"Lehm koivu al"

Emäntä parrrasvalojen paisteessa, kalojen ja kananmunien välissä Viikin rekossa lähellä Helsingin maantieteellistä keskipistettä. Emännän ura tieteenharjoittajana alkoi reilun kilometrin päässä kohteelta. Isännän tapaamispaikalle on vain joitakin satoja metrejä. Tämä Latokartanon tori oli siihen aikaan - siis hyvin äskettäin - metsää. Mutta onhan sitä saatukin lehdistä lukea, että Suomen metsäala pienenee.

Emäntä intoutui otsikoimaan Heli Laaksosta siteeraten, kun parin lehmän kesäinen oleilu tiettyjen koivujen alla työllisti yllättäen näin marraskuussa. Marraskuussa pitäisi noin teoreettisesti olla rekoissa käymisen lisäksi hyvin aikaa näpyttää näppäimistöä. Jostain syystä se ei ole realisoitunut blogiteksteinä. Näpytetty kyllä on ja reko-reissullekin ehdittiin. Viimeisin kirjoitelma oli kuitenkin suunnattu suppeammalle kohderyhmälle, sillä se lähetettiin paikallisen ely-keskuksen kirjaamoon.  Talosta on pari nautapartiota jo yhdeksänä suvena harjoittanut maisemanhoitoa parin naapuritilan perinnebiotoopeissa. Toinen näistä tiloista on luomutila ja toinen tavanomainen tila. Tänä vuonna tämä vuosia jatkunut käytäntö aiheuttikin yllättäen kysymyksiä.

Maanomistaja voi tehdä perinnebiotooppisopimuksen, jos kohteella esiintyy tiettyjä laiduntamiseen liittyviä eliölajeja ja  viranomainen käy toteamassa ja että kyseisessä pusikossa/metsässä/niityllä ei ole käytetty kasvinsuojeluaineita tai kemiallisia lannoitteita kolmeen vuoteen. Sopimuksessa alueet saavat yksilöivät tunnukset ja ne merkitään lohkorekisteriin. Haltija sitoutuu edelleen olemaan käyttämättä kemiallisia panoksia (mitä niillä siellä edes tekisi?) ja esim. laiduntamaan kohteen niin, että havaittujen eliölajien edellytykset säilyvät.

Tulvaveden korkeus. Joillakin sillan ylittäjillä on tehnyt pahaa
korkeuden tähden, kun silta on ollut niin paljon veden yläpuolella.
Tämänhetkinen "maavara" ei laukaisse korkeanpaikan kammoa.

Järjestely oli kelvannut luomuvalvonnalle jo koko kuluvan vuosikymmenen. Tilojen välisiä sopimuspapereita oli muotoiltu jossain välissä paremmin ely-keskuksen toiveita vastaaviksi ja luomutarkastaja oli useampana vuonna kohteilla pyörähtänyt. Tänä vuonna ely-keskus kuitenkin tiedusteli luomutarkastuskertomuksen perusteella, mitä eläimiä ja minä ajankohtana on ollut tavanomaisen tilan perinnebiotoopissa. Niillä laiduntaminen, kun ei olekaan enää pariin kolmeen vuoteen ollut luomueläimille sallittua. Meillä taas mielestämme oli syytä olettaa toimineemme pykälät täyttävästi, koska toiminta oli edellisinäkin vuosina hyväksytty. Ainakin tulkinnan muutoksesta olisi ollut syytä informoida toiminnanharjoittajia. Emäntä ja isäntä viettivät sitten isänpäivää mieltä ylentävästi muotoilemalla tätä näkemystä paperille. Katsotaan, kuinka käy. Pyyhkiytyykö reilu seitsenvuotiaitten lehmien luomuelämä taivaan tuuliin, kun ne ovat pari-kolme kuukautta märehtineet väärin hallittujen koivujen juurella? Vastausta odotellessa.

Kirjoitusharjoitusten lisäksi on rampattu kokouksissa ja metsissä. Tämänhetkisillä päivänpituuksilla jälkimmäisistä reissuista sentään selviää alle puolessa vuorokaudessa. Lisäksi pakkasten jälkeen ennusteitten luvatessa sadetta isäntä pääsi toteuttamaan itseään lempiprojektinsa kimppuun. Puron pari patoa kohensi olemustaaan vienossa kaivurin pörinässä. Sateiden ja kohennusten yhdistelmä sai niityn vetistymään tähänkin aikaan vuodesta. Jää ehti kyllä paikoin kymmensenttiseksi, eli jotain yhteistä kevättulvan kanssakin oli. Yläläjuoksun terveiset Mommilanjärvelle nyt ainakin
viivästyvät suunnitellusti. 

Syystulva tulvaniityllä. Vesi on sateiden jälkeen ruskehtavaa. Kura painuu toivottavasti kohentamaan ensi suven ruohon kasvua kuin Niilin rannoilla pyramidien aikaan. Siellä taidettiin kyllä viljellä vehnää, mutta täällä hallanaremmilla leveyksillä nurmella on puolensa.