Oravatiedotus

Näiden tyyppien kameroilla alhaalla oleva moto erottuu varmaan vähän paremmin kuin tällä amatöörin räpsäisyllä.

Liito-oravahakkuu saatiin tehtyä tällä viikolla. Hakkuu kuului EU-hankkeeseen nimeltä Liito-orava life. Termi EU-hanke saa asian varmasti kuulostamaan huimaavan mielenkiintoiselta. Hanketta toteutetaan siipiveikon esiintymisalueen läntisillä äärilaidoilla eli Suomessa ja Virossa. Muu EU on oravaa ajatellen kaukana taigavyöhykkeestä, jonka lajista on kysymys. Ruotsissa tietysti on havumetsää, mutta Tornionjoen ylittämiseen tarvittaisiin paremman siivet. 

Hanketta vetää Metsähallituksen luontopuoli ja tarkoitus on selvittää, millaisista hakkuista orava selviää tai mikä jopa edistäisi sen olemista. Tiheässä olevat puut, joista suojaavat oksat ovat karsiutuneet ja jotka ovat niin lähekkäin, että välilaskut hidastavat matkantekoa, eivät edistä. Sekään ei ole kurren viihtymiselle eduksi, että hirvet ja peurat syövät kaikki haavan vesat, jolloin metsään ei tule haapaa. Talvehtiva hirvikanta lienee nyt noin nelinkertainen 50 vuoden takaiseen ja peurojen kohdalla kerroin on vielä isompi. Hirven pötsiin haapaa mahtuu paljon enemmän kuin oravalauman, joten oravan ruokamaat ovat vähentyneet muun muassa tämän kilpailijan kautta.   

Osasta jyrkännettä kaadettiin oksattomaksi harsuuntuneita kuusia,
jotta pohja paremmin valaistuisi. Metsuri mahtuu puiden väliin ja
tasapainoelin lienee kehittyneempi kuin metsäkoneella. Fysiikan
lakeja joutuvat tietysti noudattamaan molemmat. Jyrkimmästä
rinteestä puita kaadettiin siksi moottorisahalla. Metsäkone
otti sitten Helvetin partaalla (=tiellä) koppia, karsi ja katkoi. 

Tylsältä kalskahtavaa (eu-hankkeen tiedotustilaisuus) otsikkoa ja koronarajoitusten osallistumisintoa vaimentavaa vaikutusta uhmaten Metsäkeskus, joka siis suunnittelee projektissa mukana olevien yksityismetsien leimikot, järjesti hankkeesta keskiviikkona tiedotustilaisuuden hakkuun yhteyteen. Töitä paiskiva metsäkone luonnonhelmassahan on paljon dynaamisempi kuvauskohde kuin teams-ruudun takana puhuva tiedottaja. Metsäkoneeseen muuten pidetään epidemia-ajan ulkopuolellakin 90 metrin turvaväli, sillä siitä mahdollisesti lentävät pärskeet ovat selvästi virusta isompia. 

Metsäkeskuksen lisäksi paikalla oli Luonnonsuojeluliiton liito-oravaekspertti, joka pari vuotta sitten oli käynyt rotkon "oravalasien" läpi kartoittamassa. Itse olemme liito-oravan kaluamien käpyjen lisäksi nähneet kurren itsensä vain kerran linnunpöntössä ja kerran kuivurilla (oppikirjat eivät luettele tyypin esiintymiskohteissa). Meitä pitempään valvovat mökkiläisnaapurit ovat tämän yöhillujan nähneet pihastaan ihan lennossakin.

Tätä kahlaamoa lehmätkin käyttävät kesällä, mutta tässä
(amfibio)ajokoneen ohjastaa puron yli Tuomo Tuuri.

Aikaisemmin ely-keskus kävi hakkuutyömailla merkkaamassa liito-oravaa varten säästettäviä puita, jos kohteelta oli tiedossa kaveriin liittyvä havainto. Tästä käytännöstä kuitenkin luovuttiin jokunen vuosi sitten, koska havaintokohteita oli niin paljon. Nyt tarvittavien puiden säästäminen on hakkuuoikeuden haltijan vastuulla ja viime kädessä on kysymys konekuskin ammattitaidosta. Meneillään olevan hankkeen toivotaan tuovan koulutuksessa hyödynnettävissä olevaa tietoa oravan tarpeista. Kun tietoa saadaan enemmän, päästään parhaassa tapauksessa tilanteeseen, jossa metsänomistajan ei tarvitsisi pelätä oravan asettumista mailleen. Tällöin hän voi niin halutessaan ilman kohtuutonta taloudellista riskiä myös edistää oravan oleilua esim. asuinpönttöjä asentamalla.

Laitumen puoleltakin napattiin auton peilejä hiponut kuusi. Putukka, Rotko, Rajajoki ja Rautu arvioivat rungon litramäärää.

 

Suosiollinen suojasää

Vettä jään päällä. Muutama päivä suojasäätä ja puro tuli näkyviin valkoisen katteensa alta.

Marmoroitunutta entrecôtea. Tällaisen ohella tulee
mehevää jauhelihaa, jolla on kyllä kyytön syöjissä ystävänsä.

Melkein päästiin helmikuu loppuun pakkassäässä, mutta hiihtoloman alkaessa rupesi lämpömittari kipuamaan ja taivas tarjoilemaan ei-lunta. Osa taisi olla jonkinlaisia jääpiikkejä, tai ainakin ne siltä tuntuivat vastatuuleen hiihtäessä. Lehmätkin käänsivät siinä säässä häntäpään tuulta vasten, mutta sisälle ei moisen takia näyttänyt olevan tarvetta mennä. "Ei heitä sää voi säikyttää. Ei kuihtumaan saa talvetkaan...." Ainakin teuraaksi menneillä hiehoilla ovat ruhon rasvaluokat olleet sellaisia, ettei todellakaan voi puhua kuihtumisesta. Sonnit ovat sitten hoikempia poikia, vaikka saavat sulavampaa rehua. 

Fileitten ja paistien marmoroituneisuus on yleensä suoraan verrannollinen ruhon rasvaluokkaan. Teurastamoon myytäessä korkea rasvaluokka alentaa tuottajan saamaa hintaa. Lisäksi eläimen on rasvakiloa varten syötävä enemmän kuin lihakiloa varten. Paksukaisten kasvattaminen ei siis ole tilalle taloudellisesti mielekästä. Huolellisesti marmoroituneet fileet ja vähärasvainen jauheliha eivät myöskään kasva samassa eläimessä. Jostain syystä kuluttajista merkittävä osa kuitenkin suosii edellä mainittua biologisesti mahdotonta yhdistelmää. 

Kissa opasti Fedja-setää (henkilöitä Eduard Uspenskin kirjoittamissa talossa huolella luetuissa teoksissa) kirjoittamaan säästä, kun ei tiedä, mistä kirjoittaisi. Säästä aloittamalla päätyi näköjään kirjoittamaan lihan laadusta. Kyseisestä lähtökohdasta oli kuitenkin tarkoitus päätyä puron varteen. Suojasäätä oli nimittäin hiihtolomasta huolimatta hetkeksi vähän kaivattukin. 

Puron varressa alkaa ensi viikolla liito-oravahakkuu. Rotkosta kaadettavista kuusista osa on todella pitkiä ja osa on kallellaan. Puut noudattavat kaatuessaan fysiikan lakeja. Mahdollisuudet saada ne kaatumaan toivottuun suuntaan paranivat oleellisesti, kun lumet putosivat suojasään myötä latvoista alas. Tosin jos suojasää jatkuu kovin pitkään sateen kera, realisoituu fysiikan laki, joka estää metsäkonetta ja puukuormaa pääsemästä rotkosta aikanaan ylös. Nyt näyttäisi kuitenkin päivällä päivä paistavan ja yöt alkavat mennä pakkaselle, joten koneet toivottavasti pääsevät liikkumaan ilman kommervenkkejä eivätkä jätä isompia jälkiä.

Tämän kuvan lisäämiseen ei päädytty minkään etelämaalaisen kotieläimen ruumiinosan kautta. Kuva oli yksinkertaisesti ajankohtainen, koska menopeli on tullut pajalta edellisen tekstin julkaisun jälkeen. Ihan oikeita Länkkäreitä talossa on puoli kpl.

Oravan olot

Aurinko laskee lounaaseen ja sitä me tässä kurkitaan.

Viime päivinä on ilahduttanut vallitseva vuodenaika - ennen kaikkea sen kurattomuus-niminen ominaisuus. Useana vuonna on suunniteltu joulukorttikuvien ottamista lumisista lehmistä, mutta aina suunnitelma on jäänyt kiiruumpien askareitten jalkoihin tai sitten unohtunut ja sitten viime talvi ei tarjonnut edes meteorologisia mahdollisuuksia moiseen. Lopuksi pitäisi vielä muistaa teettää ne kortit ennen postituksen takarajaa, joten tavanomaisilla tonttu-/kynttilä/-joulukuusikorteilla on vielä kaikki mahdollisuudet, vaikka kuvausolosuhteet näyttäisivät nyt jonkin aikaa pitävän. Lapsityövoiman motivoiminen korttien tekoon ei enää viime vuosina ole onnistunut.

Isäntä painui Helvettiin tässä jokunen päivä sitten - traktorilla.
Rotkoon on tulossa "liito-oravahakkuu" ja tarkoitus oli tallata
lunta niin, että maa alta routaantuisi ja koneista jäisi
vähemmän jälkiä.

Pakkasta odoteltiin myös teknisistä eikä pelkästään viihtyvyyssyistä. Lehmien laiduntamaan rotkoon on tulossa "liito-oravahakkuu". Liito-orava tarvitsee suojaavia kuusia, ruokaa tarjoavia lehtipuita ja pesäkolon paikkoja. Viime mainituiksi käy lahopuu tai sitten pöntöt, jos lahoa ei ole. Lehtipuita ja tuuheita kuusia järjestyisi kyllä, mutta metsänomistajan motivaatio ripustella oravayksiöitä voi olla aika heikko, jos tarkoitetun asukkaan ilmestymisen jälkeen mahdollisuudet metsän hyödyntämiseen kielletään. 

Mitä jätetään, mitä pois? Puille on käyty solmimassa
keltaisia ja sinisiä kaulaliinoja merkiksi. 

Kuusien suojaavuusominaisuudet lakkaavat niiden kasvaessa, koska alemmat oksat karsiutuvat valon puutteessa metsän ollessa tiheä. Sama varjostus vie tilan lehtipuilta. Eli liito-oravan tuomat hakkuurajoitukset käytännössä voivat viedä kurren selviytymismahdollisuudet. Rotkoon on nyt koemielessä saatu lupa Metsäkeskuksen suunnittelemalle hakkuulle, jossa tarkoitus on pysäyttää oravan olosuhteitten katoaminen. Katsotaan, kostuuko metsänomistaja tästä muuta kuin maisemaseikkoja. Alueella jyllää maannousemasieni siinä määrin, että laatupuuta sieltä ei enää saa. Viisi tai kymmenen vuotta sitten hyötykäyttökelpoista puuta olisi ollut enemmän ja kuusetkin pidemmältä vihreitä.

Maastoutuneessa maatalouskonesäilyttämössä vallitsee sininen hetki.

Riittävän tarkat terveiset

Ihan kaikkialle eivät fysiikan lait salli motolla mennä. Sen tähden jyrkimmissä kohdissa puita kaadettiin metsurityönä. Suurenna kuvaa, jos oranssi hahmo kuvan keskellä ei meinaa erottua. Rajatummasta kuvasta metsuri olisi tietysti näkynyt paremmin, mutta kohdan jyrkkyys ei olisi ilmennyt yhtä hyvin.

Kone kaataa ylhäältä, mihin ulottuu ja jyrkemmässä kohdassa 
tasapainoilun hoitavat mies ja moottorisaha. Kuusikossa
koneuralle, jos vanhat merkit paikkansa pitävät, olisi
odotettavissa lähivuosina suppilovahveroiden
kokoontumisajot - männikössä saataneen muita sieniä. 
Sopivat sateet tietysti tarvitaan.

Nuorimmainen on tykästynyt koneisiin. Erityisesti metsäkoneissa on sitä jotain. Tässä hiljattain emäntä 

palasi lenkiltä ja kiinnostuksen kohteet tietäen mainitsi nuorimmalle, että matkan varrella oli tullut nähtyä kaksi metsäkonetta. Maininta herätti odotettua kiinnostusta ja seuraavaksi piti kertoa minkä merkkisiä. Tähänkin emäntä oli varautunut. Keltaisia olivat kumpikin, joten ilmeisiä Suomen vientiteollisuuden eturivin edustajia eli Ponsseja. No, sitten olisi pitänyt tietää vielä mallikin. Tässä kohdassa täytyi käyttää alibina työmaahan pidettävää riittävää turvaväliä, kun moinen 

Vähän ovat koivut jääneet pitkään kantoon. Männyt jätetään 
kasvamaan ja "kannot" tuottavat lahoa lehtipuuta ja sitä myötä 
laajentavat pienöttiäis- ja tinttikirjoa. Alue on tarkoitus vielä 
aidata, jolloin öttiäisvalikoima päästään kruunaamaan 
lantakasojen asukeilla. Emännän silmiin osui taannoin divarin 
hyllyssä teos nimeltä Suomen lantakuoriaiset - ilmiselvä 
syntymäpäivälahja isännälle. Tosin en muista, oliko silloin 
syntymäpäivä lähelläkään tai edes joulu. Isäntä ei onneksi 
ole turhan tarkka. Ja jos sopiva osuu kohdalle, emäntä 
hankkii kyllä itselleenkin syntymäpäivälahjan kalenterista 
riippumatta. Tästä huolimatta viime vuosina on 
useimmiten joutunut selviämään syntymäpäivästä lahjoitta.

oleellisuus oli jäänyt havainnoimatta. Seuraavalla lenkillä samalla suunnalla, kumpikin kone oli onneksi vielä paikalla mutta tauolla, joten kierroksen jälkeen pääsi tarkentamaan, että kyseessä olivat 

Scorpion ja Beaver. 

Kuluvalla viikolla koneiloa tuli taas omiinkin nurkkiin. Harjussa olevan supan laidalle oli metsäkeskus suunnitellut lehdonhoitohakkuun. Kohteesta ei ensimmäiseksi tule mieleen lehto; pääpuulaji on nimittäin mänty. Kyseessä on metsätyyppi nimeltä kuiva lehto. Sen tyypillinen esiintymispaikka on harjunlaita, jossa maalaji on melko hienojakoinen. Lehdon kohteesta tekevät juuri maaperä ja lajisto. Lajisto tosin katoaisi, jos rinne saisi omin nokkinensa kasvattaa itsensä umpeen. Nyt puista poistettiin noin 40 %. Rinteen suunta on aurinkoon, joten valoisampiin kohtiin on odotettavissa paahderinteen lajeille itämispaikkoja nyt, kun koneen ketjut ovat paikoin rouhaisseet pintaan itämisalustaa.

Lehtotyömaalle tullut moto oli John Deere, ajokone taas Ponsse. Jälkimmäisen merkin huomattava etu ensin mainittuun verrattuna on tuotejäljennöksissä. Talon legovalikoimassa kun on runsaasti keltaisia, muttei juuri ollenkaan vihreitä palikoita. 

Ajokone saapui aamun pimeässä. Ennen seitsemää herännyt konefani oli tämän kyllä huoneensa ikkunasta noteerannut, mutta katsomaan ehti vasta iltapäivähämyssä koulupäivän jälkeen. 

 

Kone koivikossa

Valaistumisen tavoittelua. Kyyttöjen koivikko alkaisi muutaman vuoden päästä olemaan hakkuukypsä. Sitä on historiansa aikana jo kahteen kertaan motolla harvennettu eikä sileäksi olla vetämässä nytkään. Kasvuavauhti on ollut sen verran kova, että metsämansikoitten olot ovat käymässä turhan varjoisiksi. Tehtiin siis kolmaskin harvennus ja puuta jäi edelleen lihomaan.

Lihovien puiden lisäksi on myös lahoavia. Jotkut rungot osaavat jostain
syystä homman ihan itsestään, mutta tässä kuvassa näkyy kaksi tahallista
tapausta, motolla tehtyä tekopökkelöä.

Nuorison nuorin osa oli jo jonkin aikaa tiedustellut, koska meille tulee taas moto. Nuorimman osan mieltymys koneisiin on tullut ennenkin todettua, eivätkä sympatiat selvästikään ole mihinkään kadonneet. Kone tuli toissa iltana. Emäntä lähti samaan aikaan toiseksi nuorimmaisen kanssa katsomaan poikivaa lehmää. Jonkin ajan kuluttua nuorimmainenkin ilmestyi hallille - kamera kaulassa. Oli kuulemma saanut monta kuvaa Komatsusta.

Metsäkoneyleisölle tuli tällaisiakin matkalla vastaan.
Kuin sieniä poudalla tunkee koivunrungosta.

Työlistalla on useampiakin harvennettavia kuvioita. Nuorimmainen ahtaaksi käynyt kovumetsä on iältään nippa nappa toisella kymmenellä, mutta sieltäkin saa jo kuitupuuta. Yksi kohteista taas oli perinnebiotoopin koivikko. Valoisa metsämansikoita ja kantarelleja pullisteleva puistomainen kohde miellytää useimpien silmää. Lehmillekin kohde on selvästi mieleinen, mutta voi olla, että näillä nelijalkaisilla ystävillämme on mielessä muut arvot kuin silmän ruoka.

Valikoituja. Pöllien siniset kaulaliinat on isäntä henkilökohtaisesti
käynyt solmimassa.

Kappale on viimeisen päälle talousmetsää; se on istutettu, sitä on pariin kertaan hakkuukoneella harvennettu ja parhaat rungot on vielä pystykarsittu. Muutaman vuoden kuluttua koivut voisi koon puolesta kaikki laittaa vaneritehtaalle. Alueella on kuitenkin voimassa perinnebiotooppisopimus, jota mitä ilmeisimmin jatketaan. Tästä syystä päädyttiin tekemään kolmas harvennus, jossa jo päästään
vanerin makuun. (Maistuu puulta?) Harvennuksen jälkeen pohjakerrokseen pääsee taas enemmän valoa, mistä hyötyy esim. metsämansikka ja biotoopissa käyskentelevä (kaksijalkainen) mansikan ystävä. Puun kertymisestä ja myyntituloista siis tingitään, mutta biotooppisopimus kompensoi niitä.

Seitsemänkymppisiltä on kylillä luuhaamista rajoitettu. Vaikutukset tilan työvoiman tarjontaan ovat varsin myönteiset. Ukki ajelee risuja ja havupuuta pois biotoopin alueelta. Sopivan kokoinen ranka muuntuu aikanaan pattereissa kiertävän veden lämpimyydeksi.

Valoa ja sonnijahti

Tästä on harvennuskone käynyt. Risuja jää maahan, mutta ne maatuvat pikkuhiljaa. Talvella maa kantaa hyvin koneitten painon.

Kotimainen ajokonemalli. Tämä kappale sopii keveälle
puutavaralle. Kuvassa kuitenkin kuormattuna
alkuperäispakkauksessa ollutta muovitavaraa. Koneen
omistaja veljineen hankki kuitenkin välittömästi
kuljetuskelpoisia koivutukkeja. Purua tuli sisälle vain vähän.

Valo ei ole kansalle vaan oksille. Kotometsässä oli hakkuu. Harvennettiin. Alimmat oksat eivät saa valoa, jos puut kasvavat liian tiheässä. Valon puuttuessa alaoksat kuolevat ja neulasten määrä vähenee. Neulaset ovat kuitenkin ne aurinkopaneelit, joilla puu pyydystää kasvuenergiansa. Niitä on siis oltava riittävän alas asti, jos halutaan, että puu kunnolla kasvaa.

Ajokone. Edellisen kuvan jälkeen pitäisi kai sanoa aikuisten
oikeasti. Vasemmalla puuston läpi näkyy hiukan hakkuukoneen valoja.

Ajokone, jolla katkotut puut kuljetetaan rekan mentävän reitin varteen, kiidätettiin tänään lavetilla seuraavalle työmaalle. Työ on siis valmis ja puut pinoissa. Hakkuukone ehti muualle jo aikaisemmin. Talonväki jää odottelemaan uusia suppilovahveropaikkoja. Niitä rupeaa usein ilmestymään koneurille muutama vuosi hakkuun jälkeen. Koneen ketjut rikkovat maan pintaan sienten itiöille sopivia asettumispaikkoja. 

Viime viikolla tuli myös kalibroitua sonnisilmää. Tuppaa aina unohtumaan, että pienet ja sievät kyyttösonnit tosiaan ovat pieniä ja sieviä. Niitä saa emännänkin mitoilla katsella enimmäkseen alaviistoon, mutta järeämmillä roduilla ei varpustaminenkaan aina riitä. Korkokengissä taas ei parane työmaalle mennä. Kalibrointi alkoi yhdellä puhelinsoitolla. Naapuri (sana naapuri siis sanan maalaisessa merkityksessä) soitti isännälle ja kertoi karanneensa muutaman sadan kilometrin päähän. Tämä puhelu oli osa eräänlaista ketjureaktiota. Hieman aikaisemmin naapuri oli nimittäin vastannut lähinaapurinsa puheluun, jossa raportoitiin isännän sonnien karanneen - onneksi vain muutaman sadan metrin päähän.

Mitäs me pienet ja sievät?

Suuntasimme siis isännän kanssa auton nokan naapuriin ja pakkasimme paikalle sattuneen lapsityövoiman edustajan matkaan. Nupoon suomenkarjaan tottunut edustaja ryhtyi pohtimaan, mitenkä sarvellisille sonneille osoitetaan suuntaa. Tätä pohdintaa ei tietenkään sonneille kerrottu. Vajaan tonnin sonnin aivoituksissa nimittäin kolmisenkymmentä kiloa oikein sijoitettua topakkaa koulutyttöä hiihtouransa päättäneellä (sompa ja kärki puuttuvat) suksisauvalla jatkettuna on hyvin lähellä aitausteknologian huippua. Riippumatta siitä, kasvaako näitä aivoituksia tuottavien aivojen likellä sarvet vai ei. Sonnit saatiin kokoon, pääluku täsmäsi ja palattiin kotiin syömään. Ruokaakin oli, sillä osa lapsityövoimasta lupautui auliisti ruuan laittoon oivallettuaan, että vaihtoehtoinen komennus olisi sonnijahtiin.