Salaoja-alan yrityksessä tämä on usein - tai ainakin oli, kalusto on kehittynyt - toimitusjohtajan paikka. Pienessä omatoimiojituksessa ojanpohjalla puntit märkinä on isäntä. |
Uppoaman ainakin pitäisi olla pienempi, koska kuivuminen on parantunut.
Lohko on ruostuvaa maalajia. Tästä syystä salaojaputkea kannattaa laittaa vain kohtiin, joista niitä pääsee huuhtelemaan. Ojanpätkien on siis päädyttävä salaojakaivoon tai laskuaukon on oltava avo-ojan penkassa. Eräästä märästä kohdasta kaivoon johtavaa ojaa etsittiin perimätiedon perusteella.
Pienempinä lähes pintaan ulottuvina tötteröinä näitä hiekka/sorapiiloja kutsutaan sorasilmiksi. Nämä olivat kai sitten huulia, jos naamassa pysytään. - Hymy tosin puuttui, sillä kaivurin puikoissa oli tehty suoraa jälkeä. Niin ojat kuin sorapiilotkin näkyvät nyt pellolla mustalla mullalla olevina juovina.
Nämä täytyi tukkia, ennen testiryhmän päästämistä pellolle. Etteivät pienokaiset (termi viittaa lähinnä ikään, 1-2 v.) vain putoa kaivantoihin. |
Hiekkaa tarvittiin aika monta kuormaa. Kärryä ei ole tällä viikolla muistettu vahata. Vai miten niin kolhuisen näköinen? |
Sorakerroksen läpi tuleva vesi menee kuvassa näkyvistä pienistä rei'istä putken sisään ja virtaa sitä kautta pellolla pois. |
Syyssadon rehuntekokin oli ajankohtainen. Heinä kaadettiin tiistaina, eilen pöyhittiin kuivemmaksi ja tänään paalataan. Tämä kuorma on menossa makkaratehtaalle. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti