Suosiollinen suojasää

Vettä jään päällä. Muutama päivä suojasäätä ja puro tuli näkyviin valkoisen katteensa alta.

Marmoroitunutta entrecôtea. Tällaisen ohella tulee
mehevää jauhelihaa, jolla on kyllä kyytön syöjissä ystävänsä.

Melkein päästiin helmikuu loppuun pakkassäässä, mutta hiihtoloman alkaessa rupesi lämpömittari kipuamaan ja taivas tarjoilemaan ei-lunta. Osa taisi olla jonkinlaisia jääpiikkejä, tai ainakin ne siltä tuntuivat vastatuuleen hiihtäessä. Lehmätkin käänsivät siinä säässä häntäpään tuulta vasten, mutta sisälle ei moisen takia näyttänyt olevan tarvetta mennä. "Ei heitä sää voi säikyttää. Ei kuihtumaan saa talvetkaan...." Ainakin teuraaksi menneillä hiehoilla ovat ruhon rasvaluokat olleet sellaisia, ettei todellakaan voi puhua kuihtumisesta. Sonnit ovat sitten hoikempia poikia, vaikka saavat sulavampaa rehua. 

Fileitten ja paistien marmoroituneisuus on yleensä suoraan verrannollinen ruhon rasvaluokkaan. Teurastamoon myytäessä korkea rasvaluokka alentaa tuottajan saamaa hintaa. Lisäksi eläimen on rasvakiloa varten syötävä enemmän kuin lihakiloa varten. Paksukaisten kasvattaminen ei siis ole tilalle taloudellisesti mielekästä. Huolellisesti marmoroituneet fileet ja vähärasvainen jauheliha eivät myöskään kasva samassa eläimessä. Jostain syystä kuluttajista merkittävä osa kuitenkin suosii edellä mainittua biologisesti mahdotonta yhdistelmää. 

Kissa opasti Fedja-setää (henkilöitä Eduard Uspenskin kirjoittamissa talossa huolella luetuissa teoksissa) kirjoittamaan säästä, kun ei tiedä, mistä kirjoittaisi. Säästä aloittamalla päätyi näköjään kirjoittamaan lihan laadusta. Kyseisestä lähtökohdasta oli kuitenkin tarkoitus päätyä puron varteen. Suojasäätä oli nimittäin hiihtolomasta huolimatta hetkeksi vähän kaivattukin. 

Puron varressa alkaa ensi viikolla liito-oravahakkuu. Rotkosta kaadettavista kuusista osa on todella pitkiä ja osa on kallellaan. Puut noudattavat kaatuessaan fysiikan lakeja. Mahdollisuudet saada ne kaatumaan toivottuun suuntaan paranivat oleellisesti, kun lumet putosivat suojasään myötä latvoista alas. Tosin jos suojasää jatkuu kovin pitkään sateen kera, realisoituu fysiikan laki, joka estää metsäkonetta ja puukuormaa pääsemästä rotkosta aikanaan ylös. Nyt näyttäisi kuitenkin päivällä päivä paistavan ja yöt alkavat mennä pakkaselle, joten koneet toivottavasti pääsevät liikkumaan ilman kommervenkkejä eivätkä jätä isompia jälkiä.

Tämän kuvan lisäämiseen ei päädytty minkään etelämaalaisen kotieläimen ruumiinosan kautta. Kuva oli yksinkertaisesti ajankohtainen, koska menopeli on tullut pajalta edellisen tekstin julkaisun jälkeen. Ihan oikeita Länkkäreitä talossa on puoli kpl.

Ulkoilupäivä

Iltapäivän spurtti. Sähköposti johtaa, Seiska, Suo ja Suttu kärkkymässä, emäntä pitää perää. Isäntä kehui, että paremman kuvan olisi saanut aamupäivän karkureissulta pakettiauton tuulilasin läpi. Päätyi kuitenkin olemaan kuvaamatta, kun suunnan pitäminen peruutuksessa ja kuvan ottaminen eivät olleet erityisen yhteensopivia. Mammat lyllertävät aitauksen puolella lumessa opastamassa nuorisoa oikealle reitille.

Hiihtokelit ovat mainiot ja emäntä on koettanut sitä huvin ja urheilun kannalta hyödyntää. Välillä tulee hyödynnyssuunnitelmiin suunnittelemattomia muutoksia. Eilinen aamu tuli aloitettua paperihommilla ja sen jälkeen oli aikomus valita perunan pesun ja hiihtämisen välillä (=mennä hiihtämään). Naapuri kuitenkin ilmoitti kotieläimistä peltotiellä. 

Mummo ja ukki olivat reissussa, mutta työvoimatilanne oli kohtuullinen, sillä abiturientin lukuloma alkoi edellisellä viikolla. Suunnitelmissa oli ollut järjestää traktorin ja peräkärryn avulla pihanurkissa yksityispenkkarit. Karamelliosion piti tosin olla käänteinen niin, että pikkuveli heittää maasta lavalla matkaavalle päivänsankarille karkkeja korvaukseksi kaikista vuosien varrella pöllimistään. Sää oli kuitenkin niin kylmä, että traktoria ei pelkästään tähän tarkoitukseen startattu ja lapsi on nyt edelleen vailla penkinpainajaisajelua. Eilen lukeminen (oletettavasti) keskeytyi ja vaihtui ulkoiluun suksisauva kädessä. Suksisauva oli lähin reitillä ollut pitkä esine ja sen tarkoitus oli tarpeen vaatiessa lisätä henkilön aitapätevyyttä parilla metrillä. 

Isäntä yritti pakettiautolla lähteä kiertämään karkulaisia vastaan. Sää oli sen verran leuto, että auto ylipäätään käynnistyi. Kiertolenkki kulkee harjulla ja lumista rinnettä ylös pääseminen oli aika epävarmaa. Yritys ei johtanut toivottuihin tuloksiin, joten isäntä teki täyskäännöksen ja suuntasi lukulomalaisen kanssa perään samaa reittiä kuin karkulaiset olivat menneet. Emäntä viritteli paluureitille langan toppaamaan pihaan juoksemisen, sulki hallin toisen pään ovet ja opasti yhden siihen päätyyn jääneen takaisin aitojen sisään. Hiehojen valitsemassakin suunnassa oli jyrkkä nousu vastassa, mutta ne oli saavutettu ennen sitä. Lapsukainen hyppäsi suksisauvansa kera tyttelien taakse ja isäntä ryhtyi näyttämään tietä peruuttamalla edeltä takaisin hallille päin. Eläimet eivät onneksi mene erityisen mielellään syvään lumeen, joten matka sujui oikeaan suuntaan ja kaikki saatiin kotiin.

Toimintavarmaa ja säähän sopivaa
vedenkuljetusteknologiaa

Ruuan jälkeen isäntä lähti ruokkimaan eläimiä, mutta soitti jo pihalta, että nyt näkyy riihellä ylimääräistä porukkaa. Abiturientti ulkoilutettiin uudelleen ja porukka käytiin opastamassa takaisin. Aitojen tilanteeseen perehdyttiin hieman, sillä heräsi epäilys parin metrin sähköttömästä välistä. Nyt olisi näiden alkuverryttelyjen jälkeen ehtinyt hiihtämään. Herkästi nälkiintymisensä ääneen osoittavaa lapsityövoiman osaa ajatellen perunat olisi ehkä kuitenkin pitänyt pestä varmuuden vuoksi ennen lähtöä.

Hiihto jäi sillä seuraavaksi emäntä sai puhelimitse kuumavesitilauksen. Kännykkä säästää kyllä monelta 

Letkulla kannusta kuumaa vettä jäätyneeseen tuloputkeen. 
Emäntä kaatoi kanisterista vettä isännän pitelemään suppiloon. 
Kameran pito kymmenen litran kanisterin kanssa ei 
onnistunut yhtä aikaa, joten kuvassa isännän yksilösuoritus.

askeleelta. Karkumatkalla olleitten tyttelien juoma-astiaan ei tullut vettä. Altaassa ollut vesi oli kyllä sulaa, mutta lisää ei tullut, joten kaivosta tulevan letkun täytyi olla jäässä. Letku on uretaanilla eristetty ja se kulkee kaivosta putken sisässä. Isäntä oli virittänyt kuumailmapuhaltimen puhaltamaan putkeen, mutta eriste teki työnsä, eli eipähän se letku ulkoa päin juuri lämmennyt. Ruvettiin siis pienellä letkulla tunkemaan kuumaa vettä jääpatsasta kohti ylhäältä päin. Isäntä piti suppiloa, johon letku oli kiinnitetty ja ohjasi letkua eteenpäin. Emäntä liritteli

 kanisterista vettä suppiloon. Ensin yhden, sitten toisen ja sitten pulkkaili hakemaan kaksi kanisterillista lisää. Kolmaskin meni ja puolessa välissä neljättä päädyttiin menetelmän vaihtoon. Kaivon pohjalla oli aika koleaa ja isäntä haki sinne vähäksi aikaa isomman lämpöpuhaltimen. Onneksi se lopulta tepsi. Seuraavat vaihtoehdot olisivat olleet huomattavan työläitä. Tänään on sitten päässyt hiihtelemään ihan omin nokkinensa eilisen perheen kanssa ulkoilun vastapainoksi.

Pahnoilla pakkassäässä

Onkohan tämä nyt luontokuva vai kuva rakennetusta ympäristöstä? Kyltti on kuitenkin ilmeinen infrastruktuurin merkki.

Kesällä usein tulee todettua, että yhtä tai toista tehdään sitten silloin, kun maassa on metri lunta. No, puolikin riittää ja kaikkea tähän kategoriaan luokiteltua ei kyllä tänäkään talvena tehdä. Emäntä on hoitanut kiiruimpia alta pois eli käynyt lähes päivittäin hiihtämässä. Siihen tuo puolimetriä lunta on erityisen hyvä. Tietysti, jos tietäisi, että se puolimetriä on vielä maaliskuun lopussakin, niin ei olisi niin kiire. Viime "talvi" mielessä ei kuitenkaan jaksa pysyä asiasta ihan vakuuttuneena. Nyt ei kuitenkaan ole valittamista. Ala-asteen aikaiset talvilaulutkin osuvat kohdalleen.

Kyyttöhommissa pakkasella on kaksi selkeää työteknistä seurausta. Ensimmäinen seuraus on se, että juomaveden olomuotoa on tarkkailtava. Tavoite on, että se pysyy putkistot läpäisevänä eli ns. juoksevana vetenä. Jos vesi ottaa jossain putken pätkässä kiinteän muodon, juoksevaksi muuttuu sulatusvettä, lämpöpuhallinta tms. kuljettava karjanomistaja. Tätä pyritään omaksi ja lehmien mukavuudeksi kaikin keinoin välttämään. Esimerkiksi kävelemällä aamulla rauhallisesti kuumavesikanisterin kanssa hallille. Kaadetaan siis kuppiin lämmikettä hiukan ennakoivasti, jos on kova pakkanen. Tehokkaimmin auttaisi, jos eläimet olisivat janoisempia tai niitä olisi enemmän juoma-astiaa kohden, toisin sanoen ei olisi niin pitkiä taukoja, jolloin kenkään ei juo. Ummessa olevaa pientä kyyttöä ei voi juopoksi haukkua. Ammattitaitoinen moderni lypsylehmä (esim. 40 maitolitraa per päivä) olisikin sitten tässä lajissa ihan toista maata. 

Toinen seuraus on kuivikelajin vaihto. Riittävän kylmällä (alle -10 astetta) kosteus kohmettuu alustan pinnassa eikä se kaikki ole imeytymässä kuivikkeeseen. Tällöin pärjätään siis vähemmän imukykyisellä pehmusteella eli oljella. Leutona viime talvena koko kausi oli käytettävä turvetta, jonka imukyvyn kuvailuun voisi lainata sanoja jostain vaippamainoksesta. Kyseessä on kuitenkin luonnontuote eikä kemikaaliviritelmä niin kuin näissä moderneissa vauvan varusteissa taitaa olla. Turpeen hyvä puoli on myös se, että sitä kyllä aina jossain päin saadaan nostettua vaikkakin kosteana suvena vähemmän. Oljen saatavuus on kiinni lähinurkissa vallitsevista puintikauden säistä, joissa aika usein on Suomen ilmastossa paalaajan ja pahnan laadun kannalta toivomisen varaa. Kuivittajan kannalta huomionarvoista on myös se, että turvetta pöllytettäessä ei ilmaan pöllähdä homeita niin kuin nihkeänä paalatusta oljesta. Nyt vain pahasti näyttää siltä, että turpeen hinta tulevaisuudessa nousee enemmän kuin kuivikkeilla märehtivällä kyytöllä on maksukykyä.

Mitähän pojat tuijottavat? 360 asteen kamerakuvasta selviäisi, että intensiivinen töllötys kohdistuu talvimaisemaan. Tässä katsomon aitiossa on pehmustetut seisoma- ja makuupaikat. Päällysteiden kuosi on parhaimmillaan juuri talvimaiseman katselussa.