Jäljillä

Vasemmalta oikealle: isäntä, emoilves, pentuilves, mummo + lapsenlapsi.

Vähän vaakunamaiset nämä olosuhteet täällä. Vai pitäisikö sanoa, että on heraldinen olo. Hämeen vaakunassa komeilee ilves ja ainakaan näillä nurkilla vaakuna-aihetta ei todellakaan voi pitää kaukaa haettuna.

Lehdestä lukemieni RKTL:n (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, nykyisin osa Luonnonvarakeskusta) tutkijan lausuntojen mukaan ilves ei tule sataa metriä lähemmäs ihmisasutusta. Joko toimittaja on ymmärtänyt tutkijan väärin tai sitten ilvekset eivät lue tutkimuksia. Tänäkin talvena on tupsukorvan jälkiä voinut bongata pihanurkista joka lumisateen jälkeen.

Tästä on kipaistu Helvetin rotkosta Tupalan pihaan.

Viime talvena liikkeellä oli useimmiten emo kahden pennun kanssa. Reitti saattoi kulkea talon ja leikkimökin välistä. Leikkimökki ei todellakaan ole sadan metrin päässä talosta. Tämän talven ennätyksenä eräänä aamuna talon ja navetan väliltä pihasta löytyi emon, kahden pennun ja ison uroksen jäljet. Perhematka ilmeisesti. Yläkuvassa olevat viimeöiset jäljet ovat emon ja pienehkön pennun.

Iso ilves on huomattavasti kookkaampi kuin kyyttölehmän tuore vasikka. Talouskeskuksen viereiseltä harjulta kaadettiin jokunen vuosi sitten 25-kiloinen kolli. Pienen lehmän vasikat taas saattavat olla vain 15 kilon painoisia. Kevään poikimakaudella onkin jännitetty, koska vasikka menetetään parempiin suihin. Toistaiseksi ei tapauksia onneksi ole ollut.

Kohenee tupsukorvankin kunto, kun tassu painuu reilusti lumeen.

Tutkijat lienevät muuten kertoneet pantailvesten liikkeistä. Pannoitus on tainnut olla eläimelle sen verran vastenmielinen kokemus, että piisaa kannusteita pitää turvaväli ihmisen hajuun.