Valoa ja sonnijahti

Tästä on harvennuskone käynyt. Risuja jää maahan, mutta ne maatuvat pikkuhiljaa. Talvella maa kantaa hyvin koneitten painon.

Kotimainen ajokonemalli. Tämä kappale sopii keveälle
puutavaralle. Kuvassa kuitenkin kuormattuna
alkuperäispakkauksessa ollutta muovitavaraa. Koneen
omistaja veljineen hankki kuitenkin välittömästi
kuljetuskelpoisia koivutukkeja. Purua tuli sisälle vain vähän.

Valo ei ole kansalle vaan oksille. Kotometsässä oli hakkuu. Harvennettiin. Alimmat oksat eivät saa valoa, jos puut kasvavat liian tiheässä. Valon puuttuessa alaoksat kuolevat ja neulasten määrä vähenee. Neulaset ovat kuitenkin ne aurinkopaneelit, joilla puu pyydystää kasvuenergiansa. Niitä on siis oltava riittävän alas asti, jos halutaan, että puu kunnolla kasvaa.

Ajokone. Edellisen kuvan jälkeen pitäisi kai sanoa aikuisten
oikeasti. Vasemmalla puuston läpi näkyy hiukan hakkuukoneen valoja.

Ajokone, jolla katkotut puut kuljetetaan rekan mentävän reitin varteen, kiidätettiin tänään lavetilla seuraavalle työmaalle. Työ on siis valmis ja puut pinoissa. Hakkuukone ehti muualle jo aikaisemmin. Talonväki jää odottelemaan uusia suppilovahveropaikkoja. Niitä rupeaa usein ilmestymään koneurille muutama vuosi hakkuun jälkeen. Koneen ketjut rikkovat maan pintaan sienten itiöille sopivia asettumispaikkoja. 

Viime viikolla tuli myös kalibroitua sonnisilmää. Tuppaa aina unohtumaan, että pienet ja sievät kyyttösonnit tosiaan ovat pieniä ja sieviä. Niitä saa emännänkin mitoilla katsella enimmäkseen alaviistoon, mutta järeämmillä roduilla ei varpustaminenkaan aina riitä. Korkokengissä taas ei parane työmaalle mennä. Kalibrointi alkoi yhdellä puhelinsoitolla. Naapuri (sana naapuri siis sanan maalaisessa merkityksessä) soitti isännälle ja kertoi karanneensa muutaman sadan kilometrin päähän. Tämä puhelu oli osa eräänlaista ketjureaktiota. Hieman aikaisemmin naapuri oli nimittäin vastannut lähinaapurinsa puheluun, jossa raportoitiin isännän sonnien karanneen - onneksi vain muutaman sadan metrin päähän.

Mitäs me pienet ja sievät?

Suuntasimme siis isännän kanssa auton nokan naapuriin ja pakkasimme paikalle sattuneen lapsityövoiman edustajan matkaan. Nupoon suomenkarjaan tottunut edustaja ryhtyi pohtimaan, mitenkä sarvellisille sonneille osoitetaan suuntaa. Tätä pohdintaa ei tietenkään sonneille kerrottu. Vajaan tonnin sonnin aivoituksissa nimittäin kolmisenkymmentä kiloa oikein sijoitettua topakkaa koulutyttöä hiihtouransa päättäneellä (sompa ja kärki puuttuvat) suksisauvalla jatkettuna on hyvin lähellä aitausteknologian huippua. Riippumatta siitä, kasvaako näitä aivoituksia tuottavien aivojen likellä sarvet vai ei. Sonnit saatiin kokoon, pääluku täsmäsi ja palattiin kotiin syömään. Ruokaakin oli, sillä osa lapsityövoimasta lupautui auliisti ruuan laittoon oivallettuaan, että vaihtoehtoinen komennus olisi sonnijahtiin.

Sonneja ja hamppua

Sonniseurue odotteli hallissa. Takaoven virkaa toimittava vaneriluukku ei ole sonnin kestävä, mutta onneksi talossa on siirreltävää barrikadikalustoa. Esteen purku vaati sitten emännä nousemista barrikadeille.

Viikolla on edistetty pakastimen täyttymistä ja seurailtu hampun puintivalmiutta. Kyyttöpakastimissa oli loppukesästä pinta laskenut ja uutta piti saada täytteeksi.

Korvamerkkitarkistus kertoi, että vuorossa seuraava sonni ei ollut huolehtinut korvakoruistaan. Tilattiin lisäkappaleita, jotta kaveri huolittaisiin teurastamolle. En uskaltanut tilata kyytiä ennen kuin merkit olivat tulleet. Ja ne eivät tietenkään tulleet normaaliajassa. Pakastimessa pinta jatkoi laskuaan. Odotettiin ja odotettiin ja tulivathan ne lopulta. Lasku ei vielä ole tullut. Kyyti päästiin tilaamaan. Nouto järjestyi seuraavaksi viikoksi lammassesongista huolimatta.

Puimurin erästä hihnaa piti kiristää. Ohjeet ovat kuitenkin aitoa suomea toisn kuin useissa maatalousbyrokraattisissa julkaisuissa. 

Sonni ohjattiin halliin parin seurustelevan upseerin kanssa. Homma sujui hienosti. Loppujen sonnien piti vaihtaa laidunta. Se ei sujunut hienosti. Vauhdilla oikeaan suuntaan juossut kuuden sonnin seurue päätyi hyvästä alusta huolimatta läpäisemään kujanteen juuri heikoimmaksi tiedetystä kohdasta. Baana oli auki Kärkölän tielle asti. Onneksi oli salaojakaivanto edes hidasteena. Emäntä ja isäntä olivat jahdissa jalkahenkilöinä. Stetsonin sijasta lippalakkia käyttävä ukki taas oli moderni cowboy, joka hevosen sijasta kurvaili sonneja kokoon reilu 50 vuotta vanhalla traktorilla. Melko moderni ainakin. Homma hoitui. Kärkölän tielle ei päätynyt liikennesäännötöntä porukkaa ja esikoululaistakin ehdittiin ajoissa hakemaan. Sonnihölkässä hyvin alkuverrytellyt emäntähän polkaisee koululle alta aika yksikön.

Tämä on puimurin vasemmasta kyljestä. Yläpuolella olevan ohjeen kohta löytyy toiselta puolelta.

Vielä tuli kuitenkin mutkia pakastimen täyttymiselle. Iltapäivällä ilmoitettiin teurasauton joutuneen telakalle. Haku siirtyi. Onneksi vain parilla päivällä, mutta tietenkin sellaiseen ajankohtaan, että talonväen kotonaoloprosentti oli aika alhainen. Lastaus kuitenkin sujui, kun tomeralla teinitytöllä oli mummo henkisenä tukena. 

Kisapaino kohdallaan. Tähänkin väliin mahtuu kiskomaan tukosta irti.

Tänään päästiin lopulta puimaan hamppua. Sää on muuttumassa kosteammaksi, joten päätettiin kokeilla luonaako, vaikka ihan vihertää. Yleensä hamppu on puitu paljon ruskeampana, mutta kasvinjalostajan suositus taitaa olla hieman aikaisempi. Onnistuihan se alkuhankaluuksien jälkeen. Hamppu nimittäin ajoittain muistuttaa olevansa kuitukasvi ja sitä sitten kiskotaan irti milloin mistäkin kohtaa puimuria. Nyt käytössä olevaa puimuria ei vielä hampulla ollut testattukaan. Kokemattomuudestaan huolimatta tämä tämän vuosituhannen kone näyttäisi selviävän. Edellisissä hampun puinneissa käytetyllä Claysonilla, maatalouskokemusta on lähes yhtä pitkältä ajalta kuin talonväellä.

Tietenkin toimitusta seurasi myös puimavalvojien iskuryhmä.