Joka toiselle kuoppaa kaivaa...

Kaivurimestareiden työmaa. Tehdään varmaan
tunnelia aidan ali.

... ja joka toiselle ei. En oikeastaan tiedä kenelle näitä kuoppia on kaivettu, mutta kaivettu kumminkin. Kai se on se kaivamisen ilo. Kaivuumestareina ovat sonnit. -
Poikien juttu siis. Lisäksi sonneistakin tietyt tyypit tavataan "lapiohommista" selvästi toisia useammin.

Sonnien laitumilta löytyy poteroita sieltä täältä. Aidanaluskaivaukset eivät ole ongelmia niin kauan, kun niistä eivät kaivajat hivuttaudu aidan ali. Itse asiassa ne helpottavat talonväen kulkua. Ainakin meidän pätkien, jotka emme mielellämme kokeile, riittääkö kintunmitta sähköaidan ylitykseen. Isännällä riittää, mutta emäntä, jonka harrastuksiin mm. aitajuoksu ei ole kuulunut, kulkee yleensä suosiolla aidan ali. Siinäkin saattaa tälliä tulla, jos arvioi tarvittavan nöyrtymisen määrän alakanttiin ja selkä osuu aitaan ollessasi nelinkontin märässä ruohossa. Aidanalusmonttuja enemmän harmia saattaa sen sijaan olla keskellä peltoa olevista kaivauksista. Ainakin siinä vaiheessa, kun niihin jysäyttää traktorin ja koneen kanssa. Mieluummin ei jysäytetä.

Tämäkin kuoppa on laidunalueelta. Aikojen saatossa
maisemoitunut. Kuoppamaisuus ei valokuvassa
pääse oikeuksiinsa. Asialla eivät kuitenkaan ole olleet
naudat, vaan montut ovat vanhempaa perua. Kuopassa on
päivystetty kiväärin kanssa huhtikuussa 1918.

Kaivamisen jäljet näkyvät paitsi pellossa myös kaivajissa. Laiduntavat sonnit ovat aina likaisempia kuin laiduntavat lehmät - ainakin meillä. Ja varsinkin se valkoinen lapinsonni. Ihmislasten kohdalla en ole samaa huomannut - ainakaan meillä. Ikä saattaa tietysti vaikuttaa sukupuolta enemmän. Pyykkikone kuitenkin on kuormittunut niin pienten tyttöjen kuin pienten poikienkin haalareista.

Tämän kuopan historia on sama kuin edellisenkin, mutta tämä on laidunalueen vieressä. Kuoppa on selvästi edellistä syvempi ja sen vieressä on toinen pidempi monttu.