sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Lehmäneuvola

Runo ja Trokee neuvolakäynnillä vai onko tämä nyt imetysklinikka.  
Vasikkamäärä on vuodenaikaan kuuluvasti lisääntynyt. Ei aivan kivuttomasti, mutta homma näyttäisi alkavan olla hanskassa työläämmilläkin tapauksilla. Kyytöt ovat syntyessään pieniä kuikeleita, joten poikimavaikeudet eivät ole niiden ongelma. Emo-ominaisuuksissa on kuitenkin vaihtelua, koska lypsylehmänä pidetyllä rodulla ei ole aikojen saatossa niitten suhteen tarvinnut valintaa tehdä. Aina välillä tulee siten vastaan niitä, jotka tarvitsevat koulutusta lastenhoidossa. Joillain taas ilmeisesti poikimiseen liittyvät hormonimuutokset kytkevät päälle virheellisen toiminnanohjauksen. Tämä menee yleensä parissa kolmessa päivässä ohi, mutta sitä ennen talonväki kyllä työllistyy välillä turhankin hyvin. Tällä lehmämäärällä näitä ei onneksi ihan joka vuosi tule. Nyt on operoitu Runon ja Papun kanssa. Parin muun vasikan maidon saantia on juopotteluhavaintojen puutteen vuoksi varmisteltu kolean sään tähden.  

Okta on kai lähtenyt asioille, kun on jättänyt Teran Preiville
hoitoon. Preivin poikiminen aiheutti viime keväänä
ylimääräistä operointia. Se puski parina ensimmäisenä
päivänä vasikkaansa aivan kuten Papu nyt. Siksi
Preiville ei omaa vasikkaa ole nyt tiedossa.
Runon emä on kovin mukava ja hyvänkokoinen Loru, jonka kaikki muut vasikat ovat olleet sonneja. Runossa oli siis ainoa toivo saada Lorun sukua jäämään karjaan. Tuoreitten edesottamusten seurauksena Runo itse on kyllä ensi kesänä ryhmässä ei astuteta. Vasikan suhteen mietitään, kun asia on ajankohtainen.

Runo poiki - mitä ilmeisimmin nelipolvisen Trokeen ("ristiäiset" = korvamerkin ripustajaiset ovat siis vielä pitämättä, siksi "mitä ilmeisimmin") - ja muuttui aika vauhkoksi. Kulki kyllä vasikan perässä ja nuoli sen, mutta maidolle ei päästänyt; pöhkötti ympäri karsinaa.  Vasikoissa on onneksi automaattinen merkkiääni, joka kytkeytyy päälle, jos mahassa on tyhjä kohta. Pelkkä Runon käytöskin oli indikaatio tehostetulle tarkkailulle, mutta pienokaisen toistuvan möön vuoksi nuori rouva jälkikasvuineen siirrettiin erikoistapausten osastolle ja otettiin käsittelyhäkkiin vasun maidonsaannin varmistamiseksi. Utare ei ollut erityisen pinkeä, muttei Runo silti suvainnut Trokeen imuyrityksiä. Imetysavustajakin olisi saanut näpeilleen ilman nopeita refleksejä. Runon toinen takajalka jouduttiin siksi ensimmäisillä kerroilla sitomaan häkin rakenteisiin siksi aikaa, että vasikka sai vatsansa täytettyä. Tässä vaiheessa Runo kyllä alkoi ynähdellä sympaattisella äänellä, kuten lehmillä on tapana vasikan ollessa maidolla. Nyt on onneksi muutakin edistystä tapahtunut: Runo tulee "osastolle" huomattavasti vähemmällä ryminällä, jalka on muutaman yrityksen jälkeen pysynyt pääosin maassa ja tänään aamulla vaikutti siltä, että utaretta oli edellisen harjoituksen jälkeen tyhjennetty. Jospa se sitten siitä. Ylimääräistä äänimerkkiäkään ei aamulla hallilla kuulunut. 

Papu puolestaan kävi pyöräyttämässä vasikan hallin pahnoille ja häipyi sen jälkeen vasikkaa nuolematta takaisin ulos syömään. Lapsityövoima havaitsi tapauksen, siirsi märkään kohtaan toikkaroineen vasun kuivempaan paikkaan ja haki Papun noutoa varten aikuisia paikalle. Papu tuli kyllä sujuvasti sisälle ja vasikan luo, mutta puski lapsukaisen aina kumoon, kun se yritti ylös. Papu oli kuitenkin siinä mielessä helppo tapaus, että se ei epäröinyt syödä sulkuaidan (etuaita, jonka saa lukittua asentoon, jossa lehmä ei pääse irti) kohdalla. Eivät useimmat muutkaan paitsi silloin, kun ne pitäisi saada jonkun toimenpiteen - esimerkiksi pudonneen korvamerkin kiinnittämisen - vuoksi kiinni. Papu siis saatiin helposti päästään kiinni ruokintapöydän ääreen ja se seisoi kuin tatti paikallaan jalkojaan nostamatta, kun vasikalle selostettiin maitoautomaatin toimintaa. Tänään virhekoodi oli jo osittain poistunut, sillä aamulla Papu lähestyi vasikkaansa sen näköisesti, ettei se oikein tiedä puskisiko vai nuolisiko sitä. Nyt illalla vasu ei ollut erityisen kiinnostunut maitohommista, kun Papu laitettiin kiinni. Se oli siis todennäköisesti ruokaillut oman aikataulunsa mukaan.

Poikiminen ja vasikan hoito kuuluvat lehmän ammattitaitoon. Karjanhoitajan ammattitaitoa olisi mukavinta käyttää siihen, että katselee aidan yli - tai sen sisäpuolelta - kun homma sujuu. Keväälle odotellaan vielä noin puolta tusinaa vasua. Toivottavasti lopuilla emoilla ovat nämä lehmäalan taidot kohdallaan. 
Arvovaltaiseen kahden viikon ikään ehtinyt Torttu oli tämän kevään ensimmäinen vasu. 

  


 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti