perjantai 13. helmikuuta 2015

Korvamerkki

Tilalla on jonkin aikaa ollut meneillään eläinsuojelurikkomus. Samalla rikkomus useimpia maataloustukisäädöksiä vastaan. Nyt asia on kuitenkin korjattu.

Pykälät edellyttävät, että eläimet on asianmukaisesti korvamerkitty. Puutteet merkitsevät ilmeisesti puutetta myös hyvinvoinnissa, koska hyvinvointitarkastuksissa katsotaan jokaisen eläimen korvamerkki. Arvelen korvamerkin puuttumisen aiheuttavan eläimelle identiteettikriisin: olenko minä varmasti nauta?

Näitä lappuja pitäisi löytyä kummankin korvan kummaltakin
puolelta.Tämä puoli taaksepäin.
Tästä minuuden etsinnästä meillä kärsi Hetken Hurmio, komea neljävuotias siitossonnimme, jolta olivat molemmat korvamerkkiparit jääneet matkasta. Uudet merkit oli tilattu (1,74 euroa + toimitusmaksu 5,58 euroa) ja nyt ne oli tarkoitus asentaa paikoilleen. Menetelmä ”arvoisa herra Sonni, pitäisittekö hetken päätänne paikoillaan, jotta voimme napsauttaa nämä merkit paikoilleen” ei valitettavasti toiminut. Kyseinen herra sonni on muuten varsin säyseä kaveri ja käveli kiltisti toimenpidekarsinaan.

Eläinlääkärimme oli tulossa terveydenhuoltokäynnille ja samassa yhteydessä oli tarkoitus antaa H. Hurmiolle rauhoittava tujaus mahdollistamaan merkitsijän mahdollisuudet eläköityä aikanaan terveenä. Eläinlääkärikin varmasti tunsi toteuttavansa kutsumustaan eläinten terveyden edistäjänä rauhoittaessaan eläimen tähän tarkoitukseen. Tai sitten ei. Turhaa lääkkeiden käyttöäkin pitäisi vähentää.

Kaveri, siis sonni, oli varsin paksunahkainen, mutta kolmannella yrittämällä piikki meni nahan läpi ja eläinlääkäriäkään ei ollut jyrätty. Sonnin niska ei mahdu sulkuparteen, joten piikittämään piti päästä nurkkaan ahdistamalla. (Käsittelyparsi, johon sonni mahtuisi maksaa noin 1200 euroa.) Tehtiin muita hommia sen aikaa, että aine alkoi tepsiä ja Hurmion silmät toljottaa vähemmän virkeästi.

"Alaleuan" korvan taakse tulevassa osassa merkkiä pitäviä
piikkejä vääntyi 3 kappaletta. Vanha sonni on vasikkaa
kovakorvaisempi. Vanhaa reikää ei korvakarvojen
joukosta ollut löytää ja pään liike esti tähtäämisen.
Korviin koskeminen sai kuitenkin edelleen aikaan liikettä. Sonnin pään liikeradan ulottuvuus on melkoinen, kun sitä vertaa turvallisesti sijaitsevan korvamerkkeilijän käsivarren mittaan. Liikkeen rajoittamiseksi nostettiin kourakuormaajalla pyöröpaali eläimen viereen niin, että sonni oli seinän ja paalin välissä jumissa. Tämän jälkeen ryhdyttiin kurkottamaan merkkiä. Pää liikkui edelleen sen verran, että ensimmäisellä yrittämällä korvalehteen tuli repeämä. Seuraavalla yrittämällä korvamerkkipihdeistä vääntyi piikki, johon toinen merkin puolisko kiinnitetään. Varapiikkiä ei enää ollut. Soitto naapuriin, ei vastannut. Soitto toiseen naapuriin, ei vastannut. Uusi soitto ensimmäiseen naapuriin, joka nyt oli langan päässä. Naapurilla oli kahdet pihdit ja eläinlääkäri lähti niitä autolla hakemaan. Yrityksiä jatkettiin ja yksi merkki saatiin kiinni, mutta naapurinkin pihtien piikki vääntyi. Jatkoyrityksissä meni vielä kolmas piikki ja yhden merkin toinen puolisko murtui niin, että sitä ei enää pystynyt kiinnittämään. Hätäratkaisuksi otettiin toisen eläimen vanhasta käyttämättä jääneestä merkistä murtunutta vastaava puolisko ja leikattiin siitä lappuosa pois niin, että ehjä puolisko saatiin sen avulla kiinnitettyä.
Lainmukaisuutensa palauttanut Hetken Hurmio
1 1/2-vuotiaana nuorukaisena kesäisissä tunnelmissa.

Aikaa operaatioon meni tunnin verran, työmaalla isäntä, ukki ja eläinlääkäri. Toivottavasti edes elintarviketurvallisuus parani. Sillähän tätä merkkihommaa muun muassa perustellaan. Maatalouden tuottavuuteen vaikutukset eivät ole erityisen myönteiset. Merkit ja pihdit maksavat, eikä eläinlääkärikään toimi harrastuspohjalta. Tällaisten erikoisoperaatioiden lisäksi aikaa menee korvien tarkkailuun, puuttuuko jostain merkkejä.

Miksi sitten teemme moista hullun hommaa, joka ei ole mukavaa sen paremmin eläimelle kuin hoitajallekaan? Muuta vaihtoehtoa ei ole. Tarkastajan toteama korvamerkitön eläin käy tilalle sen verran kalliiksi, että siihen ei yksinkertaisesti ole varaa. Toiseksi täältä ei saa siirtää, esim. teurastamoon, yhtään eläintä, jos karjasta tavataan merkkien puolesta laiton eläin. Suomessakin on annettu tuomioita eläintunnistelain rikkomisesta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti