Parin kauden loppu

Laidunkausi alkaa olla taputeltu tässä vaiheessa. Runsas meinasi viime tässä kohtaa vielä kääntyä takaisin päin, mutta muutti suunnitelmaa havaittuaan näin lukuisan joukon peräpään varmistajia.

Laidunkausi ja kasvukausi alkavat olla loppu tai ainakin hyvin vähissä. Viimeisinä totaali-itsepalvelussa olivat kasvimaa-asiakkaiden ohella sonnit. Kasvimaan itsepalvelua ei siis vielä ole keskeytetty. Laidunlohkojen muokkausten vuoksi sonnit palasivat halliin vaihtoehtoreittiä. Emäntä epäili sonneja kovin konservatiivisiksi ja olisi hiukan kallistunut vakioreitin käyttöön sen multaisuudesta huolimatta. Marjapuskien ohi ja hallipihan kautta nyt kuitenkin tultiin. Marjapuskat voivat edelleen niin pulskasti kuin nyt marraskuuta vartoavat puskat yleensä voivat. Halleissakaan ei ole käyty pöllyttelemässä heinänsiemensäkkejä tai hakekasaa tai perehtymässä puimurin rakenteeseen. Homma sujui siis onnistuneesti. Halliin ravaamisen lisäksi piti erotella teuraaksi lähtevä sonni eri karsinaan. Sekin meni jouhevasti, vaikka operaation sujuvuudesta oli runsaasti ennakkoluuloja kaverin ylen aran luonteen vuoksi. 

Kaikki oli tehty laitumen veräjän aukaisemisen jälkeen noin kymmenessä minuutissa. Toki

Linnoitustöiden purku meneillään. Paalien takana oli vielä
aidalla erotettu suojavyöhyke.

ohjurilankojen ja niitä tukevien kone- ja kalustojonojen virittelyyn oli sitä ennen mennyt hiukan enemmän aikaa. No, tämän jälkeen teurassonni erotteli toisella puolellaan olevan aidan saranoiltaan ja säntäsi lehmien joukkoon ja siitä pihalle. Tämän jälkeen operoitiinkin reilu pari tuntia, että sonnille saatiin kyhättyä bunkkeri, jossa se varmasti pysyisi teurasauton tuloon asti. Ja tietysti piti saada sonnikin sinne bunkkeriin. Joku kolmesta porsaasta teki majan heinistä ja vähän samaa menetelmää käytettiin. Tosin heinät tulivat metallisten aitojen

Vesiastia nro yksi pitää hiukan huonosti vettä.
Vesiastia kaksi selvisi.

lisäkkeeksi ja yläreunaan viriteltiin vielä paimenlanka. Olisikohan susi pysynyt ulkopuolella? Sitten piti vielä suunnitella reitti karsinasta teurasautoon on - ei veden - vaan sonnin pitäväksi. Työturvallisuussyistä johtuen oli myös keksittävä menetelmä, miten portin saa auki ja käännettyä sonnin taakse menemättä karsinaan. Pojan oletettiin kyllä säntäävän autoon heti, kun reitti sinne on auki niin, ettei eksymisen mahdollisuutta matkalla ole. Oli kuitenkin jännitystä elämässä siihen asti, kun auto tuli. Suunnitelmat osoittautuivat onneksi toteutuskelpoisiksi, sonni käyttäytyi oletetulla tavalla ja teuraskuski oli riittävän nopea sulkemaan portin pojan perästä. Sonni toivottavasti rupesi kiinnittämään huomiota samassa kyydissä matkustaviin sympaattisiin lehmiin.

Punakarvainen kameli uutterasti kanniskelee kasviksia ja
työvoimaa. Tästä on jo muutama kori porkkanoita ja pari
kuulonsuojainpäistä pikkupoikaa purettu. Ensimmäisille
on osoitettu paikka kylmiöstä ja jälkimmäisille on suositeltu
saunaan menoa.

Kasvukauden päättymiseen taas viittaa kasvimaan sadonkorjuu. Maanantain ja tiistain välille on luvattu kovin kylmää yötä ja sen perään lämpimiä päiviä ja öitä. Varastokestävyys ja maku kärsii. Eilen mentiin sitten lapsi- ja eläkeläistyövoiman kanssa kaaleja ja juureksia pyydystämään ja tänään jatkettiin vielä purjolla. Porkkanoita, muutama purjo, puna- (Kalibos) ja valkokaali (eri lajikkeita), kiinankaali ja selleri jätettiin. Lehtikaali melkein kukoistaa vielä ja persiljakaan ei ole täydessä ruskassa. Sipuleita ja eräitä perunoita on vielä maassa ja varsiselleristäkin saa valkattua jokusia kohtuullisessa kunnossa olevia varsia, joissa ötökkävauriot ovat siedettäviä. Vähiin on siis käynyt totaali-itsepalvelun valikoima, mutta pihasta löytyy, jos vihannesvajaus yllättää - tai ilmenee täysin odotusten mukaisesti.

Talvea odottavat kaalit kuvattuna niin kaukaa kuin kylmiön mitat sallivat. Osasta etualalla olevia olisi ajatus tehdä lähipäivinä hapankaalia. 

Sähkön teitä ja tien tukkeita

Meille ei siis todellakaan tule mieleenkään mennä aidan väärälle puolelle. Ihan vaan tässä koivun varjossa märehditään. Kuka sellaista väittää?

Sunnuntaina urakoitiin lehmien jako ryhmiin: astutettavat, joilla on lehmävasikka, astutettavat, joilla on sonnivasikka, ne joita ei astuteta ja ne jotka lähtevät kesälomalle naapurin perinnebiotooppiin. Koko päivä meni. Kukaan ei varsinaisesti karannut mihinkään. Tosin hallin viereiseen männikköön siirretyt muutamat lehmät muistivat hyvin aitauksen takaportin, jota isäntä ei ollut muistanut sulkea. Isäntä havaitsi tämän onneksi välittömästi ja huusi emäntää ja lapsiapua juoksemaan toiselta puolelta vastaan pysäyttämään porukan. Emäntä syöksyikin lyhintä tietä sonnikarsinan läpi. Ei ehtinyt jokaisen askeleen paikkaa ja laskeutumisnopeutta täydellisesti harkita, joten haalarin punteille sai matkalla pari melko tuoksahtavaa läiskähdystä. Ajoissa kuitenkin reitillä ja rouvat ja lapset kääntyivät takaisin männikköön. Homman loppupuolella havaittiin kuitenkin, että Unoa ja Petsamoa ei ole lajiteltu mihinkään. Petsamo on vasikaton lehmä ja Uno tämän vuosikerran vanhin vasikka. 

Tyypit olivat olleet 45 eläimen metsäläisseurueessa, joka oli operaation alussa johdatettu halliin järjestelyjä varten. Ilmeisesti olimme kuitenkin johdattaneet vain 43-turpaisen porukan ja nämä kaksi olivat kurkkineet lähtöä puun takaa. Isäntä lähti metsään kadonneita lampaita etsimään. Körötteli punaisella yleisratsullamme laidunalueita erottavaa metsäautotietä ja sieltä Petsamo löytyikin männiköstä mäen päältä. Isäntä jatkoi eteenpäin, jos vaikka Unokin ilmaantuisi, Petsamo seurasi alkuun perässä aidan takana tien viertä pitkin. Ei näkynyt Unoa. Hallille jääneet emäntä ja lapsityövoima olivat sillä välin pohtineet, kävisikö tässä välissä syömässä, mutta onneksi ei menty. Kuultiin äänimerkki, kun Uno ilmoittautui hallin takaa koivikosta. Hallin puolella Riljoona komenteli siihen malliin, että kaveri saatiin sujuvasti sisälle. Petsamo puolestaan oli lakannut peesaamasta kolmevitosta, joten isäntä palasi ja sulki portit. Petsamolla ei ollut hätää tontillansa, sapuskaa pukkaa joka päivä lisää, astiassa on puoli kuutiota vettä ja kaverit olivat tulossa viereiselle lohkolle. Seurueet johdettiin tonteillensa ja sitten ruvettiin ihmettelemään paimenpojan alhaisia jännitelukemia. Sähköyhteyksien tutkiskelureissu metsälaitumen suuntaan oli tuloksellinen, sillä emäntä havaitsi veräjän tykönä norkoilevan Petsamon. Saatiin siis kaikki paikoilleen jännitettä lukuun ottamatta. Edellisenä päivänä oli satanut reilusti ja elettiin toivossa, että kelin kuivuminen nostaisi lukemia.

Noin 42 hevosen karjanpaimennusvaljakko. Merkittävä
etu perinteisiin yhden hevosvoiman malleihin on se,
että tämä on valmiiksi satuloitu. Eilisessä tilanteessa
nopeasta lähdöstä oli ilmeistä etua.

Seuraavana päivänä havaittiin sonnien laajentaneen tonttiansa aikaisemmin syötetyn laitumen puolelle, yhden tilapäisen väliaidankin olivat saaneet maahan. Se käytiin virkistämässä, jotta kasteisessa maassa lojuva lanka ei söisi jännitteitä. Lanka tiedettiin huonoksi, joten syyksi epäiltiin, sähkötöntä väliä jossain aidan keskivaiheilla. Päältä päin ehjässä nauhassa voivat olla langan sisällä kulkevat metallisäikeet katkenneita ja elektronit epäurheilullisuudessaan jättävät hyppäämättä. 

Illan suussa emäntä lähti vielä tutkimaan sähkön kulkua oikein mittarin kanssa. Kumisaappaat jalassa alhaisilla lukemilla heinänkorsimenetelmä on vähän hidas ja epävarma, siksi tekninen apuväline. Aidan takaosa, jossa väliaidan molemmat päät olivat kiinni osoittautuikin sähköttömäksi. Virta oli pysähtynyt juomapaikan kohdalla olevaan veräjälankaan, jossa ilmeisesti oli noita yllä mainittuja katkoksia. Tämän paikan pystyi rautalangalla korjaamaan ja nyt tuli sähköä perällekin. Emäntä päätti rautalankavyyhdin ja pihtien kanssa kiertää vielä lopunkin aitaa, jos vaikka  löytyisi lisää vastaavia tukoksia. 

Salaattimyynti on auki ja lisää vihannessortteja
tulossa pikkuhiljaa. Tässä bataviasalaatti
Maravilla de Verano. Suoraan maalta
omatoimisesti tai sitten juhannusmyynnistä
pihasta torstaina 23.6. klo 15 - 17.30.

Hommaa sai tehdä ihan rauhassa, koska sonnit seisoskelivat laitumen toisella laidalla ja osoittivat kiinnostusta tien toisella puolella metsälaitumella olevaan lehmälaumaan eivätkä emännän operointiin. Isäntä soitti ja tiedusteli, onko emäntä mahdollisesti tulossa nukkumaan. No, sitten kun saan tämän pätkän käytyä läpi. Kahden minuutin päästä puhelu otettiin toiseen suuntaan ja emäntä ei todellakaan tiedustellut isäntää nukkumaan. Sonnit olivat lähteneet seuraamaan liikkeelle lähtenyttä lehmälaumaa omalla puolellaan tietä. Laidunlohko vain sattui loppumaan siihen, mistä sonnit lähtivät. Ilmeinen ratarikko siis, vaikka pitkäksi kasvaneella nurmilohkolle edelleen päätyivät. Emäntä syöksyi sen pitkän heinikon läpi ehtiäkseen sonneja vastaan ennen pellavamaata. Ehtikin, mutta ei ilmeisesti ollut riittävän pelottavan näköinen ainakaan kaikille yhtä aikaa, sillä edellisen aidan vähäsähköiseksi havainneet sonnit uskaltautuivat kokeilemaan tämänkin aidan ylittämistä sen sijaan, että olisivat perääntyneet. 

Tässä vaiheessa saapui ratsuväki 42 hevosen, yhden khauboin (isäntä) ja yhden khaugöölin (pienokainen) vahvuudella. Tilanne saatiin hallintaan. Isäntä pyörähteli sonnien edessä tuolla superratsulla kuin villin lännen karjapaimen - lippalakki stetsonin tilalla - emäntä nosti tien vieressä ollutta lankaa yrittäen edelleen näyttää pelottavalta ja khaugööl käänsi aitalangat sivuun paluureitiltä. Sama toistui seuraavallakin väliaidalla ja lopulta pojat ihan suosiolla kävelivät isännän huutelun perässä vielä oikealle lohkolle. Tupu ja Tali tosin hieman myöhäisempää herännäisyyttä edustaen. Pellavamaan vieressä olleeseen hernepeltoon tuli hiukan traktorin jälkiä.

Tänään oli sitten aidanalusten raivaus noussut prioriteettilistalla ja jännitelukemat saatiin ylemmäs. 

Kakkajuttu

Veljekset välipalalla. Siro on tuhdimpi kuin Tuhti. Isoveli on nätti poika, mutta käytöstavoissa on toivomista. Nytkin emäntä toivoi, että odotetut sontaläjät eivät putoa aitoihin nähden Siron taakse. Käytöstapojensa vuoksi Siro ei myöskään ollut näytteenoton kohteena.

Tänään iltapäivällä oli töihin tarjolla jännittävää vaihtelua. Yleensähän siis lehmälässä näin talvisaikaan ruokitaan ja kuivitetaan ja siinä tärkeimmät. Nyt oli parille poitsulle tullut tilaus muuttaa töihin tilalle, jossa nähtiin työteknisesti järkeväksi ulkoistaa hiehojen kiimantarkkailu alan todellisille ammattilaisille. Vieraisiin lähtö edellyttää herroilta riittävän tuoretta salmonella- tai siis salmonellattomuustodistusta. Salmonellanäytteiden otto ennen eläinten siirtämistä tilalta toiselle on Suomessa normaali käytäntö ja osa niitä toimenpiteitä, joiden ansiosta salmonella on eläinlajista riippumatta täällä poikkeus, johon reagoidaan, eikä arkea, jonka kanssa eletään. 

Analyysia varten tarvitaan kourallinen hännän alta pläjähtävää näytemateriaalia. Kasojahan on pitkin karsinaa, mutta niissä ei ole nimilappuja päällä. Tästä syystä emäntä lähti parin muovipussin kanssa päivystämään herrojen Satanen ja Säe hännän nousuja. Nopeimmin homma olisi ehkä käynyt aamulla, jos olisi osunut paikalle juuri, kun tyypit ovat nousemassa jalkeille. Juuri ylös nousseelta eläimeltä saalista yleensä saa melko pian. Tällä kertaa operaatioon tuli kuitenkin lähdettyä iltapäivällä. On näytekin sitten monta tuntia tuoreempi laboratorioon saapuessaan. Sää oli mainio, ei tuullut ja pakkasta oli vain pari astetta. Joskus odottelu kestää, mutta kauhean aktiivisesti ei voi muuta tehdä, ettei hännän nousu jää huomaamatta. Matala-aktiivinen odottelu taas vaatii kolealla säällä riittävää pukeutumista. Nyt pärjäsi ylimääräisellä puserolla haalarien alla. Ja herratkin olivat kohtuullisen ripeitä.  Eivät niin ripeitä kuin parhaimmillaan, mutta emännän pukeutumiseen nähden riittävällä tasolla.

Sapuska on näin hyvin maastoutunutta, mutta toistaiseksi isäntä on aina tuubin aina lumen alta löytänyt. Rusakkosuojaakin alkaa korsilla olla joka puolella. Tuubin vieressä kulkee peltotie, jota aurataan ja auratusta lumesta on kertynyt muuri paalijonon kylkeen.

Paluu poikakotiin

 

Samun lauman reittiin kuului meno ja paluu. Tai Samulle vain meno, koska hän palasi peltolaitumella kokoontuvan herrakerhon muonavahvuuteen. Tässä ollaan menossa. Emäntä on tuo sillalle tähtäävä sinihaalarinen oikealla.

Luonnon päivän jälkeen arvottiin puinnin ja nautojen siirtelyn välillä. Ensin mainittu voitti, joten nautaharjoitukset jäivät tähän viikkoon. Harjoitus oli nelivaiheinen. Ensimmäiseksi piti saada kuivurin tyköä lehmät pois tieltä takaisin metsään. Tarina-nimistä vasikkaa lukuun ottamatta siirto kävi hujauksessa. Tarina oli pitkään vakuuttunut, että avatun aitalangan kohdalla on edelleen sähköä. Toisessa vaiheessa  halliin piti saada teuraaksi menevä sonni ja sen kaveriksi sopiva seurustelu-upseeri. Tämäkin meni mallikkaasti, sillä sonnit olivat luonnonpäivän jäljiltä pihan laidalla suorastaan käden ulottuvilla. Oikeat turvat tyrkyttäytyivät laitumelta pois suhteellisesti ottaen ensimmäisten joukossa, eli eivät lähteneet ottamaan vauhtia kauempaa. Kolmannesta vaiheesta - siitossonnien siirrosta pois lehmien joukosta -  puolet oli tyrkyllä toteutua samaan syssyyn. Metsälehmien laumasta koko kesän takaisin poikakerhoon haikaillut Sauli (Joku heinäkuun Avoimet maatilat -vieras saattaa muistaa metsän laidassa yksinään laitumelle päin huudelleen sonnin.) nimittäin päivysti sonnilaitumen puoleisen veräjän vieressä. Ihan niin vähällä ei kuitenkaan päästy. Kun halliin haluttu parivaljakko lähti  toivottuun suuntaan, kulki Saukki aidan toista puolta kavereiden vierellä pois portilta. Tuli onneksi puolellaan hallille asti, ja asteli sisälle takaovesta, kunhan langat avattiin ja emäntä ja isäntä kiersivät näyttämään suuntaa. 

Seiskarin johdolla kotiin. 

Samun lauma oli kasvimaan luona. Samua ei ole kesän aikana erityisemmin kesytelty, joten ei nähty järkeväksi yrittää sitä yksinään ohjailla biotoopin läpi ja peltojen poikki kotiin päin. Nurmen kanssa näin joskus toimittiin, mutta se olikin silloin jo vähemmän hötkyssä iässä. Joukko-osaston marssi parin laidunlohkon ja biotoopin läpi puron yli meni varsin joutuisasti eikä halliinkaan tarvinnut houkutella, kun siellä olevat sonnipojat sopivasti antoivat äänimerkkiä. Samukin lajitteli itse itsensä yksin juuri sille puolelle väliaitaa, kuin oli tarkoitus. Ulko-ovi suljettiin tässä vaiheessa. Päätykarsinassa oli Saukki, seuraavassa Samu ja sen vieressä tilapääaidan takana lehmiä ja vasikoita. Nyt piti kääntää väliveräjä ja päästää Samu Saulin kaveriksi. Sen jälkeen pojat juoksutettaisiin samaa matkaa sonnilaitumelle. Toiveissa tietysti oli, että ei juostaisi vaan edettäisiin maltillista vauhtia mutta oikeaan suuntaan. 

Samu ilmeisesti hämmentyi halliin tulosta ja sen sijaan, että olisi mennyt avatusta veräjästä Saulin karsinaan se hötkyili tilapääaitaa edestakaisin ja tunki itsensä lopulta nurkasta sen ali lehmien tykö. Väliaita avattiin ja lajiteltiin Samu takaisin - tällä kertaa se ei lajittunut itse. Samu kuitenkin toisti edellisen kuvion ja aitakin vääntyi. Kolmas yritys. Emäntä asettui varmuuden vuoksi "karkauskulmaan" aidan toiselle puolelle arvioiden, että seinässä olevan tolpan viereen on riittävästi tilaa, jos Samu sattuu muljauttamaan aidan irti. Emäntä aidan takana oli puolitoistavuotiaan pienokaisen silmissä sen verran pelottava, että katse kääntyi Saulille johtavaan veräjään ja pojat saatiin molemmat päätykarsinaan, eikä tilapääaitakaan vääntynyt enempää. Sonnilaitumelle mentiin vain puolijuoksua ja matkakin oli lyhyt, joten talon väki jäi ilman ylimääräisiä kuntoilupisteitä. 

Tämän jälkeen palautettiin Samun lauma biotooppiin, eli avattiin veräjä ja suljettiin se, kun kaikki olivat menneet. Sonnit piti vielä siirtää Vanhantien varteen takaisin puron toiselle puolelle. Operaatio pysähtyi puroon, koska ennen puroa oli herkullisempaa ruohoa kuin puron takana. Jätettiin odottamaan. Illalla emäntä koitti lapsityövoiman kanssa houkutella poikia yli, mutta vain Räisälä ja Rohkea rohkenivat. Seuraavana päivänä päästiin paluutie sulkemaan, kun onneksi osuttiin paikalle seurueen ollessa katsomassa isännän aamupäivällä toisella puolella niittämiä korsia. Homma luonasi siis aika hyvin. Pahin moka oli emännän viileän aamun innoittama ylipukeutuminen. Tarkeneminen oli tavoiteltua selvästi korkeammalla tasolla laitumia ja pihoja useampaan kertaan edestakaisin kulkiessa.

Tänne ei ollut vielä puimurin kanssa kiirettä, joten lehmiä joudettiin hyvin siirtelemään. Hamput ovat ihan vihreitä. Kuvassa näkyvät ruskeat korret ovat tarpeettomiksi käyneitä hampun hedekasveja, jotka lakastuvat pois pölytyksen jälkeen. Pehmeimmät hamppukankaat tehtiin ennen muinoin nimenomaan hedekasvien kuiduista. Nykymaailmassa ei - ainakaan täällä Euroopassa - taida kustannusrakenne taipua hedekorsien erilliskeräilyyn kuitupellolta.

Nurmesta ja Seiskarista

Tahdissa mars tai ainakin mars. Ohjaus toimi hyvin koko
matkan ajan ja Nurmi vaihtoi laidunta. 

Herra Nurmi on jonkun aikaa majaillut parin hehtaarin yksityisosastossa. Mahtitasapaino kollega Oleksin kanssa tuntuu olevan vähän turhan hyvä ja herroilla oli tihentynyt tarve selvittää vaa'an mahdollista keikahtamista. Tasapainon jatkuva mittaaminen (sorkat tanassa, niska jännitettynä, otsat vastakkain) on aika energiasyöppöä toimintaa ja altistaa lisäksi tapaturmille. Oleksi toivutteli keväällä ilmeisesti tällaisessa mittaustilanteessa saatua venähdystä. Edellisessä laitumen vaihdossa Nurmi jätettiin sitten omilleen seurustelemaan tien toisella puolella olevien lehmien ja vasikoiden kanssa. Muut pojat muuttivat parin lohkon päähän.

Nurmi oli siis saanut yksinään mahtailla laitumellaan vakituisimpana yleisönä naapurin hevoset. Alkuviikoksi olisi ollut kuitenkin tiedossa ainakin hevosvoimien puolesta mahtavampaa seuraa. Kyseinen laidunlohko on tarkoitus kalkita. Traktori ja kalkkikärry eivät naudan näkökulmasta ehkä ole lajityypillistä seuraa. Lisäksi kalkkipöly saattaa vähän aivastuttaa ja traktorin kulkua varten avatusta portista kulkee hyvin sonnikin. Vaivattominta ja kaikille mukavinta oli siis, että sonni käveli siitä veräjästä jo tänään - opastetusti. Asemapaikka siirtyi lehmävasikoitten talvikarsinaan ja sen viereiselle laitumelle. Olikohan tämä nyt tytöttelyä? 

Sonnin siirron lisäksi meinasi tarjolla olla myös vasikan ohjailua. Eilen emäntä vastaanotti ilmeisesti valtatie 12:lta soitetun puhelun, jossa kerrottiin valkoisesta lehmästä naapurin sänkipellolla. Lapin lehmien loputtua talossa ei enää ole yhtään valkoista lehmää, mutta keväällä Olhava niminen ruskeakylkinen kyyttö sai valkoisen lehmävasikan. Hyvällä tahdolla vasun kyljissä voi nähdä kyyttömäisyytenä pienen pientä vaaleanruskeaan vivahtavaa värieroa selkään verrattuna. Sen voi kyllä tulkita nuhraantumiseksikin - valkoisten nautojen tyypillinen "vaiva" rodusta riippumatta. Huomioiden sen, että tuntomerkit oli otettu valtatienopeudesta syylliseksi tuli heti epäiltyä tätä Seiskaria talviasussa, vaikka kyseessä olikin vasikka ei lehmä. 

Emäntä lähti laitumen kulmaan etsimään aidan mahdollisia heikkouksia. Lapioon nojailijoita käveli perässä useampia. Tai se lapio puuttui. Emäntä ei oikein innostunut siitä, että Patonki pyrki nojailemaan sähköaitaa heinänkorrella hipelöivään emäntään. 

Emännän ehtiessä paikan päälle oltiin täysilukuisina kotilaitumella. Teletodistajan lausunnon sisältö viittasi kuitenkin siihen, että aidan ominaisuuksiin kannattaisi perehtyä. Perehtymisen tulos oli se, että alimmainen lanka tuli havaittua osalta matkaa sähköttömäksi. Lisäksi kulmassa samainen lanka oli alla olevan pöpelikön lakastumisen seurauksena aika korkealla. Emäntä polkaisi pihaan ja kävi kyselemässä hallin seinässä naksuttavan paimenpojan kuulumisia ja testasi vaikuttaako niittyalueen irrottaminen verkosta pojan vointiin. Ei vaikuttanut, mutta tulipahan pyöräiltyä riihen mäki pariin kertaan ylös ja alas. Sähköä piti kuitenkin järjestää siihen alimpaan lankaan, joten rautalankaa, eristäjä ja pihdit taskuun ja paluu laitumelle. Lankakin tuli laskettua alemmas, joten Seiskarin on ainakin parannettava limboamistaitojaan, jos sänki vielä houkuttelee. 

Limboaja kavereineen päästettiin uudelle lohkolle, jotta sängen mahdollinen houkuttelevuus vähenisi. Petsamo ja Lempaala vanhoina lehminä ovat rohkeasti kävelleet maahan lasketun langan yli. Suursaari vähän epäröi, mutta kaikki ehtivät yli ennen kuin emäntä sai vyyhdettyä väliaidan pois.

Hengitysharjoitus

Alhaalla näkyvään risteykseen emäntä yritti ehtiä. Taustalla siintävällä pakettiautolla kierrettiin metsäkoneuran kautta käännyttämään karkulaiset kotiin päin. Etualalla olevat lehmät ovat oikealla reitillä, toisin kuin kauempana alhaalla näkyvä porukka.

Laidunkausi aloitettiin alkuviikosta uudelleen lumien jälleen kerran sulattua. Sonnit päästettiin ulos ja lehmät oli tarkoitus siirtää metsästä kasvimaan vierellä oleville laitumille. Isäntä lähti porukkaa houkuttelemaan. Reitti oli selvä; koko matka aitojen sisässä - noin teoriassa. Kesken homman emäntä sai puhelun, että tarttis tulla. Selvältä reitiltä oli yhdestä paikasta jäänyt veräjä sulkematta eikä seuraavan aukaiseminen onnistunut riittävän ripeästi. Eräät nopeat (=suurin osa laumasta) ehtivät kyllästymään ja jatkoivat matkaa unohtuneesta portista.

Emäntä solmi kengän nauhat ja siirtyi asemiin. Ensin yhdestä langasta ali ja sulkemaan portti oikeaan paikkaan jääneen vähemmistön perästä. Sen jälkeen veräjälle, josta toivon mukaan saataisiin muu seurue aitojen sisään, kunhan ymmärtävät kääntyä takaisin. Sade alkoi tihentyä tässä vaiheessa. Mummo ja ukki lähtivät autolla kiertoteitse tätä ymmärrystä lisäämään. Onneksi on noita metsäkoneuria ja pakettiautossa maavaraa. Paluuliikennettä ei alkanut kuulua, mutta sitten isäntä tilasi emännän edemmäs vahtimaan risteystä, jossa harhaanjohtajilla on tilaisuutensa. Kiire kuulemma oli. Emäntä aloitti hengitysharjoitukset. Isäntä oli kuulemma sellaiset jo pitänyt. Harjoitellaan siis nopeasti ja tehokkaasti hengittämistä. Kiire ja painavat saappaat helpottavat harjoituksen toteuttamista. No, emäntä kyllä hengästyi, muttei silti aivan ehtinyt ennen sitä harhaanjohtajaa.

Sonnit palasivat laitumelle kommervenkeittä. Nurmen (etualalla)  naama ei ollut vielä tarpeeksi kurainen, joten sitä piti pysähtyä hieromaan maata vasten.

Isäntä jäi ohjaamaan oikein johdettuja kohti lapsityövoiman vartioimaa seuraavaa risteystä ja emäntä paineli ukin kanssa loppujen perässä. Tämä porukka ylitti kahlaamon. Tulvan aikaan emännän saappaanvarret olisivat saattaneet olla niukkuushyödyke; nyt oli onneksi maltillinen virtaama. Karkulaisten suuntavaisto ilmeisesti pelasi, sillä kahlaamon jälkeen kaikki kiipesivät penkasta naapurin pellolle. Naapurin pelto rajoittui siihen kotilaitumeen ja oli onneksi vielä mulloksella. Ei siis ollut mitään kiinnostavan vihreää maisteltavaksi, ei kannattanut pysähtyä. Lehmät jatkoivat pienen piirileikin jälkeen täyttä höyryä laitumelle päin. Aita vain oli välissä. Se oli onneksi tehty muoviseipäillä väliaikaisaidaksi vain pariksi vuodeksi - viisi vuotta sitten. Väliaikaisominaisuus tarkoitti sitä, että tolpat sai helposti irti ja kumoon, minkä jälkeen piti vain toivoa, että porukan rohkeus riittäisi maassa olevien lankojen ylitykseen. Sähkö oli onneksi katkaistu, joten langat eivät napsuneet, mikä paransi sen rohkeuden riittävyyttä. Homma alkoi olla hanskassa. Onneksi oli nämä koronarajoitukset; yliopisto ja lukiot ovat vielä etäopetuksessa eivätkä eläkeläisetkään luuhaa kylillä. Työvoimatilanne oli siis erinomainen. Ja sadekin lakkasi.

Arvioimme tässä, onko kasvimaan kastelujärjestelmän paine säädetty sopivaksi. Ennen kaikkea suosittelemme kuitenkin linjan jatkamista muutamalla kymmenellä metrillä.

Potilas- ja aita-asioita

Reko- ja markkinareissut saatiin joulukauden osalta tehtyä, ja nyt piti sitten keskittyä laakereilla lepäämiseen - suunnittelemaan lanttulaatikkoa ja jatkamaan kirjanpitoa siitä, mihin se joskus suvella jäi.

Lääkärikäynti ohi, kohta pääsee peruuttamaan takaisin pahnoille.

Viikonloppuinen havainto ontuvasta sonnista kuitenkin vähensi lepäilytehoja. Kaksi komeinta - herrat  Oleksi ja Nurmi - ovat  vähän turhan tasaväkisiä ja ilmeisen kovapäisiä. Laitumella ilmeisesti oli molempien egoille tilaa, mutta nyt hallissa kavereilla on ollut ottelumeininkiä vähän turhan usein. Ensimmäinen epäilys ontumisen syystä olikin siksi nahistelussa tullut venähdys. Oleksi siirrettiin yksityisosastolle lepäilemään. Näytti kuitenkin siltä, että ontuminen ei ainakaan vähentynyt. Saattoi tietysti olla myös niin, että ontumista ei tarvinnut piilotella nyt kilpakumppanin ollessa eri karsinassa.

Eläinlääkäri tuli kuitenkin tarkistamaan tilanteen. Kipeäjalkaiselle ihmiselle voi sanoa, nostaisitteko jalkanne tähän, niin vähän tutkitaan. Sonnin kohdalla menetelmä ei toimi, vaikka jalan korvaisi lauseesta sorkalla. Sairas- ja pudonnut korvamerkkitapauksia varten hankittua käsittelyhäkkiä oli toistaiseksi testattu vain lehmillä ja hiehoilla. Oleksin paksun niskan yhteensopivuus häkin sulkumekanismin kanssa hieman jännitti. Leveys kuitenkin riitti ja jalka saatiin tutkimista varten kiinnitettyä kuormaliinalla sormet ehjinä pysyen. Paiseita tai murtumia ei löytynyt, joten teoria ontumisen aiheuttajasta lieni oikea. Levon lisäksi hoidoksi tuli särkylääkettä.

Lajiteltiin eläimet ja sen jälkeen isäntä lähti etsimään vahvempaa ketjua
alkuperäisen tilalle.

Tohtorointi oli  siis aamupäivän ohjelmanumero. Iltapäivällä isäntää oli hallilla vastassa aukaistu väliaita. Nurmella oli kait paremmin aikaa tarkkailla aidan takana olevien lehmien kiimatilannetta, kun ei tarvinnut kinata Oleksin kanssa. Havainnoista oli syntynyt ilmeinen hinku aidan toiselle puolelle. Väliaidat on kiinnitetty toisiinsa ketjuilla ja katkeaahan se ketju, kun aikansa rynkyttää.

Isäntä soitti emännän ja lapsukaisen mukaan lajittelutyömaalle palauttamaan sukupuolet oikeisiin osoitteisiin. Homma oli sinänsä yksinkertainen, mutta terveydellisistä syistä piti aina välillä miettiä, kannattaako oikeaan suuntaan kulkevan lehmän perässä juokseva rakastunut sonni mennä pysäyttämään vai pitäisikö odottaa, että ne kulkevat riittävän eri suuntiin. Porukka on nyt kuitenkin oikeilla puolilla aitaa ja aidankiinnikeketju vaihdettu pykälää järeämpään. Lajittelijatkaan eivät tulleet jyrätyksi. Päivä vielä kalenteriin muistiin. Oleksikin huuteli episodin aikana siihen malliin, että särkylääkkeellä oli ilmiselvästi ollut vaikutusta.

Sonnista härkä

Kohta nelikuinen Oho kulkee jo ammattilasityylillä turpa maassa.

Laidunkauden alkua vielä odotellaan. Viime vuosina on tähän aikaan katonalustilat jo jätetty. Aurinkoisissa paikoissa syötävää jonkun verran jo on, mutta esim.  puronvarsi on varjoisempi ja viileämpi, jolloin pötsin täytettä kertyy hiukan hitaammin.

Oksa ja Olari heräämössä. Sonnin sijasta myyntiin tulee aikanaan härän lihaa. Kyytöt tulevat sukukypsiksi hyvin nuorina ja jo nelikuinen vasikka saattaa tiinehtyä/tiineyttää. Siksi sonni- ja lehmävasikalliset emot on jouduttu pitämään laidunkaudella eri laumoissa. Tästä taas on omat ongelmansa kyyttöpopulaation pienuuden tähden, koska tällöin kaikkia emoja ei saada sukujensa puolesta sopivan sonnin kaveriksi. Emojen on myös annettu imettää vasikoitaan pitkään, n. 9 kuukauden ikään. Imeväiset mammanpojat saattavat tällöin syksyllä hypätä saman lauman pieniä lehmiä/hiehoja, jolloin on saatu isästään epäselviä vasikoita kesällä "väärään aikaan".

Alkuviikosta operoitiin vasikoiden kanssa. Sonnivasikat kastroitiin. Tähän on ryhdytty siksi, että kyytöt saattavat tiinehtyä hyvin nuorena ja teiniäitiys ei ole lehmän uralle tai terveydellekään eduksi.

Ensimmäinen homma oli saada oikeat kaverit emoineen sisälle. Emo on vähemmän huolissaan, kun näkee vasikkansa. Ulkona syntyneitä vasikoita ei katonalustila juuri tunnu kiinnostavan. Isommat eläimet käyvät sentään sisällä juomassa, mutta vasikoilla ei ainakaan viileään aikaan tunnu olevan tähän tarvetta. Viileää tässä kerkesikin piisaamaan ihan riittävästi. Pienokaisilta on ilmeisesti pykälät lukematta siitä kohtaa, missä sanotaan, että vasikoilla tulee olla jatkuvasti vettä saatavilla. Maito tuntuu näin alkuvaiheessa vasun tiellä pitävän.

Laumalle järjestettiin hallin kautta kulku rakennuksen toisella puolella olevaan männikköön. Ajatuksena oli, että männikköön säntäävät emot jossain vaiheessa huutelevat vasikat peräänsä, jolloin viimeinenkin raitisilma-addikti kulkee hallin kautta. Juoni onnistui. Tosin etukuormaaja-kaivuri-yhdistelmä käytiin ajamassa jossain vaiheessa aidaksi rajoittamaan alkuperäiselle laitumelle paluuta.

Operoimassa kävivät Helsingin yliopiston Saaren klinikan eläinlääkäriopiskelijat opettajansa johdolla. Isännän ja emännän opintojen aloittamisesta on jo yli kaksikymmentä vuotta, joten opiskelijoitten tapaaminen on oikein kivaa ja opettavaista. Eläinlääketiedettä opiskellaan nykyään samoilla kulmilla kuin maataloustieteitä emännän ja isännän ollessa nousevaa nuorisoa. Vanhojahan ei tietysti olla vieläkään.

Samaan aikaan vasikkahommien kanssa osui tattarin lastaus. Tattari menee gluteenittomiin tuotteisiin. Lava täytyy siksi puhaltaa paineilmalla puhtaaksi mahdollisista viljan jyvistä, ennen kuin päästään lastaamaan. Kaikki - vasikat ja lavat -  täytyi vielä saada valmiiksi ennen Helsinkiin suuntautuvalle reko-myynti keikalle lähtöä. Eväätkin kerettiin tekemään, joten ei mennyt edes tiukille.

Joka toiselle kuoppaa kaivaa...

Kaivurimestareiden työmaa. Tehdään varmaan
tunnelia aidan ali.

... ja joka toiselle ei. En oikeastaan tiedä kenelle näitä kuoppia on kaivettu, mutta kaivettu kumminkin. Kai se on se kaivamisen ilo. Kaivuumestareina ovat sonnit. -
Poikien juttu siis. Lisäksi sonneistakin tietyt tyypit tavataan "lapiohommista" selvästi toisia useammin.

Sonnien laitumilta löytyy poteroita sieltä täältä. Aidanaluskaivaukset eivät ole ongelmia niin kauan, kun niistä eivät kaivajat hivuttaudu aidan ali. Itse asiassa ne helpottavat talonväen kulkua. Ainakin meidän pätkien, jotka emme mielellämme kokeile, riittääkö kintunmitta sähköaidan ylitykseen. Isännällä riittää, mutta emäntä, jonka harrastuksiin mm. aitajuoksu ei ole kuulunut, kulkee yleensä suosiolla aidan ali. Siinäkin saattaa tälliä tulla, jos arvioi tarvittavan nöyrtymisen määrän alakanttiin ja selkä osuu aitaan ollessasi nelinkontin märässä ruohossa. Aidanalusmonttuja enemmän harmia saattaa sen sijaan olla keskellä peltoa olevista kaivauksista. Ainakin siinä vaiheessa, kun niihin jysäyttää traktorin ja koneen kanssa. Mieluummin ei jysäytetä.

Tämäkin kuoppa on laidunalueelta. Aikojen saatossa
maisemoitunut. Kuoppamaisuus ei valokuvassa
pääse oikeuksiinsa. Asialla eivät kuitenkaan ole olleet
naudat, vaan montut ovat vanhempaa perua. Kuopassa on
päivystetty kiväärin kanssa huhtikuussa 1918.

Kaivamisen jäljet näkyvät paitsi pellossa myös kaivajissa. Laiduntavat sonnit ovat aina likaisempia kuin laiduntavat lehmät - ainakin meillä. Ja varsinkin se valkoinen lapinsonni. Ihmislasten kohdalla en ole samaa huomannut - ainakaan meillä. Ikä saattaa tietysti vaikuttaa sukupuolta enemmän. Pyykkikone kuitenkin on kuormittunut niin pienten tyttöjen kuin pienten poikienkin haalareista.

Tämän kuopan historia on sama kuin edellisenkin, mutta tämä on laidunalueen vieressä. Kuoppa on selvästi edellistä syvempi ja sen vieressä on toinen pidempi monttu.