Kevät ja kolmas leipomus

Pikkuväkeä, emoja ja hoitotätejä: vasemmalta Rajajoen Äyräpää, Uralin Yukon (näkyy vain takapää), Uhkean Ylpeä ja Sopan  Ärtsåppa (Joo, pitäisi olla tavallisella oolla, mutta oli niin hauska käyttää ruotsalaista ååta.)

Joku pikakelauskevät meneillään. Tai siltä ainakin tuntuu. Joulu oli justiinsa ja joinain vuosina tästä reilun parin viikon päästä on oltu kylvöillä. Lunta tuli vajaa viikko sitten aika ryöpsäys. Seuraavana päivänä oli asiaa kaupunkiin ja jopa valtatie 12 oli yhtä lumimöykyrää. Isännän miesmuistiin, joka kyseisen reitin kohdalla ulottuu parikymmentä vuotta emännän naismuistia pidemmälle, ei ollut arkistoitu vastaavaa röykytystä kyseiseltä kohteelta. Siinä töyssytellessä keskityttiin kuitenkin positiivisiin asioihin, joista tuli mieleen mm. se, että kananmunat Lahden ReKoon kulkevat kyseistä reittiä vasta seuraavana päivänä, jolloin olosuhteiden voisi olettaa olevan selvästi sileämmät. Emäntä keskittyi lisäksi zoom-palaveriin. Käsiala ei olisi ollut kovin luettavaa, jos muistiinpanoja olisi pitänyt tehdä. 

Mutta siitä keväästä. Varma kevään merkki eli vasikoiden putkahtelu on vauhdissa. Nimien suhteen on meneillään Y-, Ä-, Ö-vuosi, mikä tuottaa paikoin pieniä haasteita. Esimerkiksi leipomussuvusta odotetaan poikivan kolme eläintä. Sultsinalla on jo Öylätti, Unelmatorttu taitaa saada piakkoin Öörfiilan, mutta mikä tulisi Tortun poikasesta?

Maanantaiaamupäivä meni luomutarkastajan seurassa.
Papereita on pinottu ja käyty läpi, joten nyt odotellaan laskua
Ruokavirastolta. Mahdollisesti myös soittoa ely-keskuksesta,
josta usein on haluttu varmistaa, että tarkastihan
tarkastaja myös sen tai tämän tai tuon, kun sitä, tätä
tai tuota ei ollut pöytäkirjaan erikseen merkitty. 

Mihinkään vuodenaikaan viittaamaton tapahtuma tältä viikolta taas oli vuosittainen luomutarkastus. Tänä vuonna se osui juhlistamaan hääpäivää. Edellisvuoden tarkastus oli melkein yhtä romanttinen. Se sattui elokuulle, ja heitti vain pari päivää isännän ja emännän kihlauspäivästä. Luomusarjan mapit ja paperipinot, jotka tietysti ovat kutakuinkin samat, myös meille huonommin mieleen jääneinä päivämäärinä, sai nyt siirtää sivumpaan Nyt vaan täysillä odotellaan kasvukautta ja vielä muutamaa vasikkaa.

Seiska ja Ykkönen lumitöissä. Nyt kolme päivää myöhemmin tässä kohtaa ei ole enää lumesta tietoa. Kevään myöhemmät vasut perehtyvät hankiin paremmin vasta reilun puolen vuoden iässä - toivottavasti eivät aikaisemmin. 

Lämpimiä ajatuksia

Hakerankakasan koko suhteessa pitkän aikavälin sääennusteisiin on arveluttavan pieni. Noitten pitkän aikavälin ennusteitten perusteella ensi syksyn jälkeen olisi nimittäin uusi talvi tulossa. Onneksi lapsityövoima ainakin toistaiseksi suhtautuu myönteisesti moottorisahan käyttöön.

Talvihakkuut, joita varten talven aikaisemmissa numeroissa jäädyteltiin uran pohjia jäivät vähän viime tinkaan, mutta kyllä työmailla pohja vielä kantoi, kun koneet sinne ilmestyivät. Vielä viimetingempaan tuntuvat jääneen omat polttopuutarpeet. Kevät yllättää lämmittäjän tai jotain sinne päin, vaikka rankakasan ja lämmön yhteenkuuluvuutta on hyvin tiedostettu. Viime viikolla ehdittiin kaikkien muiden rientojen jälkeen  sitten sitä rankakasaa kasvattamaan. Näitten lämpöajatusten kohde oli aika kostealla pohjalla, joten ehdittävä oli ennen suurempaa sulamista. Samalla laitumen laidassa olevassa sonnien suosimassa puusaarekkeessa maisemat avartuvat. Osaa lapsityövoimasta oli jo vähän aikaa poltellut päästä tekemään moottorisahalla jotain hyödyllistä ja nyt tarjoutui siihen mainio tilaisuus. Koulunkäynti vain tuppaa haittaamaan harrastuksia.

Yukon - tässä vielä ilman nimilappuja - voi sitten kesän mittaan
isotella muille vasikoille olevansa vanhin ja viisain. 

Toinen osa lapsityövoimaa sai hiljattain oman kännykän, mikä tietenkin on vähentänyt mielenkiintoa kaikkeen muuhun. Toisaalta kaveri mainitsi laitteen huonoimmaksi ominaisuudeksi sen, että isä voi soittaa siihen ja käskeä hommiin. Se, että äitikin voi näin tehdä, lienee sitten toiseksi huonoin ominaisuus. Tätä ominaisuutta hyödyntämällä saatiin kuitenkin työmaalle kuormaajakuski, joten edellytykset viettää ensi talvea lämmitetyssä pirtissä  paranevat koko ajan. Kai siellä isännällekin jotain tekemistä jäi. Tumput suorana olisi ollut tylsää.

Ajankohdan sesonkia ovat myös vasikat. Tähän mennessä saldo on kolme. Viime viikolla näki päivänvalon Yukon - jokisukua, Uralin vasikka. Joku moottoripyörähenkisempi olisi varmaan nimennyt Yamahaksi, mutta emäntää innostaa enemmän maantieto. Eilispäivän uusia tuttavuuksia olivat  sitten Yukonin eno, Rajajoen Äyräpää sekä Uan Yö. Kaikkien isä on meille toissasyksynä muuttanut Ukko.

Puimurin, lasten ja vasikan liikkeitä

 Kylvetään lumien sulettua ja toivotaan, että päästään puimaan, ennen kuin tulee uutta. Kalenteriin nähden vähän turhan vihreää tämä hamppu, vaikkei nyt lunta vielä olisikaan tulossa. Härkäpavut on saatiin puitua viime viikon lopulla. Herneet ja rypsit jo aikaisemmin.

Härkäpavuilla on tässä oikein rentoa ja mukavaa, kun
pötköttävät kyljellään. Ryhdikkäät pavunvarret
puolestaan rentouttaisivat puimurikuskia.

Sadonkorjuu etenee. Härkäpavut tulivat laariin viime perjantaina. Seuraavana päivänä satoi. Sato oli kohtuullinen siellä, missä härkäpapu vallitsi. Eräissä kohdissa runsaasti valtaa käytti myös ohdake ja sen sitten huomasi kärryn täyttymisessä tai oikeastaan täyttymättömyydessä. Hamppua on usein syyskuun loppupuolella puitu, mutta toistaiseksi ei näytä erityisen lupaavalta. No, hamppua tuli onneksi kylvettyä aika vähän, kun hinta laski edellisestä vuodesta. Toivottavasti silti saadaan korjuun. Vihannesten korjuu vartoaa sään ja maan jäähtymistä. 

Yleisötapahtumienkin puolesta kausi alkaa olla ohi. Reilu viikko sitten oli Lähiruoka/Osta tilalta -päivä. Pasteijat ja pullat on syöty ja puffetti viettää taas talven proosallisesti puukatoksen roolissa. Viime loppuviikkoa taas vilkasti lukuisa määrä pieniä mutta innostuneita vieraita; ensi päiväkotilaisia ja sitten alaluokkalaisia.

Aikaisemman viikon erikoisuus taas oli yhden tiistaiaamun vilkas puhelinliikenne. Iltapäivällä oli lähtö ReKo-kierrokselle Helsinkiin, jolloin ylimääräistä ohjelmaa lastaamisen lomaan ei olisi varsinaisesti kaivattu. Puhelin soi 7.39, kun  emäntä oli saanut nostettua porkkanakorit pois kylmiöstä. Soittaja kertoi ajelleensa valtatietä ohitse ja nähneensä lehmän tien vieressä. Emäntä varmisti, että kyseessä oli valtatie eikä laidunlohkojen välissä oleva peltotie - siihenkin kulkeutuneista eläimistä on ilmoitettu. Välittömästi puhelu isännälle, mutta tällä oli - yllätys, yllätys - linja varattuna. Spurtti sisälle isäntää tavoittamaan. Porkkanat saivat jäädä pöydälle. 

Isäntä puhui puhelimessa aiheesta nauta aidan ulkopuolella. Kenkien vaihto, huomioliivi päälle (tätä ei huomannut edellisellä vastaavalla keikalla laittaa), aitalankaa mukaan ja kiihdytys valtatien varteen. Pari kolme puhelua tuli tässä matkan aikana, nyt tosin kerrottiin, että tien puolella laidunta oli nähty vasikka. Sen verran on oppinut, että jos ei tiedä puhujan aiheeseen liittyvän tietopohjan laajuutta termin lehmä/vasikka voi olettaa viittaavaan kyllä nautaeläimeen, mutta eläimen iästä, koosta tai sukupuolesta se ei välttämättä kerro mitään. Tielle päästyä todettiin, että vasikkahan siellä on hirviaidan vieressä alhaalla penkassa. Auto käännettiin seuraavassa risteyksessä ja parkkeerattiin hirviaidan portin kohdalle. Avattiin portti ja viritettiin mukaan otettu aitalanka niin, että auton ja avatun portin välistä ei pääse jatkamaan. Tässä vaiheessa ukki ehti paikalle. Hän jäi katsomaan, ettei muu lauma tule avatusta portista ulos. Isäntä ja emäntä lähtivät opastamaan vasikan hirviaidan viertä portille. Tuli sujuvasti ilman ylimääräisiä mutkia. Perässä tulevan emännän pöpelikön läpäisynopeus ei ihan vetänyt vertoja vasikalle. 

Ennen puolta yhdeksää emäntä jo istui kotona kylmiön edessä laatimassa Vikinä palannut kotiin -päivitystä. Sitä ennen oli siirretty lauma toiselle laitumelle ja vastattu virkavallan valtatienautaa koskevaan tiedusteluun. Pöydällä odottaneet kylmiökylmät porkkanat olivat keränneet tiivistyvää kosteutta pintaansa. Tässä siis selitys, jos ReKo-asiakkaat saivat kovin kosteapintaisia porkkanoita.

Viime loppuviikko oli varsin säpinäinen. Torstaina vieraili Soramäen päiväkotilaisia, jotka tässä poistuvat kasvimaalta. Seuraavana päivänä kävi kaksi ryhmää Hämeenkosken alkuluokkalaisia, joiden poistuminen oli huomattavasti näyttävämpi, sillä autoja oli kaksi.

Vuoksi ja Viena merkillistyvät

Jos kuvanottohetkellä joku kyselytutkimuksen tekijä olisi soittanut ja taustatiedoiksi kysynyt asemaa työelämässä, tässä kohtaa olisi ilmiselvästi pitänyt määritellä olevansa johtavassa asemassa. Tosin puhelinkyselyyn vastaaminen ja kuvaaminen eivät olisi olleet yhtäaikaisesti mahdollisia.

Vasikkavuodenaika meneillään. Hiukan vaikuttaa siltä, että se menee päällekkäin taimienkylvövuodenajan kanssa, kun useampaa vasua vielä odotellaan. Yhtään tainta ei kyllä olekaan vielä kasvamassa. Saisivat yöt vähän lämmetä ennen kuin kasvinpoikasia kasvihuoneeseen alkaa sijoitella. Vasikkavuodenajan operaatioihin kuuluu nimien keksiminen (kivaa) ja korvamerkkien laittaminen (ei niin kivaa). Viimeisimmät nimitykset ovat Vuoksi (emä Rajajoki), Viena (emä Onega) ja Vatruska (emä Sultsina). 

Viikolla käytiin myös sonninkauppaa. Tässä Uuniperunan
matka Herrakunnan lampaan maisemiin on juuri alkanut.

Yksi ensimmäisistä taloon hankituista kyytöistä oli nimeltään Aunus, joka oli äärettömän sympaattinen, fiksu, yhteistyökykyinen, nätti (ja vielä pari riviä lisää myönteisiä adjektiiveja) lehmä, jonka vasikat lisäksi kasvoivat hyvin. Vasikoitakin taisi kertyä seitsemän. Sitä perua Aunuksen sukua on sitten tänäkin vuonna poikimassa useampia. Yritämme antaa nimiä, joista muistaisi, kenen vasikka kukin on. Kun Aunus on niin kunnostautunut kantaemona, on sitten tällä hetkellä näitä melkeinpä AKS-tyylisiä nimiä runsaasti. Tämän suvun kohdalla nimissä on siis haettu maantieteellistä sijaintia vähän samalta suunnalta. Herra kuudesluokkalainen kävi muuten äsken raportoimassa, että nyt Seiskari on poikinut. Taisi syntyä Viipuri.

Oikealla Uuniperuna yhteiskuvassa enonsa Tupun
kanssa. Uudessa kodissaan Uuniperuna pääsi heti
tutustumaan paikallisiin hiehoihin.

Kun nimi on keksitty ja kirjoitettu korvamerkkiin, seuraa vapaiden lehmien ja vasikoiden kyseessä ollessa haastavampi vaihe - korvamerkin kiinnittäminen. Se onnistuu helpoiten paikallaan olevalle vasikalle, eli vasu on saatava kiinni. Päiväunilta yllättäminen on kohtuullisen hyvä menetelmä, kunhan sattuu päiväunien aikaan paikalle. Kiinni saaminen on myös varmempaa sisätiloissa rajatulla alueella.  Isäntä tosin valitteli, että kun aikaisemmin vasikan sai hallissa kiinni singahtamalla vasikan suuntaan räjähtävällä nopeudella, tänä vuonna tuntui siltä, että ainoa joka  singahti, oli vasikka. Isännän oma ampaisunopeus jäi selvästi vaatimattomammaksi. Ero johtunee siitä, että vasikat ovat saman ikäisiä kuin aina ennenkin, isäntä ei. Emäntä singahtaa yleensä vähemmän, mutta on topparina vastakkaisessa suunnassa pysäyttämässä vasikan karkua. Ja ennen kaikkea on asentanut merkit pihteihin oikein päin ja on valmiina kiidättämään ne paikalle, kun vasikka on kiinni. Tämä siksi, että merkitseminen kävisi mahdollisimman nopeasti ja vasikan ei tarvitsisi olla kiinni yhtään pidempään kuin tarpeen. Merkkien kiinnittämiseen tarvitsee nykyään käytännössä kahdet pihdit, koska hiljattain käyttöön tullut elektroninen korvamerkki ei sovi samanlaiseen pihdin leukaan kuin "sähkötön" merkki. Tai sitten pitäisi irrottaa ja kiinnittää pihtien lisäosaa korvien välillä. Ne pihdit taas ovat sen verran klohmon malliset ja kokoiset, että yhdetkin - ainakin emännän mittaisen ihmisen taskuissa - haittaavat vasikan perään syöksyilyä.

Nyt tuli eka

Lähtölaukaus. Muutama päivä sitten tapasimme enimmäistä kertaa Triljoonan pikkuveljen Unon. Poikimakauden avasi tänä vuonna "numerosukuun" kuuluva Riljoona-lehmä. Tämä sonnipoika oli siten numero yksi ihan käytännössäkin. 

Punaisissa pihdeissä on "päämerkki" ja keltaisissa "sähkömerkki",
eli elektroninen apumerkki. Ne saa kiinnitettyä samoillakin
pihdeillä, kunhan irroittelee ja kiinnittelee erilaisten merkkien
käytön mahdollistavaa soviteosaa. Vasikan kannalta lienee
kuitenkin mukavampi, että toimitus on mahdollisimman nopea.
Siksi on päädytty kaksien pihtien tekniikkaan, ettei esimerkiksi
tarvitse pidätellä vasikkaa, kun näpeistä pudonnutta sovitekappaletta
etsitään korsien joukosta.

Vasikoita oli jo vähän odoteltu, mutta ilmeisesti rehuntekohelteiden aikana ei laitumella tapahtunut mitään, koska ensimmäinen vasikka tupsahti vasta nyt huhtikuun puolella. Riljoona-lehmä oli kyytöille tyypilliseksi havaittujen mieltymysten mukaisesti valinnut poikimisen taivasalla korsikeon päällä. Vaihtoehdot olivat halli seinineen ja kuivikkeineen tai sitten kuusen alla.  Ne seinät ja kuivikkeet tuntuvat lähes säännönmukaisesti olevan liian laitosmainen ympäristö luonnonhelmassa viihtyvälle, kun sinne ei valinta juuri osu. Vasikka oli ensimmäisen kerran tavattaessa maidolla, joten emon tai pienokaisen ammattitaidossa ei näyttänyt olevan puutteita. Siitä huolimatta sääennustetta katselleet ihmiset päättivät besservisseröidä lapsenhoitoasioissa ja opastaa herrasväen katon alle ennen räntäsadetta. 

Vasikoiden lisäksi viikon ohjelmaan on kuulunut hakkuu. Koneviestifani, herra 10-v hehkutteli Komatsun ja Logsetin saapumista jo pari kolme päivää etukäteen. Metsälaidunalueella harvennetaan muun muassa parikymmenvuotiasta kuusikkoa. Neljällä jalalla liikkuva lehmä etsii kyllä näppärästi polkunsa oksien ali, mutta nykyaikainen pystyihminen raapii nenänsä.

Tässä vaiheessa on saanut unohtaa uran tukkipuuna.
Vuosikasvu on kyllä ollut hyvä.

 

Kulkeminen ei ole varsinainen syy harvennukseen, vaan kuusikko on käynyt niin tiheäksi, että alaoksat eivät enää saa valoa ja kasvu hidastuu. Laidunnusnäkökulmasta voi todeta, että ruohokaan ei kasva puitten välissä ilman valoa. Toiseksi alue on kuusen tyvilahon vaivaamaa, kuten moni muukin asutun alueen metsä Etelä-Suomessa. Toiveissa on, että lahon määrä lisääntyisi vähän hitaammin, kun harvennus yritetään tehdä niin, että jäljelle jäävissä olisi terveitä puita enemmän kuin poistetuissa. Lahoa oli jo edellisessä kuusisukupolvessa. Sitä ei olisi kannattanut pystyssä seisottaa yhtään pidempään, sillä maannousemasieni tärväsi juuri sitä kalleinta tukkiosaa, josta saadaan sahapuuta. Puulaji olisi siis pitänyt vaihtaa koivuun, mutta tuohon aikaan villien märehtijöiden kanta oli täällä sellainen, että kanaviillokkikin tehtiin hirvestä. Hirven silmissä taas koivun istuttaja lienee jokin Michelin-kokin tyyppinen hahmo. Suo siellä ja vetelä täällä ja menee syteen ja saveen tämä valinta kuusen ja koivun välillä siis. Viimeaikoina se viillokki on muuten tehty rusakosta tai peurasta, eikä niitäkään voi laatukoivun tuotannon tukipylväinä pitää. Ilveksiä tuntuu olevan oikealla ja vasemmalla, mutta eivät ne vaan kaikkia pysty syömään.

Sen parikymppisen kuusikon laita näkyy takana oikealla. Tässä ollaan jo seuraavalla kuviolla. Kuusikon ja koivikon välillä näkyvä ura on yksi lehmien kesäisin käyttämistä valtaväylistä. 

Inflaatiopaineita

Vieläkö tunnistaa? Sama kaveri molemmissa kuvissa. Tonni viettää kohta synttäreitä. Hallilla on maalis-huhtikuussa aina merkkipäiväruuhka. - Synttäreitä, nimipäiviä on harvemmin, kun Tonnin, Nyhverön, Tyylikkään, Rajajoen tai Sopan kaltaisia nimekkyyksiä ei kalenterista löydy. 

Aika rauhallista. Mistään ei edes ole otettu mielenkiintoisia kuvia, joista inspiroituisi vääntämään tikusta asiaa. Näin vain kuvien saatavuus ohjaa tiedonvälitystä. Varmaan merkittävämmilläkin foorumeilla kuin yhdessä pienessä maa- ja metsätalousblogissa. Tuo tikusta asian tekeminen kuuluisi mitä ilmeisimmin siihen metsätalouspuoleen. 

Tuli hiki, kun siirtyi aurinkoisella säällä hohtavilta
hangilta haalareissa ja villahousuissa
kasvihuoneen helteeseen. Vierellä sulavan
lumikinoksen aikaansaannos on kirkasvetinen
puro käytävällä. 

Kevättalven kohokohtaa vielä odotellaan. Vasikat ovat olleet teoreettisesti mahdollisia viikon parin ajan. Vielä kuitenkin vartoillaan. Emäntä kävi kyllä bongailemassa mahoja, joissa ilmiselvästi on muutakin kuin pötsi sekä utareita, joihin ilmiselvästi on kertymässä jotain. Tuleville isille tuli tänään tilattua kantakirjat, joten kevään pienokaiset ovat sitten tukisäädösten mukaisia syntymästään lähtien. 

Tästä pääsi aloittamaan kitkentäsesongin. Pakkasyöt eivät
tunnu kasvihuoneen juolavehniä haittaavaan.

Huoltovarmuudesta on viime päivinä puhuttu runsaasti. Tilatasolla tilanne on näillä kulmilla toistaiseksi hyvin hallinnassa. Ongelmia voi tulla, jos traktori tarvitsee yllättävää remonttia. Auto- ja traktoritehtaitten komponenttipulasta (jälkimmäisestä ehkä lähinnä maatalouslehdissä) on puhuttu jo pidemmän aikaa eikä se, että osa tarvitaan vasta vuosia valmistumisen jälkeen, huhujen mukaan näytä parantavan saatavuutta. 

Vihannesten siementilauksista suurin osa on tullut. Yhtä lähetystä vielä odotellaan. Säiliöön on tullut lietettä ja löpöäkin on tämän kauden tarpeisiin. Yli kaksikymmentä vuotta uusissa traktoreissa, joista talon valikoima koostuu, ei ole ad blue -tankkia, eli senkään suhteen ei ole huolta. Paalausverkkoa tuli lisää. Varaston täydennys jäi loppuvuodesta tekemättä, vaikkei verkon hinnan erityisemmin ennakoitu laskevan. Ihan näin isoa nousuakaan ei kyllä arvailtu. Samanlailla ovat käyttäytyneet paalimuovista ja rikkakasvikalvosta pyydetyt euromäärät. Eniten on kuitenkin noussut hinta, jolla tavara liikkuu liikkeestä pihaan. Ruokakaupan hyllynreunatiirailujen perusteella annan ennakkovaroituksen kahvinkupillisen uudesta hinnoittelusta tulevan suven avoimien ovien puffetissa. Ja pysyn itse teelinjalla.

Vihannesvarasto alkaa olla myyntikelpoisten osalta finaalissa. Tämä pienentää seuraavan reko-reissun riskejä, kun ei ole enää mahdollista unohtaa tilattuja vihanneksia kotiin. Ne ei-myyntikelpoiset taas huolehtivat siitä, että talonväen lautasmallista löytyy se kasvispuolikas loppukeväänkin.

Talven vähiin käymistä ennakoitiin myös verstaalla. Isäntä ja herra 10 v. olivat siellä järjestelemässä. Oven viereisessä nurkassa ovat talvehtineet emännän sukset aina silloin, kun ne eivät ole olleet kiinni emännän monoissa. Lumikulkimien sijainti on ollut jossain määrin päällekkäinen tai rinnakkainen esim. kompressorin letkujen kanssa. Hiihtäjän näkökulmasta letkut ovat häirinneet suksien esille ottamista ja paikalleen palauttamista.  Isännän ja herra kympin näkökulma oli ilmeisesti joku muu. Tämän näkökulman vaikutuksesta herra pyöreitä vuosia päätyi kantamaan äidin sukset vanhaan navettaan, koska talvi on jo melkein loppu. Isäntä oli käynyt sirottelemassa turvetta kasvimaan lumille nopeamman sulamisen toivossa. Kasvimaalla emäntä ei ollut ajatellut hiihtää, eli olisi ne nyt voineet vielä viikon tai pari olla helposti saatavilla. No, kohta saa ottaa siemenperunat itämään.

Tupu on Papun poika ja Sopan pikkuveli. On äitinsä, muttei siskonsa näköinen. Lehmien sukulaisuusasiantuntijamme (12 v.) yleensä raportoi myös mahdolliset yhdennäköisyydet isovanhempien, serkkujen, tätien ja enojen kanssa. 

Lehmäneuvola

Runo ja Trokee neuvolakäynnillä vai onko tämä nyt imetysklinikka.  

Vasikkamäärä on vuodenaikaan kuuluvasti lisääntynyt. Ei aivan kivuttomasti, mutta homma näyttäisi alkavan olla hanskassa työläämmilläkin tapauksilla. Kyytöt ovat syntyessään pieniä kuikeleita, joten poikimavaikeudet eivät ole niiden ongelma. Emo-ominaisuuksissa on kuitenkin vaihtelua, koska lypsylehmänä pidetyllä rodulla ei ole aikojen saatossa niitten suhteen tarvinnut valintaa tehdä. Aina välillä tulee siten vastaan niitä, jotka tarvitsevat koulutusta lastenhoidossa. Joillain taas ilmeisesti poikimiseen liittyvät hormonimuutokset kytkevät päälle virheellisen toiminnanohjauksen. Tämä menee yleensä parissa kolmessa päivässä ohi, mutta sitä ennen talonväki kyllä työllistyy välillä turhankin hyvin. Tällä lehmämäärällä näitä ei onneksi ihan joka vuosi tule. Nyt on operoitu Runon ja Papun kanssa. Parin muun vasikan maidon saantia on juopotteluhavaintojen puutteen vuoksi varmisteltu kolean sään tähden.  

Okta on kai lähtenyt asioille, kun on jättänyt Teran Preiville
hoitoon. Preivin poikiminen aiheutti viime keväänä
ylimääräistä operointia. Se puski parina ensimmäisenä
päivänä vasikkaansa aivan kuten Papu nyt. Siksi
Preiville ei omaa vasikkaa ole nyt tiedossa.

Runon emä on kovin mukava ja hyvänkokoinen Loru, jonka kaikki muut vasikat ovat olleet sonneja. Runossa oli siis ainoa toivo saada Lorun sukua jäämään karjaan. Tuoreitten edesottamusten seurauksena Runo itse on kyllä ensi kesänä ryhmässä ei astuteta. Vasikan suhteen mietitään, kun asia on ajankohtainen.

Runo poiki - mitä ilmeisimmin nelipolvisen Trokeen ("ristiäiset" = korvamerkin ripustajaiset ovat siis vielä pitämättä, siksi "mitä ilmeisimmin") - ja muuttui aika vauhkoksi. Kulki kyllä vasikan perässä ja nuoli sen, mutta maidolle ei päästänyt; pöhkötti ympäri karsinaa.  Vasikoissa on onneksi automaattinen merkkiääni, joka kytkeytyy päälle, jos mahassa on tyhjä kohta. Pelkkä Runon käytöskin oli indikaatio tehostetulle tarkkailulle, mutta pienokaisen toistuvan möön vuoksi nuori rouva jälkikasvuineen siirrettiin erikoistapausten osastolle ja otettiin käsittelyhäkkiin vasun maidonsaannin varmistamiseksi. Utare ei ollut erityisen pinkeä, muttei Runo silti suvainnut Trokeen imuyrityksiä. Imetysavustajakin olisi saanut näpeilleen ilman nopeita refleksejä. Runon toinen takajalka jouduttiin siksi ensimmäisillä kerroilla sitomaan häkin rakenteisiin siksi aikaa, että vasikka sai vatsansa täytettyä. Tässä vaiheessa Runo kyllä alkoi ynähdellä sympaattisella äänellä, kuten lehmillä on tapana vasikan ollessa maidolla. Nyt on onneksi muutakin edistystä tapahtunut: Runo tulee "osastolle" huomattavasti vähemmällä ryminällä, jalka on muutaman yrityksen jälkeen pysynyt pääosin maassa ja tänään aamulla vaikutti siltä, että utaretta oli edellisen harjoituksen jälkeen tyhjennetty. Jospa se sitten siitä. Ylimääräistä äänimerkkiäkään ei aamulla hallilla kuulunut. 

Papu puolestaan kävi pyöräyttämässä vasikan hallin pahnoille ja häipyi sen jälkeen vasikkaa nuolematta takaisin ulos syömään. Lapsityövoima havaitsi tapauksen, siirsi märkään kohtaan toikkaroineen vasun kuivempaan paikkaan ja haki Papun noutoa varten aikuisia paikalle. Papu tuli kyllä sujuvasti sisälle ja vasikan luo, mutta puski lapsukaisen aina kumoon, kun se yritti ylös. Papu oli kuitenkin siinä mielessä helppo tapaus, että se ei epäröinyt syödä sulkuaidan (etuaita, jonka saa lukittua asentoon, jossa lehmä ei pääse irti) kohdalla. Eivät useimmat muutkaan paitsi silloin, kun ne pitäisi saada jonkun toimenpiteen - esimerkiksi pudonneen korvamerkin kiinnittämisen - vuoksi kiinni. Papu siis saatiin helposti päästään kiinni ruokintapöydän ääreen ja se seisoi kuin tatti paikallaan jalkojaan nostamatta, kun vasikalle selostettiin maitoautomaatin toimintaa. Tänään virhekoodi oli jo osittain poistunut, sillä aamulla Papu lähestyi vasikkaansa sen näköisesti, ettei se oikein tiedä puskisiko vai nuolisiko sitä. Nyt illalla vasu ei ollut erityisen kiinnostunut maitohommista, kun Papu laitettiin kiinni. Se oli siis todennäköisesti ruokaillut oman aikataulunsa mukaan.

Poikiminen ja vasikan hoito kuuluvat lehmän ammattitaitoon. Karjanhoitajan ammattitaitoa olisi mukavinta käyttää siihen, että katselee aidan yli - tai sen sisäpuolelta - kun homma sujuu. Keväälle odotellaan vielä noin puolta tusinaa vasua. Toivottavasti lopuilla emoilla ovat nämä lehmäalan taidot kohdallaan. 

Arvovaltaiseen kahden viikon ikään ehtinyt Torttu oli tämän kevään ensimmäinen vasu. 

  

 

 

Matkalla saunaan

Leivonnaissuvun edustajat turpeella. Vasemmalla uunituore Torttu elämänsä ensimmäisenä aamuna ja Patonki oikealla. Ensin mainittu on väristä päätelle vielä raaka. Patonki vartioi pienoistaan sillä asenteella, että kuva oli terveellisempi ottaa karsinan ulkopuolelta.

Viideltä saunaan ja kuudelta... Putkaan ei jouduttu ja saunaankin oltiin menossa vasta seitsemän maissa. Tämä saattaa kertoa siitä, että nykyihmiset tosiaan nukkuvat vähemmän kuin 1960-luvulla, jolloin kyseinen riimi on kirjoitettu. Saunatakki päällä pihan poikki kipittäessä kuului hallin ja tarhan suunnalta mölinää. Sen verran kovaa, että isäntä kääntyi takaisin vaihtamaan haalarit päälle. Emäntäkin kääntyi takaisin ja siirsi itsensä saunavarustuksesta haalarienpukemisvalmiuteen. Isäntä kai soittaisi, jos vastaan tulisi esim. opastusta kaipaavia irtosonneja. Kaverin oleskelu aidan väärällä puolella on yksi perinteinen mölinän aihe. "Hei, miks toi sai mennä tonne?". Samalla logiikalla lähtee kyllä ääntä ihmisistäkin. "Miks toi (lue isoveli) sai neljä siivua suolakurkkua ja mää vaan kaks?"

Emäntä kuitenkin havaitsi melkein saman tien isännän puhelimen keittiön pöydällä. Hyvässä lykyssä tilanne saattoi siis olla se, että lauma sonneja oli irtaimena ja isäntä oikeassa kohdassa tien tukkeena estämässä niiden leviämistä pitkin pihoja. Paikalta poistuminen lisävoimien hakuun avaisi tulpan ja päästäisi sonnit pullosta. Isomman porukan palauttaminen takaisin oikeaa reittiä yksin taas vaatisi vähintään tuuria ja lisäväen kutsuminen on hankalaa sillä keittiönpöydällä olevalla puhelimella. Huonossa lykyssä sonnit olisivat jo hajaantuneena sinne ja tänne. Emäntä pisti siis haalarit niskaan ja lähti perään. 

Mölinä kuului kuitenkin lehmien tarhasta, missä isäntäkin näkyi kauhatraktorin kanssa häärivän. Irtoeläimiä ei näkynyt missään. Älämölön syy oli siis joku muu. Emäntä suuntasi mäkeä ylös ja äänenlähteeksi paljastui Patonki. Se ihmetteli ääneen tuoretta vasikkaansa kuusen juurella, josta lumet olivat jo sulaneet. Kuusen juuri sopii kyllä ikääntyneitten vähemmän tärkeitten maatalouskoneitten säilytykseen, mutta uudenuutukaisen vasikan voisi tähän aikaan viedä parempaankin suojaan. Lehmät vain eivät ainakaan tässä talossa tunnu poikimisessa kuivitettua katonalustilaa arvostavan, jos ulkoplaania ja tähtitaivasta on tarjolla. 

Isäntä oli nostanut vasikan pahnojen päälle kauhaan hallille siirtämistä varten. Patonki oli sen verran suojelevainen, että sylissä vasikkaa ei kannattanut ruveta kanniskelemaan. Patonki piti vain saada seuraamaan "lastenvaunuja". Toiset lehmät pysyvät hyvin vakuuttuneina siitä, että vasikka on siellä, mihin se putkahti eikä kymmenen metrin päässä kauhassa tai sylissä. Silloinkin, kun sitä käy siinä vieressä katsomassa. Patonki tuntui olevan tätä lajia. Vietiin siis vasikka hallille päin. Emäntä hyppäsi kauhaan varmistamaan, ettei pontevanoloinen pienokainen ponnista pois kyydistä. Traktori parkkeerattiin rakennuksen kylkeen ja lähdettiin ohjaamaan Patonkia kohti hallia. Homma onnistui yli odotusten lumitilanteen ansiosta. Alarinteessä oli lunta vielä niin paksulti, että Patonki pysytteli lumeen tallautuneella lehmänpolulla ja eteni oikeaan suuntaan. Emäntä ja isäntä kävivät kyllä ohjailun vuoksi välillä polun ulkopuolellakin. Isännän saappaan varsi riitti, emännän ei ihan.  

Vasu ja emo saatiin siis turpeen ja pahnojen päälle, muut lehmät viihtyivät vielä pihalla. Haalarit vaihdettiin takaisin saunatakkiin ja kahdeksalta saunaan. Oli vielä löylyjä jäljellä.

Säkitystä ja siemeniä

Lastausvalmiit pavut saivat jostain syystä lavetin takakummin ilmat
keskittymään renkaan yläosaan. Isäntä kompressorin avustuksella tähtää nyt
lisäilmaa renkaan alaosaan.

Aamuinen vasikan laskenta kertoi, että tänään ovat päivän valon nähneet Satanen ja Shakki. Vakioveikkauksesta kokoontumisrajoitusten aiheuttamalla pakkolomalla olevat voivat ajankulukseen veikata emien nimiä. Koska sääolosuhteet ovat viime päivinä olleet mainiot - kuivat ja aurinkoiset - eivät vasikat ole ylimääräistä työllistäneet. Se välttämätön on korvamerkin kiinnitys. On siis ehditty muihinkin harrastuksiin.

Taulukkolaskenta-nimisellä taidegrafiikkaohjelmalla laadittu papusäkin
etiketti edustaa isännän taiteellisia kykyjä. Emännän taiteellisilla kyvyillä
lopputulos olisi ollut hyvin samankaltainen. Tasan käyvät onnenlahjat.
Papupussi siis puntariin, lukema lappuun ja lavetille
odottamaan lastausta.

Vallitsevat terveysolot suosittavat etätöitä ja ihmiskontaktien välttämistä erityisesti seitsemänkymppisille. Mummo ja ukki ovat ottaneet kontaktia raivaussahoihin ja klapikoneeseen. Sitä vain mietimme, kuinka etäiselle metsäpalstalle olisi tarpeen sillä raivaussahalla mennä kommunikoimaan.

Isäntä taas on pussittanut härkäpapuja. Emäntä ja lapsityövoimakin ajoittain pakkaavat papua. Emännän operaatiot voittavat pussien lukumäärässä ja kilohinnassa, isäntä taas pärjää tonneilla ja pakkaustekniikan aiheuttamilla desibleillä. Papuja meiltä ostavalla tilalla ei siis ole mahdollista ottaa koko tarvitsemaansa määrää irtotavarana. Siksi täällä raotetaan siilon luukkua ja laitetaan säkki alle.

Emäntä on tehnyt viimeiset siementilaukset. Kaikkia lajeja löytyy kyllä kätevästi nettiä klikkailemalla. Valinnanvaraa rajoittaa kuitenkin ajoittain pakkauskoko. Erikoisemmista jutuista saattaa olla myynnissä kymmenen siemenen satseja tai sitten nettikauppa kysyy, kuinka monelle hehtaarille sorttia tilataan. Meidän tarpeemme on noitten puolivälistä sinne kymmeneen siemeneen päin. Viime vuonna peittaamattomia/luomu keltaisen kukkakaalin siemeniä sopivan kokoisena eränä löytyi erään ranskalaisesta puutarhaliikkeestä listoilta. Siemenpakkaamolla oli ilmeisesti kuitenkin sattunut jonkin sortin kömmähdys ja tilatuista siemenistä kasvoi violetin kirjavia koristekaaleja. Oikein nättejä ja olivat kuulemma syötäviäkin. Ruokailupuoli jäi kyllä tällä kertaa rusakoille. Nyt emäntä rupesi kyselemään siemenet myyneeltä mösjööltä, josko vastaavan pussukan rivillä olisi laskussa tänä vuonna nolla. Mösjöön nurkilla kukkakaalit ovat varmaan jo hyvällä taimella, mutta täällä jatketaan vielä kasvihuoneen kokoonruuvausharjoituksia. Tänään sähköposti toi pyydetynlaisen laskun, joten sekin asia rupeaa olemaan kylvämistä vaille valmis.

On tällä selkä valkoinen, kuten kyytöllä mutta kylkien ruskeudella ei voi kehua. Korvissa sentään on väriä. Meillä oli joskus tämän värinen lapinlehmä, mutta Seiskari on itäsuomenkarjaa. Kaveri on mieltynyt raivattuun koivikkoon aidan ulkopuolella. Huoltovastuuta kantava Olhava taustalla toivoisi mieltymystä myös kotikontuihin.

Seiska, Soppa ja Suttu

Seiskassa usein esitetään kuvia, joissa julkkis poseeraa. Tässä kuitenkin poseeraa Seiska itse.

Vasikkasesonki on päässyt tällä viikolla vauhtiin. Nyt iltapäivän mittarilukema on viisi. Isommalla emolehmätilalla tuon verran lisäsöpöyttä putkahtaa vilkkaampaan aikaan aamupäivässäkin, mutta tässä kyyttömittakaavassa volyymit ovat pienemmät. Isompi päivittäinen vasikkamäärä edellyttäisi lukuisampien emojen lisäksi yleensä myös, että emojen kesäheilojakin olisi ollut useampia.

Papu ja Soppa pahnoilla. Soppakin syntyi ulkona, mutta nuorelle
perheelle tarjottiin pariksi päiväksi paikka ensikodissa.

Kyyttövasikat ovat sen verran luisevia takamukseltaan, että poikimisissa ei juuri ole vasikasta johtuvia ongelmia. Sen puolesta vasikoinnit voisi jättää lehmän ammattitaidon varaan. Aina voi kuitenkin sattua jotain ennalta arvaamatonta. Esimerkiksi kerran tuore emo ei ollut oikein ymmärtänyt uutta rooliaan ja puski ylös yrittävän vasikan aina takaisin maahan. Poikimisaikaan hallilla käydään siis paljon tavallista useammin.

Nykytekniikalla valvonta tietysti onnistuisi vaikka kännykällä, kun piuhoja tai toimivia lähettimiä ja verkkoja on oikeassa paikassa. Reilu parikymmentä vuotta sitten tässäkin talossa katsottiin telkkarista, joko lypsylehmä poikii. Parsinavetassa homma oli siinä mielessä helppoa, että kameran sai näyttämään varmasti oikeaan kohtaan. Lehmä ei lampsinut mieleiseensä kolkkaan vasikkaa pyöräyttämään. Poikima-ajankohtakin oli keinosiemennetyllä lehmällä aika tarkkaan arvioitavissa. Sonni ei pidä kirjaa astutuspäivämääristä. Emolehmän poikimisen ajankohtaisuutta arvioidaan siis enemmän eläimestä. Osa kyytöistä on melkoisia pikasynnyttäjiä; ne eivät juuri ennakkomerkkejä anna. Joku taas kulkee häntä sivussa pidemmänkin aikaa. Valvontatekniikan suhteen on siis menty vähemmän teknisen menneisyyden suuntaan, koska valvonta hoituu kahdella jalalla paikalle kävelevillä ihmissilmillä. Viime viikosta alkaen kansanterveydelliset syyt kuitenkin tehostivat valvontaa tavanomaisesta. Maisterit netissä opettaa. Etäkoululaiset pitävät välituntia kotona ja välitunnillahan voi aina käydä tarkistamassa vasikkatilanteen.   

Kolmantena syntyi Putukan vasu. Kaikki toistaiseksi lehmäsiä.

Vielä yksi

Lähes pränikkä Roho Papu-tädin tervehdittävänä. Emo Jakris takana. Vasikan nimi mukailtiin hieman samanlaisen sukuhistorian omaavan Ohon nimeä r-vuoteen päivittäen.

Putkahti vielä yksi vasu - pyytämättä ja yllättäen. Jakris-nimiselle pulskalle lehmälle oli suunniteltu ravintolauraa. Siksi rouva ei ollut kotinurkissa astutettavien laumassa. Se vietti suvea ystävättärensä Jyhven kera länsihollolalaisessa perinnebiotoopissa muutaman kilometrin päässä. Sieltä kotiuduttiin vähintään yhtä pulskassa kunnosa lokakuun alussa. Ravintolaura ei kuitenkaan ryhdytty edistämään. Ely-keskus - aikaisemmista vuosista poiketen - ilmoitti, että luomulehmien ei ollutkaan soveliasta biotooppeilla tavanomaista viljelyä harjoittavan tilallisen hallitsemassa kohteessa. Tämä johti siihen, että mahdollisia lehmän kauppoja tehdessä asiakas ei olisi tietänyt, onko ostamassa luomu- vai tavallista lehmää. Markkinointi siirtyi. Nyt on viranomainen asiasta päätöksensä tehnyt. Saimme ukaasin olla viemättä eläimiä naapuriin enää ensi vuonna, mutta kesän perinnekorret väärin omistetussa pusikossa eivät sitten kumminkaan katkaisseet rouvien vuosikausia kestänyttä luomu-uraa. Päätöksen jälkeen olisi tiennyt, mitä myy. Jakriksella oli kuitenkin utare alkanut epäilyttävästi turvota. Moinen ei kuuluisi kuvaan lehmällä, jonka poikimisesta on puolitoista vuotta ja jolle ei ole deittiseuraa järjestetty. Havainnosta johtuen kaupittelu sai jäädä ja marraskuun viime päivinä karjantarkkailuosasto raportoi korvamerkittömästä vasikasta. Deittailtu on kalenterista laskien helmikuussa talon väeltä salaa.

Tällä catering-ajoneuvolla on toimitettu kevytlounasta tarjoiltavaksi taustalla
näkyvässä ravintolassa. Pulskempaa porukkaa ruokitaan oljella, joka
on ensisijaisesti täyttävää. Hiukan ammuttiin kyllä protestiääniä (mööeille
kans tota, mitä noilla toisilla on), kun naapurikarsinaan tarjoiltiin
heinää ja säilörehua.

Vasikalla on nyt merkit korvissa, joten järjestelmä voi olla levollisin mielin. Kaveri myös liikkuu reippaasti ja hörppii maitoa pontevin ottein, joten talonväkikin voi olla levollisin mielin - ainakin vasikan suhteen. Seuraava puolitoista viikkoa on muuten vähemmän levollista, kun ohjelmassa on rekokierroksia ja joulumarkkinoita ja joulumyyntiryysiksen päälle on vielä luvattu vastaanottaa joukko turisteja. Ainakin vuosi sitten aikuiset odottivat joululomaa yhtä paljon kuin lapsetkin. Taitaa toteutua tänäkin vuonna, mutta ensin rekoon ja markkinoille.

Etsivä löytää

Tästä voinee päätellä, kummallla puolella aitaa on mielenkiintoisempaa. Jääski ei pujahtele aidan ali.

Vasikat eivät vielä ole tältä keväältä loppuneet. Päätelmä on tehty jäljellä olevien mahojen tyypillisestä pulleusasteesta utarehuomioilla täydennettynä. Uusin pienokainen havaittiin tänä aamuna. Eilisen iltapäivän uutuus kanniskeltiin ehtoon edellä varmuuden vuoksi sisälle luvatun räntäsateen vuoksi. Emäntä harrasti siis kyykkää vasikka sylissä -jumppaa. Vasun kävelyttäminen olisi vähemmän hikistä, vaikkakin epäergonomista. Tulokas jäkitti kuitenkin sen verran vastaan, että emäntä valitsi kuntoa kohottavamman metodin - ja hikoili. Oli tullut pukeuduttua tarkkaile tilannetta tuulessa -työhön. Räntäsade tuli sitten vasta tänään.

Aamulla hallilla makaili käytävällä somasti pahnakeon päällä kovasti eilisiltaisen näköinen kaveri. Emäntä tietysti ajatteli, että karsinaan emon kanssa tuotu vasu on livahtanut aidan raosta. Pienokainen syliin ja suunta emon luo. Siellä makaili kuitenkin jo samannäköinen lapsukainen seinän vieressä. Piti siis lähteä etsimään huoltajaa toisen puolen karsinasta. Tämä tehtävä oli helppo. Okta-hieho tuijotteli niin herkeämättä aidan raosta vasikan suuntaan.

Lämpö- ja kosteusolosuhteiltaan onnistuneesti
valittu piilopaikka.

Iltapäivällä edessä oli selvästi hankalampi tehtävä. Nyt hukassa oli vasu eikä emo. Vasikat mahtuvat huomattavasti pienempään piiloon, kuin lehmät. Okta huuteli tasaisen tahtiin ja tuijotteli käytävälle päin. Isäntä ja emäntä kiertelivät ympäriinsä. Ensin katsottiin hallista kaikki vasikanlevuiset raot ja kolot. Sitten jatkettiin ulkopuolella. Satoi räntää, joten uutukaisen oleskelu taivasalla ei ollut toivottavaa, vaikka sen sieltä tietysti olisi helpommin äkännyt kuin jostain pensaan juurelta. Isäntä kyseli jo, oliko emäntä varma, että kanniskeli aamulla vasikkaa eikä haamua. Okta ainakin oli varma. Palattiin takaisin katon alle etsimään. Tällä kertaa etsintä oli tuloksellista ja piilo hyvä. Sonnien ruokintapöydän tykönä on paalin vieressä kasassa paalimuoveja ja -verkkoja. Siitä paalin kyljestä oli löytynyt käpertymispaikka niin, että muovit peittivät näkyvyyden lähestymissuunnasta. Tytteli vietiin takaisin tarjoilualueelle (=karsinaan emon luo). Joukko kummitätejäkin ilmaantui heti tarkastamaan kotiin palaajaa, mutta tätien häivyttyä vasu kävi asiantuntevan oloisesti nauttimaan tarjolla olevaa virvoketta. 

Tuoreet lihat viettämässä viileää elämää.
Kutsutaan myös  raakakypsymiseksi.

Vasikkakauden lisäksi edenneet ovat pääsiäisvalmistelut. Keittiön seinällä ja ikkunan reunassa roikkuvia joulukoristeita ei sentään ole vielä vaihdettu tipuversioihin. Tämä homma on vasta suunnitteluasteella. Sen sijaan perjantain karautettiin leikkaamolle ja tuotiin pääsiäisen seudun ReKoihin myytävää. Tällä aikataululla paistit ym. ehtivät mukavasti raakakypsyä pyhiksi. Noin periaatteessa koristeitten vaihtaminen onkin vähemmän kiireellistä. Joulu kun ei syrjäytä tipuja niin pian kuin pajunkissat joulutilpehöörejä.

Nelijalkaisia ja sulia kevään merkkejä

Vasikkamittari näyttää tällä hetkellä reilua kymmentä. Puoliväli on siis ennusteitten mukaan ohitettu. Tänä keväänä poikimiset ovat työlllistäneet hiukan tavallista enemmän. Useat emot ovat edellisvuosien tapaan valinneet ulos poikimisen kuivitetun hallin sijaan. Monena vuonna tarhan yläosa on ollut kuiva poikimisaikaan, joten vasikan on olltut siellä ihan hyvä ensiaskeltaa. Ensiaskel johtaa aina silloin tällöin esim. turvalleen tuiskahtamiseen tai muuhun vastaavaan painovoimavaikutteiseen ilmiöön. Nyt on maassa kuitenkin vielä lunta ja sulamisvesiä, joten huolestunut ihminen on sitten kanniskellut vasuja sisälle ja määrännyt perheille pariksi päiväksi ulkonaliikkumiskieltoa. Kieltoa on  joutunut tehostamaan aidan pätkällä. Aidan pätkän taakse jäävässä karsinan osassa on sitten juokseva tai liukkaina päivinä turvallisuussyistä kävelevä vesi.

Rajajoki viettää paljon aikaa ystävänsä Rutun seurassa. Yläkuvassa kaksikko olisi lähtenyt
luistelemaan, mutta jäät olivat jo onneksi huonossa kunnossa. Vapaa-aikana voi tietysti myös
ihan vaan loikoilla, esim. poissa vanhempien silmistä, kuten alakuvassa.

Vasikan kanniskelu on homma, johon ei kannanta pukeutua liian lämpimästi, vaikka kyyttövasikat aika kirppuja joskus ovatkin. Emo seuraa vasikkaa, mutta jostain syystä se ei aina jaksa vakuuttua sylissä olevan vasikan henkilöllisyydestä ja kääntyy takaisin etsiskelemään lapsukaistaan muualta. Tällöin vasikkakyydin kanssa täytyy pysähtyä ja laskea pienokainen alemmas, jolloin emo yleensä keksii taas oikean suunnan. Muutaman metrinkin päästä epävarmuus saattaa kumminkin taas iskeä ja sitten  pysätään uudestaan ja lasketaan vasu alemmas. Urheilijatkin kyykkäävät painojen kanssa, mutta eivät kai saa niistä maitokakkatahroja.

Puro tulvii. Ei tässä käsipohjaa uisi, vaikka vesi olisi lämpimämpääkin.
Nämä vedet eivät ihan vielä nousseet niitylle.

Sulamisvesiä oli päättyvän talven edesottamusten perusteella odotettavissa muuallekin kuin hallin viereen. Puro on ollut sangen muhkeassa kunnossa, mutta niitylle ei vesi vielä noussut. Tähän asti pitkiä saappaanvarsia tai suksia on vaatinut matkanvarrella ollut lumi jo puroa lähestyessä. Nyt varrelle virran pääsee jo vaivattomammin, mutta virran yli eivät saappaat enää yhtä lailla riitäkään. Siltaa pitkin pääsee, mutta liukastuminen voi vaikuttaa alentavasti ruumiinlämpöön.

Sesongin ensimmäiset

Nea ja toistaiseksi vielä nimeämätön vasu
turpeella tepastelemassa. Lumi olisi
armollisempi väritykselle.

Mummo tuli kertomaan, että metsän laidassa on aidan väärällä puolella lehmä ja vasu. Kauden avausvasikka saatiin jo pari päivää sitten. Lapsukaisen kanssa lähdettiin tarkistamaan, kuka suhtautuu poikimarauhaan näin fanaattisesti ja näkyykö suhtautuminen aitarikkoina. Ajateltiin myös opastaa perhe samalle puolelle aitaa vesipisteen ja muiden mukavuuksien kanssa.

Tuore isä, Oleksi, ajattelee omaa mahaansa eikä jälkikasvua. Pääasia,
 että syömään on lyhyt matka. Herra oli taas pötkähtänyt märehtimään aivan
ruokintapöydän viereen, vaikka viden metrin päässä olisi kuivempaa
ja pehmeämpää.

Metsän siimekseen oli päätynyt toista kertaa poikinut Nea. Aitalanka oli matalalla, muttei varsinaisesti rikki. Aika taitava ylitys, kun ottaa huomioon ylittäjän ison mahan ja täyttyvän utareen. Vasu oli huolellisesti nuoltu ja jalkeilla eikä sitä saanut kävelemällä kiinni. Ammattitaitoista toimintaa Nealta.

Talven mittaan on hiukan huolettanut, näkyykö edellisvuosia vähäisempi kivennäisten kulutus vasujen virkeydessä, mutta ainakaan tässä tapauksessa ei voinut vetelyydestä moittia. Asia tuli testattua, kun päädyimme kiinni saatuamme kanniskelemaan vasun katon alle turpeille siinä toivossa, että emo malttaisi juoda samalla reissulla. Emännällä oli operaation jälkeen olkavarret aika lämpimänä, tulokas kun koitti toistuvasti pompata sylistä omille teilleen. 

Kyyttövasikat ovat sentään onneksi aika köykäsiä. Järeämmän rodun pienokainen olisi varmaan pitänyt hinata pulkassa, jos paikanvaihto olisi nähty tarpeelliseksi. Tai sitten emännän pitäisi käydä punttisalilla tai ainakin hiihtää useammin lipsuvilla suksilla. Isäntä ainakin pitäisi näitä vaihtoehtoja parempana kuin emännän vaihtoa. No, karjan rotua ei olla vaihtamassa, että sen puoleen ei ole kuntoilun lisäystarpeita.

Pjönjang ja padot

Arvoisa herra Pino. Te tietysti juotte maitoa, jonka hygieenistä
laatua toimintanne ei uhkaa. Olisi silti kohteliasta
pitää sorkkansa pois toisten ruuista.

Ajankohtaisen katsauksen ajankohtaisuuksia ovat tuoreet p:llä alkavat vasikat ja kevättulva.

Vasuja kerettiin jo kalenterimerkintöjen perusteella hiukan vartoilemaankin, mutta rouvat meteorologit ilmeisesti odottivat säitten lämpenemistä. Ensimmäisenä asialle ehti Nätti-hieho emänsä Korean kera. Poika molemmille. Näistä p-vuoden kavereista Pjönjang on siten Plätin eno. Hiljattainen Koreassa sijainnut olympialaispaikkakuntakin alkoi myös p:llä, ja olisi sen puolesta toiminut Korean vasikan nimenä. Nimi oli kuitenkin suomalaiselle kielikorvalle aika hankala. Aktiivisempi penkkiurheilija varmaan kerkesi sen oppimaan, mutta emännällä on paremmassa muistissa ala-asteikäisenä karttakirjoista töllistellyt nimet.

Jääski ja Petsamo. Aika hyvin maastoutuu vasu näissä olosuhteissa.
Metsänlaita tuntuu olevan vasikoitten suosikkipaikka. Sinne kahlattiin
lumenkin läpi. Kuka sitä nyt hallin pahnoilla viitsisi päivystää?

Tammikuisen puronmutkistusoperaation tuloksien ihmettelemistä varten odoteltiin kevättulvaa. Yksi pikatulva saatiin tuoreeltaan juuri töitten valmistuttua. Sen jälkeen kohenneltiin patoja. Tällä viikolla oli sitten vuorossa varsinainen kevättulva. Vesimäärä ylitti tammikuisen virtaaman lisäksi suunnittelijan padonkorkeuslaskelmat. Routaiset padot kyllä kestivät, mutta kolme ylittämättömäksi tarkoitettua patoa joutui kuitenkin nöyrtymään pohjapadon rooliin. Korotus siis luvassa. Kevättulva ei tällä kertaa ollut erityisen äärevä. Isomman kesäsateen aikana taas routa ei vahvista rakenteita ja silloin on kuivaksi tarkoitettu pato hätää kärsimässä, jos virta käykin yli. Kaikenlaista pikkuprojektia siis tiedossa.

Panoraamakuva tulvan alkuvaiheesta mutkistetulla purolla. Kuvankulma ja kuvan muoto tuskin helpottavat hahmottamista.

Mutkissakin oli vesi aika korkealla. Sillan (kuvassa kekivaiheilta hiukan oikealle) ylityksestä selviää kuitenkin kahlaamatta.

Miten vasikka muuttuu merkilliseksi?

Vasemmalta: Oho, Oppi, Oksa, Kaarna, takana Lelu. Kuvaa suurentaessa näkee vielä Ohkasen pään pilkistävän pahnoista Kaarnan takana. Oho on pari kuukautta Oppia ja Oksaa järeämpi.

Lelun Oppi-poika.

Viime päivien urheilusuoritukset vaativat nopeaa reagointia ja sähäkkää liikkeelle lähtöä. Perheen palloilijoiden luulisi olevan tästä lajista innoissaan, mutta jostain syystä he eivät kuitenkaan ole näihin haroituksiin tunkeneet. Kysymys on siis korvamerkkien kiinnittämisestä vasikoille.

Tavallisesti homma toimii niin, että isäntä hoitaa varsinaisen urheilupuolen ja emäntä vastaa valmentajan ja toimitsijan tehtävistä. Toimittaa siis oikeat, oikeilla nimillä varustetut korvamerkit ja kiinnityspihdit paikan päälle sekä valvoo, että oikean ja vasemman korvan merkit menevät oikeaan ja vasempaan, eivätkä vasempaan ja oikeaan korvaan. Silläkin on väliä.

Eilen tosin emäntäkin osui hallille sellaiseen aikaan, että pelkkään toimitsijan rooliin ei voinut jättäytyä. Sää oli kuitenkin niin viileä, että hiki ei urheillessa tullut. Muutama toistaiseksi vielä merkitön pienokainen oli varttunut sen verran (=lukuisia päiviä), että uskaltautui tulemaan sisätiloihin. Emäntä ehti sulkemaan oven ulkopuolelta niin, että kaksi tytteliä jäi emoineen sisäpuolelle. Karsinan rajoittamissa tiloissa vasikan kiinniotto onnistuu muutenkin kuin päiväunilta yllättämällä. Ulkona yllätys on lähes ainoa tapa. Sen verran ketteriä kavereita ovat. Päiväunien lisäksi temppu saattaa onnistua traktorin kopista paalia viedessä. Sisätiloissa haastetta tuo vasikan näppärä koko. Halutessaan se loikkii useimmista aidan raoista. Emäntä ottikin homman varman päälle ja hälytti ukin työmaalle varmistamaan aidan tiiviyttä. Jääsken ja Lempaalan tyttäret Olhava ja Onega saivat korvamerkkinsä sekä nimensä kirjoihin ja kansiin sekä tietysti hallinnon rekistereihin.

Vasikkarodeon lisäksi on valmistauduttu kävään kylvöihin. Lajittelija on klonksuttanut ja rapistanut ja nyt on kylvökelpoista tattaria säkitettynä. Tänään on vuorossa ollut härkäpapu. Yöpakkaset ovat toistaiseksi olleet sitä mallia, että kylvämistä ei ole vielä tarvinnut ajatella. Päällimmäinen lämpötiloihin liittyvä ajatus on ollut ihmettely siitä, että tuli vietyä huopatossut jo kesäsäilöön. Olisivat mahdottoman mukavat aamulla pyöräillessä.

Vasuja

Jakriksen päivän vanha pienokainen aamupäivätorkuilla.

Ei Oppi ojaan kaada, vaan maastoutuu heinien joukkoon. Lehmä valitsee
mielestään soveltuvimman poikimapaikan ja sekä ulos että sisälle pääsevien
lehmien valinta osuu lähes aina ulos. Ihmisaivot helposti kallistuisivat
luulemaan turpeen ja pahnojen kuivittaman katonalustilan vievän
voiton, mutta emme vissiin ajattele laiduneläimen aivoilla.

Uusia vasuja kerettiin jo vähän vartoilemaan, mutta viime päivinä niitä on maailmaan pullahdellut tasaista tahtia. Sesongin huippu ilmeisesti.

Eilispäivän uutuus oli Jyhven lehmävasikka, josta varmaan tulee Ohvi. Vähentää huitomista meillä etelän ihmisillä, vai miten se meni. Tullessani hallille Jyhven turpaan katosivat juuri viimeiset jälkeisten rääppeet, ja vasikka oikoi koipiansa muutama metri taaempana.

Lehmä yleensä syö jälkeisensä, jos niitä ei keretä siirtämään ulottumattomiin (=lantalaan). Lienee sitä lajin mukaista käyttäytymistä. Syystä on kahdenlaista oletusta. Saaliseläimenä lehmä ilmeisesti ymmärtää hävittää maisemasta merkit siitä, että lähettyvillä voi olla helppo saalis. Vasikkahan yleensä piileskelee vähän syrjemmässä ensimmäiset päivät ja emo käy sitä tarpeen mukaan paapomassa. Toinen olettamus on se, että näin se saisi talteen joitain tärkeitä ravintoaineita korvaamaan vasikan rakentamiseen menneitä varastoja. Yleensä jälkeisensä syönyt lehmä kyllä jonkin aikaa syljeskelee märepaloja pois, joten istukan sulavuus taitaa olla heikonpuoleinen.

Pari huurteista. Uusi kauha ja paalipiikki. Oli pakkasaamu.

Eilen käytiin etelän auringossa. Täällä satoi vettä, mutta Järvenpään torilla reko-jakelussa paistoi aurinko. Järvenpäästä lähdettäessä soitti autoilija. Isäntä oli tilannut etukuormaajaan uuden kauhan ja paalipiikin. Isännän nettishoppailu tuppaa olemaan tyyriimpää kuin emännän. Kysyy se kyllä luvan (yleensä). Autoilija kertoi, että on tulossa Pohjanmaalta päin kohta Hämeenkoskelle, mutta tulee tuomaan tilauksen vasta seuraavana aamuna. Ajopiirturin sallimaa ajoaikaa oli jäljellä sen verran vähän, että hän pääsee meiltä kolmen kilometrin päässä olevan huoltoaseman pihaan. Jos kauhan ja piikin olisi käynyt ensin tipauttamassa meille, olisi edessä ollut yhdeksän tunnin parkki hallipihallamme. Nyt se yhdeksän tunnin parkki oli sitten siellä huoltoasemalla, ja aamulla ennen viittä jyryytteli kuorma pihan poikki.

Sattui viime keväänä

Poikimakauden avaus tuli jokunen viikko sitten vähän förskottina. Eräänä iltapäivänä esikoululainen tuli raportoimaan näkemästään söpöstä vasikasta, jolla ei ollut korvamerkkejä. Tästä tuntomerkistä hän kertoi tietävänsä, että se varmasti oli uusi. Samaan hengenvetoon ilmoitettiin valmiudesta nimen keksimiseen.

Viime huhtikuulta kalenterista löytyy merkintä aidan rikkoutumisesta sonnien ja lehmien välillä. Tapauskin muistui mieleen. Alkuiltapäivästä hallilla oli vallinnut syvä rauha. Reilu pari tuntia myöhemmin käytiin kurkkaamassa, oliko ylimääräiseen huuteluun jokin syy. Nauta ei yleensä lörpöttele turhaan, vaan kommentoi, jos on aihetta. Eläin aidan ulkopuolella on tyypillinen lausunnon aihe. Joka kerta aiheesta ei tietysti ihmisaivoilla ota tolkkua. Tällä kerralla ei kuitenkaan oltu aidan ulkopuolella, vaan väärien aitojen sisäpuolella. Kahden karsinan välistä porttia sulkevasta ketjusta oli kiinnityspultti kiertynyt auki. Portti oli päässyt sitten aukeamaan, kun jommalta kummalta puolelta oli ollut aitaa kohden painetta.

Oho valmiina maailmanvalloitukseen. Aloitetaan kumminkin heinäkasasta. Kreija päivystää.

Eläimet lajiteltiin puolilleen ja todettiin, että tapaus sattui aika sopivaan aikaan. Karsinan lehmistä osa oli aivan hiljattain poikinut ja loppujen odotettiin piakkoin poikivan. Isyydeltään epäselvien tiineyksien piti siis olla epätodennäköisiä. Kyseisen karsinan lehmistä Kreija ei sitten kuitenkaan keväällä poikinut, eli se ei ollut tuolloin kantava. Tapauksen ajankohta selittää tämän talvisen au-vasikan. Isäksi vain on turhan monta vaihtoehtoa. Eipä silti, eivät isät vasikoiden perään katso. Viimekeväiset sonnivasikat kävi eläinlääkäri, tai itse asiassa eläinlääkäri ja autollinen eläinlääkäriopiskelijoita, kastroimassa. Vastaavien aitarikkojen seurauksissa on jatkossa sitten ainakin vähemmän mahdollisia isäkandidaatteja. Ja vähemmän niitä vastentahtoisia poikamiehiä aidan yli kurkottelemassa. Karsinoiden välisen aidan vieressä on sonnien puolella aina ruuhkaa silloin, kun toisella puolella sattuu olemaan lehmä kiimassa.

Vasikan nimet alkavat tänä vuonna O:lla. Esikoululaisella on kohtuullisesti hallinnassa oppimäärän "Millä kirjaimella alkaa" -osio. Pätevyys riitti siis erinomaisesti nimen keksimiseen. Hän ehdotti, että vasikan nimi voisi olla Oho. Se oli kuulemma erityisen hyvä ja sopiva siksi, että se myös loppuu O:hon.