Nyt tuli eka

Lähtölaukaus. Muutama päivä sitten tapasimme enimmäistä kertaa Triljoonan pikkuveljen Unon. Poikimakauden avasi tänä vuonna "numerosukuun" kuuluva Riljoona-lehmä. Tämä sonnipoika oli siten numero yksi ihan käytännössäkin. 

Punaisissa pihdeissä on "päämerkki" ja keltaisissa "sähkömerkki",
eli elektroninen apumerkki. Ne saa kiinnitettyä samoillakin
pihdeillä, kunhan irroittelee ja kiinnittelee erilaisten merkkien
käytön mahdollistavaa soviteosaa. Vasikan kannalta lienee
kuitenkin mukavampi, että toimitus on mahdollisimman nopea.
Siksi on päädytty kaksien pihtien tekniikkaan, ettei esimerkiksi
tarvitse pidätellä vasikkaa, kun näpeistä pudonnutta sovitekappaletta
etsitään korsien joukosta.

Vasikoita oli jo vähän odoteltu, mutta ilmeisesti rehuntekohelteiden aikana ei laitumella tapahtunut mitään, koska ensimmäinen vasikka tupsahti vasta nyt huhtikuun puolella. Riljoona-lehmä oli kyytöille tyypilliseksi havaittujen mieltymysten mukaisesti valinnut poikimisen taivasalla korsikeon päällä. Vaihtoehdot olivat halli seinineen ja kuivikkeineen tai sitten kuusen alla.  Ne seinät ja kuivikkeet tuntuvat lähes säännönmukaisesti olevan liian laitosmainen ympäristö luonnonhelmassa viihtyvälle, kun sinne ei valinta juuri osu. Vasikka oli ensimmäisen kerran tavattaessa maidolla, joten emon tai pienokaisen ammattitaidossa ei näyttänyt olevan puutteita. Siitä huolimatta sääennustetta katselleet ihmiset päättivät besservisseröidä lapsenhoitoasioissa ja opastaa herrasväen katon alle ennen räntäsadetta. 

Vasikoiden lisäksi viikon ohjelmaan on kuulunut hakkuu. Koneviestifani, herra 10-v hehkutteli Komatsun ja Logsetin saapumista jo pari kolme päivää etukäteen. Metsälaidunalueella harvennetaan muun muassa parikymmenvuotiasta kuusikkoa. Neljällä jalalla liikkuva lehmä etsii kyllä näppärästi polkunsa oksien ali, mutta nykyaikainen pystyihminen raapii nenänsä.

Tässä vaiheessa on saanut unohtaa uran tukkipuuna.
Vuosikasvu on kyllä ollut hyvä.

 

Kulkeminen ei ole varsinainen syy harvennukseen, vaan kuusikko on käynyt niin tiheäksi, että alaoksat eivät enää saa valoa ja kasvu hidastuu. Laidunnusnäkökulmasta voi todeta, että ruohokaan ei kasva puitten välissä ilman valoa. Toiseksi alue on kuusen tyvilahon vaivaamaa, kuten moni muukin asutun alueen metsä Etelä-Suomessa. Toiveissa on, että lahon määrä lisääntyisi vähän hitaammin, kun harvennus yritetään tehdä niin, että jäljelle jäävissä olisi terveitä puita enemmän kuin poistetuissa. Lahoa oli jo edellisessä kuusisukupolvessa. Sitä ei olisi kannattanut pystyssä seisottaa yhtään pidempään, sillä maannousemasieni tärväsi juuri sitä kalleinta tukkiosaa, josta saadaan sahapuuta. Puulaji olisi siis pitänyt vaihtaa koivuun, mutta tuohon aikaan villien märehtijöiden kanta oli täällä sellainen, että kanaviillokkikin tehtiin hirvestä. Hirven silmissä taas koivun istuttaja lienee jokin Michelin-kokin tyyppinen hahmo. Suo siellä ja vetelä täällä ja menee syteen ja saveen tämä valinta kuusen ja koivun välillä siis. Viimeaikoina se viillokki on muuten tehty rusakosta tai peurasta, eikä niitäkään voi laatukoivun tuotannon tukipylväinä pitää. Ilveksiä tuntuu olevan oikealla ja vasemmalla, mutta eivät ne vaan kaikkia pysty syömään.

Sen parikymppisen kuusikon laita näkyy takana oikealla. Tässä ollaan jo seuraavalla kuviolla. Kuusikon ja koivikon välillä näkyvä ura on yksi lehmien kesäisin käyttämistä valtaväylistä.