Vuoksi ja Viena merkillistyvät

Jos kuvanottohetkellä joku kyselytutkimuksen tekijä olisi soittanut ja taustatiedoiksi kysynyt asemaa työelämässä, tässä kohtaa olisi ilmiselvästi pitänyt määritellä olevansa johtavassa asemassa. Tosin puhelinkyselyyn vastaaminen ja kuvaaminen eivät olisi olleet yhtäaikaisesti mahdollisia.

Vasikkavuodenaika meneillään. Hiukan vaikuttaa siltä, että se menee päällekkäin taimienkylvövuodenajan kanssa, kun useampaa vasua vielä odotellaan. Yhtään tainta ei kyllä olekaan vielä kasvamassa. Saisivat yöt vähän lämmetä ennen kuin kasvinpoikasia kasvihuoneeseen alkaa sijoitella. Vasikkavuodenajan operaatioihin kuuluu nimien keksiminen (kivaa) ja korvamerkkien laittaminen (ei niin kivaa). Viimeisimmät nimitykset ovat Vuoksi (emä Rajajoki), Viena (emä Onega) ja Vatruska (emä Sultsina). 

Viikolla käytiin myös sonninkauppaa. Tässä Uuniperunan
matka Herrakunnan lampaan maisemiin on juuri alkanut.

Yksi ensimmäisistä taloon hankituista kyytöistä oli nimeltään Aunus, joka oli äärettömän sympaattinen, fiksu, yhteistyökykyinen, nätti (ja vielä pari riviä lisää myönteisiä adjektiiveja) lehmä, jonka vasikat lisäksi kasvoivat hyvin. Vasikoitakin taisi kertyä seitsemän. Sitä perua Aunuksen sukua on sitten tänäkin vuonna poikimassa useampia. Yritämme antaa nimiä, joista muistaisi, kenen vasikka kukin on. Kun Aunus on niin kunnostautunut kantaemona, on sitten tällä hetkellä näitä melkeinpä AKS-tyylisiä nimiä runsaasti. Tämän suvun kohdalla nimissä on siis haettu maantieteellistä sijaintia vähän samalta suunnalta. Herra kuudesluokkalainen kävi muuten äsken raportoimassa, että nyt Seiskari on poikinut. Taisi syntyä Viipuri.

Oikealla Uuniperuna yhteiskuvassa enonsa Tupun
kanssa. Uudessa kodissaan Uuniperuna pääsi heti
tutustumaan paikallisiin hiehoihin.

Kun nimi on keksitty ja kirjoitettu korvamerkkiin, seuraa vapaiden lehmien ja vasikoiden kyseessä ollessa haastavampi vaihe - korvamerkin kiinnittäminen. Se onnistuu helpoiten paikallaan olevalle vasikalle, eli vasu on saatava kiinni. Päiväunilta yllättäminen on kohtuullisen hyvä menetelmä, kunhan sattuu päiväunien aikaan paikalle. Kiinni saaminen on myös varmempaa sisätiloissa rajatulla alueella.  Isäntä tosin valitteli, että kun aikaisemmin vasikan sai hallissa kiinni singahtamalla vasikan suuntaan räjähtävällä nopeudella, tänä vuonna tuntui siltä, että ainoa joka  singahti, oli vasikka. Isännän oma ampaisunopeus jäi selvästi vaatimattomammaksi. Ero johtunee siitä, että vasikat ovat saman ikäisiä kuin aina ennenkin, isäntä ei. Emäntä singahtaa yleensä vähemmän, mutta on topparina vastakkaisessa suunnassa pysäyttämässä vasikan karkua. Ja ennen kaikkea on asentanut merkit pihteihin oikein päin ja on valmiina kiidättämään ne paikalle, kun vasikka on kiinni. Tämä siksi, että merkitseminen kävisi mahdollisimman nopeasti ja vasikan ei tarvitsisi olla kiinni yhtään pidempään kuin tarpeen. Merkkien kiinnittämiseen tarvitsee nykyään käytännössä kahdet pihdit, koska hiljattain käyttöön tullut elektroninen korvamerkki ei sovi samanlaiseen pihdin leukaan kuin "sähkötön" merkki. Tai sitten pitäisi irrottaa ja kiinnittää pihtien lisäosaa korvien välillä. Ne pihdit taas ovat sen verran klohmon malliset ja kokoiset, että yhdetkin - ainakin emännän mittaisen ihmisen taskuissa - haittaavat vasikan perään syöksyilyä.