Sesongin ensimmäiset

Nea ja toistaiseksi vielä nimeämätön vasu
turpeella tepastelemassa. Lumi olisi
armollisempi väritykselle.

Mummo tuli kertomaan, että metsän laidassa on aidan väärällä puolella lehmä ja vasu. Kauden avausvasikka saatiin jo pari päivää sitten. Lapsukaisen kanssa lähdettiin tarkistamaan, kuka suhtautuu poikimarauhaan näin fanaattisesti ja näkyykö suhtautuminen aitarikkoina. Ajateltiin myös opastaa perhe samalle puolelle aitaa vesipisteen ja muiden mukavuuksien kanssa.

Tuore isä, Oleksi, ajattelee omaa mahaansa eikä jälkikasvua. Pääasia,
 että syömään on lyhyt matka. Herra oli taas pötkähtänyt märehtimään aivan
ruokintapöydän viereen, vaikka viden metrin päässä olisi kuivempaa
ja pehmeämpää.

Metsän siimekseen oli päätynyt toista kertaa poikinut Nea. Aitalanka oli matalalla, muttei varsinaisesti rikki. Aika taitava ylitys, kun ottaa huomioon ylittäjän ison mahan ja täyttyvän utareen. Vasu oli huolellisesti nuoltu ja jalkeilla eikä sitä saanut kävelemällä kiinni. Ammattitaitoista toimintaa Nealta.

Talven mittaan on hiukan huolettanut, näkyykö edellisvuosia vähäisempi kivennäisten kulutus vasujen virkeydessä, mutta ainakaan tässä tapauksessa ei voinut vetelyydestä moittia. Asia tuli testattua, kun päädyimme kiinni saatuamme kanniskelemaan vasun katon alle turpeille siinä toivossa, että emo malttaisi juoda samalla reissulla. Emännällä oli operaation jälkeen olkavarret aika lämpimänä, tulokas kun koitti toistuvasti pompata sylistä omille teilleen. 

Kyyttövasikat ovat sentään onneksi aika köykäsiä. Järeämmän rodun pienokainen olisi varmaan pitänyt hinata pulkassa, jos paikanvaihto olisi nähty tarpeelliseksi. Tai sitten emännän pitäisi käydä punttisalilla tai ainakin hiihtää useammin lipsuvilla suksilla. Isäntä ainakin pitäisi näitä vaihtoehtoja parempana kuin emännän vaihtoa. No, karjan rotua ei olla vaihtamassa, että sen puoleen ei ole kuntoilun lisäystarpeita.