Hampun puinnista ei siis toistaiseksi ole enempää kerrottavaa. Varteenotettava epäilys on, että puimuri on ehjä ja homma jollain tavalla etenee, koska telefoonista raporttia toisenlaisesta asiantilasta ei ole tullut. Sato ei pellonlaidalta katsoen näytä valtaisalta. Tähkät ovat aika lyhyitä, joten niihin ei kummoista siemenmäärää mahdu. Onneksi ensi vuonna on tulossa huippusato. Toistaiseksi sille ei ole ilmennyt mitään esteitä.

Tämä raportti lienee tulkittavissa tiedoksi
homman sujumisesta.
Viime viikonlopun kohokohta, lauantainen osta tilalta - alias lähiruokapäivä, sattui sopivan kosteaan päivään, jolloin puinti ei olisi luonannut. Tapahtuma on selvästi aikaisempia vuosia kuuluisampi. Päivässä on oltu mukana viitisen vuotta siitä lähtien, kun sitä on valtakunnallisesti järjestetty. Ensimmäisillä kerroilla tilaisuus oli kuitenkin hyvin rauhallinen - todennäköisesti hyvinkin tasapainoisessa suhteessa markkinointiponnisteluihin. Muutama vuosi sitten tilanne muuttui. Emäntä oli edellisvuosien kokemuksen perusteella suunnitellut kirjoittavansa lehtikolumnia ja pujahtavansa ulos, kun pihaan ajelee joku, joka näyttäisi kaipaavan tilalta myyjää. Kirjoittaminen jäi kuitenkin toiseen kertaan ja isännän kanssa hiki hatussa punnitsimme vihanneksia ja ongimme lihoja pakastimen pohjalta. Viime vuodet on sitten varauduttu paremmin ja varattu lapsi- ja mummotyövoimaa paikan päälle. 
Kevään olosuhteisiin nähden hamppupelto yllätti myönteisesti rikkakasvinäkökulmasta. Märkänä pysyneestä notkelmasta hamput jäivät puuttumaan, kun edellisvuoden kasvinjäte kellui kohtaan muodostuneessa lätäkössä. Nyt valkoiset ohdakkeen ja valvatin haituvat näyttävät lätäkön paikan. 



 

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Paluu poikakotiin

 

Samun lauman reittiin kuului meno ja paluu. Tai Samulle vain meno, koska hän palasi peltolaitumella kokoontuvan herrakerhon muonavahvuuteen. Tässä ollaan menossa. Emäntä on tuo sillalle tähtäävä sinihaalarinen oikealla.

Luonnon päivän jälkeen arvottiin puinnin ja nautojen siirtelyn välillä. Ensin mainittu voitti, joten nautaharjoitukset jäivät tähän viikkoon. Harjoitus oli nelivaiheinen. Ensimmäiseksi piti saada kuivurin tyköä lehmät pois tieltä takaisin metsään. Tarina-nimistä vasikkaa lukuun ottamatta siirto kävi hujauksessa. Tarina oli pitkään vakuuttunut, että avatun aitalangan kohdalla on edelleen sähköä. Toisessa vaiheessa  halliin piti saada teuraaksi menevä sonni ja sen kaveriksi sopiva seurustelu-upseeri. Tämäkin meni mallikkaasti, sillä sonnit olivat luonnonpäivän jäljiltä pihan laidalla suorastaan käden ulottuvilla. Oikeat turvat tyrkyttäytyivät laitumelta pois suhteellisesti ottaen ensimmäisten joukossa, eli eivät lähteneet ottamaan vauhtia kauempaa. Kolmannesta vaiheesta - siitossonnien siirrosta pois lehmien joukosta -  puolet oli tyrkyllä toteutua samaan syssyyn. Metsälehmien laumasta koko kesän takaisin poikakerhoon haikaillut Sauli (Joku heinäkuun Avoimet maatilat -vieras saattaa muistaa metsän laidassa yksinään laitumelle päin huudelleen sonnin.) nimittäin päivysti sonnilaitumen puoleisen veräjän vieressä. Ihan niin vähällä ei kuitenkaan päästy. Kun halliin haluttu parivaljakko lähti  toivottuun suuntaan, kulki Saukki aidan toista puolta kavereiden vierellä pois portilta. Tuli onneksi puolellaan hallille asti, ja asteli sisälle takaovesta, kunhan langat avattiin ja emäntä ja isäntä kiersivät näyttämään suuntaa. 

Seiskarin johdolla kotiin. 

Samun lauma oli kasvimaan luona. Samua ei ole kesän aikana erityisemmin kesytelty, joten ei nähty järkeväksi yrittää sitä yksinään ohjailla biotoopin läpi ja peltojen poikki kotiin päin. Nurmen kanssa näin joskus toimittiin, mutta se olikin silloin jo vähemmän hötkyssä iässä. Joukko-osaston marssi parin laidunlohkon ja biotoopin läpi puron yli meni varsin joutuisasti eikä halliinkaan tarvinnut houkutella, kun siellä olevat sonnipojat sopivasti antoivat äänimerkkiä. Samukin lajitteli itse itsensä yksin juuri sille puolelle väliaitaa, kuin oli tarkoitus. Ulko-ovi suljettiin tässä vaiheessa. Päätykarsinassa oli Saukki, seuraavassa Samu ja sen vieressä tilapääaidan takana lehmiä ja vasikoita. Nyt piti kääntää väliveräjä ja päästää Samu Saulin kaveriksi. Sen jälkeen pojat juoksutettaisiin samaa matkaa sonnilaitumelle. Toiveissa tietysti oli, että ei juostaisi vaan edettäisiin maltillista vauhtia mutta oikeaan suuntaan. 

Samu ilmeisesti hämmentyi halliin tulosta ja sen sijaan, että olisi mennyt avatusta veräjästä Saulin karsinaan se hötkyili tilapääaitaa edestakaisin ja tunki itsensä lopulta nurkasta sen ali lehmien tykö. Väliaita avattiin ja lajiteltiin Samu takaisin - tällä kertaa se ei lajittunut itse. Samu kuitenkin toisti edellisen kuvion ja aitakin vääntyi. Kolmas yritys. Emäntä asettui varmuuden vuoksi "karkauskulmaan" aidan toiselle puolelle arvioiden, että seinässä olevan tolpan viereen on riittävästi tilaa, jos Samu sattuu muljauttamaan aidan irti. Emäntä aidan takana oli puolitoistavuotiaan pienokaisen silmissä sen verran pelottava, että katse kääntyi Saulille johtavaan veräjään ja pojat saatiin molemmat päätykarsinaan, eikä tilapääaitakaan vääntynyt enempää. Sonnilaitumelle mentiin vain puolijuoksua ja matkakin oli lyhyt, joten talon väki jäi ilman ylimääräisiä kuntoilupisteitä. 

Tämän jälkeen palautettiin Samun lauma biotooppiin, eli avattiin veräjä ja suljettiin se, kun kaikki olivat menneet. Sonnit piti vielä siirtää Vanhantien varteen takaisin puron toiselle puolelle. Operaatio pysähtyi puroon, koska ennen puroa oli herkullisempaa ruohoa kuin puron takana. Jätettiin odottamaan. Illalla emäntä koitti lapsityövoiman kanssa houkutella poikia yli, mutta vain Räisälä ja Rohkea rohkenivat. Seuraavana päivänä päästiin paluutie sulkemaan, kun onneksi osuttiin paikalle seurueen ollessa katsomassa isännän aamupäivällä toisella puolella niittämiä korsia. Homma luonasi siis aika hyvin. Pahin moka oli emännän viileän aamun innoittama ylipukeutuminen. Tarkeneminen oli tavoiteltua selvästi korkeammalla tasolla laitumia ja pihoja useampaan kertaan edestakaisin kulkiessa.

Tänne ei ollut vielä puimurin kanssa kiirettä, joten lehmiä joudettiin hyvin siirtelemään. Hamput ovat ihan vihreitä. Kuvassa näkyvät ruskeat korret ovat tarpeettomiksi käyneitä hampun hedekasveja, jotka lakastuvat pois pölytyksen jälkeen. Pehmeimmät hamppukankaat tehtiin ennen muinoin nimenomaan hedekasvien kuiduista. Nykymaailmassa ei - ainakaan täällä Euroopassa - taida kustannusrakenne taipua hedekorsien erilliskeräilyyn kuitupellolta.