lauantai 29. huhtikuuta 2023

Vappusuunnitelma

Onkohan tässä nyt jonkinlaista epäsuhtaa saran leveyden ja kaluston koon välillä? Ei mennyt kumminkaan yhdellä vedolla. Tosin jos aurat olisivat siivekkäämmät tarvittaisiin traktoriinkin enemmän ytyä.


Itäneitä Timoja odottamassa
sijoitusta maan uumeniin.
Viimeisen viikon aikana on ollut eräitä lämpimiä päiviä ja pari melko lämmintä yötäkin, mutta nyt on palattu selvästi pohjoismaisempiin Celsiuksiin. Mittari näytti aamulla pluskahta ja taivaalta on pariin otteeseen tiputellut pieniä sieviä räntähiutaleita. Perunamaa on kuitenkin lämmitellyt harson alla, joten se kynnettiin tänään. Huomenna varmaan juhlistamme vapunaattoa istuttamalla pari kolme riviä Timoja. Simakanisterit pullistelevat lupaavasti kellarissa. Muiksi seremonioiksi on suunniteltu mm. munkinpaistoa. Kylvöjen puolesta ei siis ole aikainen vuosi tämäkään ja vappuakin vietetään ihan tavanomaisessa aikataulussa. 

Talven jäljiltä on perehdytty loppukesästä kylvettyjen rypsipeltojen vointiin, joka ei kaikin paikoin ollut aivan täydellinen. Enimmin oli kärsinyt lohko johon syksyllä majoittui hirviseurue. Talvemmalla, kun kyseiset otukset olivat vaihtaneet toisiin maisemiin, taloksi - jos nyt taivasalla näin voi sanoa - asettuivat varsin runsaslukuisina peurat ja kauriit. Siltä tontilta ei sitten öljyä tulevana syksynä puristella. Korvaavista vaihtoehdoista pitäisi valita vähiten huono. Valintaa vaikeuttaa tänä keväänä käyttöön tullut uusi maataloustukikausi, jonka kaikki hienosäätö ei taida vieläkään olla valmiina. Järjestelmää yksinkertaistettiin taas - ainakin tällaisen tavoitteen muistan kuulleeni vuosia sitten suunnittelun alussa. Yksinkertaistamisen tulos oli aivan sama kuin edellisissäkin uudistuksissa eli systeemi on entistäkin vaikeaselkoisempi. Seuraavan CAP (EU:n yhteinen 
Tämä rypsi näyttää oikein vireältä, mutta sama ei valitettavasti
pätenyt ihan koko lohkoon. Toiselta lohkolta taas
löytyi rypsien sijasta lähinnä papanoita ja sorkan jälkiä. 
maatalouspolitiikka)- kauden suunnittelua aloitellaan jo Brysselin syövereissä. Toivottavasti tavoitteeksi otetaan tällä kertaa järjestelmän monimutkaistaminen. Jos vaikka käänteinen psykologia toimisi.

Tällaistakin kalustoa pellon laidalla. Ainakin puolitoista vuotta meneillään ollut projekti kuuden pellolla kierreltävän sähkötolpan vaihtumisesta yksiin haruksiin etenee. Sähkölaitos taisi operaatiota aloitellessa mainita, että ennen talvea saatettaisiin saada peltobaanakin sileäksi. Kyseessä ei näemmä ollut mennyt eikä toissa talvi. Olisikohan jo seuraava?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti