Sähkön teitä ja tien tukkeita

Meille ei siis todellakaan tule mieleenkään mennä aidan väärälle puolelle. Ihan vaan tässä koivun varjossa märehditään. Kuka sellaista väittää?

Sunnuntaina urakoitiin lehmien jako ryhmiin: astutettavat, joilla on lehmävasikka, astutettavat, joilla on sonnivasikka, ne joita ei astuteta ja ne jotka lähtevät kesälomalle naapurin perinnebiotooppiin. Koko päivä meni. Kukaan ei varsinaisesti karannut mihinkään. Tosin hallin viereiseen männikköön siirretyt muutamat lehmät muistivat hyvin aitauksen takaportin, jota isäntä ei ollut muistanut sulkea. Isäntä havaitsi tämän onneksi välittömästi ja huusi emäntää ja lapsiapua juoksemaan toiselta puolelta vastaan pysäyttämään porukan. Emäntä syöksyikin lyhintä tietä sonnikarsinan läpi. Ei ehtinyt jokaisen askeleen paikkaa ja laskeutumisnopeutta täydellisesti harkita, joten haalarin punteille sai matkalla pari melko tuoksahtavaa läiskähdystä. Ajoissa kuitenkin reitillä ja rouvat ja lapset kääntyivät takaisin männikköön. Homman loppupuolella havaittiin kuitenkin, että Unoa ja Petsamoa ei ole lajiteltu mihinkään. Petsamo on vasikaton lehmä ja Uno tämän vuosikerran vanhin vasikka. 

Tyypit olivat olleet 45 eläimen metsäläisseurueessa, joka oli operaation alussa johdatettu halliin järjestelyjä varten. Ilmeisesti olimme kuitenkin johdattaneet vain 43-turpaisen porukan ja nämä kaksi olivat kurkkineet lähtöä puun takaa. Isäntä lähti metsään kadonneita lampaita etsimään. Körötteli punaisella yleisratsullamme laidunalueita erottavaa metsäautotietä ja sieltä Petsamo löytyikin männiköstä mäen päältä. Isäntä jatkoi eteenpäin, jos vaikka Unokin ilmaantuisi, Petsamo seurasi alkuun perässä aidan takana tien viertä pitkin. Ei näkynyt Unoa. Hallille jääneet emäntä ja lapsityövoima olivat sillä välin pohtineet, kävisikö tässä välissä syömässä, mutta onneksi ei menty. Kuultiin äänimerkki, kun Uno ilmoittautui hallin takaa koivikosta. Hallin puolella Riljoona komenteli siihen malliin, että kaveri saatiin sujuvasti sisälle. Petsamo puolestaan oli lakannut peesaamasta kolmevitosta, joten isäntä palasi ja sulki portit. Petsamolla ei ollut hätää tontillansa, sapuskaa pukkaa joka päivä lisää, astiassa on puoli kuutiota vettä ja kaverit olivat tulossa viereiselle lohkolle. Seurueet johdettiin tonteillensa ja sitten ruvettiin ihmettelemään paimenpojan alhaisia jännitelukemia. Sähköyhteyksien tutkiskelureissu metsälaitumen suuntaan oli tuloksellinen, sillä emäntä havaitsi veräjän tykönä norkoilevan Petsamon. Saatiin siis kaikki paikoilleen jännitettä lukuun ottamatta. Edellisenä päivänä oli satanut reilusti ja elettiin toivossa, että kelin kuivuminen nostaisi lukemia.

Noin 42 hevosen karjanpaimennusvaljakko. Merkittävä
etu perinteisiin yhden hevosvoiman malleihin on se,
että tämä on valmiiksi satuloitu. Eilisessä tilanteessa
nopeasta lähdöstä oli ilmeistä etua.

Seuraavana päivänä havaittiin sonnien laajentaneen tonttiansa aikaisemmin syötetyn laitumen puolelle, yhden tilapäisen väliaidankin olivat saaneet maahan. Se käytiin virkistämässä, jotta kasteisessa maassa lojuva lanka ei söisi jännitteitä. Lanka tiedettiin huonoksi, joten syyksi epäiltiin, sähkötöntä väliä jossain aidan keskivaiheilla. Päältä päin ehjässä nauhassa voivat olla langan sisällä kulkevat metallisäikeet katkenneita ja elektronit epäurheilullisuudessaan jättävät hyppäämättä. 

Illan suussa emäntä lähti vielä tutkimaan sähkön kulkua oikein mittarin kanssa. Kumisaappaat jalassa alhaisilla lukemilla heinänkorsimenetelmä on vähän hidas ja epävarma, siksi tekninen apuväline. Aidan takaosa, jossa väliaidan molemmat päät olivat kiinni osoittautuikin sähköttömäksi. Virta oli pysähtynyt juomapaikan kohdalla olevaan veräjälankaan, jossa ilmeisesti oli noita yllä mainittuja katkoksia. Tämän paikan pystyi rautalangalla korjaamaan ja nyt tuli sähköä perällekin. Emäntä päätti rautalankavyyhdin ja pihtien kanssa kiertää vielä lopunkin aitaa, jos vaikka  löytyisi lisää vastaavia tukoksia. 

Salaattimyynti on auki ja lisää vihannessortteja
tulossa pikkuhiljaa. Tässä bataviasalaatti
Maravilla de Verano. Suoraan maalta
omatoimisesti tai sitten juhannusmyynnistä
pihasta torstaina 23.6. klo 15 - 17.30.

Hommaa sai tehdä ihan rauhassa, koska sonnit seisoskelivat laitumen toisella laidalla ja osoittivat kiinnostusta tien toisella puolella metsälaitumella olevaan lehmälaumaan eivätkä emännän operointiin. Isäntä soitti ja tiedusteli, onko emäntä mahdollisesti tulossa nukkumaan. No, sitten kun saan tämän pätkän käytyä läpi. Kahden minuutin päästä puhelu otettiin toiseen suuntaan ja emäntä ei todellakaan tiedustellut isäntää nukkumaan. Sonnit olivat lähteneet seuraamaan liikkeelle lähtenyttä lehmälaumaa omalla puolellaan tietä. Laidunlohko vain sattui loppumaan siihen, mistä sonnit lähtivät. Ilmeinen ratarikko siis, vaikka pitkäksi kasvaneella nurmilohkolle edelleen päätyivät. Emäntä syöksyi sen pitkän heinikon läpi ehtiäkseen sonneja vastaan ennen pellavamaata. Ehtikin, mutta ei ilmeisesti ollut riittävän pelottavan näköinen ainakaan kaikille yhtä aikaa, sillä edellisen aidan vähäsähköiseksi havainneet sonnit uskaltautuivat kokeilemaan tämänkin aidan ylittämistä sen sijaan, että olisivat perääntyneet. 

Tässä vaiheessa saapui ratsuväki 42 hevosen, yhden khauboin (isäntä) ja yhden khaugöölin (pienokainen) vahvuudella. Tilanne saatiin hallintaan. Isäntä pyörähteli sonnien edessä tuolla superratsulla kuin villin lännen karjapaimen - lippalakki stetsonin tilalla - emäntä nosti tien vieressä ollutta lankaa yrittäen edelleen näyttää pelottavalta ja khaugööl käänsi aitalangat sivuun paluureitiltä. Sama toistui seuraavallakin väliaidalla ja lopulta pojat ihan suosiolla kävelivät isännän huutelun perässä vielä oikealle lohkolle. Tupu ja Tali tosin hieman myöhäisempää herännäisyyttä edustaen. Pellavamaan vieressä olleeseen hernepeltoon tuli hiukan traktorin jälkiä.

Tänään oli sitten aidanalusten raivaus noussut prioriteettilistalla ja jännitelukemat saatiin ylemmäs.