Hyvää marraskuuta vaan

Nyt ovat herrojen sonnien hännät ja turvat oikeaan suuntaan ja laidunkauden loppu näyttää vääjäämättomältä. Turvekuormakin saapui juuri parahiksi mukaventamaan katonalaiskautta.

Viihdepläjäys laidunkauden viimemetreille. Talonväki
tarjennee ensi talvenakin. Haketusprosessi on ainakin
huolellisesti valvottu. Virallisina valvojina Runsas,
Sämpylä, Roho, Riemu ja Siro. Saukkikin vähän vilkuilee.

Kesällä on kiireitä ja kerkiää vähän huonosti kirjoittelemaan. Toteutuneesta julkaisuaikataulusta päätellen syksylläkin lienee kiireitä. Toinen mahdollisuus on se, että laiskottaa. Laidunkausi loppui jokunen viikko sitten, joten raportti ei tältä osin ole tuore. Lehmiä, hiehoja ja vasikoita otettiin sisään hiukan aikaisemmin ja hännänhuipuiksi jäivät sonnit. Säät olivat jo sen verran kosteat, että poikien arveltiin mukisematta ja suorinta tietä jolkottelevan halliin, kun veräjät avataan. Toki reittiä rajattiin. Isäntä oli ajanut traktori-kärry-yhdistelmän ohjuriksi, kuten yleensä tehdään. Parkkeeraus jäi kuitenkin hiukan epäoptimaaliseksi ja kyseiselle marjapuska-lietesäiliövälille tarkoitettu tilapäälanka ei aivan ulottunut tolppaan. Väliä jäi hiukan yli sonnin leveys, joten emäntä jäi varmuuden vuoksi tukkeeksi. Isäntä päästi sonnit aitauksesta. Niidenhän piti siitä kävellä suoraan sisään. Emäntä seisoskelee aidanraossa, isäntä kipaisee edeltä avaamaan karsinan veräjää (ei voitu avata valmiiksi, kun pikkusonnit oli jo lajiteltu halliin edellisenä päivänä) ja emäntä kävelee sitten poikien perästä sulkemaan ulko-oven. No, ei se niin mennyt. Pojat jäivätkin pyörimään hallin ja laitumen välille. Isäntä pääsi opastamaan vain yhdellä suunnalla kerrallaan, edellekin olisi pitänyt ehtiä ja emäntä seisoi aidanpätkänä. Traktori oli lopulta siirrettävä emännän vapauttamiseksi langanpätkän virasta. Suuntaus alkoi kohentua, kun emäntäkin pääsi mukaan opastamaan reitillään harhailevia. Eli ei saatu edes laidunkauden viimeisenä päivänä sonnin jälkiä pihaan, vaikka nyt oli jo vähän yritystä. 

EY-ajan alussa lanseerattiin ennakoidun tilakoon kasvun siivellä romaanin nimeä mukaileva käsite "sadan hehtaarin yksinäisyys". Viime ja edellisellä viikolla tätä yksinäisyyttä on taas päässyt tehostetusti katkomaan. Kasvukauden ulkopuolisessa ohjelmistossa on nimittäin päästy sikäli normaaliin, että koronatauon jälkeen on muitakin kokouspaikkoja kuin teams ja zoom. Kaikki kokoustilat eivät ehkä ole arkkitehtuurin ja sisustuksen riemuvoittoja, mutta kyllä elävissä ihmisissä vaan on sitä jotain puhuviin mustiin ruutuihin verrattuna.

Maisemaa perinnebiotooppialueelta.
Lehtikeot ovat matojen keräämiä.
Rakennusteknisesti ne ovat ehkä
eteisiä, koska kasojen alta lähtee
yleensä kolo maan sisään. 

No, on jotain töitäkin tehty. Tällä viikolla raivailtiin metsälaitumia ja perinnebiotooppia. Jostain on vähennetty kuusia, toisaalla käyty terttuseljojen kimppuun. Seljaa on kasvatettu puutarhoissa koristeena. Sieltä se on levinnyt lintujen mukana. Emännän mielestä pensas on pahanhajuinen, ja lisäksi marjat ovat lievästi myrkyllisiä. Linnut ovat ilmeisesti lievästi eri mieltä, kun kerran marjoja syövät ja sitten kakkivat siemenet muualle. Lehmät ovat selvästi enemmän emännän kuin lintujen kannalla, sillä ne jättävät kyseiset puskat rauhaan. Siksi sen leviämistä laidunalueella rajoitetaan. Taitaa kantaa vieraslajin titteliäkin. Lunta vartoillaan. 

Myrskyn jälkeen

Laho koivu päätti uransa lehtipuuna. Katkennut latvus ulottui aidan päälle tien molemmin puolin. Tilannetta tarkkailtiin jo edellisenä iltana, mutta arvioitiin oksiston tuuraavan aitaa sen verran, että toimenpiteet siirtyivät tälle päivälle. Torso jää laitumelle muistomerkiksi kelottumaan.

Kiitokset osallistumisesta kaikille Huljalan Tupalassa Suomen luonnon päivä - avoimet ovet luomutilalla -tapahtumassa vierailleille.

Tänään tehtiin sitten niitä hommia, jotka ovat hieman siirtyneet avoimien ovien päivän valmistelujen, koulun alun, tms. syiden ja tekosyiden varjolla. Lisäksi siivoiltiin eilisen syyspuhurin jälkiä.

Tärkein odottanut homma oli sonnien siirtäminen lehmien laumoista jatkamaan poikien kesäleiriä. Samalla poikien leirialue vaihdettiin talon vierestä pari sataa metriä etelään hamppupellon taakse. Kalervo rouvineen (16 kpl) oli viettänyt suvensa pääasiassa puronvarren perinnebiotoopissa. Kaveri houkuteltiin hallin viereiseltä laitumelta heinäpaalilla. Pavlovin sonni kävelee halliin ruokintapöydän viereen, kun kourakuormaajan ääni kuuluu sieltä. Tai jotain sinne päin. Hallista oli tarkoitus kävellä sonnien laitumen tuntumaan ja päästää sonnit suuren johtajan perässä kulkemaan toiselle laitumelle. Suunnitelma ei toteutunut, sillä hallista juostiin laidunta kohti. Pellolla odotellut laumakin oli hyvin lähtövalmiina. Ongelma oli vain se, että Kalervon perään tähyiltiin hamppupelloln ja pötköpaalin yli sen sijaan, että olisi kierretty siitä, mistä aita oli auki. Hetken näytti hieman epävarmalta, mutta löytyi se suunta kumminkin. Sitten mentiin. Sonnit edellä isännän ja emännän hölkätessä perässä. Hölkätessä jännitettiin kurvaavatko pojat tieltä laitumelle vai edetäänkö lankojen läpi metsätielle. Tämä jännityslaji vaihtui onneksi versioon, jossa toivotaan, että järjestystä selvittävät kaverit pysyvät aitojen sisäpuolella. Eli huomasivat siis kääntyä.

Seuraavaksi haettiin valtatien toiselta puolelta Laiha-Lohtu. Valtatie ylitetään moottoroidusti kärryn kyydissä. Vaikein kohta on saada laitumella kirmaava kaveri osumaan kärryn portille ja vielä kiipeämään "laskusilta" ylös. Onnistui yllättävän nopeasti. Laitumen reunassa on aidattuna pieni metsäpöheikkö juuri tätä tarkoitusta varten. Eläimet ja kärry pöheikköön ja sen jälkeen veräjät perässä kiinni. Operointiala on jo sen verran pienempi, että myös onnistumismahdollisuuksia on. Sonni saattoi kuitenkin olla helpompi tapaus kuin viime keväiset vasikat, joiden tienylitysvuoro on vasta tulossa.

Saha soi. Koivu pitäisi saada pois aitalankojen päältä. Onnistuu helpommin pätkittäin. Laitumen toisella laidalla oli langalla pari pienempää puuta. Isäntä kielsi kuvaamasta, koska hän ei ollut asiallisesti varustautunut.

Isännän päätä turvaamaan tarkoitettu kypärä turvasi verstaan hyllyä.

Laihan-Lohdun saapuminen aloitti melkoisen ratajuoksun sonnilaitumella, mutta toistaiksi ilmoituksia naapurien pihoihin päätyneistä sonneista ei ole tullut. Lienee kunto onneksi loppunut.

Sonnien siirron jälkeen korjattiin sitten eilisten tuulien aidoille kaatamien puiden sijaintia vähemmän haitalliseksi. Niitä epäiltiin syyksi sähköpaimenen alhaisiin paimennuslukemiin. Aitalangat vapautettiin, mutta lukema ei noussut. Vielä piti siis kurkata, mitä pojat olivat aitalangoille tehneet. Syylliseksi paljastui Kalervo, joka oli ilmeisesti saanut tarpeekseen pikkupoikien leikeistä ja rimaa vähintäänkin hipoen loikannut viereiselle lohkolle.

Pajunköyttä

Ei nyt ihan köyttä, mutta vitsassa löytyy senkin edestä. Pelloille kasvaa säännöllisesti seinät, jotka mielellään paksuuntuvat pellolle päin. Ei ikävä kyllä synny nollaenergiapeltoa sillä konstilla. Aikaa ei toistaiseksi ole löytynyt pajukorien askartelemiseen, vaikka raaka-ainetta olisi tyrkyllä. Yleissivistyksen laajentaminen pajunpunontatekniikkaan joutunee vieläkin joitain vuosia odottamaan.

Uoma auki niin ei jää kajakinkuljettajan lippalakki matkasta. Penkka on paikoin retkahtanut veden liikkeistä ja rankaa sortuu veteen.

Suomi olisi joidenkin vuosikymmenten kuluttua pelkkää metsää – no hiukan vettä ja tunturipaljakkaa tietysti myös - jos kaikki kansa poistuisi ja maa jäisi villiksi ja vapaaksi. Mannerheimintien ratikkakiskojen lomasta puskisi ennen pitkää puuntaimia. Paljon suotuisemmilla alueilla – siis niillä pellonlaidoilla - paju leviää huomattavasti nopeammin ja koivun oksat yltävät vuosi vuodelta pitemmälle pellon puolelle. Seinämät yrittävät vallata esipolvien aikoinaan metsästä raivaaman pellon takaisin puuvartisille. Pajukko ja salaojitus on myös ongelmallinen yhdistelmä, sillä juurakon tukkima putki johtaa aika huonosti vettä.

Peltolohkojen reunoja ja ojanpientareita joutuu siis säännölliesti raivaamaan, mikäli mielii pitää pellot viljelyksessä. EU-tarkastajatkin tekevät maksullisia huomautuksia, jos taimikon osuus pellon laidalla ylittää viranomaisnäkemyksen. Metsänlaitapellolle vaikkapa vaahteran taimia ilmestyy jo yhdessä kesässä.

”Nyppimiskaivikone”, puhutteli talon nuorison edustaja kuvan aparaattia. Koneen omistava naapuri nimittää giljotiiniksi. Maantiematkat taittuvat traktorin vetämällä lavetilla.

Laidunnettavien lohkojen laidoilla pöpelikköä pitää osaltaan aisoissa turpa&sorkka -menetelmä, mikäli aidan vain pystyy tekemään riittävän pitkälle ojan puolelle. Muilla lohkoilla joudutaan tyytymään henkilö&raivaussaha -menetelmään. Isompiin pöheikköihin voidaan nykyään iskeä myös järeämmällä kalustolla. Isompi pöheikkö voi olla esimerkiksi pellon reunassa olevassa mutkassa tai kulmauksessa, joka halutaan oikaista niin, että pelto on luonnikkaampi viljellä. Työ onnistuu parhaiten aamupäivisin, kun maa on pintaa myöten jäässä. Pellolla voi liikkua raskaammallakin koneella. Toisaalta risut saadaan katkaistua hyvin tyvestä, kun lumikerros ei enää ole esteenä.